Maksaako herrasmies?

Tämä on jatkoa tuolle vähän aikaa sitten julkaistulle jutulle, jossa vihjaisin, että yksistä bileistä löytyi mukava seuralainen (ja että menin suostumaan kahvilakutsuunkin jo). Kahvilla tuli käytyä ja muutenkin viihdyttyä hyvin yhdessä, joten menneellä viikolla tai joskus silloin sain kunnon illalliskutsun erääseen ravintolaan. Lupauduin mielihyvin. Ruoka oli hyvää, loistavaa suorastaan ja viinit asiantuntevasti valittuja.

Sitten tuli tietysti se välttämätön paha, laskun maksaminen, miten se maksetaan ja kuka maksaa. Tarjouduin maksamaan oman osuuteni, mikä olisi yhteensä puolentoista sadan euron ravintolalaskusta vähintäänkin kohtuullista. Mies ei suostunut kuuntelemaankaan moista ehdotusta, hän maksaa. En tiedä hänen taloudellisesta tilanteestaan mitään, mutta töissä on ja ainakin vaikuttaa siltä että kohtuullisen hyväpalkkaisestakin työ saattaisi olla. Yritin ihan pikkuisen sanoa, että kyllä minulla oikeasti olisi varaa maksaa oma osuuteni.

Mies nojautuu pöydän yli ja katsoo minua silmiin: "Kuule, mä en olisi ikinä kutsunut sua tähän ravintolaan, jos mulla ei olisi varaa tarjota tätä sulle. Eikä tässä oikeasti ole kyse mistään omaisuuden tasajaosta vaan siitä että kun mä kutsuin, niin mä myös maksan. Niin että mä maksan nyt ja tapellaan vaikka ravintolan ulkopuolella sit."
Mitä tuohon voi sanoa? No ei oikeastaan mitään.
Paitsi että kutsuin hänet ravintolasta ulos päästyämme vielä drinkille läheiseen drinkkibaariin ja koska minä kutsuin, uhkasin myös maksaa kaiken. Kosto on suloinen, tosin sekin osui omaan nilkkaan, koska seuraavana päivänä minulla oli työpäivä ja aamulla särki päätä.