30.11.10

Maksaako herrasmies?

Tämä on jatkoa tuolle vähän aikaa sitten julkaistulle jutulle, jossa vihjaisin, että yksistä bileistä löytyi mukava seuralainen (ja että menin suostumaan kahvilakutsuunkin jo). Kahvilla tuli käytyä ja muutenkin viihdyttyä hyvin yhdessä, joten menneellä viikolla tai joskus silloin sain kunnon illalliskutsun erääseen ravintolaan. Lupauduin mielihyvin. Ruoka oli hyvää, loistavaa suorastaan ja viinit asiantuntevasti valittuja.

Sitten tuli tietysti se välttämätön paha, laskun maksaminen, miten se maksetaan ja kuka maksaa. Tarjouduin maksamaan oman osuuteni, mikä olisi yhteensä puolentoista sadan euron ravintolalaskusta vähintäänkin kohtuullista. Mies ei suostunut kuuntelemaankaan moista ehdotusta, hän maksaa. En tiedä hänen taloudellisesta tilanteestaan mitään, mutta töissä on ja ainakin vaikuttaa siltä että kohtuullisen hyväpalkkaisestakin työ saattaisi olla. Yritin ihan pikkuisen sanoa, että kyllä minulla oikeasti olisi varaa maksaa oma osuuteni.

Mies nojautuu pöydän yli ja katsoo minua silmiin: "Kuule, mä en olisi ikinä kutsunut sua tähän ravintolaan, jos mulla ei olisi varaa tarjota tätä sulle. Eikä tässä oikeasti ole kyse mistään omaisuuden tasajaosta vaan siitä että kun mä kutsuin, niin mä myös maksan. Niin että mä maksan nyt ja tapellaan vaikka ravintolan ulkopuolella sit."
Mitä tuohon voi sanoa? No ei oikeastaan mitään.
Paitsi että kutsuin hänet ravintolasta ulos päästyämme vielä drinkille läheiseen drinkkibaariin ja koska minä kutsuin, uhkasin myös maksaa kaiken. Kosto on suloinen, tosin sekin osui omaan nilkkaan, koska seuraavana päivänä minulla oli työpäivä ja aamulla särki päätä.

29.11.10

NY kutsuu

Se paljon mainostettu Nykin matka alkaa häämöttää ovella ihan tuota pikaa. Suunnitelmia on jo vaikka miten paljon, toivottavasti jet lag ei hirveästi haittaa ainakaan ensimmäisten päivien planeja.
Mainitun shoppailun lisäksi olisi tarkoitus tehdä muutakin. To do-listalta löytyy itseoikeutetusti American Museum of Natural History, National Museum of the American Indian ja pari muuta museota; illallisia joissain ravintoloissa (juu, on varattu pöydät jo viikkoja etukäteen), musikaaliinkin on liput varattuna ja yksi elokuvakin pitäisi käydä katsomassa, nimittäin Secretariat, jota ei Finnkino ole tuonut Suomeen lainkaan (prkle!). No, en nyt tiedä onko se mistään kotoisin ylipäänsä, luultavasti perinteistä Disneyn perhesiirappia, mutta on siinä sentäs hevosia...
Ja toki aikaa on varattu lorvailemiseen, ihan siihen että vain istuu hetkeksi paikoilleen ja katselee ympärilleen.

Matkakuumetta ilmassa, eh?

28.11.10

Tuparilahja

Tuli tuossa vietettyä tupareita kavereiden kera ja samalla kätevästi myös pikkujouluja. Kaverit tietävät, että olen lukenut alusta asti Sosiaalisesti Rajoittuneet-sarjakuvaa (olin Sunpointin käyttäjä vuonna 2000!). Koska minulle on kuulemma vaikeata keksiä minkäänlaista lahjaa nykyisin, he saivat idean eräästä vanhasta SR-stripistä: nimittäin tästä (kys. strippi viittaa Rytsölän veljeksiin, jotka tekivät 2000-luvun alussa komean tilin myymällä joitain osakkeita ja ostivat Lamborghinit). Koska tuolloin elettiin vielä markka-aikaa, minä sain europyöristyksen kaupan päälle eli 20 euron lahjakortin Stockalle!

No, kerrottakoon että sen lisäksi sain myös joka kodin selviytymispakkauksen, joka piti sisällään kaikkea pientä mutta tarpeellista ja yleensä sellaista, joka on kateissa silloin kun tarvitaan. Siellä oli hakaneuloja, jeesusteippiä, narua, sakset, pinsetit, taskulamppu, pattereita, tulitikut, klemmareita, nippusiteitä, puukko, pari merkkaustussia ja kaikkea muuta tuonkaltaista. Tulee kyllä tarpeeseen, varsinkin kun sieltä löytyi myös sammutuspeite. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten ole aiemmin omistanut mitään alkusammutusvälinettä. Nytpähän tuli sekin sitten, niin että kiitos kaverit!

27.11.10

Tulevaisuudensuunnitelmia

Tämä on vähän niinkuin jatkoa tuolle "Mitä aion elämälläni tehdä"-tekstille, jossa pohdin sitä, mitä teen sitten kun työt lopulta loppuvat kokonaan (ei ole enää montaa päivää jäljellä!). Suunnitelmathan ovat siis vielä aivan auki, olen heitellyt ilmaan ideoita jonkinlaisesta bisnesenkelin urasta tai ehkä jopa riskirahoittajana toimimisesta, opettamisesta tai vapaaehtoistyöstä. Joka tapauksessa nyt heti kun työt loppuvat, en aio tehdä mitään. Aion levätä, lorvailla ja vetelehtiä monen vuoden edestä.
Sitä paitsi se NY:n matkakin on lähestymässä. Ensi vuodellekin on pari reissua tiedossa. Ja jos vaikka keksisin muitakin soveliaita matkakohteita.
Lisäksi olisi vallan mainiota, jos saisi aloitettua sen uuden talon rakennusprojektin. Tässä pitäisi pian tehdä suunnitelmat kuntoon että saataisiin rakennuslupien haku tulille. Eli ensi keväänä minulla ei välttämättä riitä aika eikä kiinnostus mihinkään turhaan, kuten työntekoon.

Miten sitten tulevaisuudessa, sitä en tiedä. No, sen kuitenkin tiedän että kesät vietän melko suurella todennäköisyydellä Suomessa. Ei ole mitään järkeä rakentaa taloa ja siihen ehdottomasti kuuluvaa hienoa puutarhaa (puutarhasuunnitelmat ovat totta puhuen jo pidemmällä kuin talon vastaavat...), jos siitä ei aio nauttia. Ja vaatiihan se piha hoitoakin. Sen parissa varmasti kuluu aika rattoisasti toukokuusta syyskuuhun. Lopun vuodesta voisi käyttää matkusteluun ja sitten noihin työjuttuihin, jos jotain sellaisia onnistun itselleni kehittämään.
Tällaisilla suunnitelmilla siis mennään eteenpäin toistaiseksi. Harmi kyllä, jos suunnitelmat rakentamisen aloittamisesta keväällä toteutuvat, ei sitä pihaa pääse laittamaan vielä ensi kesänä, koska siellä on massiivinen rakennustyömaa. Tosin piha-alue on laaja ja yhteen nurkkaan varmasti saan jo ainakin jonkinlaista kasvimaata aikaiseksi, joten ihan menetetty ensi kesä ei ole.

26.11.10

Hamsteri noin muuten vain

Kirjoittelin alkukuussa lemmikeistä ja siitä, miten olisi kiva hankkia joku pikkujyrsijäkin lemmikiksi. Menin mainitsemaan tästä eräälle kaverille, jolla on pari kappaletta syyrialaisia hamstereita ja hän pyysi minua käymään jonain iltana katsomassa niitä ja tutustumassa hoitamiseen ynnä muuhun. Ja lisäksi hänen hamsterit saattaisivat kuulemma olla joskus vailla viikonloppuhoitajaa vaikka ne kuulemma pärjäävät mukavasti muutaman yön yksikseenkin.

No, minähän kävin niitä katsomassa ja sitten tuli viikonloppu, jolloin kaveri oli käymässä toisessa kaupungissa ja sovimme, että käyn lauantai-iltana hoitamassa hamsterit omine nokkineni. Sain toki kovat ohjeet mitä pitää tehdä ja jääkaapissa oli valmiina odottamassa kasviksia hamstereille annettavaksi. Hamstereiden mökit piti siivota ja vessanurkka ja tarkistaa muutenkin ettei mihinkään ole piilotettu ylimääräisiä ruokavarastoja, jotka saattaisivat pilaantua. Sitten piti laittaa lisää purua häkkeihin ja pesämateriaaliksi vessapaperia, vaihtaa pulloihin vesi, tarkistaa kuivaruuan määrä ja antaa uutta tuoreruokaa. Sen lisäksi minun hommani oli vielä juoksuttaa hamsulaiset eli nostaa ne touhulaatikkoon ja vahtia että ne myös pysyvät siellä. Kun kyse on 100% erakoista, piti tämä tehdä siis kummallekin erikseen. Pari tuntia siihen sai menemään helposti.

Ja minä olen niin rakastunut. Ne ovat aivan ihania! Miten voi eläin olla niin suloinen kuin hamsteri? Sitten se kuitenkin on suloinen vain sen takia, että saisi kerjättyä lisää ruokaa, ylensyönti on kuulemma hamstereiden lempiharrastus. Minäkin näin kaverin naaraan suorittavan täyshamstrauksen ruokakupilla, olin antanut uutta tuoreruokaa ja pikkukaveri ahtoi kaiken poskipusseihinsa kerralla ja kiikutti ne pesämökkiin piiloon. Pelkäsin jo, että siltä repeävät posket kun se niihin isohkoja porkkananpalasia lykkäsi, mutta ei sentään, ei ainakaan sillä kertaa.
Toinen hamstereista viihtyi mainiosti käsissä istuskelemassa ja sitä sai silitellä sydämensä kyllyydestä. Toinen oli vähän (tai siis aika paljon) vilkkaampi, mutta kesy ja luottavainen silti, senkin sai nostettua hyvin touhulaatikkoon ja pois. Läheltä piti ettei se kiivennyt sylistäni olkapäälle, tästä kaverini oli varoittanutkin ja tiesin mennä lattialle istumaan, että jos hamsteri sattuisi putoamaan, se ei putoaisi korkealta. Sain sen kuitenkin kiinni ilman suurempia välikohtauksia.

Voi että, olen menettänyt sydämeni näille... Saa nähdä jos sitä itse hankkisi yhden hamsterin lemmikiksi. Tosin jos aion kovinkin paljon matkustella, ei minkään lemmikin hankkiminen ole erityisen järkevää. Täytyy nyt miettiä ja harkita.

25.11.10

Vastakkaisen sukupuolen edustaja

Olin tuossa eräänä viikonloppuna erään kaverini luona pikkujoulubileissä tai pikemminkin illanistujaisissa. Osa kaverin tuttavapiiristä on tuttua jo entuudestaan, mutta osa puolestaan sellaista, jonka kanssa en ole koskaan ollut tekemisissä. Ainakaan paljon. Tästä sitten nokkelimmat lukijat pystyvät päättelemään loput.

Joo, siellä oli yksi mies. Mukava kaveri kaikkinensa, juttelimme keskenämme pidemmän aikaa. Kiinnitin huomiota siihen että hän ei juonut alkoholia lainkaan (se on aina positiivinen havainto), syy oli kuulemma se että hän oli autolla liikkeellä. Asuu vähän kauempana kaupungista eikä aina viitsi taksilla kulkea ja busseista ei ole tietoakaan.
Ulkoisesti kaveri oli nallekarhumainen, suht pitkä ja roteva, vähän mahaa, kihara tukka ja partaa. Herkkä nauramaan. Just semmoinen, jonka kainaloon olisi kiva käpertyä.

Ei tästä vielä kannata julistaa vuosisadan romanssia syntyväksi, mutta yhteystiedot tuli vaihdettua (sähköpostiosoitteet, en minä puhelinnumeroani vielä) ja sain jo ensimmäisen mailinkin. Kutsui minut kahville johonkin mukavaan paikkaan *punastus*
Lupasin jo *toinen punastus*

24.11.10

Bloggaustahtiin lievennys

Aion jatkossa julkaista kahden tekstin sijasta vain yhden päivää kohti (sitten ehkä kaksi jos tulee joitain nopeita juttuja), koska ei minulla oikeastaan riitä kahta edes etäisesti mielenkiintoista tekstiä joka päivälle. En todellakaan ostele joka päivä mitään hienoa kosmetiikkaa tai merkkivaatteita, saati nyt autoja tai asuntoja ja suurin osa rahaan liittyvistä muista ajatuksistani ei ole julkaisukelpoisia.

Ravintoloista voisin kirjoittaa kyllä, mutta niissä on se inhottava puoli, että ne paljastaisivat tarkkaavaisille lukijoille melko nopeasti, missä kaupungissa asun. Voisin tietysti olla mainitsematta ravintoloiden nimiä, mutta vähintään nyt ruokalistasta ja tilaamistani ruuista pitäisi sanoa jotakin... Eihän teissä ole sellaisia stalkkereita, eihän?

(ehkä jossain vaiheessa jotain ylimalkaista voin kirjoittaa ravintoloista)

23.11.10

Kosmetiikkahamsteri

Kerroin jo aikaisemmin olleeni jonkinasteinen minimalisti kosmetiikan suhteen, kunnes sitten sorruin kerralla ja kunnolla erään tavaratalon kosmetiikkaosastolla. Minä en tiedä miksi minä aikaisemmin olen käyttänyt niin vähän meikkejä (siis en sinänsä vähän, meikkasin esim. töihin suunnilleen joka päivä, mutta tuotteita minulla ei ollut suurta valikoimaa), siihen ei siis liity mitään erityistä ajatusta miksi olen käyttänyt vuosikaudet esimerkiksi vain yhtä tiettyä ripsiväriä, paitsi että se kyseinen ripsiväri nyt vain oli hyvää enkä sitten viitsinyt edes kokeilla muita.

No, nyt minusta tuntuu, että olen ostanut edellisen kymmenenkin vuoden edestä kosmetiikkaa... Jotenkin sitä vain ei voi kävellä kosmetiikkaosaston ohitse katsomatta mitä siellä on tarjolla ja sitten mukaan tarttuu yleensä jotakin. Varsinaisia hoitotuotteita, kosteusvoiteita, puhdistusaineita yms. en juuri osta, mutta sitten kaikkea ihanaa meikkiä: luomivärejä, huulipunia ja -kiiltoja, rajauskyniä, meikkivoiteita, poskipunia, ripsivärejä ja niin edelleen.

