3.11.11

Talon tekoa

Vaikkei siltä ehkä kuulosta, on talonrakennusprojekti mennyt eteenpäin kuin juna keväästä lähtien. No, johan siitä alkaa kohta vuosi olla, kun pihan tontti lohkottiin muusta tilasta, ostin sen itselleni ja tapasin arkkitehdin ensimmäisen kerran. Minulla oli jotenkin sellainen hattarainen käsitys, että kun omakotitaloa rakennuttaa, menee alusta muuttoon pitkäkin aika, vuosia tai semmoista (juu, ei uskoisi, että olen rakennusmiehen tytär...). Ei se ihan niin olekaan, vaan muuttovalmis talon pitäisi olla melko pian uuden vuoden jälkeen. Projekti on pysynyt aika mukavasti aikataulussaan eikä suurempia kupruja ole sattunut. Nyt on seinät pystyssä ja katto pään päällä ja homma jatkuu sisätöillä.

Minullehan tämä rakennusprojekti on ollut maailman helpoin, sen kun olen vetänyt lonkkaa vain tai huidellut pitkin maailmaa. Helppoudesta on sitten maksettu sievä summa ammattilaisille, kustannuksista olisi pystynyt säästämään varsin roimasti, jos olisi tehnyt itse töitä. Kyllähän ammattilaisen tekemät tunnit ja työ maksavat. Isä on katsellut projektin perään melkein kiinnostuneempana kuin minä. Huomatkaa sana "melkein", olen minäkin toki laukannut raksalla katselemassa ja ihmettelemässä ja ihailemassa.

Vaikka kyllä jossain vaiheessa oli iskeä epäusko, kun talo alkoi näyttää siltä, että se paisuu ihan mahdottoman kokoiseksi. Siinä vaiheessa kun seinät oli saatu jotakuinkin pystyyn ja vähän kattoakin päälle, tuntui talo sisältä käsin katseltuna valtavalta. Tuntui siltä kuin sinne voisi parkkeerata parin linja-auton lisäksi ruotsinlaivan. Isä kuitenkin rauhoitti mieltä sanomalla, että ulkoseiniin tulee vielä paksuutta ja kunhan sisäseiniäkin saadaan enempi tehtyä, alkaa koko rakennus näyttää inhimillisen kokoiselta. Toivoa todellakin sopii.

Voin myös onneksi sanoa, että hyvästi vanhan kotitalon jääkylmät lattiat ja oikullinen lämmityksen säätö. Sinne tulee lattialämmitys ja automaattinen lämmönsäätelyjärjestelmä. Lämmitysmuotona on pääsääntöisesti maalämpö, mutta myös varaava takka. Jos siis lämmitän takkaa, automaattinen järjestelmä nuuskii huoneiden lämpötilaa ja pienentää vesikiertoa niin että lämpötila pysyy tasaisena. Lisäksi takassa on ihan oma tunnelmansa, varsinkin pimeinä pakkasiltoina. Vielä kun saisi siihen takan eteen hirventaljan. Täytynee ottaa yhteyttä paikalliseen hirviporukkaan tai jotain...

2.11.11

Vaurasta seuraa

Sen verran kuitenkin palaan tuon sydänsuruterapiareissuni keskimmäiseen viikkoon, että sieltä Välimeren rantamaisemista löytyi miesseuraa jopa enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Myönnän että asialla saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, että ensimmäiseksi yleensä tilasimme siskon kanssa pullollisen korkeamman hintaluokan samppanjaa... Sisko on osoittautunut samanlaiseksi samppanjasiepoksi kuin minäkin.

Kaikki seurantarjoajat eivät olleet mitään paikallisia rantagigoloita tai äijäporukalla naisseuran ja halvan viinan hakuun tulleita (suomalais-/britti-)turisteja. Varsinkin hotellin baarista ja uima-altaalta löytyi selkeästi tasokkaampia seuralaisia, pari miekkosta itse asiassa saatteli minua ja siskoa varsin tiiviisti tuon viikon aikana. Minun löytöni oli Yhdysvalloista, siskon se äsken mainittu britti, molemmat liike-elämän palveluksessa olevia vähän päälle kolmikymppisiä uraohjuksia, näin me päättelimme ulkoisesta habituksesta. Brittiherran kohdalla ikä meni vähän metsään, hän oli kuulemma karvan päälle nelikymppinen ja suoraan asia ei tietenkään tullut puheeksi, mutta epäilemme vahvasti että taustalta löytyy myös vanhaa (lue: perittyä) rahaa. Ei se mahdottomuus ole sen jenkinkään suhteen.
Tietenkään ei ole mahdotonta, että herrojen Rolexit sun muut oli peräisin niiltä syrjäisemmiltä kujilta ja kotona loman jälkeen odottaa luottokorttilasku, joka ylittää kolmen kuukauden tulot, mutta mieluummin olen itse ajattelematta sitä. Sehän ei varsinaisesti ole minun ongelmani.

Molemmista miehistä sai helposti sellaisen kuvan, että taskunpohjalta löytyy millä mällätä vaikka minkäänlaista rahoilla rehentelyä he eivät harrastaneet. Sitäkin tuli nähtyä ja siihen tehoaa ehkä parhaiten vilkaisu nenänvartta pitkin ja tyylikäs poistuminen paikalta. Ehei, nämä miehet olivat kaikin tavoin miellyttävää seuraa eikä tarvinnut miettiä sitä, että miltä sitä tässä nyt itse näyttää, kun sovitulle illalliselle tullaan Louboutinit jalassa ja klassikko-Chanel kainalossa (en myönnä enkä kiellä omistavani mainittujen merkkien tuotteita, mutta jutun idea varmaan selviää parhaiten noiden esimerkkien kautta?) ja tilataan kalleinta mitä löytyy. Ehkäpä siinä oli syy, miksi kyseiset herrat viihtyivät meidän seurassa: meillä ei kiilunut taalan/punnan kuvat silmissä. Ken tietää.

Lomaromanssi, lomaromanssi, minun kohdalla myös sopivaa laastaria edellisen haaksirikon aiheuttamille naarmuille ja kolhiutuneelle naiselliselle itsetunnolle. Ja tämä minun löytönikin asuu vakituisesti valtameren toisella puolella. Siitä huolimatta yhteystiedot tuli vaihdettua ja ainakin minä olen tässä viestitellyt tälle omalle löydölleni jonkin verran. Sisko puolestaan uhkasi jättää vastaamatta kaikkeen, mitä Britanniasta mahdollisesti kuuluu. Viisitoista vuotta vanhempi mies, jolla on hieman vääränsorttinen käsitys siskon tulotasosta ja varallisuudesta ei vastaa kuulemma siskon käsitystä täydellisestä poikaystäväehdokkaasta. Varsinaisestihan siskolla näet ei ole pennin jeniä yli opintotuen, vain varakas joskin antelias isosysteri, mutta siitä asiasta oltiin reissussa armeliaasti hiljaa.

Minä puolestani olen lähdössä Yhdysvaltoihin vielä tämän vuoden puolella. Arizonaan ratsastuslomalle, sain jostain kumman lähteestä vinkin hyvästä vaelluksia ja majoitusta ja kaikkea muuta kivaa tarjoavasta lomakohteesta. Ja seuraakin kuulemma saattaa löytyä.

1.11.11

Hevostelua

Olen täällä blogissa maininnut joitain kertoja olevani ainakin jossain määrin kiinnostunut hevosista ja ratsastusurheilusta. Itseltä löytyy se tavallinen tarina: muksuna lähitallin alkeiskurssille ja hevosen selässä viihdyin teinivuosiin asti, mutta viimeistään opiskelemaan lähtiessä harrastus jäi. Myöhemmin olen viritellyt sitä uudelleen tulille satunnaisella ja täysin päämäärättömällä hevostelulla.

Itse ratsastamisen lisäksi tykkään myös katsella ratsastuskilpailuja. Niinpä muutaman viikon takainen HIHS oli merkitty kalenteriin jo hyvissä ajoin. Täydet neljä päivää, kiitos! Esteratsastuksessa on oma jännitysmomenttinsa, mutta kouluratsastus on lajeista ehdoton lempparini. Tosin minun saattaa olla aihetta tarkistaa kantaani sen jälkeen kun keväisillä ja kesäisillä reissuilla onnistuin änkemään itseni Britanniassa sekä laukkaradan katsomoon että poolopeliin. Kotimaan kamaralla kävin katsomassa myös kenttäratsastusta, varsinkin sitä maastoesteosuutta.

Jussi vanhempineen sai minut houkuteltua myös raviradalle kesällä. Sivistyksessäni on ollut ravipäivän mentävä aukko tähän asti, vaikka aina sivusilmällä olen seuraillut kotimaan raviuutisiakin ja joskus vähän ulkomaisiakin (muistan kyllä kohun, joka syntyi Passionate Kempin voitettua Orsi Magnellin). Itse en tohtinut vedonlyöntiin sotkea käsiäni, sen verran olen telkusta raveja katsonut, ettei siinä tarvita kuin yksi laukka kriittisessä kohdassa tai sisäradalle pussiin jääminen, kun saa se veikattu valjakko heittää kaikki toiveet voitosta. Olisi noista laukoistakin voinut vetoa lyödä, mutta siitä puuhasta tiedän ja ymmärrän vielä vähemmän kuin raveista. Sitä paitsi minun suosikkini oli kaikissa laukkalähdöissä se joukon ainoa kimo, jos sellainen sattui olemaan mukana. Ei siis tulevaisuutta vedonlyönnissä.

26.10.11

Puhetta puhelimesta

Yksi niitä klassisia ensimmäisiä asioita rahat saatuani oli mm. puhelimen hankinta ja valinta osui tuolloin Android-pohjaiseen HTC Desireen. Sen jälkeen olen kuitenkin seurannut osin mielenkiinnolla, osin vähän kauhullakin Nokian uutisointia kännyköistä ja alustoista ja vähän kaikesta. N9 vaikutti sen verran mielenkiintoiselta vehkeeltä, että päätin jo hyvissä ajoin ennakkotilata sen, kun se oli mahdollista.

Nythän se sitten tuli kauppoihin ja itsekin olen saanut uuden kaunokaisen kotiutettua. Eikä auta: minut on aivopesty. N9 on mainio puhelin. En niinkään piittaa kaiken maailman angrybirdseistä tai fancyista multimediaominaisuuksista, mutta kaikki ne toiminnot, mitä minä puhelimeltani vaadin (kalenteri, viestit, navigointi, nettiselaus) ovat varsin sujuvia ja olen jo ihan rakastunut puhelimeeni. En väitä etteikö se Desire olisi ollut kiva, mutta pidän tästä enemmän.

(tämä ei ole maksettu mainos, vaikka siltä saattaa kuulostaakin.)

Lontoon reissulla katselin puolivakavissani Vertuja, näitä Nokian (käsittääkseni?!) luksuspuhelimia. Onhan ne nättejä, on on, mutta minä olen kai liian nörtti jaksaakseni innostua pelkästään siitä. Asiaa ei auttanut lainkaan se, että myyjä osasi kyllä luetella mitä materiaaleja puhelimeen tai lähinnä sen kuoreen on käytetty, mutta kysyessäni mikä käyttöjärjestelmä puhelimesta löytyy, sain vastaukseksi hämmentynyttä silmien pyörittelyä ja mutinan "Anteeksi mutta odotatteko hetkisen? Tarkistan sen heti." Vertun nettisivuiltakin saa hakemalla hakea mitään teknisiä speksejä, joten jouduin toteamaan, etten ehkä kuulu kohderyhmään.

22.10.11

Lontoo, helt okej!

Lontoosta kyseltiin mielipidettä kun mainitsin sen kuuluneen sydänsuruterapiaohjelmaani, mutta siellä tuli käytyä myös kesällä.

Lontoo, mitä siitä voisi sanoa? En rakastunut siihen samalla tavoin kuin Pariisiin, mutta jotain Lontoossakin on varsin puoleensavetävää. Jos minulta kysyttäisiin, mitä mieltä olen Lontoosta, vastaisin otsikon sanoin että se on ihan okei. Mutta kun olen siellä, viihdyn mielettömän hyvin ja viikonkin loma kului yhdessä hujauksessa. Kauempaa katsoen Lontoo ei vaikuta yhtään niin hienolta kaupungilta kuin Pariisi, mutta paikan päällä sitä vain viihtyy ja viihtyy ja viihtyy... Ehkä jopa paremmin kuin Pariisissa (no ei kuitenkaan ihan).
En osaa tarkemmin analysoida, mistä tällainen johtuu. Okei, Lontoo on kaunis kaupunki. Siellä on paljon nähtävää ja tehtävää. Ostosmahdollisuuksia on rajattomasti, kulttuuria ja historiaa löytyy, kelvollista ruokaakin onnistuin löytämään. Mutta näitä kaikkia voi tehdä myös Pariisissa! Ja New Yorkissa. Ja Pietarissa. Ja Tukholmassa. Ja Salzburgissa. Ja Münchenissä. Ja oikeastaan missä tahansa suurkaupungissa. Kai se on sitten se jokaisen kaupungin oma henki, Lontoo on erilainen kuin mikään muu, kuten tietysti kaikki kaupungit ovat "yksilöitä", jos kaupungeista voi näin sanoa. En ole koskaan ollut kovin hyvä tällaisissa abstrakteissa asioissa tai niiden kuvailussa ja analysoinnissa.

Yhteenvetona: kyllä, Lontoossa viihtyy.

21.10.11

Pari haastetta

Joku sentään muistaa meikäläisen bloginkin vielä ja Business Woman täräytti haastetta tulemaan jo kuukausi sitten. Olen vähän jäljessä kaikesta, kiitos viimeaikaisen reissailun ja yleisen inspiraationpuutteen, mutta parempi myöhään kuin tosi myöhään, vai?


Tässä pitäisi listailla erilaisia suosikkiasioita.

1. Suosikkiväri: Saako tähän vastata "kaikki"? Ai ei vai? No höh. Musta nyt ainakin. Punainenkin, vaikkei se sovellu minulle pukeutumiseen ainakaan kovin hyvin eikä ehkä sisustukseenkaan. Hopeanharmaa. Sininen ja violetti, varsinkin tummat, täyteläiset sävyt. Sisustuksessa beige, vaaleanruskea, luonnonvalkoinen, teräksenharmaa, kulta, tummempi ruskea, oranssi, keltainen, vaaleanpunainen. Kyllä ne kelpaavat vaatteissakin.

2. Suosikkieläin: Hevonen. Ei, kissa. Koirapas. Ilves. Kurki. Hirvi ja valkohäntäpeura (käyvät lautasellakin).

3. Suosikkinumero: Minulla ei ole sellaista (en halua olla säälittävä ja vastata tähän "Jussin puhelinnumero", jonka poistin puhelimestani, mutta muistan sen edelleen ulkoa)

4. Suosikki alkoholiton juoma: Vesi, rasvaton maito, kunnon nörtin tavoin Pepsi Max.

5. Facebook vai Twitter: Molemmissa omalla nimelläni, mutta erittäin epäaktiivisena.

6. Intohimosi: Luonto ja lukeminen.

7. Saada vai antaa lahja: Sekä että, mutta ehkä läheisten hemmottelu ajaa edelle.

8. Suosikkiviikonpäivä: Tällä hetkellä kaikki

9. Suosikkikukka: Kaikki mitkä tuoksuvat hyvältä tai näyttävät kauniilta.

10. Suosikkikuvio: Tällaistakaan en nyt osaa sanoa yhtäkkiä.



Ja sitten piti listata vielä vähän lisää lempiasioitaan.

