Mummo

Yksi isovanhemmistani on vielä elossa, äidinäiti jonka kautta itse asiassa olenkin sukua tälle perinnön jättäneelle sedälle. Mummoni oli itse asiassa hänen serkkunsa. Aikaisempina vuosikymmeninä yhteydenpito oli ollut tiiviimpää ja mummo oli tietysti läheisimpiä täällä asuvista sukulaisista. Sota-aikanakin oli lähetelty tavarapaketteja ja vielä sotien jälkeenkin kun pula oli. Mummo sanoo ikuisesti muistavansa sen ensimmäisen paketin ihan oikeata kahvia, joka Ameriikoista lähetettiin kun Suomessa kahvi oli ollut kortilla ja sitten kai loppunut kokonaan jossain vaiheessa. Korviketta vain keiteltiin.

Mummolle pitikin siis kertoa tästä perinnöstä erityisen varovasti. Ei hänellä nyt vakavaa sydänvikaa suoranaisesti ole, mutta ei tee silti mieli pamauttaa yhtäkkiä tällaista pommia, tiedä miten kävisi. Mummo oli tietysti iloinen, kai se on kaikkien mummojen tapa, että lapsenlapsista ollaan aivan erityisen huolissaan aina, mutta nyt ei tarvitse murehtia ainakaan raha-asioita. Lisäksi mummo kertoi että viimeisen kerran Suomessa käydessään hänen serkkunsa oli maininnut testamenttaavansa omaisuutensa minulle, kun minä olin kuulemma niin "näpsäkkä tyttölapsi" ja kun ei heillä omaakaan ole. Mummo ei ollut uskonut lainkaan että serkku näin tekisi eikä ollut puhunut asiasta kellekään ja aikaa myöten oli unohtanutkin melkein koko jutun. Se muistui nyt kirkkaana mieleen kun asia oli tullut jo todeksi.

Mummo asustelee tällä hetkellä vanhustenkodissa kotikuntani keskustassa. Liikkuminen on huonoa ja kaikenlaisia sairauksiakin on niin ettei olisi enää turvallista eikä terveellistäkään asua yksikseen. Muistissa ei onneksi ole mitään vikaa. Mummo ei ole tuntunut kovin hyvin viihtyvän tuolla vanhainkodissa ja ymmärrettäväähän se onkin, pienen huoneen joutuu jakamaan toisen kanssa ja ruokakin on välillä kehnoa, laitosruokaa kun on ja hoitajilla ei ole juuri aikaa mihinkään. Tyypillisiä vanhustenhuollon ongelmia.

Tarjosinkin mummolle heti ensimmäiseksi perinnöstä kerrottuani sellaista ehdotusta, että jos hänet voitaisiin siirtää erääseen yksityiseen vanhainkotiin, joka tuolla lähinurkilla sijaitsee. Se on kallis noin itse maksettavaksi, useimmat sen asukit ovatkin siellä kunnan rahoituksella, syystä tai toisesta. Mummo olisi tervetullut, siellä olisi tilaa kyllä yhdelle. Saisi ikioman huoneen, josta olisi käynti suoraan ulos puutarhaan (tässä kohtaa mummon silmät jo välähtivät, tosin siitä ei ole iloa kuin kesäisin), hoitajia riittävästi, öisinkin joku aina paikalla, lääkäri joka päivä ja ruuatkin tehdään omassa keittiössä. Aktiviteettia olisi myös tarjolla jos haluaa osallistua, kuljetuksiakin järjestetään tarpeen mukaan, jotkut mummot ja papat kuulemma käyvät jopa vesijumpassa.

Mummoa on tässä nyt muutama viikko kypsytelty, kävimmekin mummon kanssa siellä katsomassa jo vähän paikkoja. Mummo tietysti yritti esittää että eihän nyt hänen takiaan minun pitäisi rahojani uhrata, mitäs hän, vanha ihminen, enää tarvitsee. Onnistuin kuitenkin vakuuttelemaan, että ei se missään oikeastaan tuntuisi ja että onhan mummo antanut niin paljon rahaa minulle ja siskollekin vuosien mittaan, että jos nyt vähän saan niitä makseltua takaisin, niin eikö se ole pelkästään reilua.
Tietysti täytyy tietysti ottaa huomioon myös se, että onhan kaikki isot muutokset aina vaikeita kun ikää on kahdeksankymmentä ja rapiat. Nyt uudesta vanhainkodista on kuitenkin paikka varattu ja minusta tuntuu että mummo olisi salaa vähän innoissaan siitä.