Nyt olen intoutunut katselemaan eri kosmetiikkabrändien nettisivujakin, varsinkin niitä jotka tarjoavat kunnon selvityksen tuotteista. Olen innostunut Esteé Lauderin luomiväreistä, ostin alunperin yhden neljän värin paletin suunnilleen sattumalta kun oli niin kivat värit ja totesin sen olevan hyvää luomiväriä. Nyt noita EL:n luomivärejä on kertynyt jo pari kappaletta lisää ja katselen haaveillen noita muita tuolla nettisivulla.
Eivätkä ne Chanelinkaan luomivärit yhtään hullumpia ole...

Toinen vaaranpaikka on parfyymihyllykkö. Voisin viettää siellä kolme päivää kyllästymättä, kunhan minulle vain tarjottaisiin tarpeeksi niitä testiliuskoja ja kahvinpapuja. Tutustuin nimittäin vasta äskettäin tuohon parfyymien haistelun maailmaan eli nenä ns. neutraloidaan nuuskimalla kahvinpapuja parfyymien välissä. En ymmärrä mihin se perustuu, minusta kahvinpavut eivät suinkaan neutraloi mitään, koska tuoksuvat itsekin voimakkaasti, mutta niiden kanssa ei tule sitä vanhaa ällötys-kyllästymistä hajuvesiosastolla.
Tuoksuista en osaa sanoa yhtä suosikkia, koska niitä(kin) on tullut osteltua tässä viime aikoina vähän yli oman tarpeen. En tiedä mihin niiden kanssa vielä joudun, koska todennäköisesti ikinä eläissäni en niitä kaikkia pysty varmasti käyttämään. Miksei tuoksuja myydä enemmän sellaisissa pienissä pulloissa?

22.11.10

Luokkayhteiskunta

Myönnän etten ole mikään sosiologi enkä yhteiskuntatieteilijä enkä koulutukseltani tai ammatiltani mikään muukaan sellainen, joka näistä asioista oikeasti mitään tietäisi. Kunhan mietin ja ääneen, vaikka olenkin ehkä jälleen kerran tekemässä itsestäni julkista idioottia.

Asia putkahti mieleen Anu Silfverbergin Duunareita kaikki - kolumnin ansiosta. Sinänsä tuo teksti on aika onnistunut, sanoisin. Pystyn omasta tuttavapiiristäni bongaamaan tuossa tekstissä esitettyjä hahmoja ja olenhan täälläkin pohtinut noita kuluttamisen eettisiä ongelmia (tosin edelleenkään se ei mielestäni pitäisi olla keskiluokkaisen tai itse asiassa kenenkään kuluttajan asia ottaa selvää tuotteiden alkuperästä, vaan myyjien ei pitäisi ylipäänsä myydä eikä tuottajien tuottaa eettisesti epäilyttävää tavaraa. Näin siis täydellisessä maailmassa).

Mutta joo, Suomi on kuulemma edelleen luokkayhteiskunta. Ehkä tällä hetkellä huomattavasti enemmän kuin vaikka joskus 80-luvulla. Tuloerot kasvavat, köyhien eli käytännössä alaluokan määrä kasvaa, köyhyys periytyy, keskiluokka märehtii tyytyväisenä vaikka yrittääkin näyttää duunarilta ja eliitti näpertelee keskenään eikä sitä kiinnosta alempi kasti. Mikä kuitenkin määrää yhteiskuntaluokan? Tulot ja omaisuusko? Vai koulutus? Vai perhetausta ja sitä myöten omaksutut asenteet? Vaikutusvalta yhteiskunnassa? Ja missä minä olen?

Jos omaisuutta katsotaan, eliittiin mennään ja kovaa. Yhteiskunnallista vaikutusvaltaa minulla silti ei ole. Vai voisiko sitä hankkia rahalla? Alkaa esimerkiksi avokätisesti tukea haluamiani yhdistyksiä tms?
Koulutukseltani kuulunen keskiluokkaan, enää vuosikymmeneen ei pelkkä korkeakoulututkinto ole taannut sen enempää, ei työtä, ei rahaa eikä statusta ja varsinkin kun kai puolet ikäluokasta pyritään kouluttamaan lukiosta vielä ylöspäin.
Ja perhetaustalta löytyy pienviljelijöitä, torppareita ja duunareita. Isän puolella sukua oltiin valkoisia ja pari kuoli punaisten tappamina, äidin puolelta löytyi taas jonkinverran punaisia, joista joku kuoli valkoisten luoteihin. Niin ja sitten oli niitä Amerikkaan lähteneitä.
Siitä sopii lähteä ottamaan selvää...
Ennen kuin tiesin mitään tuosta perinnöstä, olin todennäköisesti melko selkeästi sitä keskiluokkaa. Korkeahko koulutus, työpaikka, ihan ok palkka, elämä mallillaan vaikkei nyt mitään luksusta, ei vaikutusvaltaa, lievästi kiinnostunut eri asioiden eettisistä ja ekologisista puolista, mutten mikään kiihkoilija. Tarkoittaako yhtäkkinen rahan periminen sitten automaattisesti nousua sinne eliittiin?

Taidan vaan olla kuulkaa nousukas...

Talonomistaja

No niin, nyt on sitten tehty se, mitä on tässä suunniteltu: ostin vanhemmilta talon pihapiireineen, ulkorakennuksineen ja traktoreineen. Muut maat ovat vielä heidän nimissään ja he saavat asua tuossa talossa ensi keväälle asti ainakin, niin että pystyvät hankkimaan uuden asunnon keskustasta. Jo heillä yksi isohko rivarinpätkä onkin kiikarissa.
Ja sitten pitäisi alkaa suunnitella uutta taloa ja anoa rakennuslupia ja muuta sen sellaista, jos sitä vaikka pääsisi kevään tullen purkamaan vanhaa ja rakentamaan uutta. Isän kautta onneksi järjestyy paljon asioita ja menenkin pian arkkitehtitoimistoon juttelemaan talosuunnitelmista. Yritin katsella tuossa jo monen sortin valmiita talopaketteja, mitä eri valmistajat tarjoavat, mutta niiden kaikkien pohjaratkaisuissa oli jotain vikaa tai eivät ainakaan olleet täydellisiä ja vaikka niitä olisi saanut muunneltuakin, niin silti ei oikein mikään iskenyt.

Minulla on olemassa jo pitkä lista asioista, joita haluan omaan talooni, mutta toisaalta sitten joidenkin perusjuttujen kanssa olen vielä ihan pihalla. Esimerkiksi se, haluanko yksi- vai kaksikerroksisen talon? Kaksikerroksiseen taloon saisi parvekkeen tai vaikka kaksikin, mutta jos sitten 50 vuoden päästä liikun rollaattorilla, ei portaat varmaan kuulu enää valikoimaan. Voisihan sitä tietysti olla ovela ja tehdä talosta sellaisen, että alakerrassa on riittävästi tilaa ja mm. makuuhuoneita, että tarvittaessa yläkerran voi sulkea kokonaan ja käyttää vain alakertaa. Niin joo ja ulko-ovelle täytyy tulla pyörätuoliliuska. Joka tapauksessa talon pitäisi olla sellainen, ettei sitä tarvitse elämäntilanteiden muuttuessa olla heti laajentamassa tai remontoimassa, saati sitten myymässä kokonaan.

Passiivitaloa en halua. En luota ainakaan vielä tippaakaan siihen, että ne todella olisivat homeettomia. Ja mikäli olen oikein käsittänyt, ne ovat aika riippuvaisia siitä ilmastointitekniikastaan. Enkä halua ajatella, mitä tapahtuu jos sattuu jonain myrskyisenä talviyönä menemään sähköt koko kylältä. Ei olisi ensimmäinen kerta eikä edes niin kovin harvinaista vaikka pitkiltä katkoksilta on säästytty. Sinne tulee maalämpö ja varaava takka. Tosin muistaessani viime kesää, ilmastointikaan ei olisi kelvoton juttu.

Mutta näitä passaa sitten miettiä sen arkkitehdin kanssa tarkemmin.

21.11.10

Raha ja mitä sillä ei saa

Raha ei tee kenestäkään kaikkivoipaa.

Todiste nro 1. Ostin nousuhumalavaiheessa itselleni saniaisen kukkakaupasta huolimatta siitä, että vuosien varrella olen onnistunut kiduttamaan kuoliaaksi lukemattoman määrän saniaisia. Minua ja saniaista ei vain ole tarkoitettu yhteen, mutta jaksan silti yrittää vaikka jokaisen kuolonuhrin jälkeen totean itselleni, että nyt riitti, tämä saa olla viimeinen saniaiseni ikinä. Jotenkin niihin aina sitten sortuu uudelleen kun karvaimmat muistot ovat haaltuneet.
Niin tälläkin kertaa kävi. Ostin taas kauniin hiussaniaisen ja taisin hiukan unohtaa sen kastelun muutamaksi ylimääräiseksi päiväksi. Jouduin kiikuttamaan raukan roskiin tuossa muutama päivä sitten.
Koska en kuitenkaan voi olla ostamatta saniaisia jatkossa, yritän muistaa ostaa seuraavalle uhrille samalla myös altakasteluruukun.

Todiste nro 2. Menin ostamaan itselleni myös hienot öljyvärit ja muut tarvikkeet, koska kuvittelin rahan lisäävän myös taiteellisia kykyjäni. Olen aina kyllä pitänyt maalaamisesta ja piirtämisestä, mutta molemmissa hommissa innostus voittaa osaamisen. Omaksi ilokseni olenkin niitä harrastellut ja nyt on sitten kunnolliset välineet, mutta inspiraatio odottaa vielä tulemistaan.

Todiste nro 3. Jos yrittää mennä elokuviin katsomaan jotain suosittua, vasta teattereihin tullutta pätkää, se lippu kannattaa varata jo mieluummin vähän etukäteen kuin vasta samana päivänä. Kun ei siellä teatterissa ole järkeviä istumapaikkoja enää tarjolla.

Todiste nro 4. Piikkikorkoja ei vain ole tarkoitettu käytettäväksi talvella, vaikka kuinka kulkisi taksilla paikasta toiseen. Tai sitten minä en vain osaa...

Tuotteiden hinta, mitä se takaa ja kuka sen maksaa

Tämä on nyt saman vanhan jauhamista eli sitä, kannattaako aina ostaa kalleinta/halvinta vai kannattaako lopulta ostaa oikeasti yhtään mitään... En vain päässyt näistä ajatuksista eroon yhdellä kirjoittamisella.

Aloitetaan nyt vaikka siitä, että toivottavasti kukaan ei luule tai oleta, että syön vain tuoreita ostereita ja kalleinta kaviaaria tai että käyn joka päivä kaupungin kalleimmassa ravintolassa kittaamassa samppanjaa, jonka pullohinta lasketaan tuhansissa. Tai että jos ostankin vaikka jotain pastaa, valitsen sen käsintehdyn italialaisen spagetin, johon on suunnilleen jauhettu valkoista tryffeliä mukaan ja jonka kilohinta on satasia. Koska en todellakaan! Se Pirkan tarjousmakaroni on ihan hyvää tavaraa enkä minä näe mitään järkeä ostaa jotain viiden euron pastapussia, jos saan saman määrän samanlaista pastaa 50 sentillä.

Minä ostaisin mielelläni ja iloisena sen 5 euron pastapussin, jos voisin olla varma, että se on jotenkin parempaa. Vaikka nyt esimerkiksi luomupastaa tai täysjyväpastaa tai että sen viljelijä ja tekijä saisivat varmasti kelvollisen palkan työstään ja niin edelleen. Mutta kun ei. Tai siis en minä tiedä, muttei tällaisia seikkoja ainakaan mainosteta sen kalliin pastapussin kyljessä. Niin että minä ostan sen Pirkkapussin sen takia että se on halvempi, kun se toinen ei tarjoa mitään lisäarvoa kalliimmalle hinnalleen.
Vai tarjoaisiko se? Onko Pirkkamakaronissa jotain vikaa kun se on niin halpaa? Onko sen kalliimman pastan tehtailla paremmat työolot ja se on sen takia kalliimpaa, kun ei voida teettää millaisissa oloissa tahansa miten pitkää työpäivää tahansa minkäikäisillä työntekijöillä tahansa ja miten pienellä palkalla tahansa? Miksi tätä ei kukaan kerro? Miksi kuluttajan pitää ottaa itse selvää kaikesta? Eikö olisi kivaa ja ennen kaikkea helppoa, jos voisi vain ostaa sen kalliimman pastapussin ja olla varma, että tämä on nyt ihan oikeasti parempi valinta kuin se halvempi?

Pasta nyt on vain yksi esimerkki, jonka repäisin hätäpäissäni. Toinen nyt voisi olla vaikka nuo merkkilaukut. Tuolla Halpaa vai kallista - tekstin kommenteissa oli juuri mainittu se, että kuulemma Chanelin työntekijöille oikeasti maksetaan siitä laadusta ja että työolotkin ovat kelvolliset.
Ei sekään välttämättä totta ole. Ei ole niin kauhean kauaa, kun jossain heitettiin vakavia epäilyksiä siitä, että ovatko ne kalliit merkkituotteet oikeasti eettisesti teetettyjä ja hintansa väärtejä. Että jonkin italialaisen huippumerkin laukut ja vaatteet valmistetaan kyllä Italiassa, joo, mutta tekijät ovat jostain Aasiasta minimipalkalla tuotuja, luultavasti laittomia työläisiä, työolot kehnot, valvontaa ei ole (kun ei kukaan niistä työläisistä tiedä) ja että niiden tuotteiden valmistus lopulta ei maksa juuri mitään, mitä nyt suht laadukkaat raaka-aineet, mutta työ on melkein ilmaista ja tuotteiden hinta on korkea siksi, että valmistaja nyt vain vetää välistä ihan jumalattomat katteet.
Ja minä taas en nyt ihan välttämättä haluaisi maksaa tällaisista tuotteista enkä varsinkaan selkeätä ylihintaa, joka määräytyy sen takia että siinä kyljessä lukee Fendi tai Prada tai Gabbana tai jotain muuta. Minä en halua lihottaa epärehellisiä valmistajia.

Juu, onhan niitä kaikenlaisia luomu- ja reilunkaupan vaatteita ja asusteitakin tarjolla, mutta valikoima on toistaiseksi ihan jotain muuta mitä minä haluaisin. Eikä se nyt vielä riitä, että valmistaja itse kertoo, että heillä noudatetaan niitä ja näitä sopimuksia ja kaikki hymyilevät. Pitäisi päästä itse katsomaan ja kysymään, että miten paljon sille puuvillapellolla ahertavalle työläiselle oikeasti maksetaan ja että eihän työssä oikeasti altistu vaarallisille kemikaaleille.