1. Lempiruoka: Oikeastaan vähän kaikki menee. Jos se maistuu hyvältä, se riittää minulle. Äyriäiset ovat listassa aika korkealla.

2. Lempimakeinen: belgialainen suklaa ja muutenkin yleisesti kaikki hyvintehty, laadukas suklaa.

3. Lempiluettava: Kaikki? Monet aikakauslehdet ainakin.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Virkkaus tai ristipistotyöt

5. Lempielokuva: Jaaha. Minulla ei ole sellaista yli vuosien kestosuosikkia, mutta tällä hetkellä kovasti pinnalla ovat ainakin Brokeback Mountain ja Black Swan.

Haasteita pitäisi luonnollisesti jakaa eteenpäin, mutta kun olen NIIN huono lukemaan nykyisin juuri mitään blogeja ja BW:ltäkin nuo haasteet sain... Joten, sinä siinä ruudun toisella puolella. Just sinä niin. Onko sinulla blogi? Ai on vai, kiva juttu. Otapa tästä haaste itsellesi. Juu-juu, ei mitään turhaa kursailua, se on tarkoitettu juuri SINULLE. Tietysti olisi kiva jos linkkaisit blogisi vaikka kommentteihin, niin voisin käydä katsomassa sitä ja tiedä vaikka löytäisin uutta luettavaakin.

19.10.11

Erään tuhkimotarinan loppu

Minä olen muutaman viime viikon pakoillut pahaa maailmaa. Lähinnä kiertämällä sitä.
Suhde Jussin kanssa tuli tiensä päähän syistä joita en viitsi tässä eritellä. Omaisuudella ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Koska tässä on kuitenkin tullut viihdyttyä yksissä jo jonkin aikaa, ei bänät naurata pätkääkään. Suhteellisen hyvässä yhteisymmärryksessä kuitenkin erottiin, ei ole siis pelkoa että Jussi kiukuspäissään ja kiusaa tehdäkseen kavaltaa meikäläisen juorulehdille. Yritetään olla jotakuinkin väleissä, mikä käytännössä tarkoittaa sitä että moikataan kun tavataan.

Koska kuitenkaan ei huvittanut ihan heti juosta pahki Jussiin, sen verran otti sekä päästä että sydämestä, päätin lähteä reissuun. Ensin viikon verran saksalaisessa kylpylässä, kaikki mahdollinen mitä ihmisen rentouttamiseksi on keksitty. Hierontaa, hemmottelua, kauneudenhoitoa, hyvää ruokaa, joogaa, muuta liikuntaa ja upeat maisemat.
Seuraavaksi viikoksi sain siskon seurakseni ja se olikin sitten varsinainen örvellys terapiaviikko Välimeren rannalla, kohteessa jonka nimi jääköön armeliaasti paljastamatta. Tytöt pitivät pikkuiden hauskaa. Onneksi ei ole meikäläisen nimi tai naama esiintynyt missään juorupalstoilla, koska tuosta viikosta olisi riittänyt Seiskalle materiaalia useiksi viikoiksi eteenpäin. No, huumeista pysyttiin erossa ja alaikäisistä myös, mutta muuten jätän yksityiskohdat vain asianosaisten välisiksi.
Kuurin viimeisteli viikko shoppailua ja muita kulttuuriharrasteita Lontoossa.

Tämän jälkeen on tullut selväksi, että elämä jatkuu ja maailma ei kaadu, vaikka siltä välillä tuntuikin. Paluu kotimaan kamaralle ja omaan huusholliin oli monen viikon hotellielämän jälkeen ihan jees ja pahin masennus on takana. Onhan minulla paljon projekteja, joiden kimppuun aion käydä hartiavoimin. Vaikka välillä tulee pakostakin ajatelleeksi, että noinkohan minusta tulee vanhapiika...

18.8.11

Tattararaa!

Arvatkaas mitä meikäläisellä on?


© Ken

No, ei nyt sentään Hayabusaa, en halua päästä hengestäni, kiitoksia vain. Prätkäkortti tuli ajettua tässä kesällä ja tallissa kellistelee nyt tuliterä menopeli.

17.8.11

Keräily

Ehkä ihmisessä vielä asuu se muinainen metsästäjä-keräilijä, kun erilaiset keräilyharrastukset ovat niin suosittuja. Yksi jos toinen keräilee jotain, jonka kokee kauniiksi tai ainakin kiinnostavaksi. Perinteiset postimerkit ja kolikot ovat saaneet rinnalleen mainoskynät, tarrat, pullonkorkit, Barbie-nuket, Diana&Charles-krääsän ja vaikka mitä muuta. Huuto.netin keräilyosion ja erityisesti sen "Muut keräilykohteet"-alaosion alta löytyy aivan järjettömästi kaikenlaista, paljon sellaista, mitä ei tiennyt olevan olemassakaan (ei välttämättä tarkoita sitä, että olisi kiitollinen tästä tiedosta).

Mutta jokin siinä keräilemisessä kiehtoo, minuakin vaikka ainakin aikaisemmin olen pyrkinyt välttämään turhan roinan kertymistä huusholliini. Siihen nähden postimerkit olisivat käteviä: kauniita, menevät pieneen tilaan ja kansion ovat suht huomaamattomia kirjahyllyssä. Sillä mitä ikinä ehkä alan kerätä, tärkein pointti siinä on kauneus.
Sen takia olen harkinnut semivakavasti taiteen keräilyä, sellaisen taiteen mistä itse pidän. Voin tunnustaa, että pari maalausta onkin tarttunut mukaan jo paikallisista gallerioista. Taide ei ole kuulemma täysin kehno sijoituskohteenakaan, mutta rahan tekeminen sillä vaatii tiettyä silmää nähdä, mikä tulee tulevaisuudessa olemaan kysyttyä eikä siinä välttämättä kysytä omia mieltymyksiä.

16.8.11

Varat ja vastuu


© Maestro AU / Magnus D

Laitan tämän nyt heti seuraavaksi päiväksi, mutta nimimerkki Marke kommentoi osuvasti eilistä tekstiäni:
Olipa mielenkiintoista löytää tällainen blogi. Itse olen miettinyt tuota rahaa omasta tulokulmastani, jossa raha ei meinaa millään löytää tietään luokseni. Olen samaa mieltä tuossa, että raha ei varmasti (siis kokemusta asiasta ei liiemmin ole....) onnea ja autuutta tuo. Ajattelen kuitenkin, että meillä monilla on suhde rahaan jotenkin outo. Itsessäni olen löytänyt esim. sellaisen asian, että oikeasti en ole rahaa nuorempana arvostanut. Tarkastellessani jälkikäteen tekemiäni valintoja, eivät ne ole millään tavoin puhuneet sen puolesta, että olisin arvostanut. Ehkä meidän monen vähärahaisen pitäisikin ensin opetella näkemään rahan arvo ja toisaalta se, että rahan omistaminen toisi myös lisää vastuuta. Helppo köyhän on rellestää, kun ei vastaa taloudellisesti paljostakaan - mutta se, jolla on varallisuutta kantaa myös vastuun varoistaan.


Terävänäköistä ja osui oikeaan, minunkin kohdalla. AEP (aikana ennen perintöä) olin myös suht holtiton rahankäyttäjä. Vaikka sain ihan kohtuullista palkkaa, ei se aina riittänyt kunnolla seuraavaan tilipäivään asti. Eikä minulle vieläkään ole oikein selvinnyt, että mihin ne rahat valuivat. Vuokra tietysti oli kohtuullisen kova yksin maksettavaksi, vähäsen yritin aina säästöönkin laittaa, jos nyt ei muuten niin lomamatkoja ja/tai joulua varten, mutta aina ne loput rahat johonkin menivät. Eikä se minua oikeastaan haitannut, paitsi että palkkapäivään laskettiin toisinaan päiviä, ajattelin että se on ihan normaalia että tili tyhjenee säännönmukaisesti.

Syytän tästä kylläkin osittain pankkikorttia ja sitä, että sillä on liian helppo maksaa mitä vain. Aina on tarpeeksi rahaa mukana kun on pankkikortti, kunnes eräänä päivänä tili onkin tyhjä. Pankkikortin kanssa rahankäyttöä on vähän hankala seurata, koska ostokset saatetaan kuitata tililtä vasta monta päivää oston jälkeen enkä minä ainakaan aina muista, mitä olen ostanut milloinkin ja millä summalla.

Mutta ei se sitä poista, etteikö rahankäyttöni olisi ollut holtitonta, mutta kuten Marke sanoi: helppo olla holtiton kun kyse ei ole suurista summista. Nyt olen joutunut muuttamaan käytöstäni. En sano että minusta olisi tullut inhottavan pihi saituri, joka kerää pulloja ja pussinsulkijoita, dyykkaa roskiksista ruokansa ja käy vakuutusyhtiöiden konttoreissa kahvitarjoilupäivinä ja tietysti kävellen. Mutta minun on ollut pakko laittaa rahankäytölleni jonkinlaiset rajat. Ne ovat löysähköt, luonnollisesti, mutta rajat kuitenkin. Itse asiassa ajatus oli alunperin omaisuudenhoitajien suosittelema.

Minä olen palannut teini-ikään: minulla on käytössäni viikkoraha! Nostan kerran viikossa viikkorahani verran käteistä ja sen jälkeen hautaan pankkikorttini lompakkoon. Kortti kulkee kyllä aina mukana, ennustamattomien hätätilanteiden varalta, joita ei tähän mennessä ole sattunut, mutta kaiken varalta kuitenkin. Niin todella, olen lakannut käyttämästä pankkikorttia lähes täysin. Käteisen kanssa pystyy paljon helpommin seuraamaan sitä rahankäyttöä ihan konkreettisesti. Isommat ostokset, tyyliin rakennuslaskut, matkat, auto tietysti menevät sitten muista rahoista paitsi siitä minun viikkorahastani, mutta ne ovat tietysti vähän poikkeuksellisia. Viikkoraha on tarkoitettu päivittäistä elämistä varten.

Olen tässä ajan mittaan jopa pienentänyt sitä viikkorahaani, koska totesin etten saa kulutettua ihan mielettömiä summia viikossa ja rahaa jäi sitten lompakkoon pyörimään. Sitä tietysti aluksi villiintyi ihan täysin noista rahoista, mutta ensimmäisten kuukausien pörhellyksen jälkeen en ole kaivannut enää uusia asioita joka päivä, en edes joka viikko.

15.8.11

Miksi ei kannata rikastua?


© epSos.de

Taloussanomat listaa kymmenen väärää syytä, minkä takia ihmiset haluavat rikastua. Minulla ei sinällään ole tuohon sanottavaa, koska minulle omaisuus nyt vain tipahti melkein käytännössä taivaasta enkä tehnyt sen eteen erityisesti mitään. Sanonpa silti muutaman sanan tuosta artikkelista.

Kohta 2. rahan kuvitellaan parantavan itsetuntoa.
Olen 100% samaa mieltä artikkelin kanssa, rahalla ei ole mitään vaikutusta itsetuntoon. Voin ostaa itselleni kartanon ja yksityisjetin sekä kasakaupalla timantteja, merkkivaatteita ja luksuslaukkuja, mutta se on kaikki vain pintaa. Ei se vaikuta itsetuntoon mitenkään.

Kohta 3. rikkauden kuvitellaan antavan vapautta.
Noh, haluaisin olla eri mieltä tuon artikkelin kanssa, mutta en uskalla vielä sanoa sitä enkä tätä.

Kohta 4. rahan kuvitellaan tuovan myös rakkautta.
Tämä tiedetään jo etukäteen bullshitiksi. Tähän uskovat vain ne 60+ formulapomot ja muut mogulit, jotka vannovat rakkauttaan siihen parikymppiseen mallityttöön, joka nyökyttelee vieressä eikä varsinaisesti sano mitään asiasta.

Kohta 5. rikkaan ei tarvitse tehdä töitä.
Tämä ei sinällään koske minua, koska minä en ole koskaan ollut se työnarkomaani, jolle työnteko ja kilpaileminen ovat parasta huumetta. Mutta kuten kirjoitin, minulta hajoaisi pää, jos en tekisi jotain ja niinpä työelämä kutsuu. Tilanne on siinä mielessä kuitenkin helpompi nyt, koska voin sanella omat ehtoni.

Kohta 6. rahan kuvitellaan tuovan uusia kokemuksia.
Minä väitän, että raha todella tuo uusia kokemuksia. En ole aiemmin tehnyt monia sellaisia asioita, joita olen tehnyt nyt kun on aikaa ja varaa. Osin oman mukavuusalueeni ulkopuolellakin.

Kohta 7. raha poistaa ongelmat.
Tähänkään ei varmaan kukaan usko? Toimeentuloon liittyvät ongelmat se kyllä poistaa, mutta tuo mukanaan nipun ihan uusia juttuja. Raha ei ole ongelmatonta, jos kohta ei sen puutekaan.

Kohta 8. rikkaan ei tarvitse vaivata päätään pikkuasioilla.
Minä en ymmärrä tämän kohdan tekstiä, että miten se liittyy tuohon otsikkoon, mutta katsotaan nyt pelkkää otsikkoa. Ikävä kyllä ne miljoona pikkuasiaa eivät katoa rahojen tieltä mihinkään.

Kohta 10. rahan kuvitellaan tuovan rauhaa ja turvaa.
Voin ostaa markkinoiden parhaan hälytyslaitejärjestelmän ja palkata vaikka turvamiehiä perääni ympärivuorokautisesti, mutta jos näin paljon pelottaisi, tuntisinko sittenkään olevani turvassa? Turvattomampi olo minulla nyt on kuin oli ennen perintöä.

12.8.11

En tunnusta!

Aamulehden mukaan Tampereella on bongattu Bugatti Veyron. Kiistän millään tavoin olevani tekemisissä kyseisen auton kanssa (siltä varalta että joku edes epäili moista).

Olisihan se aika... makean näköinen, mutta ei, ei kiitos.

® Slobodan Stojkovic

11.8.11

Such a perfect life?


© A. Osterberg

Blogeja kritisoidaan todella usein siitä, että niissä elämä on aina ihanaa. Vesisadekin on hieno juttu, kun voi juoda sateessa kuoharia uudet kengät jalassa ja koskaan ei asiat ole huonosti. Kivaa pintaliitoelämää, jossa on jatkuvasti uusia vaatteita, meikkejä, kenkiä, laukkuja, miehiä ja niin edelleen. Ei ymmärretä lainkaan sitä, että sitähän blogit ovat: viihdettä. Näille vastapainoksi löytyy kyllä blogeja, joissa kaikki on jatkuvasti päin mäntyä, valitetaan, angstataan, synkistellään, masennutaan, oksennetaan ja kylvetään raha- ja mieshuolissa. Jostain kumman syystä tällaiset blogit harvemmin keikkuvat siellä suosituimpien listoilla. Positiivisuudelle on ilmeisesti markkinansa, vaikka Suomessa ollaankin.

