16.11.10

Verhoja

Ainakin jotkut verholiikkeet tarjoavat myös verhosuunnittelupalvelua kankaiden ja ompelun lisäksi ja päätin itse käyttää tällaista mahdollisuutta hyväkseni. Olin jossain blogissa nähnyt ylistäviä kommentteja verhosuunnittelusta. Niinpä tein vähän tutkimusta paikallisissa verholiikkeissä ja valikoimien katselun ohessa kyselin mahdollisuutta verhosuunnitteluun.
Asunto ei kuitenkaan ole vielä sillä mallilla, että verhosuunnittelulla olisi kiire. Varustukseen kuuluvat säleverhot joka ikkunassa, joten verhoja sinänsä ei tarvita. Koska suht selkeät suunnitelmat kaiken muun paitsi olohuoneen ja keittiön sisustamiseen on olemassa (ja se makuuhuone on oikeasti melkein valmis jo), niin makuuhuoneen ja kirjaston verhot katsottiin jo valmiiksi.
Makuuhuoneeseen tulee kaunein ruusukuosinen verhokangas, mitä suinkin liikkeestä löytyi. Saan muuten samasta kankaasta myös sängynpeiton. Kun minä sitä romanttista makuuhuonetta niin olen mainostanut ja siellä kuitenkin on valkoiset seinät, niin verhojen kanssa päätettiin pysytellä ruusulinjalla. Siellä on ruusuaihetta vähän muuallakin, joten verhot sopivat sinne kuin nenä päähän. Ei se silti vielä näytä miltään äklövaaleanpunaiselta.
Kirjastoon sen sijaan tulee raidalliset verhot, joissa on tummempaa ruskeata, vaaleanruskeata, kultaa ja vähän luonnonvalkoista. Ylös tulee kappa yksivärisestä kankaasta, joka sopii verhoihin.

En voi kuvitella enää helpompaa tapaa hankkia verhoja. Suunnittelijan kanssa suunnitellaan ensin, hän ottaa kaikki tarvittavat mitat. Verhot tehdään niiden perusteella ja tuodaan suoraan kotiin silitettyinä ja tarvittavat klipsut ja painot ja muut tulee mukaan. Ei ole oikeasti totta! Lisäksi he kuulemma myös säilyttävät mitat ja tiedot sitä varten, jos joskus myöhemmin haluan vaihtaa verhoja niin vanhojen tietojen perusteella on helpompi lähteä suunnittelemaan uutta. Ja jos minulla on itselläni visio verhoista, ei suunnittelijan tarvitse käydä enää paikan päällä, koska mitat on otettu jo.

4 kommenttia:

  1. Hyväksi on havaittu. Ostimme kuusi vuotta sitten uuden talon ja käytin verhosuunnittelupalvelua. Itselläni ei ollut oikein mitään käsitystä, mitä halusin. Suunnittelija tuli kotiin kangasmallien kanssa ja teki ehdotuksia, jotka eivät itselle olisi tulleet mieleenkään. Kaikki toimi juuri niin mainiosti kuin sinäkin kerrot. Nyt kuuden vuoden jälkeen olen edelleen todella tyytyväinen verhoihimme. Hintaahan niille tuli, mutta ehdottomasti kannatti.

    VastaaPoista
  2. Onko mahdollista että ottaisit kuvia sieltä asunnosta vai käykö sitten liian selkeästi ilmi joku asuinpaikka tms?

    Jos verhot olisi kiinni ja kaikki valokuvat yms siivottu pois? Mua nimittäin ainakin kiinnostaisi ihan oikeasti nähdä millainen asunnosta tulee!!!

    VastaaPoista
  3. Miisa, täytyy katsoa, mutten lupaa mitään.

    VastaaPoista