Miksi tämän nyt ylipäänsä pitää olla näin vaikeata? Miksei voi vain kävellä sisään kauppaan ja sanoa, että tuo ja tuo, kiitos ja olla varma siitä, että näiden tekijöitä on kohdeltu edes jossain määrin inhimillisesti ja että he ovat saaneet kohtuullisen korvauksen työstään ja että luontokaan ei ehkä ole kärsinyt sanottavan paljon? Tämä maksaa tietysti ja ihmiset ovat tottuneet niihin Vapaa-Valinnan "kympillä kaksi"-vaatteisiin ja toisaalta ei kaikilla ihmisillä ole varaa ostaa kalliimpaa.
No, minulle se rahapuoli ei olisi ongelma, mutta missä on se kauppa, josta saa ihan varmasti ja oikeasti hyviä, fiksuja vaatteita, vaikka ne maksaisivatkin paljon? Missä?! Vai pitääkö tehdä niin kuin yleensä tehdään: sulkea silmät, ojentaa pankkikortti ja sitten toivoa, että juuri tämän vaatteen/tuotteen kohdalla asiat olisivat ihan hyvin?

20.11.10

Blogin uudet puolet

En olisi ikinä arvannut blogia perustaessani, että tästä voi oikeasti olla hyötyä minulle itselleni. Niin kuin nyt esimerkiksi muotiblogeja ruotiva teksti, jonka kommentteihin tuli pari uutta vinkkiä muotiblogeista. Sekin oli tietysti jo todella kiva juttu (lisääkin saa vinkata edelleen), mutta nyt sitten tuo korupostaukseni on poikinut ihan kelvollisesti vinkkejä.

Minä en tiedä suomalaisia enkä kyllä ulkomaisiakaan koruvalmistajia tai -liikkeitä, joten jos minun pitäisi ostaa jotain koruja, hortoilisin täysin sattumanvaraisesti siellä sun täällä. Mutta aina jossain netissä on joku toinen, joka tietää! Ja niin nytkin tuonne on napsahdellut nimiä ja nettiosoitteita, joiden avulla löytyy suomalaisia korusuunnittelijoita ja -seppiä, joista minä en ikinä ole kuullut mitään, mutta jotka nähtävästi osaavat tehdä upeita koruja.
Minun täytyy ihan kiittää ja ehkäpä hyvinkin jossain vaiheessa joku/jotkut noista korusepistäkin saavat kiittää kommentoijia. Lisäksi voinen sanoa, että blogissani olkoon mainostus sallittua (olisi tosin kiva aina kuulla, mainostaako kommentoija omia tuotteitaan eli on itse myyjä/tekijä/yrittäjä vai onko vain tyytyväinen asiakas).

Sitten toiveissa olisi ulkomaalaisia muotiblogeja ynnä muita vaatesivustoja.

Torkkupeitto

No ni, minä en enää ikinä sano mitään.
Kyllä nimittäin taas hävettää.

Vaahtosin alkukuusta kovaan ääneen, että minulle ei sitten Marimekkoa tule kuuna kullan valkeana. Onneksi siellä oli pieni disclaimeri: "jos siellä ei keksitä jotain sellaista, joka todella säväyttää".

Voisin nimittäin kuvitella hyvinkin adoptoivani tämän Marimekin Kimara-huovan omalle sohvalleni:

Lähde: Marimekko

Kiitos Stellalle vinkistä, siitä huolimatta että joudun julkisesti syömään sanojani (ei varmaan ole vika kerta).

19.11.10

Ainesta muoti-idoliksi

Kirjoitin aikoja sitten, että on niin vaikeata löytää netistä mitään inspiraationlähdettä, mitä tulee vaatteisiin ja pukeutumiseen yleensäkin. Pari suomalaista blogia olen kelpuuttanut listalleni, muttei niistäkään niin kovin paljon löydy. Ja jotenkin en ole ulkomaisiakaan vaateblogeja löytänyt, vaikka niitä kuulemma pitäisi olla pilvin pimein. Tietysti asiaa voisi auttaa, jos niitä ihan tosissaan etsisi...
Julkkiksista ja heidän pukeutumisestaan olen täysin ulkona, mutten ole voinut välttyä siltä tiedolta, että Englannin prinssi William on mennyt kihloihin ja häitä odotetaan ensi vuonna. Olen ollut hädin tuskin tietoinen, että prinssi seurustelee, mutta lähdin sitten katsomaan, että minkälainen nuori nainen on prinssin mielitietty on.

No, ainakin Kate Middleton osaa pukeutua!

Lähde: Just Jared


Lähde: ?
Tuo mekko on vain niin kaunis.


Lähde: Just Jared
Voi, nuo hatut... Tahtoo kans! Muutenkin asu on todella tyylikäs, vaikka tuon mekon sininen on juuri se, joka veisi minun naamasta ja hiuksista ne vähätkin värit. Se on vaan niin väärin, että jotkut ihmiset eivät ole tällaisia olminvärisiä. Tai siis en minä vaalea sinänsä ole, mutta tuo sininen saisi minut näyttämään olmilta.


Lähde: Daily Mail
Upea, pitkä mekko! Eikä tuota ainakaan tätimäiseksi voi haukkua, vaikka se onkin kaikin puolin tyylikäs.

Eihän tuollaisia Suomessa näy eikä niitä voi missään käyttää. Paitsi kerran vuodessa linnan juhlissa, jos sattuu kuulumaan kutsuttujen joukkoon (ei vieläkään huolta, ei ole minulle kutsua tipahtanut ja nyt alkaa olla jo varmaan vähän myöhäistäkin). Pitäisiköhän muuttaa Britanniaan? Naida joku vanhaa sukua oleva, mutta vähän köyhtymään päässyt lordi tai kreivi tai mitä muita niitä nyt on. Sitten saisi luvan kanssa tepastella hienoissa vaatteissa ja mielikuvituksellisissa hatuissa kaikenlaisissa seurapiirijuhlissa...
Tosin englantilaisen keittiön ja rakennuksien laadun pitäisi muuttua melko radikaalisti ennen kuin harkitsen sinne muuttoa edes semivakavissani.

(to-do-listalle kuitenkin Ascot Gold Cup, Epsom Derby, Grand National, Badminton, Burghley ja Lontoon olympialaiset. Rapakon takaa ainakin Kentucky Derby)

Verokarhu

Muutamissa kommenteissa on kyselty perintöveroasioista, mutta olen vältellyt niihin vastaamista, koska:
a. veroasiat ovat vielä auki, en tiedä mitä veroa joudun maksamaan ja miten paljon
b. en ole mikään verotuksen asiantuntija, joten jos yrittäisin selittää jotain, tulisin todennäköisesti sepustaneeksi jotain epäselvää tai jopa ihan väärää (termistö kun ei ole vielä hanskassa). Sen takia...
c. minulla on komppaniallinen lakimiehiä ynnä muita ammattilaisia, joiden joukossa on myös verotuksen asiantuntijoita, jotka yrittävät kaikin mahdollisin keinoin pitää maksamani verot mahdollisimman pieninä. Sitä kutsutaan verosuunnitteluksi. Lisäksi heidän tarkoitus on saada omistus- ynnä muut suhteet sen näköisiksi, ettei minun nimeni killuisi koskaan missään iltapäivälehtien lööpeissä kun taas on julkistettu valtakunnan verotiedot. Sitä puolestaan kutsutaan terveeksi järjeksi.
d. veroasiat ovat kuitenkin suht yksityisiä asioita, ainakin minulle
e. joudun kyllä maksamaan veroja, älkää siitä huolehtiko ettenkö minä joutuisi omalta osaltani osallistumaan tämän nk. hyvinvointiyhteiskunnan ja torkkupeittojen rahoitukseen
f. vaikka en kiellä etteikö tekisi mieli siirtää kirjat jonnekin Sveitsiin tai Monacoon tai mitä muita niitä veroparatiiseja nyt olikaan...
g. niiden verojuttujen pitäisi päivänvaloa kestää eli laittomuuksiin ei ole sorruttu

Ja sitä paitsi, kuka haluaa edes ajatella veroja vapaaehtoisesti?! Niitä tylsiä, kamalia summia, joita otetaan joka palkasta kuukausittain pois ja joita joutuu maksamaan muutenkin vähän joka käänteessä ja tuotteessa. Yhh.

Se veroista. Toivottavasti tämä nyt kattoi kyselijöiden tarpeet, koska siinä on suunnilleen kaikki, mitä suostun asiasta sanomaan.

18.11.10

Kotityöt

Luin tuossa juuri kotiapulaisista kertovan kirjan, jonka olin lainannut kirjastosta. Siihen oli kerätty muisteluita ihmisiltä, joiden kodissa on ollut kotiapulaisia tai jotka ovat itse toimineet kotiapulaisina jossain vaiheessa. Sittemmin kotiapulaiset ovat kadonneet, nykyisin kaikesta pitää selvitä itse: lastenhoidosta, kodinhoidosta, ruuanlaitosta, siivouksesta ja niin edelleen.
Ja sitten ihmetellään, miten Suomessa käytetään niin paljon eineksiä ja käydään niin paljon pikaruokaloissa syömässä! Kas kun naiset eivät enää suostu repeämään ihan joka paikkaan ja tekemään ihan joka asiaa itse. Mutta eipähän ole vaihtoehtoja, kotiäidille ei taida juuri eläkettä karttua ja muutenkin kotiäitiyttä pidetään sosiaalisesti halveksittavana loisimisena. Johan sen on huomannut niistä kommenteista, mitä tännekin on tullut kun kerroin irtisanoutuneeni töistä (minä en edes ole äiti): kamalaa, kyllä sitä töitä pitää ihmisen tehdä! Ihan kuin ilman työpaikkaa ei olisi oikein ihmisarvoakaan?

No, tuo lipsahti nyt tilityksen puolelle ja pois aiheesta eli kotitöistä. Oi, mielelläni minäkin maksaisin jollekulle siitä, että hän tekisi kotityöt puolestani. Siivouksen olenkin jo ulkoistanut niin pitkälle kuin vain pystyn. Se itse asiassa oli myös niitä klassisia ensimmäisiä asioita, joita rahoillani tein (kertonee vähän jotain minun suhtautumisesta siivoamiseen). Nykyisin siivooja käy kerran viikossa, imuroi, pyyhkii pölyt, siivoaa keittiön ja pesee vessan ja kylppärin, tuulettaa, vaihtaa lakanat, pesee käytetyt. Joka toinen viikko pestään lattiat kostealla. Säännöllisesti pestään myös ikkunat, sauna ja muuta sellaista.
Olen toistaiseksi ollut tyytyväinen käyttämäni firman palveluun. Jälki on siistiä, mitään huomauttamista ei ole ollut, siivoojat ovat aina ajallaan paikalla, laskutus on toiminut ja kaikin puolin on mennyt hyvin. Sama firma hoiti myös vanhan asunnon loppusiivouksen ja uusikin kämppä luututtiin läpi perusteellisesti. Minun ei tarvitse tehdä siivouksen eteen muuta kuin järjestellä tavarat suunnilleen paikoilleen ja pysytellä pois jaloista. Siivoojilla on mukana omat välineet ja aineet, joten niitäkään ei tarvitse minun hankkia ja säilyttää.

No, ruokaa teen mielelläni itse ja onneksi löytyy ravintoloita niitä päiviä varten, jolloin ei ruuanlaittoon ole inspiraatiota. Ja ruokakaupassakin käyminen on ihan siedettävä homma nykyisin. Itse asiassa hyvinkin siedettävä, ehdin näet käydä monessa erikoisliikkeessä päiväsaikaan sen sijaan että ryntäisin siinä viiden ruuhkassa johonkin supermarkettiin ostamaan suunnilleen valmiiksi pureskeltuja ruoka-aineksia.

Mutta vaatteidenhoidon voisin ulkoistaa. Olen kyllä aina arvostanut vaatteissa helppoutta eikä kaapista löydy montaa vaatetta, joka vaatisi käsinpesua tai muuta erikoiskäsittelyä. Silitettävätkin vaatteet ovat aika harvassa, moni on suht suora jo koneesta nostettaessa.
Joku voisi silti hoitaa päivittäisen pyykkikasani, pestä myös ne satunnaiset käsinpestävät vaatteet, ripustaa vaatteet kuivumaan, silittää tarvittavat vaatteet ja kaikki lakanat (pidän niistä enemmän silitettyinä vaikken itse koskaan jaksa sitä tehdä), viikata kuivat vaatteet ja viedä ne vaatehuoneeseen. Sillä vaatehuoneeni on jatkuvasti katastrofaalinen, en vain saa pidettyä vaatteitani ja liinavaatteitani siisteissä kasoissa ja tangoilla ja rekeissäkin vaatteet ovat miten sattuu.

Autokaupoilla

Tässä on nyt isän kanssa ihan tosissaan etsiskelty sitä autoa, kaupunkiin sopivaa, hyvännäköistä, täyshybridiä, nelivetoa, ulkoa pientä ja sisältä isoa. Ihme kyllä, ihan just tällaista ei ole tullut yhtäkään vastaan vaikkei tosiaan olisi rahasta niin nuukaa...

Olen siis isän kyyditsemänä kuljeskellut pitkin autokauppoja iltaisin ja viikonloppuisin, koeajanut jo useammankin koslan ja todennut että ihan yhtä hyvin voisin tehdä listan ja heittää siitä tikalla sopivan. Yhdessä on ilmastointi vakiona, toiseen saa kesärenkaat kaupan päälle, kolmas vie vähän enemmän bensaa kuin neljäs, jossa kuitenkin on vähemmän tilaa takapenkillä meinaan jos siellä pitäisi aikuisen istua. Viides oli kiva ajettava, mutta kuudes oli pienempi ja näppärämpi kääntymään ja seitsemännessä oli parkkitutka.

Autokauppiaita on maailman sivu moitittu siitä, että he myyvät autoja vain miehille, naiset eivät saa palvelua, eivät ainakaan asiallista. Voin sentään ilokseni todeta tällaisten myyjien joko saaneen asennekasvatusta tai kenkää. Hyvin palvellaan yksinäistä nuorta naista autokaupoissa tai vaikka olisi isäkin selän takana katselemassa. Yhdessä paikassa kyllä myyjä yritti sitkeästi isälle sitä autoa esitellä eikä tuntunut noteeraavan minua juuri lainkaan vaikka isä seisoskeli vähän syrjemmällä ja minä häärin autojen kimpussa. Isä katseli pitkin seiniä mitääntekemättömän näköisenä ja totesi lopulta, tuo likka sitä on ostamassa, itselle kelpaa vanha kiesi vielä vähän aikaan (olen kyllä yrittänyt esittää, että voisihan sen auton uusiakin, rahoituksesta voitaisiin neuvotella, mutta vielä ei ole ottanut tulta). Myyjä meni vähän nolon näköiseksi ja alkoi sitten asiantuntevana selittää minulle auton ominaisuuksia.