Luonnollisesti olen saanut kritiikistä oman osani ja se hämmentää. Luulevatko jotkut ihmiset todella, että tässä on koko elämäni mitä tänne kirjoitan? Että olen kertonut aivan kaiken? Siis tietenkin tämä blogi käsittelee pääasiassa vain niitä positiivisia asioita, koska osa negatiivisista on niin henkilökohtaisia, etten kerro niistä ehkä kellekään, saati että levittelisin niitä täällä.

Haluan kuitenkin muistuttaa itse kutakin siitä, että rahalla saa ostettua paljon asioita, muttei silti kaikkea. Sen olen tässä kesän aikana itse kokenut, voisi osin sanoa jopa että karvaasti. Mummo sai vakavan sairaskohtauksen kesällä, on nyt jo kotiutunut sairaalasta, mutta selkeästi huonommassa kunnossa kuin mitä oli vielä keväällä (siinä muuten yksi syy blogihiljaisuuteen: olen ollut paljon mummon luona sairaalassa). Isänkin terveys tökkii, ei onneksi yhtä vakavasti kuin mummolla mutta kuitenkin. Siskon suht pitkäaikainen seurustelusuhde tuli tiensä päähän, vieläpä erittäin ikävällä tavalla. Talon rakennustyömaalla loukkaantui yksi rakentajista. Kas siinä nyt sitten vastapainoksi masentelua.

Että tässä on ollut ruusuilla tanssiminen kaukana, vaikka blogista ehkä sellaisen kuvan onkin saanut. Ja auttaahan se tietysti vähän, että toimeentulosta ei tarvitse kantaa huolta. Jatkossa kuitenkin tulee iloisempia postauksia ja sillä linjalla pysyttäneen.

10.8.11

Tekemistä pitkiin päiviin

Liioittelin ehkä hieman antaessani ehkä sellaisen kuvan, ettei minulla olisi kerrassaan mitään tekemistä laiskottelun ja lorvimisen lisäksi. Olen pitkin talvea puhunut siitä, että sitten kun alkaa oloneuvoksen päivät kyllästyttää, olisi kiva keksiä jotain järkevää ja mielekästä tekemistä, ehkä jopa mahdollisuutta kehittää itseään. Ei ehkä kokopäivätyötä, mutta jotain.

Jotain on todellakin löytynyt. Olen jonkin aikaa ollut osa-aikaisena (mitään työaikaa tai tuntimääriä ei ole, teen töitä silloin kun ehdin ja on tarvis) mukana eräässä it-alan yrityksessä. Työni on kaksijakoista: pääsen loistamaan siinä jo hankitulla ammattitaidollani, mutta se toinen homma on sellaista, etten ole ikinä ennen tehnyt sitä. Se on osin open source - projekti, saan siitä jonkinlaista korvausta vaivanpalkaksi, mutta enhän minä sitä rahan takia tee.

Ei varmaan liene vaikea arvata, etten kerro hirveästi enempää työstäni tai tästä firmasta, tyydyn vain toteamaan, että olen tainnut löytää henkisen kotini. Firma on vähän sellainen "propellihattupulju", siellä tehdään kivoja juttuja ja jos siinä samalla tapahtuu kasvua, se on vain plussaa. Ei tämä nyt tietysti koko totuus ole, voittoahan sen on tuotettava ainakin jollain aikavälillä, että pystyy toimimaan ylipäänsä, mutta sekin on onnistunut. Ja tärkeintä minulle on se, että minulla on mielekästä tekemistä enkä ihan kokonaan tipahda alan kuvioista, vaikken säännöllisessä kokopäivätyössä olekaan.

Ne jotka joskus aikanaan kommentoivat, että kyllä ihmisellä pitää jotain työtä olla, saattoivat olla oikeassa. Ainakin minulle työ maistuu ihan eri tavalla nyt kun se ei ole pakko ja se on mielekästä.

9.8.11

Minulta ei tipu rahaa

Blogin perustamisen jälkeen sähköpostiini on tipahdellut muutamia pyyntöjä. Niissä on yleensä selitetty, miten kamala jonkun perheen tai yksittäisen ihmisen taloudellinen tilanne on ja pyydetty, jos voisin auttaa. Olen kuulemma viimeinen oljenkorsi.

En ole vastannut näihin mitään.

Vastaan nyt: valitan, mutten halua auttaa tällä tavoin.
Uskon kyllä, että tarinat ovat totta, että joku putoaa siihen askelmien väliin ja jää ilman tuloja isojen lainojen kera, ehkä jopa ilman omaa syytään. Että mistään ei tule rahaa, lainoja ei voi enää lykätä, talo on menossa alta ja veneen alus häämöttää.
Myönnän, että minun käy sääliksi monessa tapauksessa, vaikkei siitä säälistä mitään apua kellekään ole. Mutta että alkaisin pyörittää jonkinlaista yksityistä turvarahastoa ja hoitelemaan muiden ihmisten elämää? Ei.

Syy 1. Haluan todellakin pitää kiinni anonymiteetistäni. Jos alan tehdä omalta tililtäni tai edes kuolinpesän tai yrityksen tai vastaavan nimissä tilisiirtoja, näkyyhän se nimi siellä maksajan kohdalla. Tietysti yritän ainakin uskoa, että jos auttaisin jotakuta ihmistä tällä tavoin, he tuskin lähtisivät kiitokseksi laukkaamaan ympäri maita ja mantuja kuuluttaen minun nimeäni. Mutta silti.

Syy 2. Minä annan jo rahaa hyväntekeväisyyteen. Erilaiset järjestöt, yhdistykset ja sen sellaiset saavat jo enemmän tai vähemmän säännöllisesti minulta taloudellista tukea. Kaikki nämä on ruodittu suht tarkkaan läpi, en halua jakaa rahaa toimistokuluihin saati johtoportaan taskuihin. Tällä tavalla apu tavoittaa uskoakseni ja toivoakseni enemmän ja tasapuolisemmin sitä tarvitsevia ihmisiä.

Syy 3. Verottajakin on kiinnostunut asiasta, jos lahjoitukset alkavat olla liian isoja.

Olen oikeasti pahoillani, muttei tipu.

8.8.11

Työttömän arkea

Jo heti vuodenvaihteen jälkeen päätin yrittää taistella järjetöntä iltavirkkuutta vastaan yrittämällä mönkiä punkasta pihalle ennen puolta päivää. No se on onnistunut kohtuullisen kiitettävästi enkä ole sotkenut vuorokausirytmiäni kovin pahasti. "Kovin pahasti" tarkoittaa sitä, että kiitos töissä käyvän Jussin, herään yleensä arkiaamuina jossain seiskan ja kasin välillä ja kampean pystyyn myös silloin. Iltasella kuitenkin tulee yleensä valvottua puolille öin tai ylikin, mutta onneksi päivällä voi ottaa nokoset. Päiväunista onkin tullut uusin paheeni.

Mutta ei ne päiväunet ole ongelma, jos ne eivät lipsahda 3-4 tunnin hirsien vetelyksi, jolloin nukkumattia voi odottaa seuraavan kerran kylään vasta aamuyöstä. Ongelma on se, että läheskään jokaisena päivänä tässä kesälläkään ei ole ollut mitään aikataulutettua, tähdellistä tekemistä. Liian helposti sitä sitten jää lorvimaan tietokoneen ääreen tai lehtipinon sekaan ja yhtäkkiä huomaa päivän olevan ohitse. Talvella sen vielä sulattaakin, mutta kesäpäivien tuhlaaminen tällä tavalla on suoranainen rikos. Mutta mikä neuvoksi?

Helppoa: tekee itselleen päiväohjelman. Tunti surffailua. Tunti lukemista. Tunti ulkoilua. Sitten kauppaan ja syömään. Tunti tai pari puutarhanhoitoa ja kännykkä muistuttaa aina kun on aika vaihtaa hommia. Kännykässä on myös herätys päivätorkuilta, jotta nekään eivät venähdä turhan pitksiksi. Tokikaan ohjelma ei ole mikään kiveen hakattu kalenteri vaan siitä joustetaan tarpeen ja fiiliksen mukaan. Koska harvoja asioita on ihan pakko tehdä tietyllä kellonlyömällä, ohjelma on erittäin avoin erilaisille extempore-jutuille. Päiväni muuttuivat tämän myötä mielenkiintoisiksi ja mielekkäiksi.

5.8.11

Metsän antimia

Tämä loppukesä on kiireistä aikaa hamstereille, ei riitä että pelkästään puutarhan sato alkaa vähitellen kypsyä korjuukuntoon, mutta saman tekee metsänkin syötävät. Minähän uhkasin muuttaa syksyksi metsään, jos löytyy jokin vastamyrkky hirvikärpäsiin. Myrkkyä ei ole löytynyt (tosin bongasin kyllä kaupassa jotain hirvikärpäs-stoppina myytyä tuotetta, mutten jostain vaikeasti käsitettävästä syystä ostanut sitä tuolloin mukaan. Mahtaneeko toimia?), mutta metikössä on tullut mesottua siitä huolimatta.

Ikävää asiassa on se, että mustikoita ei ole. Ei vain ole kuin muutama harva ja nekin ovat kokoluokkaa "missä on mikroskooppi". No, keväällä oli kyllä halloja kukinta-aikaan ja kuiva kesä tuottaa pieniä mustikoita muutekin. Onneksi ongelma on vain paikoittainen, sillä Jussin vanhempien mökillä muutaman sadan kilometrin päässä on metsät mustikkaa pullollaan. Kyllä, appiehdokkaatkin on tavattu jo... Jussin äiti varsinkin on ahkera marjastaja ja tuntee ne seudut kuin omat taskunsa. Mutta sehän nyt ei ole vielä koko totuus, sillä myös Jussin isä ja Jussi itse lähtevät ihan mielellään marjametsään. Näin vanhaksi täytyy elää että näkee senkin ihmeen: marjastavan/sienestävän miehen. Tosin sekä Jussi että hänen isänsä kyllä ovat myös innokkaita metsästäjiä, joten metsässä liikkuminen on tuttua muutenkin. Ja mustikkaa on saatu niin paljon että siitä on riittänyt jakaa tutuillekin. Tosin myös hirvikärpäsiä on samalla mitalla myös, mutta niitä eivät suostuneet perhe ja kaverit ottamaan vastaan vaikka olisin ilomielin muutaman lahjoittanutkin.

Sienten kanssa on sama juttu, sen verran mitä niitä nyt vielä löytyy. Joissain paikoissa on ja joissain taas ei ainoatakaan. Vastaan on osunut mieletön kanttarellisuoni ja herkkutatteja sen verran että osa on päätynyt pakastimeenkin, ei vain heti tuoreeltaan syötäväksi. Jussin äiti lupasi minulle myös kuivattuja herkkutatteja, hänellä on nimittäin jonkinlainen kasvikuivuri (menee muuten minunkin ostoslistalle).

Villivadelmiakin on bongailtu parilta hakkuuaukealta jopa ihan täältä kotinurkilta. Pieniähän nekin, mutta maistuvia ja yllättävän toukattomia.

Tämän lisäksi olemme herkutelleet ravuilla. Jussin mökkijärvessä majailee kohtuullinen rapukanta ja Jussilla on ollut parina yönä merrat pyytämässä. Saksiniekkoja on saatu sen verran, että olen ehtinyt ihan työlääntyä niiden perkaamiseen, vaikka hyviä ne ovat, ei käy kieltäminen.

Jos joku alkaa epäillä, että me Jussin kanssa viettäisimme ihan jokaisen vähänkin liikenevän vapaahetken ulkosalla, saattaa osua aika oikeaan. Minä olen löytänyt unelmieni miehen: sellaisen joka ei säiky kaupunkeja ja biletystä, mutta joka viihtyy myös puutarhassa ja metsissä. Epäilen joskus että tämä ei voi olla totta, mutta ainakin nipistystesti on joka kerta osoittanut minun olevan hereillä.

4.8.11

Uusi autokin sitten

Minä ostin silloin talvella itselleni sen kaupunkiauton, jota vailla olin ja ajelin sillä ihan tyytyväisenä kevääseen asti. Tässä kesän tultua ja rakennusprojektin alettua on kuitenkin tullut ajettua paljon enemmän ja ajoittain autonperä on ollut täynnä taimia, lannoitesäkkejä sun muuta kilkettä niin että ostoskassini on osoittanut fyysisten mittojensa rajat. Lisäksi pääsin silloin tällöin Jussin isomman auton puikkoihin ja tuli kokeiltua sitäkin, mitä on ajaa isolla autolla pidempää matkaa.

Se oli menoa se, nimittäin sen pikkukottosen. Marssin keväällä uudestaan autokauppaan ja ostin tällä kertaa oikeasti kalliin auton. Laatumerkki ja melkein kaikki mahdolliset (järkevät) lisävarusteet, niin saahan siihen rahaa uhrattua kohtuullisen kasan. Pikkukottosta en myynyt vaan tarjosin sitä siskolle, joka sen mielihyvin majoittikin satunnaista käyttöä varten.

Olen nyt ajellut uudella hirviölläni (ei, se ei ole Hummer, jotain rajaa) jonkin aikaa ja tykästynyt siihen kovasti. Kaikenlaiset lisäherkut eivät tietysti ole välttämättömiä, mutta mukavia, niinkuin nyt vaikka ajotietokone, useamman cd:n vaihtaja ja niin edelleen. Osa on ihan turvallisuutta lisääviä juttuja, joten niitä ei voi turhuudeksi laskea. Pelkäämäni parkkeeraaminen ahtaissa tiloissa ei ole ollenkaan niin suuri ongelma kuin luulin, kiitos hyvän näkyvyyden ja parkkitutkan.

Summa summarum: ajaisin sen auton sänkyyni iltaisin, jos vain voisin.

3.8.11

Puutarha, muttei oma

Mainitsin aiemmassa postauksessa, että oma puutarha on pääosin vielä varsinaista sotatannerta, kiitos sen rakennustyömaan, mutta olen sen takia ehtinyt sitten laitella Jussinkin puutarhaa. Hänen talonsa piha oli melko lailla karu nurmikkoläntti ja siinäkin kohtuullisesti voikukkaa ja muuta rikkaruohoa, mutta hänellä on ollut suunnitelmissa jo pidemmän aikaa tehdä sille jotakin. Tästä oli puhetta jo joskus silloin aikojen alussa, kun tapasimme. Jos Jussi ei olisi saanut minua muuten hurmattua, niin viimeistään se olisi onnistunut sillä, että kaveri puhuu puutarhastaan. Tai puutarhasuunnitelmista, puutarhasta ei paljon juttua riittänyt.

