Asumisjärjestelyjä

Lähipiirissä on pyöritetty viimeiset kuukaudet varsinaista karusellia mitä tulee asumiseen. Ensin muutti sisko häntä varten ostamaani asuntoon. Sitten muutti mummo yksityiseen vanhainkotiin. Sen jälkeen muutin minä isompaan ja uudempaan vuokrakämppään. Sen jälkeen kun minä ostin lapsuudenkotini, ovat myös vanhemmat olleet muuttokannalla. Ja koska tätä taloa ei passaa ihan tyhjäksi jättää, niin minä vietän osan ajastani nyt täällä maalla.

Sisko on saanut sisustettua asuntonsa jo aikoja sitten ja kuulemma tuntuu siltä, kuin olisi aina asunut siellä. Enkä ihmettele, asunnosta tuli ihan "siskon näköinen". Sijainniltaanhan se on mainio ja yläkerroksista on hienot näköalat kolmeen ilmansuuntaan. Eikä maisemissa ole moittimista, päin vastoin.

Mummo, vaikka aluksi olikin vähän vastahankainen, on viihtynyt hyvin uudessa vanhainkodissa. Ikioma huone on ehdoton juttu vanhallekin ihmiselle. Henkilökuntaa on tarpeeksi, jopa niin paljon että ehtivät välillä istahtaa alas juttelemaan ihan niitä näitä. Pesullekin pääsee niin usein kuin on tarvis tai sattuu haluaamaan. Kuulemma myös ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi, siitäkin asiasta oli toisinaan tingitty kunnallisella puolella. Se kuulemma näkyy myös puntarilla, painoa on tullut hieman lisää viime kuukausina mikä on ihan hyvä juttu, koska mummo olikin kovin hoikassa kunnossa.

Isä ja äiti löysivät itselleen mainion rivitaloasunnon aivan keskustan liepeiltä ja muuttivat kimpsuineen ja kampsuineen sinne tässä alkuvuoden kuluessa. Äitiä jo polttelee kovin kevät ja uuden asunnon piha, joka onkin rivitaloasunnon pihaksi ihan mukavan kokoinen. Joo, äidillä on prioriteetit aina kohdillaan, mutta itse asuntokin on vallan mukava nyt varsinkin kun sitä on saatu kalustettuakin. Saa sitten nähdä miten vuosikymmeniä maalla maalaistalossa asuneet sopeutuvat rivitaloelämään, mutta tällä hetkellä ainakin ovat kovin tyytyväisiä eloonsa ja oloonsa ja varsinkin siihen, että kauppa on ihan oikeasti kävelymatkan päässä, samoin pankki ja apteekki sekä kirjasto. Minulla on paha kutina siitä, että heistä tulee nyt kirjaston vakiasiakkaita.

No, tämä kotitalo on siis jäänyt tyhjäksi, mikä ei ole sinänsä hyvä juttu, koska aution näköinen ja oloinen yksinäinen talo houkuttelee helposti kaiken maailman murtovarkaita ja vandaaleja tekemään tihutöitä. Eikä tämä olisi edes sataprosenttisen turha kohde murtovarkaalle, koska osa vanhempien huonekaluista on edelleen täällä, kaikki eivät mahtuneet uuteen asuntoon ja toisaalta he uusivatkin joitain huonekaluja kokonaan. Minä sitten ole täällä viettänyt aikaa ja pitänyt taloa asutun näköisenä.
Ja voin sanoa, että kyllä on hiljaista! Talossa kun ei ole ketään nyt niin sen oikein kunnolla huomaa. Oikein nautin tästä rauhasta. Maltan tuskin odottaa, että se uusi talo joskus valmistuu, mutta se rakennusaika tulee olemaan kyllä kaikkea muuta kuin rauhallista.

Kärpäsmyrkkyä

Oikeastaan voisin sijoittaa rahaa (itse asiassa jopa huomattaviakin summia) siihen, että kehitettäisiin hirvikärpäsiin oikeasti toimiva karkoite. Tai jollain muulla keinolla saataisiin ne häädettyä kokonaan Suomen rajojen sisäpuolelta. Märkäpuku ei käy ratkaisuksi. Hirvetkin varmasti tykkäisivät. Ja metsästäjät. Ja ne jotka ostavat hirvien taljoja, luin jostain että hyvät taljat ovat nykyisin harvassa, koska niin monen hirven nahka on arpeutunut hirvareiden takia. Ja marjastajat ja sienestäjät ja ratsastajat ja heidän hevosensa. Luultavasti myös koirat.

Sen jälkeen kun kunnollinen karkoitustuote on saatu markkinoille, lupaan asua kaikki syksyt metsässä. Joku voi tulla hakemaan säännöllisin väliajoin täysiä ämpäreitä pois ja tuomaan vähän ruokaa, mutta kyllä minä muuten siellä pärjään. Nyt kun jatkossa ei edes työ rajoita keräilytoimintaa.
Tuli taas vain niin ikävä syksyä, kun tuossa joku päivä kaivelin pakastimestani äidin poimimia herkkutatteja ja tein niistä itselleni sienikastiketta. Ihan en saa siihen samaa makua kuin äiti (olen varma että kaikilla äideillä on joku salainen mauste, koska vaikka itse miten tekisi samalla ohjeella samaa ruokaa, niin ei se silti samalta maistu!), mutta tolkuttoman hyvää se oli silti. Onneksi sieniä on pakastimessa vielä, mutta kyllä niitä silti saa säännöstellä, jos haluaa vielä ensi vuonnakin syödä jotain sieniruokia.

Parhaat asiat ovat ilmaisia. Niihin kuuluu herkkutattien lisäksi myös kanttarellit, suppilovahverot, rouskut ja muut tatit sekä mustikat, puolukat ja karpalot. Toiseksi parhaista asioista, kuten mansikoista joutuu vähän maksamaan, koska mansikan viljely itse on todettu useana vuonna työlääksi ja helposti epäonnistuvaksi.
Minä en henkilökohtaisesti näe paljonkaan järkeä siinä, että ulkomailta rahdataan Suomeen kaikenmaailman eksoottisia hienouksia, joita sitten myydään kovalla rahalla ns. trendikkäille syöpöille. Samaan aikaan metsiin mätänee herkullista ruokaa, jota taas kaupoista ei löydä yleensä parhaalla tahdollakaan. Minä sentään olen siinä onnellisessa tilanteessa, että vaikka asvalttierämaassa virallisesti asunkin, pääsen halutessani marja- ja sieniapajille ja pakastintilaa löytyy vanhempien luota niin paljon kuin on tarvetta. Kaikilla ei asiat tietysti ole näin hyvin.

Pitäisiköhän perustaa joku tukkuliike, joka ostaisi marjoja ja sieniä ja toimittaisi niitä kauppoihin? Kai niitä sellaisia jo on, mutta mihin ne kaikki metsänantimet oikein joutuvat, kun ei niitä kuluttajille asti päädy kuin aniharvoin. Tai sitten olen katsonut vääristä paikoista.
Mutta ensin se hirvikärpäsmyrkky.