Kyllä minä autonkin jo ostin. Tai siis tilasin, tulee kun kerkiää.
...
...
...
Mitä te minua katsotte?
Joo ei, en aio kertoa tarkempaa infoa, vetoan jonkinasteisen anonymiteetin suojelemiseen, jälleen kerran. Ei se auto ole edes kalleimmasta päästä, joten siinä ei oikeasti ole mitään kertomista. Hajaantukaa! Täällä ei ole mitään nähtävää!

17.11.10

Kaupungin lisääntyneet mahdollisuudet

Vaikka olenkin vielä virallisesti töissä kuun loppuun asti, olen pitänyt tässä viime aikoina ylityötunteja ja tähteeksi jääneitä lomapäiviä pois ja itse asiassa olen työpaikalla vain kaksi ja puoli päivää viikossa. Niinpä tässä on ehtinyt hyvin tehdä tuota muuttoa, shoppailla, rentoutua ja tehdä kaikkea muuta mielenkiintoista.

Kotikaupunkini tarjoaa aivan uusia mahdollisuuksia, kun on aikaa arkipäivisin. Kaikki liikkeet ovat auki, myös ne jotka arkisin menevät kiinni klo 17 (ei toivoakaan ehtiä töiden jälkeen) eivätkä ole lauantaisin auki kuin ehkä klo 13-14 asti (ei toivoakaan että tällainen unikeko heräisi siihen mennessä). Aivan uusiin lounasravintoloihinkin olen ehtinyt tutustua.
Lisäksi museot, näyttelyt ja muut sellaiset lähestulkoon huutavat tyhjyyttään. Ne myös menevät usein kiinni suht aikaisin arkipäivinä ja lauantaisin, jos nyt ovat edes auki, ovat sanoinkuvaamattoman täynnä porukkaa. Arkena niissä on suorastaan nautinto käydä, paikalla ei ole kuin satunnaisia turisteja ja niitäkin on tähän aikaan vuodesta varsin vähän.
Ja isotkin kaupat, ne jotka ovat auki lähes jatkuvasti, ovat mukavan väljiä arkipäivisin. Ei tarvitse jonottaa sovituskoppeihin ja myyjillä on aina aikaa opastaa ja neuvoa.

Ja sama pätee toki muissakin kaupungeissa. Olen tehnyt tässä jo yhden pikkureissun erääseen toiseen kaupunkiin, vietin siellä kaksi päivää kierrellen ja tutustuen kaikkiin niihin paikkoihin, joissa en ole aikaisemmin ehtinyt koskaan käydä.

Koruja

Ehdin jo sijoittaa klassisista klassisimpaan: ostin itselleni helmikorusetin. Helminauhan kaulaan ja ranteeseen sekä korvakorut.
Sen lisäksi olen bongaillut sopivia koruja Kalevala Korun valikoimasta, mutta niissäkin on ongelmana se, että lopulta pidän oikeastaan aika harvoista KK:n koruista niin paljon, että viitsin ostaa niitä itselleni käyttöön. Suurin osa niistä on kyllä kauniita, mutta se ei vielä tarkoita sitä, että itse voisin kuvitella käyttäväni niitä. Carmen-rannerengas on kuitenkin ehdoton, mutta niin kaunis etten uskalla käyttää sitä.

Muuten kaipaisinkin vinkkejä koruliikkeistä, -suunnittelijoista, -nettisivuista, sekä Suomesta että ulkomailta. Ja kuten vähän kaikessa muussakin, voi olla joko yksinkertaista ja modernia, mutta myös perinteisempääkin tyyliä. Kaikki käy! (ja hinnalla ei ole väliä)

16.11.10

Hammasongelmia

Kirjoitin jo aiemmin että olen teettämässä hampaisiini kaikkea tarvittavaa korjausta ja siihen menee aikansa, kun ei kaikkea voida tehdä samalla kertaa. Niinpä olen tässä käynyt hammaslääkärillä suunnilleen viikottain.
No, remontti oli jo hyvällä mallilla ja itse asiassa viimeistä edellinen etappi oli saavutettu eli hampaistani oli otettu muotit purentakiskoa varten. Kiskoa piti vielä sovitella kun se oli tehty.
Sitten eräänä aamuna herätessäni totesin, että nyt muuten puuttuu yhdestä poskihampaasta isohko palanen. Se oli lohjennut yön aikana! Olin kai narskutellut taas innolla hampaitani... Lohjennut osanenkin löytyi tyynyn mutkasta, en ollut nielaissut sitä.
Siis pikasoitto hammasklinikalle, nopea tilanteen selvitys ja pääsin samana päivänä korjauttamaan hampaani. Korjaus oli suht helppo tehdä, mutta koska ne muotit oli otettu omista hampaistani, pitäisi tuosta korjatusta hampaasta saada melko tarkkaan samanlainen kuin mitä alkuperäinen oli, jotta tekopuolessa oleva kisko sopisi siihen. Siinä lienee vielä vähän viilailemista, sekä hampaassa että kiskossa (en ole päässyt vielä kokeilemaan sitä kiskoa tätä kirjoittaessani).

Menin hammaslääkäristä hyvillä mielin kuitenkin kotiin ja rojahdin illalla sohvalle popcorn-kulhon kanssa leffaa katsomaan. Aamulla herätessäni totesin, että nyt taas on suussa jotain outoa. Tällä kertaa korjatun hampaan kohdalla ien oli kovin turvoksissa ja turvotusta jatkui hyvän matkaa kitalaen puolelle. Voi ei, ajattelin, mitä nyt taas?
Sama proseduuri kuin edellisenäkin päivänä, soitto hampilääkäriin, tilanteen selvitys ja sain pika-ajan vielä samalle aamulle. Hammaslääkäri ihmetteli ja tutki ja kysyi sitten, olenko syönyt eilen pähkinöitä? En, sanoin. No kun täältä ientaskusta löytyi tällainen pähkinänkuoren tapainen, pieni ylimääräinen murena, joka oli sitten aiheuttanut turvotusta. No, popcornin kuorihan se oli! Enpä ole ennen joutunutkaan hammaslääkäriin popcornin takia. Hammaslääkäri tietysti poisti sen palasen, pani ientaskuun vielä vähän jotain antiseptistä ainetta ja turvotus alkoi laskea saman tien.
Jotenkin ei jatkossa huvita popcornin syöminen ihan hirveästi.

Minulla on rehellisesti sanoen huonoja kokemuksia kunnallisesta hammashoidosta ja siitä, että vaikka olisi kuinka kiiretilanne, aikoja ei vain ole. Ja kipupoliklinikkakin on vähän yhtä tyhjän kanssa, pitää jo aamulla tietää, jos iltapäivällä alkaa hammasta särkeä, sillä jos iltapäivällä soittaa kipupäivystykseen, ei vapaita aikoja sille päivälle enää ole, joten linjan päästä käsketään syödä puranaa ja soittaa seuraavana aamuna uudestaan. Tosi lohdullista.
Olenkin ollut jo pitkän aikaa sitä mieltä, että jos aikuinen ihminen aikoo hammashoitoa saada järjellisessä ajassa, on yksityinen ainoa keino siihen. Voin myös kertoa, että kannattaa tehdä hintavertailua, sillä hammasklinikoiden hinnoissa on eroja. Joskus kuulee vain kauhutarinoita siitä, että joku juurihoito maksaa suunnilleen tuhansia euroja ja sitten joku toinen on saanut yhtä lailla vaativan juurihoitonsa muutamalla satasella.

Verhoja

Ainakin jotkut verholiikkeet tarjoavat myös verhosuunnittelupalvelua kankaiden ja ompelun lisäksi ja päätin itse käyttää tällaista mahdollisuutta hyväkseni. Olin jossain blogissa nähnyt ylistäviä kommentteja verhosuunnittelusta. Niinpä tein vähän tutkimusta paikallisissa verholiikkeissä ja valikoimien katselun ohessa kyselin mahdollisuutta verhosuunnitteluun.
Asunto ei kuitenkaan ole vielä sillä mallilla, että verhosuunnittelulla olisi kiire. Varustukseen kuuluvat säleverhot joka ikkunassa, joten verhoja sinänsä ei tarvita. Koska suht selkeät suunnitelmat kaiken muun paitsi olohuoneen ja keittiön sisustamiseen on olemassa (ja se makuuhuone on oikeasti melkein valmis jo), niin makuuhuoneen ja kirjaston verhot katsottiin jo valmiiksi.
Makuuhuoneeseen tulee kaunein ruusukuosinen verhokangas, mitä suinkin liikkeestä löytyi. Saan muuten samasta kankaasta myös sängynpeiton. Kun minä sitä romanttista makuuhuonetta niin olen mainostanut ja siellä kuitenkin on valkoiset seinät, niin verhojen kanssa päätettiin pysytellä ruusulinjalla. Siellä on ruusuaihetta vähän muuallakin, joten verhot sopivat sinne kuin nenä päähän. Ei se silti vielä näytä miltään äklövaaleanpunaiselta.
Kirjastoon sen sijaan tulee raidalliset verhot, joissa on tummempaa ruskeata, vaaleanruskeata, kultaa ja vähän luonnonvalkoista. Ylös tulee kappa yksivärisestä kankaasta, joka sopii verhoihin.

En voi kuvitella enää helpompaa tapaa hankkia verhoja. Suunnittelijan kanssa suunnitellaan ensin, hän ottaa kaikki tarvittavat mitat. Verhot tehdään niiden perusteella ja tuodaan suoraan kotiin silitettyinä ja tarvittavat klipsut ja painot ja muut tulee mukaan. Ei ole oikeasti totta! Lisäksi he kuulemma myös säilyttävät mitat ja tiedot sitä varten, jos joskus myöhemmin haluan vaihtaa verhoja niin vanhojen tietojen perusteella on helpompi lähteä suunnittelemaan uutta. Ja jos minulla on itselläni visio verhoista, ei suunnittelijan tarvitse käydä enää paikan päällä, koska mitat on otettu jo.

15.11.10

Halpaa vai kallista?

Osui tuossa viikonloppuna silmiin joku lööppi, jossa luvattiin paljastaa totuus Miljonääriäideistä. En ostanut kyseistä lehteä, joten en sitten kai tiedä totuutta, tuskin kukaan ainakaan olisi tunnustanut, jos se huijausta olisi.
En tosiaan ole katsonut kyseistä sarjaa kuin kertaalleen, mutta en silti voi välttyä sitä käsitteleviltä juoruilta nettilehdissä ja -foorumeissa. Sitähän tosiaan on epäilty täysin tai ainakin osittain feikiksi milloin mistäkin syystä. Paras tai oikeastaan kehnoin selitys sille oli se, että toisella on nähty päällään H&M:n bikinit.

No herran jumala, jos on rahaa, niin eikö se tarkoita sitä, että nimenomaan voi tehdä ostoksensa juuri niistä liikkeistä, mistä haluaa eikä vain niistä, joihin on varaa? Jos joku rikas tykkää H&M:n vaatteista, niin mitä sitten, vaikka se halpisliike onkin? Pitääkö sitä kulkea yksinomaan Chanelissa ja Manoloissa, jos siihen on varaa?

Eihän se tietysti ole järkevää ostaa huonolaatuisia vaatteita, jotka eivät kestä käytössä, mutta näyttäkää ihminen, joka aina, ikuisesti ja jokaisessa tilanteessa toimii järkevästi. Kuka ei ole koskaan tehnyt yhtäkään heräteostosta, joka on osoittautunut enemmän tai vähemmän tyhmäksi? Tämä ei nyt kuitenkaan ole se pointti vaan se, että onko se oikeasti jotenkin sosiaalinen itsemurha jos varakas ihminen käyttää edullisia vaatteita? Tai muuten vain ei osta aina sitä kalleinta mihin on varaa?

Minä olen ollut intohimoinen Huuto.netin selailija ja kirjaston käyttäjä eikä se johtunut siitä, etteikö olisi ollut varaa ostaa uutta ainakin joskus. Enkä ajatellut luopua näistä tavoistani vaikka voisin toki ostaa kaikki haluamani kirjat. Vähän sama juttu vaatteidenkin kanssa, en aio jatkossakaan jättää jotain kivaa vaatetta tai asustetta ostamatta sen takia että se on halpa. Tai vääränmerkkinen. Tai väärästä liikkeestä.
Ikävä kyllä olen joutunut toteamaan vaatteiden kanssa sen, että kallis ei välttämättä tarkoita pitkäikäisempää. Kehnoihin ostoksiini lukeutuu mm. kallis talvitakki, jonka persus nyppyyntyi ihan samalla tavalla läppärilaukun alla kuin halvemmankin kaverinsa. Puhumattakaan siitä hintavasta merkkilaukusta, jonka pinta rispaantui muutamassa kuukaudessa. No, eipä näitä niin usein ole tullut vastaan, yleensä (onneksi) hinta korreloi kyllä laadun ja pitkäikäisyydenkin kanssa.
Mutta missä menee raja, että korkeampi hinta ei enää tarkoita parempaa laatua? Jos ostan 200 euron villaneuleen, onko Chanelin 1000 euron villaneule viisikertaa kertaa parempaa laatua ja kestää 5 kertaa pidempään? Vai ovatko ne lopulta ihan yhtä hyviä, mutta toisessa vain on se kallis merkki?
Olen ostellut joitain kallita merkkivaatteita jo, mutta aina tarkistanut niiden materiaalit ja viimeistelyn, samalla tavoin kuin teen halvemmillekin vaatteille. Mietin vain, missä menee järkevän hinnan raja?

(okei, tämä on hyvin sekava teksti, en saa oikein kiinni siitä mitä yritän sanoa, jos nyt tiedän sitä itsekään)

Mattosuunnittelua

Kaiken muun ohessa minun pitäisi vähän valikoida mattojakin uuteen asuntooni. Makuuhuone on helppo, kirjastohuone semihelppo ja eteinen-keittiö-olohuone mahdoton. Selailin tuossa jo joitain netistä löytämiäni mattovalikoimia katsoakseni vähän mitä on tarjolla ja minkätyyppistä voisi ainakin harkita. Taisin osua sitten just siihen paikkaan, missä valikoimaa on liikaa.


Kaiku, design Erja Tapani
Eikö olisikin kaunis? Tätä saisi myös punaisena, mutta se voisi olla jo vähän liiankin räiskähtelevä. Ja tuo vihreä väri vain on niin upea, ainakin tuossa kuvassa. Tämä tai tämäntyyppinen voisi olla olohuoneessa mukava.


Supernatural, design Alba Leiva
Tämä olisi väreiltään hillitympi, mutta olisikohan se jo liiankin syksyinen?


Strip Beige
Tämä olisi ainakin tyylikäs ja siinä mielessä varma valinta.


Eat, design Sara Larsson
Tällainen olisi just niin sopiva keittiöön!