Niinpä minut sitten asiasta innostuneena ja paljon ylimääräistä vapaa-aikaa omaavana valjastettiin hommiin. Jussin puutarhaprojekti alkoi ihan sillä, että kaivinkone tuli kaivamaan ylös puutarhan pintakerroksen kokonaan, se vietiin pois ja tilalle isot kuormat uutta, rikkaruohotonta puutarhamultaa. Mitään säästämisen (paitsi hyväkuntoiset ajotiet) arvoista puutarhassa ei ollut, joten kaiken saattoi aloittaa ihan puhtaalta pöydältä. Olihan muuten juhlaa alkaa sellaiseen suunnitella ja tehdä istutuksia!

Kuten sanottu, Jussilla oli luonnollisesti viimeinen päätösvalta asioissa, mutta aika monessa jutussa hän luotti minun nk. osaamiseen (minun osaaminen perustuu ihan vain verenperintönä imetystä puutarhaviruksesta ja sen hoitamisesta äidin kanssa niin monena kesänä kuin muistan). Tarkoitus oli tehdä siitä hyvännäköinen, siisti ja helppo, nämä olivat Jussin toiveet. Ei siis talvenarkoja ruusuja eikä vuosittaista leikkausta vaativia pensaita.

En nyt mene tarkempiin yksityiskohtiin, mutta minä en voinut koskaan kuvitellakaan, että käynti taimistolla miehen kanssa voisi olla jopa mukavaa eikä jatkuvaa "eiks toi jo riitä, mennään jo pois"-kitinää. Osa istutetuista kasveista tosin on siirtolaisia minun pihalta ja äitikin on sen verran tutustunut sekä uuteen omaan pihaansa että vävykokelaaseen, että sieltäkin suunnasta löytyi jotain jaettavaa tai siementä tekevää.

2.8.11

Asuntoprojektin tilannekatsaus

Talonrakennusprojekti on edennyt sellaiselle mallille, että kohta pitäisi alkaa oikeasti päättää sellaisia pieniä yksityiskohtia kuin pintamateriaalit, värit, tapetit, keittiökalusteet ja niin edelleen. Minä ainakin olen ihan toivoton miettimään mitään värejä tai seiniä tai pintoja. Esimerkiksi seinien maaleissa on niin paljon valinnanvaraa, että päätä huimaa. Sitten yrittää vain oman mielipiteen mukaan katsoa, että juu, tuo olisi tosi nätti sävy ja tuo ja tuo ja tuokin ja tuo itse asiassa vasta nätti onkin. Lopulta tykättyjä värejä on noin tusinan verran vaikka vasta yhden valmistajan tuotteet on käyty läpi. Sitten pitäisi miettiä, että miten mikäkin sopisi sisustukseen, miltä näyttäisi jonkin huoneen seinällä ja siinä minä olen loputtoman huono. Sitten näkee esittelykuvia, missä seiniin on sudittu jokin sinällään ihan kamalalta näyttänyt väri, mutta seinässä se ei näytäkään sitten enää lainkaan niin pahalta. Arkkitehti päätyikin ehdottamaan sisustussuunnittelijaa ensimmäisen kahden tunnin jälkeen.

Myönnän että minulla on ollut vahvoja ennakkoluuloja sisustussuunnittelijoita kohtaan vaikka olen joskus aikaisemmin heittänyt täällä blogissakin ajatuksen siihen suuntaan. Kiitos siitä kuuluu ehkä suurimmaksi osaksi sisustuslehdille ja -tv-ohjelmille, joissa sommitellaan steriili, moderni ja kylmänkalsea sisustus puhtaanvalkoiseen tilaan ja nk. lämpöä sanotaan tuotavan jollain yksittäisellä shokkivärisellä elementillä. Kiitos juu, muttei minulle sellaista, minä haluan omannäköistä enkä ollenkaan niin modernia. Pääpiirteissään tyylihän on jo päätetty, mutta yksityiskohdissa ja esimerkiksi juuri niissä värisävyissä on vielä paljonkin valinnanvaraa ja mietittävää.

Koska minä en yleensä tiedä mitä minä haluan (saatan tietää mitä en halua, mutta muuten kenttä onkin sitten auki), on parhaaksi metodiksi näissä suunnittelujutuissa osoittautunut se, että ensin jutellaan arkkitehdin/suunnittelijan/muun ammattilaisen kanssa pääpiirteitä selviksi ja sitten ammattilainen tekee ehdotuksen tai useamman kuvina. Kuvista minä näen jo heti paljon paremmin, mitä haluan ja mikä ei minusta oikein toimi. Sitten taas vähän jutellaan ehdotuksista ja yleensä tässä vaiheessa tuleekin paljon taas lisää ideoita. Ja sen jälkeen uutta suunnitelmaa paperille, asiantuntija tekee taas. Minä olen aina avoin niille ehdotuksille, jotka alkavat sanoilla: "Minä itse tekisin näin..." Kun perusteellisesti molemmat/kaikki osapuolet asiaan perehtyvät, ei yleensä tarvita enää useampia kierroksia kun pöydällä on valmis ja minä olen tyytyväinen tulokseen. Toivottavasti myös muut osapuolet ovat tyytyväisiä saamaansa maksuun työstään ja tyytyväisenä toimistosta lähtevään asiakkaaseen.

Virallinen osoitteeni on edelleen kaupungissa ja viihdyn tuossa kaupunkiasunnossani vähän turhan hyvin. Viime aikoina onkin alkanut mielessä kaihertaa yhä enemmän ja enemmän sellainen ajatus, että jospa jättäisi sen asunnon myös kaupunkiin, vara-asunnoksi niitä aamuöitä varten, jolloin ei jaksa jonottaa taksia bileillan jälkeen pakkasessa ja räntäsateessa kun luottotaksikuskikin on nukkumassa. Niin, olisi sittenkin pitänyt se asunto ostaa eikä vain vuokrata! Kommenteissa moni sitä moittikin, että miksen ostanut, miksi vuokrasin, mutta kun se oli tarkoitettu ihan vain väliaikaisratkaisuksi. Tosin nykyinen asunto on todellakin kiva ja viihtyisä ja nyt jo sisustettukin eikä sitä saa ostettua, vuokrattua ja minulla on sen verran ylimääräistä että vuokran pystyn maksamaan, niin että ehkä se nyt ei ole maailman kauhein asia. Mutta katsotaan mitä eteen tulee.

1.8.11

Vielä on kesää jäljellä...

Tähän kesäänkin saa ihan uuden otteen, kun se kestää jotakuinkin toukokuun alusta tai viimeistään puolesta välistä vähintään elokuun loppuun sen sijaan että se olisi vain se neljän viikon loma heinäkuussa ja siitäkin osan viettää ulkomailla. Aina aikaisempina vuosina olen valitellut sitä, että kun ei ehdi tehdä kaikkea. Ei lojua auringossa, ei käydä rannalla, ei matkustella kotimaassa tai ulkomailla, ei hoitaa puutarhaa (eipä ole kyllä ollutkaan pihaa, mitä nyt vanhemmilla), ei käydä huvipuistoissa, ei tavata kavereita, ei syödä mansikoita ja jäätelöä, ei grillata, ei mitään. No, kyllä nyt ehtii! Ja lueteltujen lisäksi vielä kamalasti paljon kaikenlaista muutakin.

Talonrakennusprojekti alkoi jo hyvissä ajoin keväällä vanhan purkamisella ja uutta on tuupattu hartaasti pystyyn. Se alkaakin olla ihan hyvällä mallilla. Rakennusfirman valinta onnistui nappiin, rakennusmiehenä elämäntyönsä tehnyt isä on tehnyt omaan laskuunsa pistokokeita työmaalla eikä ole löytänyt huomautettavaa. Hän on kytännyt varsinkin noita kosteusvauriojuttuja, alapohjan tuuletusta, kosteiden tilojen eristystä ja sen sellaista.

Koska puutarha on myllätty ylt'ympäriinsä, en sitä ole päässyt vielä laittamaan. Onneksi sinne sivummalle on saanut kuitenkin kasvimaata kylvettyä ja joitain aikoja sitten sain tassuuni rakennusluvan pienelle kasvihuoneelle siihen hyötypuutarhan kylkeen. Sen lisäksi Jussi on rekrytoinut minut kunnostamaan hänen omaa pihaansa, se kun on hänen omien sanojensa mukaan poikamiesmäiseen tyyliin karuhko (lue: nurmikkoa, vähän ohdakkeita siellä täällä), mutta olisi kiva jos siellä olisi vähän jotakin muutakin. Koska minulla ei mitään muuta olekaan kuin aikaa, olen saanut suunnitella ja toteuttaa aika lailla oman mieleni mukaan. Jussilla tietysti on viimeisin päätösvalta, mutta tuo on niellyt minun ehdotukset ilman mutinoita.

Sitten on tullut reissattua, yksikseen, siskon kanssa ja Jussin kanssa. Pariisi, Lontoo, Tukholma, Berliini, Kööpenhamina, tosin pari reissua on olleet ihan vain pitkiä viikonloppuja, jos minä joka paikassa olisin viettänyt viikon tai kaksi, olisi koko kesä mennyt siinä. Ja sehän nyt ei millään käy.

Enkä muista aikaa, jolloin olisin syönyt niin hyvin kuin tänä kesänä. Jussissa on vähän kokin vikaa ja grilli on ollut tulilla harva se ilta. Vähän niinkuin itsestään on ruokavaliosta karsiutunut jäätelöä lukuunottamatta enimmät hiilihydraatit pois, kun grillissä tirisee oikea liha ja kasvikset ja lisukkeena lähinnä salaattia. Kuka hitto sitä viitsii kesäkuumalla vielä erikseen perunoita tai pastaa itselleen keittää? Vaikka olenkin siis syönyt, syönyt ja syönyt vieläpä hyvin, paino on tullut vähän jopa alaspäin. Tietysti sillä pihoissa puuhaamisella eli puhtaalla hyötyliikunnalla on saattanut olla osuutensa asiaan.

Siinä nyt nopeimmat kuulumiset, palailen asiaan taas joskus.

15.5.11

Aika aikaansa kutakin

Valittaen täytyy todeta, ettei riitä aika eikä ennen kaikkea inspiraatio tämän blogin pitämiseen aktiivisena. Se on työttömän elämä niin hektistä, kun tarvitsee riiata, rakentaa taloa ja raaputtaa puutarhaa.
Monta kertaa mainittu talonrakennusprojekti on päässyt käyntiin, keväällä saatiin rakennusluvat kuntoon ja sitten onkin ensin purettu vanhaa ja nyt laitellaan jo uutta. Maaseudun rauha on mennyttä hetkiseksi, mutta puutarhaa tarvitsee silti laittaa. Puutarhassakin on aloitettu jo joitain muutostöitä, istuttamista, siirtämistä ja maatöitä. Unohtamatta tietysti kasvimaata!

Niin että tämä blogi ei ehkä katoa, mutta on nyt virallisesti epäaktiivinen. Anteeksi kaikki vakilukijat.

4.4.11

Paha sosiaalinen media?

Lainaan blogitekstin otsikkoa suoraan ja häpeämättä Paras aika vuodesta - blogista, koska tämä postaus on nimenomaan tuon tekstin innoittamana syntynyt. Nykyisinhän on muodikasta syyttää sosiaalista mediaa kaikesta, hyvä ettei kohta ilmastonmuutoksestakin (no, kaikkien palveluiden vaatimat serverit kuluttavat niin paljon sähköä että syytös voisi pitääkin paikkaansa). Addiktio on tietysti addiktio, mutta terveen järjen kanssa ei sosiaalisesta mediasta voi olla haittaa. Ja miksi kaikki internetissä tai ylipäänsä tietokoneella tehtävä ajanviete ja hauskanpito luetaan aina pahaksi ja vaaralliseksi?

Tunnustan, että olen itse erittäin aktiivinen käyttämään kaikenlaisia sosiaalisen median palveluita. Tietty terve järki on kuitenkin aina mukana ja erityisesti nyt, kun ei oikeasti huvita tulla notiseeratuksi perintörikkaana. Niinpä en esittele FB:ssä lomakuviani Australiasta enkä twiittaa blogipäivityksiäni. Yhteystiedot, asuinpaikka, kuvat ja muut henkilökohtaiset tiedot on piilotettu ulkopuolisilta ja puolitutuilta FB-kavereilta. Enkä levittele talonrakennussuunnitelmianikaan julkisesti. Joo, myönnän. Minun satunnaiset FB-päivitykset ovat lähinnä tyyliä "Onpas kiva ilma, taidan lähteä ulos hiihtämään".

Käytännössä tämä blogi onkin siis ainoa paikka, missä levittelen elämääni ja pyrin tekemään sen niin anonyyminä kuin suinkin mahdollista. Kai minussa sitten asuu pieni paljastelija, mutta toisaalta joskus on helpottavaa kirjoittaa asioita muistiin ja jäsennellä niistä tekstiä, siinä selviää omatkin ajatukset. Tietysti voisin kirjoittaa ihan pöytälaatikkoon enkä julkaista näitä, mutta mennään nyt näin. Joudun minä tämänkin kanssa olemaan ihan tarpeeksi varovainen.

3.4.11

Lahjoituksia

Olen useasti pohtinut eri tahoja, joille voisi lahjoittaa rahaa ihan vain hyvää hyvyyttään. Muutamia yhdistyksiä ja järjestöjä onkin jo bongattu ja voin tunnustaa, että rahaakin on pantu jo menemään. Kuten joskus jo mainitsin, en lahjoita suuria summia kerrallaan, mutta mielellään säännöllisesti. Uskon että siitä on ehkä enemmän hyötyä niin ja toisaalta se ei herätä tarpeetonta huomiota.
Toistaiseksi lahjoituskohteet ovat olleet erilaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä ja rahat ovat menneet pääasiassa apua tarvitsevien ihmisten ja eläinten hyväksi. Olen toki miettinyt sitäkin, että voisin alkaa tukea esimerkiksi start-up-yrityksiä tai yliopistoja ja muita opinahjoja. Tässä eräänä päivänä löysin kuitenkin aivan uuden alueen.

Vaikkapa Internet Archive, jonka nykyisestä rahoituspohjasta en ole ottanut vielä selvää, mutta joka kuitenkin ottaa vastaan rahalahjoituksia. Ja OS-editori Notepad++, jonka kanssa olen hyvä kaveri nykyisin. Tai LibreOffice, johon olen ehtinyt ihastua jo. Wikipediaa tarvitsee tuskin mainita ja näitä on muutenkin vaikka miten paljon.

2.4.11

Musiikkia, eh?

Sitä aina kuuntelee ympäriinsä, jos joku esittäisi jonkin uuden tavan viihdyttää itseään. Niinpä tuossa joku päivä istun kahvilassa (olin taas skipannut aamupalan ja mennyt sen sijaan kahvilaan kaapimaan jotain hyvää ja ei-itse-valmistettua mahaani), kun viereisessä pöydässä käytiin keskustelua keikoista. Ensimmäinen sanoi: "Jos mulla olis joskus rahaa, mä lähtisin sen-ja-tän keikalle jonnekin päin maailmaa". Toinen säestää: "Tämä-ja-tuo artisti esiintyy joskus-lähitulevaisuudessa paikassa x, sinne mä haluaisin päästä".