Kuvat © Carpet Vista (juuri se paikka, missä on ihan liikaa valikoimaa)

14.11.10

Totta vai tarua?

Aloittaessani tätä blogia melkein arvasinkin jossain vaiheessa joutuvani kirjoittamaan tästä aiheesta. Tosin en kyllä ikinä uskonut, että näin pian (luulin että blogini saa vain marginaalisen määrän lukijoita, jos sitäkään). Nimittäin siitä, että onko tämä blogi totta vai ei. Onko jossain oikeasti rikas nuori nainen vai jonkun kiero mieli vain?

No ette kai te nyt sitä minulta kysy?
Jos olen kirjoittanut jo kolme viikkoa valheita, niin ei se kai ole temppu eikä mikään vakuutella teille vielä yksi valhe lisää eli väittää blogia kirkkain silmin todeksi. Ja jos tämä taas sitten onkin totta, niin... ette te sitä mitenkään saa selville (toivottavasti, jos suunnitelmani blogin jonkinasteisesta anonymiteetista toteutuvat). Jos sitten vastaan, että joo, ihan puhdasta soopaa olen tässä kirjoitellut iltojeni iloksi, niin eikös silloin putoa pohja pois vähän koko blogilta?
Tämä on vähän tällainen uskon asia, ei voi mitään. En minä silti aio menettää yöuniani sen takia, ettei joku usko minun blogiini. Ihan rauhassa saa olla uskomatta (ei sitä silti tarvitse tänne tulla työkseen huutelemaan). Tiedän etten uskoisi itsekään, jos joku toinen tällaista kertoilisi.
Tästä taas seuraa se, että jos te kommentoitte jotain tyyliin "ei tää totta oo", "voiks tää olla totta?" tai jotain muuta, niin en minä lähde puolustelemaan tätä blogia ja sen todenperäisyyttä. Sivuutan ne kommentit ihan täysin. Sillä olisiko minun puolusteluillani jotain arvoa, edellä kerrotun perusteella?

Yhden asian kyllä sanon (viitaten näiden kommenttien viidenteen, anonyymin lähettämään kommenttiin) ja se on se, että tämän blogin takaa ei löydy sponsoreita. Se että minä heittelen täällä hatusta vedettyjä brändejä, on täysin sattumanvaraista, omaehtoista ja ennen kaikkea ilmaista mainosta tai epämainosta kyseisille brändeille.
Niin, sen lisäksi yksikään tuotemerkki, maahantuoja tai myyjä ei voi oikein tarjota minulle minkäänlaisia lahjuksia, saati palkkaa tuotteidensa esittelystä ja mainostamisesta tässä blogissa. Palkan maksaminen edellyttäisi pankkiyhteystietojeni antamista, mikä puolestaan paljastaisi maksajalle henkilöllisyyteni (tai ainakin jotakin) ja tavaralahjojen lähettämiseenkin tarvittaisiin minun osoite, minkä jakamiseen suhtaudun penseästi.
Tietysti sitä voisi jonkun postilokero-osoitteen hommata... Vaan eipä vielä ole tullut tarjouksia tuommoisista, niin että asia ei ole ajankohtainen.

Uusi naapuri

Olin tässä eräänä päivänä tekemässä muuttoa, ts. ohjailemassa muuttomiehiä kantamaan laatikoita ja kalusteita suunnilleen oikeisiin huoneisiin. Ovi asuntoon oli tietysti auki ja muuttolaatikoita kasalla siinä rappukäytävässäkin. Sattuipa sitten naapurin rouva tulemaan samaan aikaan kotiinsa. Sanoin tietysti päivää ja nyökkäsin kohteliaasti, pitäähän sitä naapureille, vaikka uusi tulokas olenkin. Rouva, mitä lienee neljänkymmenen, osoittautui ulkomaalaiseksi, sen oli toki voinut ulkonäöstäkin päätellä. Lieneekö etelä-Euroopasta, Espanja, Italia, sieltä suunnalta. Hän puhui kuitenkin hyvää englantia ja jäi siihen juttelemaan vähäksi aikaa.
Hän asuu vastapäätä minun asuntoani, seinä- ja parvekenaapuri on. Kerroin vasta muuttavani asuntoon, minkä hän toki näki muutenkin. Ilmeni että hänen aviomiehensä on töissä Suomessa ja asunto on heidän työsuhdeasuntonsa. En ihmettele, minunkin asuntoni olisi voitu vuokrata kalustettuna, jos olisin niin halunnut. Kalustettu asunto on ulkomailta tulevalle varmasti paras vaihtoehto. He ovat asuneet Suomessa reilun vuoden ja asuvat vielä ainakin muutaman vuoden. Se ei ihan selvinnyt, mitä mies työkseen tekee. Minä puolestani kerroin asuvani yksin. Muuten jutunaiheet liikkuivat hyvin yleisellä tasolla, millainen taloyhtiö on, kuinka hyvät kulkuyhteydet joka paikkaan ja palvelutkin lähellä. Ja todella kaunis paikka on kuulemma kesällä.

No, mitäpä siinä, mukava naapuri, ajattelin. Kunhan ei vain osoittautuisi taloyhtiön pakolliseksi kerrostalokyttääjäksi.

Myöhemmin eräänä iltana olin yksikseni kotona järjestelemässä paikkoja. Tai lähinnä siis keittiötä. Olin saanut tilaamani astiaston nyt kotiin, pessyt ensimmäisen erän pesukoneessa ja järjestelin niitä kaappeihin tiskikoneen hurnuttaessa matkan pölyistä puhtaaksi toista astiaerää. Sitten soi ovikello. Olen kehittänyt itselleni jo säikkyvaihteen ovikelloja kohtaan, mutta urheasti hiippailin ovelle vilkaisemaan ovisilmästä tulijaa. Ihan kuka tahansa se ei voisi olla, toivottavasti, koska alaovesta ei päässyt ilman avainta.
No vielä mitä, se oli se naapurin rouva. Kainalossaan viinipullo ja toisessa kädessään vasta uunista otettu piirakka! Hän selitti miehensä olevan koko illan työpalaverissa ja hän ajatteli tulla piipahtamaan ja tuoda syötävää mukanaan, koska onhan se ymmärrettävää ettei muuton keskeltä välttämättä löydy mitään tarjottavaa yllätysvieraalle.
Ei siinä muuta kuin käskin astua peremmälle. Tarkemmin ajateltuna olin kyllä nälkäinen, olin järjestellyt tavaroita pitkin iltapäivää enkä syönyt lounaan lisäksi juuri kuin vähän välipalaa töistä tullessani. Ja mikä ettei seurakin kelpaisi. Keittiön pienen pöydän ympärille kaivelin kaapista vastapestyt astiat ja viinilasitkin löytyivät kuin ihmeen kaupalla.

Vietimme oikein rattoisan illan kinkkupiirakan ja punaviinipullollisen ääressä. Hänen miehensä on kuulemma pankkialalla ja arvasin oikein, he ovat kotoisin Espanjasta. Rouva itse on ihan kotirouvana, hän ei ole etsinyt Suomesta töitä. Parikymppinen poika on siellä edelleen, opiskelemassa. Käy joskus Suomessa. Ja ovat viihtyneet hyvin, varsinkin viime talvi oli todella upea je kesä myös. Suomi on kiva paikka asua ja tämä kaupunki juuri sopiva. Ei tietysti niin suuri kuin Barcelona, mistä he ovat kotoisin, mutta mukavampia ja puhtaampi. Ystäviäkin on löytynyt jokunen, mutta onhan se mukava tutustua naapureihinkin. Talossa asuukin aika paljon ulkomaalaisia, aika moni huoneisto on varmasti vuokrattu työsuhdeasunnoksi.

Hän jätti tähteeksi jääneet piirakanpalaset (oli kuulemma itse leivottua ja järkyttävän hyvää, aion kärttää reseptin vielä jossain vaiheessa) ja kiittelin kovasti vierailusta. Pitänee varmaan poiketa joku ilta toisella puolella käytävää, toivotteli tervetulleeksi.

13.11.10

Australia, here I come!

Noni, nyt on sitten varattu matka Australiaan ensi vuoden puolelle. Siinä vaiheessa kun tammikuu paleltaa, helmikuu paleltaa vielä enemmän ja maaliskuussa on kuraa polviin asti (tai sitten vielä lunta), on hyvä lähteä paahtamaan itseään Australian aurinkoon pariksi viikoksi. Hoijoi, en malta odottaa.
Kyse on yhdistetystä kaupunki- ja rantalomasta. Haaveissa olisi jos pääsisi snorklailemaan Isolle Valliriutalle ja viimeistään tässä vaiheessa harmittaa, ettei ole koskaan tullut aloittaneeksi sukellusharrastusta. Sukelluskurssi siis to-do-listalle mutta tälle reissulle se nyt ei taida ehtiä.
Kaupunkiosuudelle on suunniteltuna jo yhtä ja toista museota ja muuta nähtävyyttä, hyviä ruokapaikkoja, ulkoilua ja tietysti shoppailua, jos vain löytyy jotain kiinnostavaa.

Olisi tehnyt mieli liittää samalle reissulle myös Uuden-Seelannin kiertelyä, kun nyt kerran sinne päin maapalloa menen, mutta jääköön seuraavaan kertaan. En minä Ausseissakaan käy kuin yhdessä kaupungissa ja yhdessä rantakohteessa, vaikka sielläkin olisi taatusti paljon muutakin nähtävää. Ei pidä ahnehtia kerralla liikaa.

Lähden matkaan yksin, sisko ei pääse opiskeluidensa takia tällä kertaa mukaan ja kavereilla samoin on omia työ-, koulu- ja muita velvoitteitaan. En ole koskaan käynyt Australiassa, mutta se on aika turvallinen maa noin yleisesti ja vieläpä englanninkielinen, niin että enköhän siellä selviä. Ja onhan tässä se NY:n matka ennen sitä, saadaan siskon kanssa yhdessä treenata sitä kaukomatkailua.

Tekniikkaa

Olen tässä kaiken muun lisäksi kierrellyt myös kodintekniikka- ja atk-liikkeitä läpi. Kirjoitin aikaisemmin, että töiden loppuessa jään käytännössä ilman puhelinta ja läppäriä. Tavalinen pöytä-pc minulla on kyllä kotona, mutta raahatessani työläppäriä mukanani siellä sun täällä olen tullut huomaamaan, että läppäri on ihan kätevä vehje matkan päällä. Ja ei, paraskaan älypuhelin ei vielä korvaa läppäriä, ei ainakaan minulle.
Ajattelin läppärikauppaan mennessäni, että voisin oikeastaan ostaa kunnollisen läppärin ja siirtää pöytäkoneeni eläkkeelle. Niinpä läppärille olikin paljon vaatimuksia: kunnolla muistia, iso kovalevy, hyvä näyttö ja niin edelleen ja näiden lisäksi olisi kauhean kiva, jos se ei painaisi hirveästi. No, viimeisestä kohdasta jouduttiin vähän tinkimään. Nyt on tulossa sitten tuliterä Lenovo, kunhan saavat niitä maahantuojalta.
Atk-liikkeessä tuli samalla sorruttua myös uuteen digikameraan. Tunnustan etten ole mikään kameratekniikan ekspertti ja kuvaamisenikin on pääasiassa satunnaisten asioiden räpsimistä ja toivomista, että kuvat onnistuvat edes jotenkin. No, tässä uudessa tulokkaassa on nyt sitten kaikenlaista sälää, on GPS-paikannin, kuvanvakain ja 12x optinen zoomi ja mitä kaikkea...

Puhelimen kanssa kävi vähän niinkuin aavistelinkin, ostin sen Desiren. Nokian E7 houkuttelisi kovasti ja onhan sitä joulukuuksi luvattukin toimitettavan, mutta tarkempaa tietoa ei vielä ole. On tämä Desire nyt ainakin kiva lelu, jos ei muuta.

Haksahdin myös taulutelkkariin, koska nykyinen pieni hukkaputki näyttäisi suht naurettavalta uuden asunnon nurkassa. Televisioiden valinta onkin äärimmäisen hankalaa, koska en tajua tv-slangista sitäkään vähää mitä kameroista. Vähän se menikin siihen, että katselin kivannäköisen ja sopivankokoisen ja sitten toivotaan, että se olisi myös hyvä.
Ensimmäisestä telkkariliikkeestä tosin kävelin tyhjin käsin ulos, heillä oli kyllä kotiinkuljetuspalvelu, muttei asennuspalvelua. Tiedän harvoja asioita, jotka ovat niin raivostuttavia kuin uuden television säätäminen toimivaksi. Kaikki kanava-asetukset ja muut, apua! Asiaa ei auta yhtään, että vihaan käyttöohjeiden lukemista. Toisessa liikkeessä sitten tarjottiin asennuspalvelukin, joten kaupat tuli.

12.11.10

Taidetta

Satuinpa tässä kylillä liikkuessani bongaamaan mielenkiintoisia tauluja erään taidegallerian ikkunasta ja menin sisälle asti katsomaan, mitä kaikkea olisi tarjolla. Vanha harrastus, kukapa sitä ei kauniista maalauksista pitäisi. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa olisi sen verran ylimääräistä takataskussa, että voisi ihan oikeasti ostaa jotakin! Kyllähän minä olen haaveillut vuosien mittaa yhdestä ja useammastakin taulusta, mutta aina se on jäänyt siihen "ehkä sit joskus kun on enempi rahaa" (Suomessa kuulemma verotetaan keskituloisia rajusti, joten sitä enemmän rahaa-päivää ei todennäköisesti olisi koskaan tullut ilman tätä perintöä).

Sitten kun voisi rahojen puolesta ostaa jotakin, tulee tietysti se emmänyoikeintiiä-vaihe. Olihan tässäkin galleriassa paljon kauniita tauluja, mutta jotenkin sitten vain ei tiennyt, mikä olisi hyvä ja mikä sopisi mihinkin, varsinkin kun se asunnon sisustus on vielä puolitiessään. Tässä astuikin kuvaan galleristi, joka kertoi heiltä saavan tauluja kokeiluun kotiin! Taulu tuodaan siis asiakkaalle, joka sovittelee sitä jonkin aikaa asuntoonsa ja viikon tai parin päästä katsotaan, haetaanko se pois vai tehdäänkö kaupat. Ei tarvitse siis ostaa sikaa säkissä.

Ensimmäinen taulu on tulossa mietittäväksi pikapuolin ja toistakin mietin vakavasti, mutta jätän sen myöhemmäksi.

Uusi asunto

Okei, en ole koskaan tehnyt näin helppoa muuttoa. Siis todellakaan ikinä.
Sain heti kuun alussa muuttofirmasta tilaamani muuttolaatikot, joihin heittelin irtaimet tavarat. Kun se oli tehty, muuttomiehet tulivat, kantoivat ne autoon ja huonekalut ja kodinkoneet perässä. Uudessa asunnossa he kantoivat ne kaikki sisään niihin huoneisiin mihin osoitin.
Olen hankkiutunut tässä jo eroon osasta vanhoja huonekalujani, niistä joita en halunnut itselläni pitää. Osa meni kavereille tai "myyntiin" hae-pois-palkalla. Jotkut olivat sellaisia, että olisin nakannut ne kelvottomina roskiin, mutta isä kävi korjaamassa nekin talteen. Vanha natkuva ja notkuva lipasto kelpaa kuulemma vielä hyvin työverstaalle tai traktoritalliin, tosin nauloilla, kulmaraudoilla ja jeesusteipillä paikattuna. Lopulta kaatopaikkatuomion sai ainoastaan vanha nojatuolini, josta isäkään ei sanonut enää kunnon kalua tekevänsä.

Uudessa asunnossa oli odottamassa valmiina uusia huonekaluja ja pari mattoakin, joihin ihastuin jollakin kalustekauppareissulla. On mainio asia, että niin moni huonekaluliike tarjoaa kotiinkuljetuspalveluja, monet ostamistani huonekaluista eivät olleet koottavia. Ja yhtä lailla hieno asia on se, että ainakin jotkut liikkeet tarjoavat myös huonekalujen kokoamispalveluita. En ole koskaan ollut kovin innokas kasaamaan huonekaluja, se on parhaimmillaankin viheliäistä puuhaa, huonoimmillaan täysin mahdotonta.
Uudessa kodissani on varsin kivasti säilytystilaa ja toisaalta olen niin perin juurin kyllästynyt siihen että mikään ei koskaan mahdu mihinkään, joten olen hankkinut paljon säilytystilaa itsekin: hyllyjä, kaappeja, laatikoita, arkkuja ja niin edelleen. Harmi että ne kirjaston kirjahyllyt tulevat vasta joskus myöhemmin, niissä kestää aikaa. Muuten kirjasto on hyvällä mallilla, on nojatuoleja ja massiivinen työpöytä, johon olen ehtinyt jo ihastua.
Makuuhuone on tällä hetkellä valmiimpi sisustukseltaan kuin muut huoneet, sinne ei itse asiassa tarvita enää oikeastaan muuta kuin joitain koriste-esineitä ja peili ja jotain muuta pientä, jos nyt satun keksimään jotakin.
Olohuone on vielä ihan katastrofi, siellä ei ole kuin tv, matto, säkkituoli ja kasoittain muuttolaatikoita.

Mutta kyllä se tästä alkaa ikiomaksi kodiksi muuttua pikkuhiljaa.

11.11.10

Mitä aion elämälläni tehdä?

Kommenteissa moni on ihmetellyt enemmän tai vähemmän sitä, miksi minä irtisanouduin töistä. Onhan se tietysti toki, että rahan takia töitä ei tarvitse tehdä, mutta pitäisi työllä nyt muitakin hyötyjä olla kuin vain siitä saatava raha. Ainakin ideaalitilanteessa. Niin ja mihin aion käyttää jatkossa aikani?

Viihdyin kyllä hyvin työssäni, se oli mielenkiintoista, haastavaa, kehitysmahdollisuuksia ja jopa jonkinlaisia ylenemismahdollisuuksia oli, työporukka oli mukava ja kaikki noin yleisesti ottaen hyvin. Yksi ainoa vika vain oli: jatkuvat ylityöt. Töitä oli miltei aina enemmän kuin aikaa ja vaikka miten yritti pitää sen viikottaisen työtuntimäärän siinä säädetyssä 37,5 tunnissa, miltei joka viikko kertyi ylimääräistä. Joskus vain tunti, pari; hulluimpien viikkojen tuntimäärää en kehtaa edes kertoa.
Ne olisi ollut mahdollista pitää vapaina, mutta milloinkas siihen aikaa olisi ollut? Kerran vuodessa laskurit nollattiin ja ylityöt sai rahana, jos ei ollut mahdollisuutta pitää niitä vapaina. Vapaiden pitoon kyllä kannustettiin, mutta se ei tosiaan ollut aina mahdollista. Mukavasti niistä kyllä rahaa sai, jos vähänkin oli kertynyt.

Olisin oikein hyvin voinut jäädä samaan firmaan samoihin hommiin, mutta esimerkiksi osa-aikaisena, tehdä vaikka kolme päivää töitä tai jotain sen suuntaista, mutta sellainen järjestely ei olisi oikein onnistunut. Kysyin sitä jo miltei heti kun sain kuulla perinnöstäni, mutta vastaus oli nihkeähkö "noo emmä ny tiiä..."
Sitten tuli tieto yt:stä ja kuten kirjoitinkin, siinä vaiheessa sitten tuli välittömästi "okay, that's it" ja yön yli mietittyäni irtisanoin itseni. Luulen että 3-5 vuoden sisällä olisi muutenkin tullut sellainen tilanne että olisin todennut itselleni ja pomolle, että nyt riittää. Onhan se kiva että on töitä eikä tarvitse peukaloitaan pyöritellä työpaikalla, mutta ajan mittaan tuollainen työtahti olisi käynyt varmasti liian rasittavaksi.
(irtisanoutumisilmoituksen jälkeen ilmoitin samaan hengenvetoon pitäväni pois kesältä jääneet lomapäivät ja kertyneet ylityötunnit. Se sopi, kun pantiin sopimaan)

Mitäkö nyt aion sitten tehdä? En todellakaan tiedä, mutta jotain. Mielessä on pyörinyt se jo kerran mainittu vapaaehtoistyö, mutta toisaalta se ei ehkä ole paras vaihtoehto jos haluaisi pitää edes jossain määrin yllä ammattitaitoaan. Tietysti voisin alkaa vaikkapa jonkin sortin freelance-kouluttajaksi, opettaa omaa alaani kursseilla, kansalaisopistoissa tai jossain muualla. En tiedä olisiko tällaiselle millaista tarvetta olemassa, mutta ehkä. Opetustyö ei nimittäin ole lainkaan hassumpaa, jossain määrin sitäkin on tullut tehtyä töissä aikoinaan.
Lisäksi voisin harkita avustavani kiinnostavia start up-yrityksiä, siis jonkinlaisena yrityskummina tai oman alani neuvojana. Se saattaisikin hyvin yhdistää vapaehtoistyön, oman alan ja opetustyön samalla kertaa...

Saa nyt nähdä mitä teen, mutta olkaa huoleti, kyllä minä varmasti jotakin keksin.

Kavereita

Viimeksi kun kavereista kirjoitin, he olivat vielä autuaan tietämättömiä rahoista. Tässä viime aikoina on tullut vuodettua sitten informaatiota lähimmille ystäville. Ilahduttavaa kyllä, he ovat kaikki tuntuneet olevan iloisia asiasta. Enkä ainakaan vielä toistaiseksi ole huomannut käytöksessä mitään muutosta.

Nyt saatan siis myöntää, että olin ehkä liian pessimistinen liian aikaisin. Eikös ne tosiystävät ole olemassa juuri sen takia, että heille voi kertoa vähän isompiakin juttuja ilman että tarvitsisi pelätä ystävien katoavan tai muuten vain muuttuvan?

Pieniltä osin kaverit saavatkin nauttia myös noista rahoista, sillä minun pitäisi järjestää jonkinlaiset "pikkujoulut yhdistettynä tupareihin" - bileet tässä joskus, kunhan saan kämpän siihen kuntoon että sinne nyt ihan vakavissaan voi kutsua porukkaa kylään. Tosin on sitä pidetty niitäkin bileitä, missä osa istuu lattialla, kun ei ole tuoleja ja kivaa on silti ollut.

10.11.10

Merille

Aion vielä jonain päivänä matkustaa laivalla Atlantin yli.
Enkä ihan millä tahansa purtilolla, mutta Queen Mary 2 näyttäisi oikein mukavalta. Olisi pikkuisen toisennäköistä touhua kuin mitä jollain Cinderellalla...

Mitä sain nopealla googlaamisella selville, QM2 seilaa aika usein väliä Southampton - New York. Vaikka olenkin siitä NY:n matkasta puhunut, emme ole menossa sinne laivalla vaan ihan tylsästi lentäen. Nimittäin vaikka pari suomalaista matkatoimistoa tarjoavatkin Cunardin risteilyjä (piti selvittää!), täytyy ne varata hyvissä ajoin etukäteen. Kuusi viikkoa ennen lähtöä pitää nimittäin jo toimittaa asiakastietolomake Cunardille, joten tänne ei tosiaan lähdetä samalla tavalla kuin ruotsinlaivalle.

Atlantin ylitys näyttäisi kestävän vajaan viikon verran ja ensin kauhistuin että miten ihmeessä sen ajan kestää pitkästymättä perusteellisesti. No, se ei liene ongelma, katselin vähän mitä tuokin laiva tarjoaa ja siellähän on vaikka mitä: planetaario, laaja kirjasto, kylpyläpalveluita, casino, teatteria, tanssia, musiikkia, joogaa ja luoja tietää mitä kaikkea muuta. Erityisesti ihastuin siihen, että jossain luki laivalla tarjottavan päivällä mahdollisuuksia tanssitunneille. No mutta sehän passaa! Päivällä opettelemaan ja illalla sitten voi liidellä laivan tanssilattialla. Eikä näemmä haittaa vaikka matkustaisi yksikseenkin, paikalla on kuulemma varustamon puolesta tanssittajia, joten seinäruusuna ei tarvitse istua. Har-har-har.

Jos vaikka ensi keväänä...

Kärpäsmyrkkyä

Oikeastaan voisin sijoittaa rahaa (itse asiassa jopa huomattaviakin summia) siihen, että kehitettäisiin hirvikärpäsiin oikeasti toimiva karkoite. Tai jollain muulla keinolla saataisiin ne häädettyä kokonaan Suomen rajojen sisäpuolelta. Märkäpuku ei käy ratkaisuksi. Hirvetkin varmasti tykkäisivät. Ja metsästäjät. Ja ne jotka ostavat hirvien taljoja, luin jostain että hyvät taljat ovat nykyisin harvassa, koska niin monen hirven nahka on arpeutunut hirvareiden takia. Ja marjastajat ja sienestäjät ja ratsastajat ja heidän hevosensa. Luultavasti myös koirat.

Sen jälkeen kun kunnollinen karkoitustuote on saatu markkinoille, lupaan asua kaikki syksyt metsässä. Joku voi tulla hakemaan säännöllisin väliajoin täysiä ämpäreitä pois ja tuomaan vähän ruokaa, mutta kyllä minä muuten siellä pärjään. Nyt kun jatkossa ei edes työ rajoita keräilytoimintaa.
Tuli taas vain niin ikävä syksyä, kun tuossa joku päivä kaivelin pakastimestani äidin poimimia herkkutatteja ja tein niistä itselleni sienikastiketta. Ihan en saa siihen samaa makua kuin äiti (olen varma että kaikilla äideillä on joku salainen mauste, koska vaikka itse miten tekisi samalla ohjeella samaa ruokaa, niin ei se silti samalta maistu!), mutta tolkuttoman hyvää se oli silti. Onneksi sieniä on pakastimessa vielä, mutta kyllä niitä silti saa säännöstellä, jos haluaa vielä ensi vuonnakin syödä jotain sieniruokia.

Parhaat asiat ovat ilmaisia. Niihin kuuluu herkkutattien lisäksi myös kanttarellit, suppilovahverot, rouskut ja muut tatit sekä mustikat, puolukat ja karpalot. Toiseksi parhaista asioista, kuten mansikoista joutuu vähän maksamaan, koska mansikan viljely itse on todettu useana vuonna työlääksi ja helposti epäonnistuvaksi.
Minä en henkilökohtaisesti näe paljonkaan järkeä siinä, että ulkomailta rahdataan Suomeen kaikenmaailman eksoottisia hienouksia, joita sitten myydään kovalla rahalla ns. trendikkäille syöpöille. Samaan aikaan metsiin mätänee herkullista ruokaa, jota taas kaupoista ei löydä yleensä parhaalla tahdollakaan. Minä sentään olen siinä onnellisessa tilanteessa, että vaikka asvalttierämaassa virallisesti asunkin, pääsen halutessani marja- ja sieniapajille ja pakastintilaa löytyy vanhempien luota niin paljon kuin on tarvetta. Kaikilla ei asiat tietysti ole näin hyvin.

Pitäisiköhän perustaa joku tukkuliike, joka ostaisi marjoja ja sieniä ja toimittaisi niitä kauppoihin? Kai niitä sellaisia jo on, mutta mihin ne kaikki metsänantimet oikein joutuvat, kun ei niitä kuluttajille asti päädy kuin aniharvoin. Tai sitten olen katsonut vääristä paikoista.
Mutta ensin se hirvikärpäsmyrkky.

9.11.10

Pikkumustaa

Jatkaen tuon edellisen "Itsekäs p*skiainen" - tekstin tiimoilta, mutta vaatekaapistani puuttuu klassinen pikkumusta. Sellaista on pitänyt hankkia jo kauan, koska se ratkaisisi aika monta juhlapukeutumisongelmaa (kuvittelen ainakin niin), mutta aina on tullut jotain mutkaa matkaan. Ei ole löytynyt, ei ole istunut, on ollut liian kallis tai huonoa materiaalia.
Nyt sitten olen katsellut kuolaten esimerkiksi Net-A-Porterin valikoimia ja tullut siihen tulokseen, että ehkä se perinteinen pikkumusta onkin vähän tylsä vaihtoehto. Tietysti asusteethan siinä oikeastaan ovat pääroolissa, mutta silti...

Tulin nimittäin ajatelleeksi kerettiläisiä ajatuksia kuten vaikkapa sitä, että onko sen pakko olla musta ja onko sen pakko olla yksinkertainen? Eikö kävisi tummansininen paljettiviritys? Tämä ainakin kelpaisi minulle:


Tässäkin olisi vähän tuommoisia koristuksia:


Tämä ehkä on eniten sitä klassista pikkumustaa:


Ja vielä pitäisi päästä jossain sovittamaan noita, ennen kuin uskaltaa ostaa... Ehkä siellä NY:ssä sitten kun mennään.