Varmasti kelpo ideoita sijoittaa rahaansa, mutta ei minulle. Minä en pidä keikoista enkä minä pidä yhdestäkään laulajasta tai bändistä niin paljon, että olisin valmis sietämään keikkojen epämukavuutta, saati maksamaan siitä lipun muodossa kohtuullisen summan rahaa ja laittautumaan mahdollisesti pitkienkin matkojen päähän. Istun mieluummin kotona kuuntelemassa jotain hyvää levyä ihan rauhassa itse kuin lähden katsomaan samaa artistia livenä.
Keikat ovat yhtä tuskaa. Joko saat paikan ihan lavan edestä, jolloin musiikki soi niin kovalla, että korvissa soi vielä viikko sen jälkeenkin vaikka olisikin ollut korvatulpat. Puhumattakaan siitä, että näet artistin ja lavashow'n sammakkoperspektiivistä eli et juuri lainkaan. Lisäksi kaikki takana olevat tönivät sinua ja saat pelätä litistyväsi lavan reunaan. Tai sitten saat sen paikan sieltä piippuhyllyn viimeisestä rivistä, jolloin et näe mitään etkä kuulekaan juuri sen enempää, mutta rahaa siitäkin saa maksaa. Ei minun juttuni.

Ulkomaan reissulle lähteminen jonkin keikan takia ei kuulosta kovin kiehtovalta ajatukselta minusta, mutta toisaalta suomalaisissa artisteissa ei ole oikeastaan ainoatakaan sellaista, jota haluaisin kuunnella edes ilmaiseksi. Suomalaisen kevyen musiikin tuntemukseni rajoittuu Nightwishiin ja Sunrise Avenueen, sekä tunnustan fanittavani edelleen Daruden Sandstormia ja Raptoria, jälkimmäistäkin lähinnä nostalgiasyistä. The-vakavastiotettavat-musiikkifriikit eivät tunnusta koskaan kuulleensakaan moisia nimiä.

Että varmasti ihan jees tapa viettää aikaa ja kuluttaa rahaa, mutta ei jaksa minua kiinnostaa.

Oopperaan voisinkin mennä. Ei sillä että olisin mikään suunnaton oopperafani, mutta siellä ainakin saisi istua rauhassa ilman pelkoa siitä, että joku kaataa tuopillisen olutta päällesi vahingossa. Akustiikka on kunnossa, kuulo ei vaarannu eikä kukaan töni. Väliajallakin tarjoilu koostuu jostain muusta kuin ylihinnoitellusta oluesta ja pizzaslaissista.

28.3.11

Aussien reissu takana

Nyt on sitten käyty Australian lämmössäkin lekottelemassa ja kiertelemässä kaupungilla. Valitsin talven lomakohteeksi varsinaisen paratiisisaaren, joka osoittautuikin juuri sellaiseksi. Sinistä merta, auringonpaistetta, lämpöä, valkoista hiekkaa, koralliriuttasnorklailua, hyvää ruokaa, lojumista rannalla drinkkilasi kädessä, mahdollisuus kiertelyyn saarella ja lähisaarilla, kylpylä ja kaikenlaisia hemmotteluhoitoja. Ai että, sinne olisi jäänyt toiseksikin viikoksi.

Minua oli jo etukäteenkin varoitettu ja varoitettiin paikan päälläkin uv-säteilystä, joka on kuulemma ihan toista kertaluokkaa kuin Suomessa voi koskaan kuvitellakaan. Laadukkaat aurinkolasit ja aurinkovoide todella kovalla suojakertoimella olivat must. Ja ollakseni rehellinen en minä siellä auringossa maannutkaan vaan mieluummin sitten varjon alla. Mutta kun kuitenkin ulkona tuli kaikenlaista aktiviteettia harrastettua, tarttui väriäkin pintaan ihan huomaamatta. Enkä onnistunut polttamaan ihoani, tosin olinkin jotakuinkin hysteerinen aurinkorasvan kanssa.

Oli hyvä valinta lähteä ekaksi viikoksi tuollaiseen rentoon rantakohteeseen, koska vuorokauden kestänyt lento ja tolkuton aikaero vaativat veronsa. Oli mukavaa lojua vain rannalla tai kylpylässä, kun sisäinen kello tikitti keskiyötä eikä tarvinnut murehtia juuri mistään. Ruokaakin sai huonepalvelusta kellon ympäri niin halutessaan.
Viikossa sitten olikin jet lag tasoittunut niin että laiskan rantaelämän vaihtoi mieluusti kaupunkielämään. Shoppailua, ravintoloita, nähtävyyksiä ja muuta hauskanpitoa.

Australialaisia pidetään yleisesti kai ystävällisinä ja epämuodollisina ihmisinä ja voin kirjoittaa nämä väitteet kyllä. Karttaansa väärin päin pitelevä turisti sai helposti apua ja kahvilassa juteltiin vieraiden kanssa. Kun kertoi, että on Suomesta, kommentti oli joko "Oooh, ihanko totta? Niin kaukaa!" tai "Erm... missähän tämä Suomi sijaitsee?" Paikallisilta saikin parhaita vihjeitä siitä, missä kannattaisi käydä syömässä ja mitä tapahtumia tai nähtävyyksiä oli tarjolla.

En ihastunut Australiaan yhtä palavasti kuin Pariisiin, mutta se ei ole matkakoheena lainkaan hassumpi. Päinvastoin. Aion käydä siellä vastakin vähän eri kaupungeissa ja paikoissa.

26.3.11

VIP

Aep (aikana ennen perintöä) kävin ulkona yökerhoissa sun muissa vastaavissa vain harvoin. Viikolla ei jaksanut ja viikonloppuna oli yleensä liian ruuhkaista. Sitä paitsi sain harvoin raahattua kavereitani mokomiin teknohelvetteihin, joissa tykkään itse käydä joskus bilettämässä. Yksinkin tietysti saattoi mennä, mutta eritoten niinä viikonloppuiltoina se oli huono ratkaisu. Varsinkin aamuyöstä näissä paikoissa liikkuu vähän turhan paljon niitä muutaman (kymmentä) tuoppia liikaa kallistelleita miehenpuolikkaita, joille ei ole juuri väliä sillä, onko vongattava nainen kolmenkymmenen vai kolmentoista tai kenties baarijakkara. Kunhan voi johonkin nojata, että pysyy pystyssä.

Tämä elämäntapatyöttömyys tarjoaa tietenkin oivat mahdollisuudet harrastaa teinimäistä biletystä keskellä viikkoa ja vaikka useampanakin iltana. Nykyisin löytyy myös seuraa lähes joka kerta kun alkaa menojalkaa vipattaa. Jussi on täydellisen korvaamaton bileseuralainen, joka ei vierasta edes tanssilattiaa. Ja vaikka hänellä onkin työvelvollisuuksia arkipäivisin, etuihin kuuluu joustava työaika ja töihin voi kuulemma huoletta kömpiä vasta kymmeneksi sekä se, että meikäläisen kaupunkiasunto sijaitsee näppärien yhteyksien päässä Jussin työpaikasta. Lisäksi Jussi väittää tulevansa toimeen lyhyemmilläkin yöunilla, jos eivät tavaksi tule.

Mikä lie syynä, mutta eräs ravintola tarjosi meille molemmille vippikorttia yllättäen ja pyytämättä. Minä olen ainakin niin pihalla mistään bile-skeneistä että kuvittelin vippikorttien pelkkää urbaanilegendaa Suomessa. Pakko se nyt sitten vissiin on uskoa, että niitäkin on. Tarjolla on siis pääsy jonon ohi, ilmainen sisäänpääsy ja muutamia muita etuja. Sinänsä tietysti turha, koska me nimenomaan emme yleensä ole liikkeellä jonoaikaan (viikonloppuna) eikä pikkurahasta ole sanottavaa puutetta niin että ulkona käyminen raflan pääsymaksuihin kariutuisi.

Yritin vähän netistä etsiä juttua noista vip-asioista, mutta eipä sieltä mitään oikein löytynyt. Ainoa vähänkään asiaan viittaava juttu oli Cityn vanha Näin pääset vipiksi-artikkeli. Pisti vähän hymyilyttämään, koska meihin pätevät kohdat 4 ja osin 6 ja ehkä myös 5, vaikka minua ei oikein voi nuoreksi sanoa paikoissa, joissa keski-ikä on yli 5 vuotta vähemmän kuin minun ikäni eikä meistä kumpikaan ole kokeillut pöydällä tanssimista. Tippiä en juuri jakele, paitsi jos olen saanut erityisen hyvää palvelua.

25.3.11

Idoli?

Satuinpa taas selailemaan iltapulua ja sieltä osui silmään raflaava otsikko: Björn Wahlroos: "Kapitalisteja tarvitaan". Nalle oli ollut puhumassa "Suomi hyvinvoinnin jälkeen"-tilaisuudessa. Harmi etten ollut itse tietoinen moisesta tapahtumasta, olisi ollut ihan mielenkiintoista käydä kuuntelemassa, mitä siellä puhuttiin. Iltis keskittyy lähinnä noihin parhaisiin sutkauksiin.

Jutun juoni tässä kuitenkin on se, että artikkeli päättyy lauseeseen: "Nalle --- poistui myöhemmin kotiinsa käsintehdyn Bentleynsä takapenkillä". Joo, onhan se tiedossa, ettei Wahlroos mikään köyhä mies ole, taitaapa kuulua itseasiassa Suomen top teniin, mitä raha-asioihin tulee. No, eipä häntä kuitenkaan voida väittää riepoteltavan julkisuudessa, itse asiassa media tuntuu käsittelevän häntä melko lailla silkkihansikkain. Ei täällä repostella Bentleyitä sun muita: "Tällaisella ökyautolla Nalle ajaa!" "Tällaisessa kartanossa Nalle asuu!" "Nalle poistui humalassa Chez Dominiquesta!" "Lue Nallen klassisen tyylin salat!"
Mikähän tässä on taustalla? Varmasti juorulehtien toimittajien kädet syyhyäisivät päästä ikuistamaan jokin mehukas Nalle-juoru tai peräti skandaali. Ehkä Wahlroosilla on sellainen lakimies-armada, joka hyökkää toimituksen kimppuun heti kun hänen nimi mainitaan jossain vähänkään epämääräisessä yhteydessä. Vai omistaakohan Nalle kaikki lehdet tai ainakin istuu liian monen kustantamon johtokunnassa?

Ehkä minun täytyisi pyytää audienssia Nallelta ja kysyä asiaa ihan henkilökohtaisesti...

Bentleykin olisi kyllä kiva, mutta sitten pitäisi palkata kuljettajakin. Toistaiseksi olen ajanut itse.

24.3.11

Rytmittömyys

Sitä ei koskaan ehkä tajunnut itse kun oli töissä ja täysin riippuvainen siitä saatavasta palkasta, mutta nyt sen huomaa kun rahaa on saatavilla jatkuvasti: elämästä puuttuu rytmi. Aikaisemmin elämää rytmitti palkkapäivät, palkkapäivänä oli aina juhlava olo vaikka tiesi että kotona on aimo kasa laskuja odottamassa omaa osaansa tilipussista. Tilipäivänä saattoi töiden jälkeen piipahtaa jossain keskustan kaupassa, jos ei muuta niin ihan vain käymisen ilosta. En aina ostanut edes mitään suurta tai ylipäänsä yhtään mitään, mutta jotenkin se tuntui hienolta, kun tiesi, että jos haluaisin tuon tuotteen, voisin ostaa sen.
Aivan erityisen tärkeitä työpäivät olivat silloin kun edellinen tili oli kulunut alle säädyllisen ajan ja viimeisen viikon aikana joutui vähän katsomaan, mitä ostaa ja mistä. Tai että lykkää jonkin jutun hankintaa tilipäivän jälkeen. Tilipäivän lähestymisen tiesi jo selkäytimellään, ei tarvinnut katsoa kalenteria tietääkseen mikä päivä on menossa ja muutenkin elämä pyörisen tilipäivän ympärillä.

Nyt en tiedä mikä päivä on menossa, hädin tuskin mikä kuukausi. Olin täysin järkyttynyt tajutessani että kevätpäiväntasaus meni jo ja kesäaikaan siirrytään lähiaikoina. Maaliskuu on lopuillaan ja minulla on vielä kaikki tekemättä.

16.3.11

Haaste




Voi hyvä tavaton, vielä joku tämänkin blogin muistaa ja laittoi haastetta tulemaan että pitäisi 7 asiaa kertoa itsestään. Härkää sarvista ja niin päin pois, katsotaan mitä saan kerrottua itsestäni (mielellään varmaan sellaista, mitä ei ole ennen kerrottu).

1. Kuuntelen paljon dancea tai sen suuntaista musiikkia, erityisesti 90-luvulta ja 2000-luvun alusta. Aqua, ATC, E-Type, Darude, DJ Bobo, Maxx jii än ee. Ehkä yllättävää joidenkin mielestä, mutta tämän lisäksi uppoaa hyvin myös raskaampi, esimerkiksi Rammstein on ihan suosikki.
Olen saanut paljon pitkiä katseita musiikkimakuni takia, vaikka kuuntelen musiikkia harvoin niin että sitä on muut kuuntelemassa enkä muutenkaan ole mikään fanaattinen musiikin suhteen.

2. Olen jo vuosikaudet syönyt erittäin epäterveellisiä aamupaloja: lihapiirakkaa, pizzaa, jäätelöä, leivoksia, karkkia. Varsinkin arkiaamuina kun piti kouluun tai töihin mennä, oli vaikeata saada tungettua ylipäänsä mitään kurkusta alas, tuntui siltä että vastaanottoa ei kertakaikkiaan ole ja mikään ei maistu. Koska jotain piti kuitenkin syödä (yritin joskus jättää aamupalan väliin, mutta se ei toiminut), keksin kokeilla houkuttelua eli syödä jotain taatusti maistuvaa. Se tepsi ja olenkin nykyään sitä mieltä, että terveellistä elämää ei kannata aloittaa heti aamusta, jos aamut ovat muutenkin vaikeita. Aamulla on minusta lupa herkutella hyvällä omalla tunnolla.

3. Olen lentänyt kuumailmapallossa. Se oli mahtavaa ja aion änkeä itseni koriin uudemman kerran vielä joskus.

4. Asentaisin mielelläni läppäriini Linuxin Windowsin rinnalle, mutta olen niin laiska etten ole jaksanut alkaa säätää moisen projektin kimpussa.

5. Ymmärrän suomen lisäksi ruotsia, englantia ja saksaa sekä jonkin verran ranskaa ja venäjää, niin että kahdella viimeiselä pärjää noin jotenkuten turistina. Haluaisin kuitenkin näiden lisäksi osata islantia ja arabiaa eikä espanja ja/tai portugalikaan olisi kehnompi juttu. Saati italia ja japani.