KUvat: Net-A-Porter

Itsekäs p*skiainen

Olen ollut tosi hämmentynyt useista kommenteista, joissa sanotaan jotain tyyliin että kyllä on rahat napsahtaneet oikealle ihmiselle ja mitä kaikkea muuta. Kiva tietysti että jotkut lukijat ovat noin luottavaisia, itse en siihen kykene.
Oli ehkä virhe kirjoittaa niistä suunnittelemistani hyväntekeväisyysjutuista ja muusta sen sellaisesta, koska se taisi antaa ihan väärän kuvan minusta ja tekemisistäni. Suurin osa rahoista menee ihan siihen että niiden avulla yritetään saada lisää rahaa ja loput sitten itseni ja perheen hemmotteluun. Ei suinkaan mihinkään jaloihin tarkoituksiin.
Ja kun vapaaehtoistyöstäkin mainitsin eläinten tai vanhusten hoidon, niin se johtuu vain siitä, että pidän eläimistä ja yleensä myös vanhuksista. En siis ole tunkemassa itseäni mihinkään hommaan vain hyvästä sydämestäni ja auttamisen halusta. Joo-joo, tiedän että on varmasti ihan hienoa sekin, että tekee edes jotain, vaikka sitten rajaisikin jutut niihin asioihin mistä erityisesti pitää, mutta älkää nyt ihmeessä kasatko mitään gloriaa minun pääni päälle siitä hyvästä.

Mitä tulee sitten siihen, että olen "pitänyt jalat maassa" ja "pään kylmänä", kuten monet kommenteissa ovat sanoneet, niin pakkohan se on. Yksinkertainen, välttämätön pakko. Eihän tästä muuten tulisi mitään. Miettikää nyt jos alkaisin sinkoilla ympäriinsä kuin päätön kana ja heitellä rahaa mihin sattuu. Joo, saattaisin ostaa itselleni oikein hulppean kaupunkiasunnon. Vähän ajan kuluttua huomaisin, että sen sijainti ei olekaan hyvä. Tai että pohjaratkaisu on käytännön elämän kannalta järjetön. Lisäksi koko huusholli on täysremontin tarpeessa. Ja oikeastaan en tarvitsisi kaupungista omistusasuntoa, jos ja kun täältä jossain vaiheessa muutan pois. No mitä tästä jäisi käteen? Rahanmenoa, mutta sen lisäksi myös hukkaan mennyttä aikaa ja vaivaa.
Tai vaikka joku urheiluauto. Ihan järjellä ajatellen: mitä sellaisella tekee Suomessa? Sillä voi ajaa ehkä puolet vuodesta, loput ajat se seisoo tallissa. Korkein nopeusrajoitus on 120 km/h, niin lujaa pääsee suunnilleen jo polkuautolla. Tietysti hyvä kiihtyvyys helpottaa ohittamista maanteillä, mutta se kiihtyvyys voi osoittautua haasteelliseksi siinä vaiheessa kun on liukasta tassun alla eikä ihan oikein muista miten kaasupoljinta käytettiinkään talvikelillä. No, yleensähän sen urheiluauton päätarkoitus onkin huutaa ympäröivälle maailmalle: "Kattokaa köyhät mikä mulla on!" Itse haluan nimenomaan välttää tätä.

8.11.10

Matkahaaveita

Eilen esittelin tulevaa Pietarin reissua ja aikaisemmin mainitsin lähteväni siskon kanssa New Yorkiin, mutta ei minun matkakuumeeni siihen vielä lopu. Minulla on kuolematon suunnitelma: olen kesät (ja keväät ja syksyt) Suomessa hoitamassa sitä tulevaa puutarhaani ja talvet matkustelen. Jouluksi tulen tietysti kotona käymään, mutta onhan siinä silti useampi kuukausi aikaa reissailla. En ole tähän ikään mennessä kovin paljon matkustellut ja nekin matkat, joita olen tehnyt lapsuuden Kreikan- ja Kanarianmatkojen jälkeen ovat olleet pääasiassa työmatkoja ja yleensä Eurooppaan. USA:ssa on tullut käytyä kerran työmatkalla. Mutta siis nyt kun minulla ei mitään muuta olekaan kuin aikaa ja rahaa, on hyvä vähän avartaa maailmankuvaansa.

Voin sitten kertoa, että Wikitravel on aivan kamala sivusto. Se aiheuttaa pahaa matkakuumetta ja ihan joka paikkaan.
Wien on kuuluu listalle ehdottomasti, Pariisi samoin ja Lontoo. Lontoon lisäksi olisi kiva tutustua myös englantilaiseen ja erityisesti skotlantilaiseen maaseutuun. Jos joku väittää että minä muka olisin perso skottiviskeille, niin häntä ei tule kuunnella (vaikka saattaa oikeassa ollakin). Saksassakin on useita paikkoja missä haluaisin käydä. Unohtamatta tietysti Tukholmaa, Kööpenhaminaa, Islantia, Italiaa ja etelä-Ranskaa.
Sitten kun lähdetään Euroopan ulkopuolelle, valikoima vain laajenee. Japani, Australia, Uusi-Seelanti, Tyynenmeren saaret, USA, Kanada, Karibia, miksei Brasiliakin.
Voi, minun haaveenani olisi päästä jollekin Amazoninristeilylle. Ei millekään turistireissulle, vaan tutkimusmatkalle. Luin joskus kauan, kauan sitten muistaakseni jostain akvaariolehdestä tai muualta jutun jonkun suomalaisen akvaarioharrastajan (vai olikohan peräti ammattilainen?) retkestä Amazonille muunmaalaisen retkikunnan kanssa. Tutkijat olivat etsineet uusia kalalajeja ja tutkineet vanhoja tuttuja lajeja niiden luonnollisessa elinympäristössä. Vähänkö olisi huippua päästä mukaan jollekin tuollaiselle reissulle?! Voisin vaikka kokata ja luututa laivan kansia, ei se niin tarkkaa olisi... Missä myydään tällaisille matkoille lippuja?

Niin ja täällä haluan käydä myös.

Joulu

"Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo..."
Kellä alkaa kiristää ohimoiden välistä? No, jos alkaa niin suosittelen tämän postauksen jättämistä väliin.

Minä nimittäin olen jouluihminen. En tosin siivoa jouluksi enkä koristele juuri asuntoanikaan. Se johtuu siitä, että olen viettänyt kaikki joulut perheen luona maalla niin mitä ihmettä varten sitä nyt koristelemaan ja jynssäämään tyhjäksi jäävää kämppää? Jouluvalmisteluihini kuuluu lahjojen ostamisen lisäksi myös jouluruokien teko ja leipominen, olen useimpina vuosina tehnyt osan jouluruuista itse jo etukäteen, ettei äidin tarvitse kaikkea laittaa. Ja sisko on muutamana viime vuonna ollut myös apuna ainakin leipomisessa. Isä on sitten käynyt aatonaattona tai jo ehkä aikaisemminkin hakemassa minut kotoa joulunviettoon. Yleensä kun menen kotiin, kuljen julkisilla ja isä tai äiti tulee hakemaan sovitusta paikasta sovittuun aikaan, mutta joulu on asia ihan erikseen ja minulla onkin yleensä niin paljon kaikenlaista kantamusta mukana, että julkisiin ahtautuminen pahimmassa jouluruuhkassa ei kiinnosta.

Äiti on kuitenkin armoitettu kokki ja sellaista käsitettä kuin "paha jouluruoka" ei meillä tunneta. No, rosolli ei ole ollut koskaan mikään suosikki, äiti valittaakin ettei hän osaa tehdä hyvää rosollia. En kuitenkaan menisi sanomaan että vika äidissä olisi vaan epäilen että rosolli nyt vain ei ole meidän perheen jouluherkkua. Tosin aikoja sitten näin jossain blogissa jonkin rosollireseptin, johon ei tullut suolakurkkua ja oli muutakin ohjeistusta rosollin tekemiseen. Sitä voisi vielä kokeilla viimeisenä oljenkortena, mutta minä en vain löydä sitä mistään enää. Asiasta tekee haastavamman se, että jos nyt oikein muistan, ohje ei ollut missään kokkausblogissa vaan jossain muualla...

Joululahjojen ostaminen on yleensä helppoa: kaikki haluavat kirjoja. Minä ja sisko ostamme joululahjat yleensä yhdessä, säästämme siinä energiaa ja ehkä vähän aikaakin. Ja saamme toisiltamme takuulla sellaiset lahjat, joita toivommekin. Puhumattakaan kirjakaupassa käydyistä keskusteluista: "Jos mä ostan sulle ton, niin ostatko sä mulle tän? Voidaan sit vaihtaa kun ollaan luettu..."
En tiedä vielä aionko tänä vuonna ostaa mitään kovin isoa kellekään. Paitsi siskolle läppärin. Äitiä tietysti voisi ilahduttaa jollain kauniilla korulla, mummoa samoin. Isä voisi tarvita uutta puhelinta, alkaa vanha olla vähän hapertunut.

Mutta joo, yhden opetuksen olen tänä vuonna jo saanut. Älä ikinä ala tehdä muuttoa ENNEN joulua. Olen tässä kasaillut tavaroita muuttolaatikoihini, kunnes eräänä iltana hoksasin, että missähän ovat ne minun kaikki askartelutarvikkeeni, voisin tehdä joulukortteja valmiiksi ettei tule sitten kiire päivää ennen viimeistä lähetyspäivää. No, ne askartelutavarat ovat kaikki jo jossain muuttolaatikossa, pohjimmaisina tietysti, että se siitä.
Kyseenalaista on myös, saanko asuntoni minkäänlaiseen järjestykseen siihen mennessä kun pitäisi alkaa niitä joulukokkauksia ihan oikeasti tehdä. Edellisistä muutoistani voin kertoa sen verran, että pari vuotta muuton jälkeen asunnossani seilasi muutamia pahvilaatikoita ja kakkuvuokani oli kroonisesti hukassa. Näillä kahdella asialla oli tietysti jotain tekemistä toistensa kanssa, mutta se kertonee hieman siitä että noilla tavaroidenjärjestelyillä on taipumusta hieman venähtää.

Ps. olen tilannut itselleni kunnollisen astiaston uuteen asuntooni. Juu, Villeroy & Bochia, mutta sen lisäksi vähän muutakin. Se kävi helposti. Menin kyseisiä astioita myyvään kauppaan, painelin suoraan tiskille ja sanoin myyjälle, että tässä olisi lista tarvitsemistani astioista. Voisinko tehdä tilauksen tässä ja saisiko satsin kotiinkuljetettuna? Joo ja joo, kuuluivat vastaukset.
Vanhat astiani (ne joita en halua enää säilyttää) pääsevät kierrätykseen. Sovin tuossa vieväni ne erään opiskelijayhdistyksen toimistolle ja laitan laatikon päälle lapun "Saa ottaa". Siellä on kuitenkin ihan käyttökelpoista tavaraa ja aluksi ajattelin viedä niitä kirpputorille, mutta tulin sitten ajatelleeksi, että jotkut opiskelijat varmaan olisivat tyytyväisiä saadessaan käyttökelpoisia astioita ilmaiseksi. Kyseisen yhdistyksen toimistolla on aiemminkin ollut jotain vastaavia ja menekki on kuulemma ollut hyvä.

7.11.10

Itänaapuriin

Kunhan tuossa nyt vuosi vaihtuu, lähdemme ystävän kanssa käymään Pietarissa. Joku pidennetty viikonloppu tai semmoinen, ei pidemmäksi aikaa. Hän on käynyt Pietarissa usein ja puhuu sen verran hyvää venäjää, että selviää siellä. Ja on hänellä kuulemma tuttujakin Pietarissa.
Pietarissa on muutamia nähtävyyksiä, joita en halua missään tapauksessa missata. Eremitaasi ja talvipalatsi muutenkin ainakin on ihan ehdoton paikka. Tosin suomenkielinen Wikitravel kertoo Eremitaasista näin: "Eremitaasin kokoa kuvaa hyvin seuraava: Katsoaksesi kaikkia näyttelyesineitä yhden minuutin, sinun täytyisi kävellä 22 kilometriä ja viettää aikaa Eremitaasissa 14 vuotta 8 tuntia päivässä ja 5 päivää viikossa." Täytynee tehdä pientä priorisointia. Toinen must-kohde olisi Pietari-Paavalin linnoitus, mutta olisihan siellä aivan mielettömästi muutakin nähtävää. Näillä kuitenkin lienee hyvä aloittaa.

Kulttuurin ja historian lisäksi tarkoitus olisi harrastaa shoppailua, Pietari tarjoaa siihen kuulemma loistavat mahdollisuudet. Kaikkea löytyy, jos vain rahaa riittää. Katsotaan mitä mielenkiintoista sieltä löytyy.

Ja pitäisi ehkä kaivaa jostain se vanha venäjän oppikirja. Luin opiskeluaikoina pari kurssia venäjää, kun piti saada vähän opintoviikkoja suoritettua. Onpahan vain päässyt unohtumaan pahemman kerran. Tärkeimmän muistankin: "Spasibo!"

Muita lemmikkejä

Joku päivä sitten pohdiskelin koiran hankintaa, joka ei onnistu koska a. en osaa päättää rotua ja b. uuteen asuntoon ei koiria tai kissoja haluta otettavan. Mutta eihän hätä tämännäköinen ole, ei suinkaan. Olen harkinnut jo semi-vakavasti jotain pikkujyrsijääkin.

Esimerkiksi marsu olisi tosi veikeä otus. Eräs kaverini kasvattaakin marsuja pienimuotoisesti. Hänellä on ollut niitä lemmikkinä jo kai kymmenkunta vuotta, mutta vasta viime aikoina hän on teettänyt ensimmäisen poikueensa. Ja jos väri pitäisi valita, niin se olisi ilman muuta yksivärinen American crest. Voiko olla ihanampaa kuin yksivärinen marsu, jolla on vaalea laikku otsalla? Tosin marsuilla olisi kyllä muitakin erittäin viehättäviä värejä, mutta hei, ainahan niitä voi ottaa vaikka pari kappaletta!

Gerbiilitkin olisivat ihastuttavia enkä todellakaan tiennyt, että niitäkin löytyy mitä erilaisimmissa väreissä! En erityisesti tunne gerbiiliä lemmikkinä, joten katselen siis ainoastaan värejä. Argente, grey agouti ja honey fox olisivat kauniita ja mikseivät toki myös siamese ja silver nutmeg. Ja oikeastaan vähän kaikki muutkin. En usko, että gerbiilit olisivat aivan äärettömän vaativia hoidettavia, huolellisella tutustumisella eri nettilähteisiin selviäisi varmasti aika pitkälle.

Ja entäs kesyhiiret sitten! Tosin nämä taitavat haiskahtaa jossain määrin, joten ne eivät ehkä ole lemmikkilistani kärkisijoilla. Mutta eivät nuo netistä katsotut kuvat haise lainkaan. Ja niiltäkin löytyy mahtavia värejä ja kuvioita, kuten vaikkapa brindle tai rumpwhite tai sable... Nättejä pikkuisia hörökorvia nämä hiiret.

Rotat sen sijaan eivät ole minusta kovin kiinnostavia. Tai siis jostain syystä pidän niitä suht haastavina hoidettavina niiden älykkyyden ja sosiaalisuuden takia. Ei se kai periaatteessa ole hankala hoidettava, mutta vaatinevat enemmän aikaa ja huomiota omistajaltaan kuin jotkin muut lemmikkijyrsijät.