6. Vihaan sukkahousuja yli kaiken, olen sitä mieltä että vain sataprosenttinen sadisti on voinut keksiä moisen vaatekappaleen naisten kiusaksi. Joudun kuitenkin käyttämään niitä, koska vaatekaapissani on melko paljon hameita. Pitkien housujen alla en ikinä käytä kuitenkaan sukkahousuja vaan pitkiksiä tai jotain vastaavia tai sitten en mitään, säästä ja lämpötiloista riippuen.

7. Ostin kirjakaupasta niin kauniin muistikirjan, etten raaski käyttää sitä. tuntuisi pyhäinhäväistykseltä kirjoittaa sen kermanvaaleille, paksuille sivuille mitään millään mainoskynällä. Minun täytyy kai hankkia sitä varten itselleni vähintään perinteinen mustekynä vai saisikohan mistään vielä sulkakyniä?

Sitten tämä haaste pitäisi jakaa eteenpäin 15 blogille. En minä edes tiedä 15 blogia... Tässä nyt joitain, jos ovat jo saman haasteen saaneet muualta, niin saa skipata tämän.

1. Business Woman
2. Anna muuttaa Englantiin
3. Samma här
4. Ajatusmurusia
5. Sirpaleita
6. Consummatum est
7. Puuman Puuhat (saa kertoa faktoja kissoista!)
8.-15. kävijät, joiden blogeja ei ole tässä listattu saavat nappailla haasteen mukaansa, jos siltä tuntuu.

13.3.11

Hääpukeutumista (ei morsiamena)

En tiedä luetaanko tämä jo vakavaksi seurusteluksi, mutta Jussi pyysi minut avecikseen ystävänsä häihin ja menin suostumaan moiseen. Ajattelin mielessäni että ovatpa sentään "vain" ystävän häät, etten ainakaan vielä tule esitellyksi koko suvulle. Olihan minulla luonnollisesti toinenkin hyvä syy: pääsisin häissä käyttämään ensimmäistä kertaa NY:stä hankittua sikakallista De La Rentan mekkoa (eihän minun sitä oikeastaan pitänyt ostaa, mutta kun se istui täydellisesti ja siskokin näytti peukkua ylöspäin, niin en oikeastaan keksinyt vastaväitteitäkään).

Mekko on musta, ei ihan klassinen pikkumusta mutta vähän sinnepäin kuitenkin. Musta asu häissä ei ole kaikkien etikettisääntöjen mukainen, mutta kirkkailla, näyttävillä asusteilla varustettuna asuni mustalta oikeastaan näyttänytkään. Hyvältä se näytti omaan silmään ja Jussikin sanoi samaa, tosin hänen mielipiteensä voi tietysti olla hieman puolueellinen. Jussin hyväksi puoleksi on sanottava, että korkokenkävaraa löytyy eikä kaveri näytä vieressäni pygmiltä vaikka minä kiskoisin jalkaani kymmensenttiset korot.

Pariisin reissulta oli matkaan tarttunut myös kenkäpari, jossa todella oli korkoa niin paljon että itseänikin huimasi, viimeistään sitten kun ne olivat jalassa. No, tilanne ei ollut ihan niin paha kuin olisi äkkiä luullut, koska myös päkiän alla oli koroketta. Olin sisäänajanut niitä jalkoihini jo jonkin aikaa kotikäytössä ja vaikka ne tuntuivatkin hyviltä kotioloissa, vähän kauhisti ajatus siitä että joutuisin niiden kanssa seisoskelemaan ja kävelemään mahdollisesti paljonkin. Niinpä olin fiksuna tyttönä pakannut mukaan myös matalat ballerinani siltä varalta, että päkiäni eivät tykkäisi moisista piikkikoroista.

Vaan suottapa pelkäsin ja epäilin. Laatukengissä on ilmeisesti myös laatulesti tai jokin muu juttu, koska yhtään ei jalkoja kivistänyt päivän aikana. Tietysti illalla kotiin tullessa vähän tuntui siltä että nyt on ollut jalassa muutakin kuin aamutohvelit, muttei missään tapauksessa sitä niin monista kengistä tuttua poltetta päkiöissä. Suosittelen sijoittamaan laatukenkiin ja taidan itse raivata omasta kenkäkaapistani pois muutamat päkiäntappajat.

Tällaisissa varusteissa häät siis saatiin vietettyä ja vaikken ketään tuntenut, oli minullakin hauskaa. Osansa saattaa tietysti tehdä se, että kyseessä oli ns. kansainväliset häät, suinkaan kaikki häävieraat eivät olleet suomalaisia ja tunnelma oli aika välitön siitäkin huolimatta, että tarjolla ei ollut alkoholia onnittelumaljojen lisäksi. Sinne oli helppo ventovieraankin sujahtaa mukaan ja olihan Jussi tietysti käsipuolessa.

6.3.11

Uudenvuoden lupaus nro 5

Lupasin itselleni ja muillekin (koska julkaisin lupauslistani täällä blogissa) etsiä ja löytää itselleni eduskuntavaaliehdokkaan. Vaaleihin ei ole enää ihan järjettömän pitkä aika, mutta sopivaa ehdokasta ei ole taivaasta tipahtanut.
Edes puolue ei ole varma. Minulla on perinteisesti ollut kaksi puoluetta, joiden välillä seilailen vähän vaaleista riippuen, mutta se ei sulje pois sitä ettenkö voisi äänestää jotain uutta pikkupuoluetta. Esimerkiksi Piraattipuolue kiinnostaisi, PP:n ehdokkailla tuntuu olevan kautta linjan melko hyvä käsitys tietotekniikasta eivätkä he ole minkä tahansa teoston lobbareiden vietävissä. Muissa asioissa Piraatit ovatkin sitten hyvin hajanaisia ja joukosta löytyy myös sellaisia mielipiteitä, joista haluan pysytellä mahdollisimman kaukana.

Netti on minulle ylivoimaisesti tärkein ja käytännössä liki ainoa kanava ehdokkaan etsimiseen. Vaalikoneet ovat yleensä se paikka, mistä etsinnän aloitan. Tosin vaalikoneissa on aika usein sellaisia kysymyksiä, joista en tiedä läheskään tarpeeksi muodostaakseni minkäänlaista mielipidettä tai että asia ei ole minulle tärkeä. Onneksi joissain vaalikoneissa on mahdollisuus skipata tällaisen kysymykset, niin ettei niihin annettu "ravista hihasta"-vastaus sotke tuloksia.
Nettinäkyvyys onkin tärkeä pointti sekä yksittäisen ehdokkaan että koko puolueen kohdalla. En halua äänestää ihmistä, jolla ei ole nettisivuja (ja joka ei ole ollut sen vertaa esillä julkisuudessa että muuten tietäisin kyseisen ihmisen kannan eri asioihin). Blogikin tietysti riittää hätätapauksessa, mutta ikävästi paistaa se, jos blogi on perustettu vain näitä vaaleja varten. Nettisivutkaan eivät riitä, jos niillä on pelkkä vaalimainoskuva tai täynnä kirjoitusvirheitä. Lisäksi uskon, etten ole yksin näiden toiveideni kanssa.

Sen voin poliittisesta kannastani paljastaa, että perussuomalaisia en aio äänestää. Silti en ole voinut välttyä tältä mediassa myllertävältä perussuomalaisuus-/Soini-tsunamilta. Mutta PS:n eduksi on sanottava se, että se taitaa olla puolueista ainoa, joka tarjoaa lyhyen ja napakan yhteenvedon vaaliohjelmansa tärkeimmistä kohdista. Minä en ainakaan jaksanut kahlata läpi puolueen 69-sivuista täydellistä vaaliohjelmaa, mutta enpä ole jaksanut muidenkaan puolueiden vaaliohjelmia lukea läpi. Kokoomuksella on siedettävä versio netissä, se ei ole äärettömän laaja ja sen pystyy suht helposti katsomaan läpi toisin kuin muiden puolueiden monikymmensivuisia pdf:iä. Demareilla ei vaaliohjelmaa taida oikein vielä ollakaan saatavilla, keskustan sähköinen vaaliohjelmalehtinen oli käytettävyydeltään katastrofi. Vihreiden nettiversio näyttää olevan vallan selkeä ja siitä voisivat muutkin puolueet ottaa mallia. (Ei, en aio välttämättä aio äänestää vihreitäkään, mutta heidän vaaliohjelmansa tekninen toteutus nyt toistaiseksi on toimivin.)

Mutta noita sivuja lukiessa tulee eittämättä mieleen se, että pääsi mikä tahansa puolue eduskuntaan tai hallitukseenkin, köyhillä ja lapsiperheillä tulee olemaan lihavat ajat, joka ainoa puolue lupaa näille yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Käykö näin tulevaisuudessa, se jää nähtäväksi. Ei minua kai voida moittia, jos suhtaudun lupauksiin skeptisesti?

Millä teemoilla sitten saisi minut antamaan äänensä ja parhaassa tapauksessa jopa antamaan rahalahjoituksia kamppaanjaa varten?
- maaseutu ja sen pitäminen elinkelpoisena
- vanhustenhuoltoa paremmaksi, kaikilla ei ole sitä äkkirikasta lapsenlasta, joka kustantaa yksityisen vanhainkodin
- autoilijoilta ei enää saisi enempää nipistää ja polttoaineenkin verotusta voisi keventää, kun se alkaa olla jo kipurajoilla. Ei sillä etteikö minulla varaa olisi, mutta tuntuu silti turhalta maksaa eli 1,50 euroa litralta bensasta
- VR:kin kaipaisi ihan oikeasti sitä rahaa ratojen ja kaluston kunnossapitoon ja parantamiseen
- mediamaksu ei ole reilu
- ympäristönsuojelu on hyvä asia maalaisjärkeen yhdistettynä
- tasa-arvo!

5.3.11

Pariisi

Kuten kirjoitin jokin aika sitten, piipahdin pikalomalla Pariisissa. Se oli täysi extempore-päätös enkä ehtinyt valmistella matkaa juuri sen enempää kuin varaamaan lennot ja hotellin. Ja kertaamaan vähän onnetonta turistiranskaani. Ei siis ehkä paras mahdollinen lähtökohta hommata itseään matkalle, mutta hei! mitä sitä kaikkea aina niin suunnittelemaan, antaa joskus mennä minne nokka näyttää. Onneksi ei tarvinnutkaan, varasin itselleni huoneen hotellista, joka tarjoaa vieraille yhtä ja toista muutakin kuin kivoja huoneita ja hienoja ravintoloita: kiertokäyntejä, opastusta kulttuuri- ja shoppailukohteisiin, auton ja kuljettajankin pyydettäessä, lippuvarauksia teatteriin, oopperaan...

Täytyy sanoa että se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tai no, ainakin ensi viikonloppuna. Pariisi on kaunis kaupunki, vaikka olinkin siellä vuodenaikaan, jolloin se ehkä on vähemmän kaunis kuin yleensä. Vihmova vesisade ei kaunista ketään eikä mitään, mutta Pariisi oli kaunis siinäkin säässä. Keväällä tai kesällä se lienee täysin vastustamaton.
En ole ikinä oikein ymmärtänyt mitä niin hienoa on Pariisissa. Okei, kauniiksihan sitä on sanottu aina, mutta kauniita kaupunkeja ja paikkoja on maailma täynnä. Historiaa, monumentteja, puistoja, vanhoja taloja, so what? Nyt ehkä pääsin vähän hajulle, mistä siinä joidenkin jopa hysteerisessä Pariisin ihannoinnissa on kyse. Se on se ilmapiiri tai jokin juttu, mikä tekee siitä niin omanlaisensa. Tai ehkä se vain on Ranska ja ranskalaisuus yleisesti, en tiedä.
Tai sitten Pariisin juomavedessä on jotain outoa. Niin sen täytyy olla.

Ehkä parasta (kaikkien luksusliikeiden lisäksi) Pariisissa oli ruoka. Kaikki positiivinen mitä ranskalaisesta ruuasta sanotaan, tuntuu olevan täysin totta. Etanoista ohimennen jo mainitsinkin, mutta sehän on vain pieni ja mitätön yksityiskohta. Hotellin ravintola oli jo ensiluokkainen, ostereita, ankanmaksaa, juustoja, kaviaaria, kyyhkyjä, meribassia! Kaupungilla piipahdin sattumanvaraisesti moneen vastaan tulleeseen kahvilaan tai bistroon, tarjolla oli ehkä vähemmän hienostunutta kuin hotelliravintolan annokset, mutta ehdottoman maukasta silti.

Aluksi minua pelotti hieman ranskan kieli ja ranskalaisten suhtautuminen kehnosti puhuvaan turistiin. Osaan ranskaa hieman, juuri sen verran että teoriassa pystyn selviytymään esimerkiksi ravintolassa, jos ei välitä siitä, ettei tajua ruokalistasta suunnilleen sanaakaan. Hotellissa se ei ollut ongelma, sieltä löytyi englanti suht helposti, vaikka on myönnettävä että englanti vahvasti ranskalaisella aksentilla ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Eikä kaikkien asiakaspalvelijoiden englanninkielentaito ollut suinkaan kovin korkealla tasolla, mutta ennen kaikkea siellä oltiin valmiita edes yrittämään sitä englantia. Se oli ensimmäinen positiivinen yllätys.
Liikkeissä asioidessani aloitin aina ranskaksi, sitä monet tuntuivat arvostavan, mutta kun kielitaitoni heikkous tuli noin kahden sanan jälkeen selväksi, moni myyjä suostui puhumaan englantia hyvinkin helposti. Heidän englanninkielentaidostaan ei kaikkien kohdalla kannata juuri puhua, mutta yllättävän hyvin tultiin aina juttuun ranskan, englannin ja elekielen sekoituksella. Ennen kaikkea myyjät olivat ystävällisiä enkä nähnyt jälkeäkään pariisilaisesta/ranskalaisesta nenää pitkin katselusta, joista heitä kovasti tykätään syyttää. Se oli toinen positiivinen yllätys.

Pariisi. Suosittelen.

21.2.11

Talviurheilua

Se pirun Australianreissu antaa vielä odottaa itseään. Kuka idiootti oli niin tyhmä ettei varannut sitä jo helmikuulle?! No, tein minä tuossa pidennetyn viikonlopun pikapyrähdyksen Pariisissa, missä ei nyt suorastaan ollut vielä lämmintä mutta plussan puolella kuitenkin. Edes vesisade ei pahemmin haitannut minua. Aih ja voih, Pariisi! Sinne haluan vielä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Kaikkea aivan mieletöntä ja ne kaikkein kiinnostavimmat kohteet jäivät vielä näkemättä ja kokematta, koska lähdin sinne varsinaisella äkkilähdöllä enkä ollut etukäteen ottanut selvää, minne kannattaa haluta mennä. Jotain onnistuin kuitenkin löytämään, kuten ravintolan, jossa tarjoiltiin taivaallisia etanoita. Kyllä, etanat voivat olla taivaallisia, kun on tarpeeksi valkosipulia ja juustoa ja mitä kaikkea ympärillä!

No mutta se Pariisista toistaiseksi (voisin kirjoittaa siitä ylitsevuotavan ylistyslaulun, mutta ainakaan tällä hetkellä en osaa jäsennellä mitään järkevää sen tiimoilta).