Hamsterit ovat oikeastaan suosikkejani näistä pikkujyrsijöistä, tosin niitäkin on montaa eri lajia. On syyrianhamsteri ja kasa kääpiöhamstereita: talvikko eli venäjänkääpiöhamsteri, roborovskinkääpiöhamsteri, campbellinkääpiöhamsteri ja kiinankääpiöhamsteri.
Mitä olen selvittänyt, syyrialainen on noista isoin ja erakko ja äärettömän suloinen. Katsokaa nyt vaikka tätä viestiketjua (plus surffatkaa eteen- ja taaksepäin), niin olette ihan varmasti myytyjä näille. Kaveripiirissä on yksi, jolla on syyrialaisia pari kappaletta ja joskus olen saanut ihan pitää niitä käsissäni, kun olen illalla ollut käymässä ja ne ovat alkaneet touhuilla. Tosi luottavaisia pikku mötiköitä. Kaveri puhuu mielellään hamstereista jos vain kysyy, joten sieltä saisin ensi käden hoito-ohjeitakin varmasti.
Eivät talvikotkaan yhtään hassumpia ole ja vaikka niillä ei näytä olevan samanlaista värien ja turkkimuunnosten runsautta kuin syyrianhamstereilla, niin ovat ihan tuollaisenaankin mahdottoman suloisia.
Campbellit ovat aika tavalla talvikoiden näköisiä, mutta värejä niillä näyttää olevan enemmän tarjolla. Eivätkä ne kiinankääpiöhamsterit tai roborovskitkaan ole yhtään pahannäköisiä, vaikken tähän nyt jaksa noita kuvia linkittääkään enempää.

Olisihan näiden lisäksi tarjolla vaikka mitä maaoravaa, hyppymyyrää, seeprahiirtä, perpallidusta ja mitä kaikkea muuta. Mutta katsotaan nyt näitäkin, että mitä teen ja millä aikataululla.

(tää on just niin tätä: "Katsotaan nyt...")

6.11.10

Makuuhuonejuttuja

Ei edelleenkään miestä kuvioissa, mutta nukkua pitää.
Vanha joustinpatjani alkaa olla vanha ja elämää nähnyt ja se olikin "Uusi nämä"-listan kärkipäässä jo ennen kuin tiesin sentistäkään ylimääräistä rahaa. Nyt voisi siis oikeasti sijoittaa rahaa nukkumavempaimeensa ja hankkia kerralla kunnollinen, vietämmehän vaakatasossa likimain kolmanneksen elämästä tai ainakin meidän pitäisi.

Minulla on kuitenkin pahimmanlaatuinen ongelma.
Hästensin säädettävät sängyt houkuttelisivat luvattoman paljon. Nuo olisivat niin käteviä, kun haluaa lukea illalla tai vaikka silloin kun flunssa iskee ja oloa helpottaisi hieman se, että saisi päänsä vähän korkeammalle. Muutenkin sitä kai suositellaan nykyisin ettei nukkuisi ihan vaakatasossa.
Mutta entäs sitten Tempur- sängyt ja -patjat? Muotoutuisivat täysin vartalon mukaan ja olisivat muutenkin mukavia. Olen joskus testaillut tuommoista Tempur-patjaa ja se kyllä vie voiton ihan mistä tahansa.

Ajattelinkin olla nokkela ja ostaa Hästens-sängyn ja siihen päälle Tempur-petauspatjan. Mietin vain että pitäisikö minun olla niin toiveikas, että hankkisin parisängyn. Noita säädettäviä sänkyjä ei nettisivujen mukaan saa parisänkyinä tai ainakin ne näyttävät kapeammilta, mutta kaksi vierekkäin menettelisi varmaan.

"Kiva toi sun suhtautuminen..."

Anuliina kommentoi 3.11. julkaistuun tekstiin, että minulla on kuulemma kiva suhtautuminen tähän perintöön. No, tietysti se nyt, kun juttu on ollut tiedossa puolitoista kuukautta, pahin pöly on laskeutunut ja asiat järjestyneet sille tolalle, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin.

Ikävä kyllä minun täytyy romuttaa vaaleanpunaiset unelmat. Tilanne on ollut aika lailla toisenlainen ja minulla on ollut pahimman sortin asennevamma rahoja kohtaan. Muistan nimittäin toivoneeni useammin kuin kerran, että koko juttu olisi vain unta. Ei ehkä kovin pahaa painajaista, mutta sellaista, että voisi aamulla herätä ja todeta olevansa taas se sama vanha minä samassa vanhassa tilanteessa. Se olisi vain ollut niin paljon helpompaa.

Ihan ensimmäinen reaktio perinnöstä kuultuani oli suht ymmärrettävä: "Täh? Mä?! Kyllä te nyt puhutte ihan omianne..."
Sitten tuli nousuhumala: "Rahaa. Mulla on paljon rahaa. Jee!"
Siinä vaiheessa kun asiaa hoitanut lakimies alkoi kysellä, että mites nyt aion sijoittaa noita ja muutenkin järkevästi hoitaa varojani, selvisi sekä hänelle että minulle itselleni, että pihallahan se raukka on kuin lumihanki. Minulla ei ole minkäänlaista kaupallista koulutusta, juridisesta puhumattakaan. Kirjanpidosta tiedän juuri sen verran ettei huvita lopuista ottaa selvääkään. Laskuni olen osannut maksaa, mutta mistään sijoituksista, edes pienistä, en ole ollut perillä pätkän vertaa. Siinä sitten sopii alkaa miettiä mikä olisi järkevää.
Vaikka omaisuudestani pääosin huolehtivatkin ammattilaiset, olen joutunut opettelemaan yhtä ja toista talouteen, veroihin ja moniin muihin asioihin liittyviä juttuja. Aluksi se ei ollut helppoa, kun oli lähes jokaisen vieraankuuloisen termin kohdalla hukassa, mutta vähitellen se oppi tarttuu ja pakko oli aina kysyä perusteelliset selitykset. Mutta kun minä luulin koulut käyneeni jo...

Olen murehtinut öitä myöten noita raha-asioita. Yhtäkkiä tuntui siltä etten voi luottaa keneenkään. Lakimiehet viilaavat linssiin ja kavaltavat rahoja, pankit menevät yhdessä yössä konkurssiin ja kaikki muut jotenkin muuten varastavat ne! Terve epäluulo on hyvä asia, mutta vainoharhaisuudesta en ole ihan varma.

Sitten iski totaalipaniikki, kun tajusin, että Suomessa on viime aikoina tehty yksi kaappaus ja kaapatusta on vaadittu rahaa (tästä kirjoitinkin jo). Minä en ole turvassa ja mikä vielä pahempaa, perhe ei ole turvassa. Oven takana tai ainakin bussipysäkillä vaanii joku, joka on joitain mystisiä reittejä pitkin saanut tietää minulla olevan rahaa ja aikoo kaapata minut ihan justiinsa kun vain oveni aukaisen. En kolmeen päivään uskaltanut käydä muualla kuin töissä ja sielläkin vain siksi, että rakennukseen ei pääse ilman avaimia. Sitten loppui kaapista ruoka ja minun oli uskaltauduttava ihmisten ilmoille.
Ja oikeastaan sen ajatuksen vielä kestää, että jos itselle käy jotain, mutta läheisten puolesta pelkääminen se vasta murhaavaa on. Muutaman kerran olin jo itkua vääntämässä ja poliisille soittamassa kun isä tai äiti tai sisko ei vastannut puhelimeen ja kesti ainakin viisi minuuttia ennen kuin soittivat takaisin. Tämä ei ole edes liioittelua.

Eikä niitä rahoja aluksi oikein edes käsittänyt. Sillä isolla numerolla, joka pankista löytyi, ei tuntunut olevan mitään tekemistä arkipäivän kanssa. Se rahaköntti siellä vain odotti viisaita sijoituksia ja nerokkaita hajautuksia, mutta ei tullut mieleen että voin nostaa automaatista parikymppiä ja mennä lounaalle tai vaikka ostaa litran jäätelöä. Ei ehkä fiksuin mahdollinen sijoitus, mutta täysin toteutettava, maanläheinen vaihtoehto kuitenkin. Ne nyt vaan ovat ihan eri rahoja mitä tuommoisiin pikkujuttuihin käytetään. Minun käyttävaroillani ei ole kertakaikkiaan mitään yhteistä sen tilillä lojuvan sarvipään kanssa, vaikka samaa rahaahan ne ovat.

Kuten olen kirjoittanut, monet näistä ongelmista on saatu ratkaistua tai ainakin kutistettua siedettäviin mittoihin ja ihmisen kokoisiksi, joten tilanne alkaa helpottaa vähitellen. Nyt asiaan voi suhtautuakin jo rennommin, jopa huumorilla, mutta ei se koko aikaa ole niin helppoa ja hauskaa ollut. Toivottavasti jatkossa ei tule mitään inhottavia lisäongelmia.
Jos joku olisi esmes kuukausi sitten tullut sanomaan, että kylläpä olen kateellinen sinulle, olisin voinut puolitosissani ehdottaa vaihtokauppoja. Nyt en ehkä enää.

5.11.10

"Ei mulla ole aikaa ja tulis kovin kalliiksi..."

Kotona on aina ollut lemmikkieläimiä. Koiria ja akvaarioita pääasiassa, mutta mahtuu joukkoon yksi kissa, pari kania, marsuja ja pikkujyrsijöitä. Itselläni yksin asuessani ei ole ollut lemmikkiä. Koiran hankinnasta olen haaveillut pitkään, mutta torpannut sen aina otsikon sanoilla: "Ei mulla olisi aikaa sille ja ei sen pitäminen niin halpaakaan olisi". Nyt molemmat (teko)syyt ovat menettäneet kaiken uskottavuutensa.
Niinpä harkitsen tällä hetkellä suht vakavasti koiran hankkimista (tai jonkin muun). Koirien kanssa ongelmaksi tulee rotu, jota en tietenkään osaa päättää, koska maailmassa olisi kymmenittäin kiinnostavia rotuja. Asiaa ei yhtään auta se, että vanhemmatkin ovat olleet aika kaikkiruokaisia koirien suhteen, meillä on ollut sakemanni, skotlanninterrieri ja cockerspanieli. Koirakirjojen selailu onkin aina yhtä turhauttavaa.

Afgaaninvinttikoira? Superkaunis, mutta sen turkin hoitaminen...

Amerikancockeri? Suloinen pikkukoira, mutta on silläkin turkkia.

Amerikanvesispanieli? Tosi harvinaisuus USA:n ulkopuolella, mahtaako Suomessa olla ainoatakaan yksilöä? Kuvien perusteella pidän tästä kuitenkin enemmän kuin irkusta, koska sen turkki ei ole niin extreme-kikkurainen.

Venäjänvinttikoira? Koirien aatelia, todella komea ilmestys.

Basenji? Veikeä kurttuotsa. Jossain lähistöllä asuu nainen, jolla on kolme basenjia ja ihailen aina niitä kun näen ne ulkoilemassa.

Basset artésien normand? En pidä houndista, mutta tämä olisi paljon nätimpi. Vaikka on se tietysti myönnettävä että kyllä ne hounditkin ovat metkannäköisiä

Basset bleu de gascogne? Jos asuisin Ranskassa ja harrastaisin metsästystä, tämä voisi hyvinkin olla valintani. Ei taida saada Suomesta (edes rahalla...)

Belgianpaimenkoita? Muunnoksista eniten silmää miellyttävät groenendael ja tervuere. Tässä olisi sellainen koira että uskaltaisi lähteä lenkille pimeälläkin.

Bichon havanais? Olisi pirteä pikkukoira.

Villakoira? Isovillakoira on aina hieno ilmestys, varsinkin trimmattuna.

Portugalinvesikoira? On varsinkin perinteisesti trimmattuna todella veikeä ilmestys.

Collie? Ei tarvinne esittelyä tai perusteluita... Pitkäkarvaisena, kiitos.

Mäyräkoira? Joko lyhyt- tai pitkäkarvaisena, koolla ei väliä. Ovat tosi persoonia.

Dalmatialainen? Jaksaa aina säväyttää kun jossain näkee. Ostaisin varmaan samanvärisen hevosenkin :)

Skotlanninhirvikoira? Mahtavan upeita koiria, erityisesti liikkuessaan.

Saksanpaimenkoira? Perinteinen mutta hieno rotu. Voi tosin olla vähän huono valinta kun ei tuota kokemusta ikiomista koirista ole.

Dobermanni? Upea koira, tämänkään kanssa ei tarvitsisi pimeätä pelätä. Samoin kuin sakemanni, voi olla vähän turhan haastava ensimmäiseksi koiraksi... Mutta saahan sitä haaveilla?

Cockerspanieli? Viehättävä kaikinpuolin, kuulunee top kymppiin.

Englanninspringerspanieli? Viehättävä myös tämä, kuten niin monet muutkin spanielit.

Sininen picardienspanieli? En ole ikinä livenä nähnyt, mutta kuvien perusteella olisi kauniin näköinen ja -värinen. Jos on vielä spanieleille tyypillinen luonne, niin olisi melkoinen pakkaus.

Papillon ja phalene? En osaisi ikinä päättää kumman valitsisin, eihän niillä korvien lisäksi muuta eroa olekaan. Suloisia pikkukoiria.

Gordoninsetteri? Ei kai erityisen yleinen rotu Suomessa, mutta näyttävä. Tykkäisin kovasti.

Kerrynterrieri? Jos selviää terrierien luonteesta, tämä olisi mahtava pakkaus.

Irlanninvesispanieli? Vaikka tuossa yllä kirjoitinkin pitäväni enemmän amerikkalaisesta serkusta, ainakin jos ulkonäköä katsotaan, niin olisi tämä silti todella veikeä. Rotumääritelmän tulkinta jaksaa aina hymyilyttää.

Cavalier King Charlesinspanieli? Kiva pikkuspanieli tämäkin.

Norfolkin- ja norwichinterrierit? Ihastuttavan ihastuttavia tomeria pikkuhaukkuja!

No niin, olen päässyt koirakirjaa vasta puoleen väliin ja lista on jo tämän pituinen. Jälkellä olisi vielä ainakin italianvinttikoira, saluki, novascotiannoutaja, shiba, kääpiösnautseri, sheltti, skotti ja niin edelleen. Koska en nyt ajatellut kuitenkaan perustaa kymmenien rotujen sekakenneliä, jatkan edelleen miettimistäni, joten perheenlisäysuutisia ei ole tulossa hetkeen.
(sitä paitsi uudessa vuokrakämpässä on lemmikkikielto. Ei tosin koske suuremmin häkissä eläviä pikkujyrsijöitä eikä akvaarioita)