Koti-Suomessa kuitenkin pakastaa edelleen ankarasti ja siihen on sisällä pysymisen lisäksi toinen keino: kunnon pukeutuminen. Koska vietän nykyisin aika paljon aikaa maalla, on ulos suorastaan pakko päästä joko kävellen tai hiihtäen. Noita helmikuun hohtavia hankia nyt vain ei voi katsella sisältä, vaikka ulkona olisi miten kylmä tahansa.
Niin marssin urheiluvälinekauppaan. Siellä osuikin vastaan heti avulias myyjä, jolle selitin murheeni eli ulos pitäisi päästä, vaan kun ei tarkene. Kaupasta kaiveltiin sitten lämpimiä ulkoiluvaatteita ja -kenkiä sekä sellaiset monot, joihin mahtuu villasukka. Aikaa tähän meni sovituksineen reilu vartti ja poistuin kaupasta toppavaatteiden onnellisena omistajana. Kevyt toppapuku on unelma päällä, lisäksi se pitää sekä tuulen että kylmän kaukana. Ja sitten se on vielä nättikin, kun on kukkasen kuva ommeltuna takin rintamukseen. Kengät ovat yhtä lailla kevyet jalassa vaikka pohja onkin paksu. Niillä on hyvä kävellä ja varpaatkin tarkenevat mainiosti.
Mietin vain minkä ihmeen takia en ole hankkinut kunnon ulkoiluvaatteita aikaisemmin? Eivät ne nyt edes olleet mitään sikahintaisia.

13.2.11

Asumisjärjestelyjä

Lähipiirissä on pyöritetty viimeiset kuukaudet varsinaista karusellia mitä tulee asumiseen. Ensin muutti sisko häntä varten ostamaani asuntoon. Sitten muutti mummo yksityiseen vanhainkotiin. Sen jälkeen muutin minä isompaan ja uudempaan vuokrakämppään. Sen jälkeen kun minä ostin lapsuudenkotini, ovat myös vanhemmat olleet muuttokannalla. Ja koska tätä taloa ei passaa ihan tyhjäksi jättää, niin minä vietän osan ajastani nyt täällä maalla.

Sisko on saanut sisustettua asuntonsa jo aikoja sitten ja kuulemma tuntuu siltä, kuin olisi aina asunut siellä. Enkä ihmettele, asunnosta tuli ihan "siskon näköinen". Sijainniltaanhan se on mainio ja yläkerroksista on hienot näköalat kolmeen ilmansuuntaan. Eikä maisemissa ole moittimista, päin vastoin.

Mummo, vaikka aluksi olikin vähän vastahankainen, on viihtynyt hyvin uudessa vanhainkodissa. Ikioma huone on ehdoton juttu vanhallekin ihmiselle. Henkilökuntaa on tarpeeksi, jopa niin paljon että ehtivät välillä istahtaa alas juttelemaan ihan niitä näitä. Pesullekin pääsee niin usein kuin on tarvis tai sattuu haluaamaan. Kuulemma myös ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi, siitäkin asiasta oli toisinaan tingitty kunnallisella puolella. Se kuulemma näkyy myös puntarilla, painoa on tullut hieman lisää viime kuukausina mikä on ihan hyvä juttu, koska mummo olikin kovin hoikassa kunnossa.

Isä ja äiti löysivät itselleen mainion rivitaloasunnon aivan keskustan liepeiltä ja muuttivat kimpsuineen ja kampsuineen sinne tässä alkuvuoden kuluessa. Äitiä jo polttelee kovin kevät ja uuden asunnon piha, joka onkin rivitaloasunnon pihaksi ihan mukavan kokoinen. Joo, äidillä on prioriteetit aina kohdillaan, mutta itse asuntokin on vallan mukava nyt varsinkin kun sitä on saatu kalustettuakin. Saa sitten nähdä miten vuosikymmeniä maalla maalaistalossa asuneet sopeutuvat rivitaloelämään, mutta tällä hetkellä ainakin ovat kovin tyytyväisiä eloonsa ja oloonsa ja varsinkin siihen, että kauppa on ihan oikeasti kävelymatkan päässä, samoin pankki ja apteekki sekä kirjasto. Minulla on paha kutina siitä, että heistä tulee nyt kirjaston vakiasiakkaita.

No, tämä kotitalo on siis jäänyt tyhjäksi, mikä ei ole sinänsä hyvä juttu, koska aution näköinen ja oloinen yksinäinen talo houkuttelee helposti kaiken maailman murtovarkaita ja vandaaleja tekemään tihutöitä. Eikä tämä olisi edes sataprosenttisen turha kohde murtovarkaalle, koska osa vanhempien huonekaluista on edelleen täällä, kaikki eivät mahtuneet uuteen asuntoon ja toisaalta he uusivatkin joitain huonekaluja kokonaan. Minä sitten ole täällä viettänyt aikaa ja pitänyt taloa asutun näköisenä.
Ja voin sanoa, että kyllä on hiljaista! Talossa kun ei ole ketään nyt niin sen oikein kunnolla huomaa. Oikein nautin tästä rauhasta. Maltan tuskin odottaa, että se uusi talo joskus valmistuu, mutta se rakennusaika tulee olemaan kyllä kaikkea muuta kuin rauhallista.

10.2.11

Mies ja rahat

Joulukuussa pohdiskelin täälläkin sitä, mitä teen, jos se miesystäväni alkaa kysellä näistä omaisuusasioista. Toinen kommentoijista kirjoitti että ihan työtä tekemällä on mahdollista saavuttaa mainitsemani asiat eli iso, uusi ja törkeän kallis vuokrakämppä, tuliterä auto ja ison omakotitalon rakennussuunnitelmat, puhumattakaan nyt sellaisista pikkuasioista kuin shoppailumatka New Yorkiin, rantaloma Australiaan, koruja, vaatteita, sisustusta, ravintolailtoja ja niin edelleen, varsinkin kun on juuri irtisanoutunut töistä eikä takana ole mitään vuosikymmenien uraa jossain huippujohdossa... Joo, tästä yhtälöstä puuttuu yksi tekijä.

Siitä ei niin kauhean kauaa ole, kun tämä mies (roikkuu siis kuvioissa edelleen, kiitos kysymästä. Nimitetään häntä jatkossa vaikkapa Jussiksi.) otti asian puheeksi. Niin, ei se nyt tosiaan ole ihan läpihuutojuttu ja laatusohvalla loikoillessa design-lampun valossa, katsellessa leffaa kohtuullisesta kotiteatterijärjestelmästä saattaa putkahtaa tällaisia kysymyksiä mieleen.
Eipä siinä muuta oikein voi kuin kertoa totuus, varsinkin kun se kuitenkin kestää päivänvalon eli en ole mikään miss mafioso. Mitäpä Jussi siihen voi muuta sanoa kuin että aha, kävipä sulla melkoinen tuuri.

En minä tietenkään alkanut erikseen luetella tilien loppusummia tai edes suuruusluokkia eikä Jussi niitä edes kysellyt. Hänellä itsellään on jonkinlaista näppituntumaa osakesijoittamiseen, kuulemma pienehköllä rahasummalla leikkii niiden kanssa aina joutessaan. Minähän en ole mikään asiantuntija sillä alalla, kun omat jutut on ammattilaisten käsissä, mutta jotain sentään olen niistäkin oppinut ajan kanssa. Talousasioista tulikin juteltua noin suht yleisellä tasolla pidemmänkin aikaa.

9.2.11

To blog or not to blog

Uskokaa tai älkää, mutta minulta on loppuneet kirjoittamisen aiheet. Ei tästä tullut mitään ultimate-shoppailublogia, kas kun en minä viitsi raportoida jokaista ostamaani vessapaperirullaa tai vehnäjauhopakettia. Ja pahin shoppailunhimokin on jäänyt taakse, tällä hetkellä minusta tuntuu että minulla on kaikkea mitä tarvitsen toistaiseksi ja aika paljon enemmänkin ja toisaalta taas kaupoista on loppunut ostettavaksi kelpuuttamani tuotteet. Olen tässä oloneuvoksena ollessani kierrellyt kotikaupunkini ja parin muun suuremman kaupungin tavarataloja ja pikkuliikkeitä läpi peraten tarjonnasta potentiaalisesti kiinnostavia tuotteita. Nyt kerta kaikkiaan tuntuu siltä, ettei vain löydy enää mitään uutta ja kiinnostavaa. (Huomautus: kun puhun shoppailusta, en tarkoita sitä että aina ostaisin kaikenlaista vaan minulle shoppailu on enemmänkin liikkeissä kiertelyä ja mahdollisesti kiinnostavien kohteien bongailua.) Odotan innolla sitä Australianmatkaani ja myöhemmälle keväälle suunnittelemaani matkaa Britanniaan. Ei nyt koko maailmasta ole voinut loppua mieluisat asiat.

No, jos ihan umpirehellinen olen, niin ne kirjat ovat edelleen heikko kohta ja Amazonilta tuli tuossa jonain päivänä kaikkien tilausten äitee: reilu parikymmentä kirjaa, joita ilman vain ei voi olla ja näiden lisäksi vielä Kindle, Amazonin digitaalinen lukulaite.
Kirjojen lisäksi lehdet ovat mukavaa ajanvietettä ja kun löysin Lehtitorin, uskaltauduin tilailemaan ulkomaisiakin lehtiä enemmässä määrin (ei, tämä ei ole maksettu mainos). Ai vitsit, en malta odottaa sitä että viimeisetkin tilaukset lähtevät tulemaan.

Huolimatta puolittaisesta taukoilusta, en lopeta blogiani ainakaan vielä, tälläkin hetkellä päässä pyörii muutamia aiheita, joista pitäisi jotain ehkä sanoa.

29.1.11

Ulkonäkökirurgiaa?

Rapakon takana (ja vähän tälläkin puolella) tuntuu olevan julkkisten keskuudessa trendinä se, että yhtä jos toista kohtaa ruumiista laitellaan leikkauspöydällä tai muuten vain lääkärin avustuksella entistä ehompaan malliin. Vähemmistössä taitavat olla jo ne näyttelijät, laulajat ja mallit, joille ei ole tehty mitään yksinomaan ulkonäköä parantavia toimenpiteitä.

Kaveripiirissä tuli juuri keskustelua tuommoisista leikkauksista, koska yksi meistä on menossa otattamaan itselleen silikonirinnat. Ei turhamaisuuttaan vaan siksi, että hänellä nyt vain ei ole rintoja vaikka murrosiästä on kulunut kohta vuosikymmen. Tai on, AA-kuppi tai sinne päin. Hän on harkinnut tätä pitkään ja nyt on saanut säästettyä sen verran kasaan, että pääsee laadukkaalle yksityiselle. Tarkoitus ei ole kuulemma ottaa mitään litran lolloja vaan sen verran, että saisi edes se A- tai B-kupin. Nyt on leikkausaika varattu ja jännittää kovasti.
Keskustelu kääntyi itten hintoihin ja siihen että maksavathan nuo kauneusleikkaukset, varsinkin jos ja kun yksityisellä niitä teettää. No mites minä sitten, kun valuuttaa riittäisi vaikka vaihtaisi koko kropan?

Nuorempana olin ehdottomasti sitä mieltä, että kauneusleikkaukset pthyi, vain pinnalliset ja epätoivoiset luuserit turvautuvat sellaisiin. No, ikä hioo mielipiteitä vähän tasaisemmiksi ja ymmärrän esimerkiksi sataprosenttisesti tämän kaverini valinnan käydä hakemassa leikkaussalista niitä muotoja, jotka luoja unohti antaa. Ja muutenkin, kuka tekee mitä itse haluaa, ei se minulta ole pois, jos joku ulkonäköään parantelee keinotekoisin konstein. Jos ihan tarkkaan tulkitaan, onhan esimerkiksi meikkaus, hiusten värjäys ja muotoilu, rakennekynnet, kynsilakka ja muut tällaiset jutut myös ulkonäön keinotekoista parantelua, tosin tietysti vain hetkellistä, ei pysyvää.

Menisinkö sitten itse plastiikkakirurgin pöydälle? No enpä taida. Ei sillä että olisin täydellinen kaunis nyt. Ehei, nenäni voisi kaivata kaventamista, huuliinkin voisi täytettä laittaa, rinnat eivät ole kovin kummallisen kokoiset ja voisihan niitäkin muotoilla vähän toisen mallisiksi, reisistä saisi hyvin ylimääräistä rasvaa rintojen suurentamiseen, ahterista riittäisi vielä kavereillekin. Muutamia listatakseni.
Sitten tuleekin tämä suurin mutta. Lueskelin tuossa esimerkiksi Terveystalon rasvaimu-esittelyä, jossa lukee että rasvanottokohdassa käytetään painetekstiiliä 4 viikkoa. Siis neljä viikkoa! Kuukausi! Silmäluomileikkaustenkin sairaslomat ovat pari, kolme viikkoa, sama juttu jonkin kasvojenkohotusleikkauksen jälkeen vaikka joka paikassa muistetaan mainita, että kivut ovat lieviä, lyhytaikaisia ja lääkittävissä tavallisilla särkylääkkeillä. Joo, en ole töissä että se sairasloma olisi mikään ongelma, mutta silti en kyllä halua itse testata, että ovatko nuo nyt oikeasti niin helppoja toimenpiteitä kuin eri klinikoiden sivuilla mainostetaan. En kertakaikkiaan halua nähdä sitä vaivaa (ja kärsimystä?) ulkonäköni eteen että menisin leikattavaksi, vaikka raha ei olisikaan ongelma. Käyn mieluummin hemmottelemassa itseäni kasvohoidoissa, hieronnassa ja joogassa kuin lääkärissä.

26.1.11

Pietari

Terveiset talvisesta Pietarista. Nyt on sitten Venäjänkin valloitus alkanut!
En tiedä mitä minun pitäisi kirjoittaa Pietarista. Tai edes ajatella. Se on hieno kaupunki ja toisaalta taas ei. Paljon kaikkea upeata, vanhaa, historiaa, mutta miten paljon se onkaan vain pelkkää pintaa.
Joka tapauksessa olin iloinen siitä, että mukana oli muutaman kerran Pietarissa käynyt ystäväni, joten en ollut ihan pihalla. Myönnän että minulla oli ennakkoluuloja Venäjää ja venäläisiä kohtaan enkä olisi lähtenyt Pietariin omine nokkineni. Kaupungin tavat tunteva kaveri olikin parasta mitä voin keksiä. Lisäksi hänellä oli muutamia tuttujakin jo Pietarin liepeillä, joten pääsin tutustumaan venäläiseen kotiinkin hänen siivellään. Oma venäjänkielentaitoni on alkeellinen, vaikka jonkun kurssin olenkin sitä lukenut opiskeluaikana, onneksi he puhuivat englantia melko hyvin joten en jäänyt keskustelusta ulos.
Nähtävyyksiäkin tuli tietysti kierrettyä niin paljon että joka ilta jalat olivat muhennosta. Talvessa on se hyvä puoli, että turisteja oli meidän lisäksi liikkeellä todella niukasti. Ravintoloissa tuli käytyä ja syötyä hyvin. Rakastuin niin blineihin ja kaviaarikaan ei muuten ole yhtään hassumpaa. Mariinskissa kävimme myös hetken mielijohteesta.

Ja shoppailtua, ennen kaikkea shoppailtua. Ei ehkä niin paljon ostettua tavaraa lopulta, mutta kierreltyä loputtomia loisteliaita liikkeitä ja tavarataloja. Skandinaavisesta yksinkertaisesta tyylikkyydestä ei ollut tietoakaan vaan kaikki oli koristeellisempaa. Siinä meni tällaisen suomalaistytön pää ihan sekaisin.

Mutta Pietariin lähdemme kaverin kanssa toistamiseenkin. Ehkä jonain päivänä yksinkin.

14.1.11

Puutarhan kasvit

Saan kohta kirjaston tädeiltä puolihullun, ellen peräti jo kokohullun leiman otsaani, sillä kannan kirjastosta jatkuvasti kotiin yhä uusia puutarhakirjoja ja välillä sellaisiakin, jotka olen jo lukenut. Väitän että mikään muu ei pidä kaamosmasennusta niin hyvin loitolla kuin puutarhakirjat ja oman puutarhan suunnittelu. Paitsi ehkä matka jonnekin aurinkoon ja lämpimään.
Olen käynyt mielessäni jo läpi kasveja, joita haluaisin ainakin kokeilla. Jaottelen kasvit viiteen kategoriaan: ehdottomasti ei, ehkä ei, ehkä kyllä, ehdottomasti kyllä ja ei voi tietää. En ole toistaiseksi ottanut huomioon erityisesti kasvupaikkavaatimuksia vaan katsonut ihan pelkkää ulkonäköä.

Tämä lista on peräisin "Piha ja puutarha" - sarjan "Kestävät koristekasvit" - kirjasta.

PIENET KUKKAPENSAAT
Alppiruusut - ehdottomasti kyllä. Kauniita kuin mitkä.
Atsaleat - ehdottomasti kyllä. Perustelu sama kuin yllä.
Hortensiat - ehkä ei. En ole koskaan oikein lämmennyt hortensioille. Jotenkin on sellainen mielikuva, että niiden lakastuvat kukinnot näyttävät ikäviltä vaikka kukinta itse on tietysti todella näyttävää.
Höyhenpensas - ehdottomasti kyllä. Todella kaunis pensas ainakin kuvien perusteella, luonnossa en ole tätä nähnyt koskaan.
Kirsikat ja mantelit - ehdottomasti kyllä. Talvenarkoja, mutta niin kauniita, että olen valmis kokeilemaan.
Mahonia - ehkä kyllä. Tuntematon, mutta kuvien perusteella näyttää hyvältä.
Näsiä - ehdottomasti kyllä. Kevät ei tule ilman sipulikukkia, muttei myöskään ilman näsiää. Luonnonvarainenkin on jo kaunis, mutta jossain olen nähnyt sellaisenkin näsiän, jonka kukat olivat kerrotut.
Pensasangervot - ehkä ei. Asiallisesti ottaen tietysti ihan kauniita, mutta jotenkin en näistäkään piittaa. Voin tietysti antaa mahdollisuuden, jos joskus tulee sellainen tilanne eteen, mutta toistaiseksi nyt kuitenkin ehkä ei - listalla.
Pensashanhikit - ehkä ei. Jotenkin vain niin yleinen ja toisaalta lehdettömänä aikamoisen risukon näköinen. Vaikka värejä kyllä löytyy joka lähtöön ja kukkiessaan ovat kovin kauniita...
Ruusukvitteni - ehdottomasti kyllä. Ainakin japaninruusukvitteni on todella kaunis ja tiettävästi menestynyt Tampereenkin korkeudella.
Väriherneet - ehkä ei. Tuntematon suku, muttei oikein nappaa.

KESKIKOKOISET KUKKAPENSAAT
Alppiruusut - ehdottomasti kyllä. Kelpaavat myös isompina lajikkeina.
Kultaherukka - ehkä kyllä. Tuntematon, mutta näyttää sen verran kauniilta, että voisi kokeillakin.
Hortensiat - ehkä ei, edelleenkään.
Kotakuusamat - ehkä kyllä. Tuntematon, mutta ainakin tuon kirjan kuvan perusteella tarhakotakuusamaa voisin harkita. On kylläkin varsin talvenarka.
Marjaomenapensas - ehkä kyllä. Voisi melkein mennä myös sarjaan ehdottomasti kyllä, tuollaiset omenapuiden kaltaiset, kauniisti kukkivat pensaat ovat aina suosikkeja, mutta jotenkin minusta tuntuu, että niitä varmasti ilmaantuu pihaan muutenkin vaikkei juuri tätä lajia hankkisikaan.
Onnenpensaat - ehkä kyllä. Tuntematon, mutta aikainen kukinta lumien sulettua ja ennen lehtien puhkeamista houkuttelee kovasti. Olisi varmasti kiva piristys keväiseen puutarhaan.
Pajuangervot - ehkä ei. Jotenkin sellainen neäääh. Kauniita kyllä joo, mutta joku tökkii.
Virpiangervot - ehkä ei. Onhan tietysti norjanavgervo kaunis, mutta luulen näiden olevan pensasangervojen tapaan risuisen näköisiä talvisaikaan ja kovin yleisiä nämäkin ovat.

SUURET KUKKAPENSAAT
Heidet - ehkä ei. Tai no miksi ei. En tiedä. Olisivathan nuo kukkiessaan kauniita ja marjatkin ovat nättejä.
Hernepensaat - ehkä kyllä. Tai siis on hyvin todennäköistä, että pihasta tätä tulee löytymään, koska tuossa yhdellä pihan nurkalla jotain noista lajeista kasvaakin eikä ollut tarkoitus juuria sitä pois sieltä.
Jasmikkeet - ehdottomasti kyllä. Jos se tuoksuu hyvältä, se löytyy minun puutarhasta.
Kellokuusama - ehkä ei. Tuntematon, ei herätä suurta innostusta kuvan tai kuvauksen perusteella, vaikka kai tämäkin tuoksuu hyvältä.
Kuusamat - ehkä kyllä. Kukkiessaan kauniita ja tuoksua löytyy.
Syreenit - ehdottomasti kyllä. Sama perustelu kuin jasmikkeella. Ja ovathan nuo äärimmäisen kauniitakin, vaikka kaikki lajikkeet eivät tuoksukaan kovin voimakkaasti.
Tuomipihlajat - ehkä ei. En näe tässä mitään niin erikoista, että ehdottomasti haluaisin puutarhaani.

MAANPEITEPENSAAT
Hanhikit - ehkä ei. Edelleenkään ei oikein kiinnosta.
Kääpiökoiranheisi - ehkä ei. Tuntematon kasvi, ei jaksa kiinnostaa ihan hirveästi.
Lamoherukka - ehkä kyllä. Jos en nyt sekoita tätä johonkin muuhun, tämä puhkeaa lehteen aikaisin keväällä ja syysväri on kuvankin perusteella loistelias. Kuulostaa hyvältä.
Kääpiökanukka - ehkä ei. En tunne.
Kirsikat - ehkä kyllä. Ylipäänsä en tiedä tulenko käyttämään maanpeitekasveja kovinkaan paljon, mutta tämä olisi kyllä kaunis. Katsotaan.
Pajut - ehkä kyllä. Vähän sama perustelu kuin yllä.
Pensasangervot - ehkä ei. Jopa näitä angervoja piisaa joka lajia. Ei jaksa vieläkään innostaa.
Puolukat - ehkä kyllä. Olisipas kiva saada puolukkaa omasta pihasta, mutta täytyy selvittää, millaisen kasvupaikan ne vaativat.
Seppelvarpu - ehkä kyllä. Olisi kaunis maanpeitepensas ja erittäin tehokaskin sellainen.
Tuhkapensaat - ehkä kyllä. Mielenkiintoisen näköisiä.
Variksenmarja - ehkä kyllä. Sama juttu kuin puolukalla.
Vatukat - ehkä ei. En oikein pidä näitäkään kovin erikoisina.
Vihmat - ehkä kyllä. Tuntemattomia, mutta sen verran kauniit kukat näyttää olevan, että voisi vaikka kokeillakin.
Vuohenkuusamat - ehkä ei. En oikein pidä tuosta, en kylläkään tunne kasvia noin "henkilökohtaisesti".

PIENET LEHTIPENSAAT
Happomarjat - ehkä kyllä. Piikkisyys epäilyttää, mutta muutenhan nuo ovat kauniita.
Hopeapensas - ehkä ei. Nääh.
Kuusamat - ehkä ei. Näyttävät vaatimattomlta.
Lumimarjat - ehkä kyllä. Houkuttelevat tiettävästi lintuja ja nuo valkoiset marjat paljaissa pensaissa ovat mielenkiintoisen poikkeava. Ei ehkä ihan pihaan, mutta jonnekin tuonne pihapiiriin.
Pajut - ehkä kyllä. Näitä löytyy hirveän paljon eri näköisinä ja kokoisinakin, muttan enpä tiedä ihan varmaksi.
Puksipuut - ehkä ei. Epävarma talvehtija eikä minusta sen näköinen, että kannattaisi vaivautua.
Taikinamarja - ehkä kyllä. Sama kuin lumimarjalla, että ehkä ei ihan pihaan, mutta jonnekin tuonne traktoritallien seinustoille koristeeksi.
Tuhkapensaat - ehkä ei. Tuntematon tai en ainakaan saa mitenkään päähäni, millaisia nämä ovat luonnossa oikeasti.

ISOT LEHTIPENSAAT
Aroniat - ehkä kyllä. Aika koristeellinen ja marjat kiinnostavat.
Heisiangervot - ehkä ei. Agervo-nimi aiheuttaa jo jonkinasteista vastenmielisyyttä ja luulen että tulen toimeen ilman niitäkin.
Kanukat - ehkä kyllä. Vaikka ovatkin aika yleisiä, niin ainakin tuo punavartinen korallikanukka kiehtoo.
Orapihlajat - ehkä ei. Ei oikein innosta, tosin näihinkin voisi tutustua vähän paremmin.
Paatsamat - ehkä ei. En tunne.
Pajut - ehkä kyllä, edelleen.
Pihlaja-angervo - ehkä ei. Kukkiessaan kyllä ihan kaunis, mutta minä en pidä niistä ruskeista, lakastuneista kukinnoista.
Pähkinäpensas - ehdottomasti kyllä. Jos minä en arvostaisikaan pähkinöitä, niin seudun oravat varmasti niin tekisivät.
Seljat - ehkä kyllä. Tuntematon, mutta näyttää ihan kauniilta.
Sorvarinpensaat - ehkä kyllä. Jo pelkkä upea syysväri on ihan riittävä peruste haalia näitä itselleen.
Samettisumakki - ehkä kyllä. Sen verran eksoottisen näköinen kaveri, että pitää ainakin kokeilla.
Tyrnit - ehkä kyllä. Tyrninmarjat kiinnostaisivat kovastikin ja onhan itse pensaskin kaunis hopeanhohtoisine lehtineet, mutta piikkisyys epäilyttää.
Vaahterat - ehdottomasti kyllä. Mongolianvaahteran syysväri on parhaimmillaan täysin mieletön ja pieni, kaunis japaninvaahtera voisi viihtyä jossain suojaisessa paikassa.

PENSASERIKOISUUKSIA
Helmipensaat - ehdottomasti kyllä, pelkän kuvan perusteella.
Herukat - ehkä ei. Marjaherukoita tulee, mutta tällaisilla koristeiksi tarkoitetuiööe herukoille en oikein lämpene. Vaikka kyllä tuossa ruusuherukassa olisi upea kukinta...
Kalmiat - ehkä kyllä. Tuntematon, mutta hyvin kauniin näköinen.
Kanervat - ehkä kyllä. Olen tottunut näihin syyskasveina pihalla ja haudoilla. Kyllä niitä varmaan jatkossakin tulee.
Kanukat - ehdottomasti kyllä. Oh, voi tuota ihanaa aasiankanukkaa ja mahtavan väristä kukkakanukkaa, joka ei kuitenkaan taida talvehtia meillä.
Kerria - ehkä ei. Tuntematon, mutta ei vaikuta kiinnostavalta.
Magnoliat - ehdottomasti kyllä, jos vain suinkin selviävät talvesta jotenkin.
Nietospensaat - ehkä kyllä. Näyttää sen verran kauniilta, että voisi kokeilla. Plussana ainakin joissain lajeissa/lajikkeissa mainittu hyvä tuoksu.
Nukka-angervo - ehkä ei. En jaksa lämmetä tälle ainakaan tämän kirjan perusteella.
Orjanlaakeri - ehkä kyllä. Ilmeisesti hippasen talvenarka kaveri, mutta nuo lehdet näyttävät sen verran villeiltä, että voisi vaikka kokeilla. Eikä haittaa ole siitäkään, jos noita ainavihantia lehtiä ja oksia voisi käyttää kukka-asetelmissa.
Syyssyrikkä - ehkä ei. En nyt oikein pääse edes juoneen, että mikä tämä on. Tuo kirjan kuvassa oleva yksilö kyllä näyttää kauniilta, mutta jotenkin luulen että ilmankin tulen toimeen.

RUUSUT
- kyllä, ehdottomasti ja joka sorttia. No, köynnös- ja runkoruusujen kohdalla voidaan tehdä pientä karsintaa, mutta muita kyllä haluan. Tietenkään pihalle ei mahdu kaikkia mahdollisia lajikkeita, mikä tulee luultavasti aiheuttamaan suurta tuskaa. Pitäisi ehkä suunnitella jotain listaa siitä, millä aloitetaan. Pihan nurkalla melkein itsestään kasvava juhannusruusu varjellaan kaikelta pahalta.

KÖYNNÖKSET
- nämä voinee sivuuttaa myös lyhyesti toteamalla, että jostain syystä köynnökset eivät tunnu minun jutulta ja isokiertoa eli valkokarhunköynnöstö eli elämänlankaa ei pihalle sitten kertakaikkiaan tule! Sen jälkeen kun se on kerran onnistuttu pihasta juurimaan pois, sitä ei sinne takaisin huolita. Kärhöt sen sijaan olisivat kyllä kauniita. Katsotaan. Kai sinne jonnekin muodostuu sellainen paikka, missä köynnös olisi paikallaan. Murehdin sitä sitten.

HAVUPENSAAT
- näistä voisi taas todeta että kiitos kyllä ja mielellään vähän kaikkia. Aivan erityisesti kiinnostavat tuollaiset poikkeavat muodot: pylväsmäiset, matalat, pallomaiset yms. Ja myös sinertävät tai muuten erikoisenväriset neulaset. Pihaan onkin tulossa pienimuotoinen (ainakin aluksi) havuosa, jossa kasvaa erilaisia havupensaita ja joitain isompia puitakin. En tosin ole vielä huomannut kysyä isältä, että miten suuri byrokraattinen pyöristys siitä tulisi, jos viljelyksessä olevilta pelloilta lohkotaisiin pihan jatkeeksi vähän lisätilaa...