31.12.10

Uuden vuoden lupaukset

Minä en ole koskaan tehnyt minkäänlaisia uuden vuoden lupauksia ja mietin kovasti, pitäisikö moiseen hömpötykseen ryhtyä nytkään. Mutta kun joka paikka tuntuu olevan täynnä niitä, niin kai se on pakko. Pitävät muuten outona tjtn...

1. aion rentoutua ja laiskotella ensi vuonna mahdollisimman paljon.
2. jos tuntuu siltä että tahti kiihtyy liikaa, lupaan vetää siinä kohdassa syvään henkeä (liittyy hyvin läheisesti kohtaan 1)
3. aion olla murehtimatta liikaa kaikkia maailman epäoikeudenmukaisuuksia
4. aion hoitaa kesällä paljon puutarhaa
5. aion etsiä (ja löytää!) itselleni järkevät eduskuntavaaliehdokkaan
6. aion käydä Lontoossa ja Pariisissa tai Wienissä
7. aion käydä ainakin kerran oopperassa ja/tai baletissa jossain päin maailmaa
8. aion vierailla mummon luona usein
9. aion ostaa itselleni jonkin taideteoksen, todennäköisesti maalauksen
10. aion rikkoa jokaisen lupauksen, jos siltä tuntuu tai tilanne näyttää

Näihin sanoihin haluan päättää tämän vuoden ja jatketaan ensi vuonna uusin taivanhoin jutuin.

25.12.10

Jouluyllätys

Jo muutamaan kertaan mainitsemani mieshenkilö sai jouluna ylimääräisiä pisteitä hankittuaan minulle joululahjan. Emmehän me ole tapailleet vasta kuin vähän aikaa, kuukauden tai sitä rataa. En olisi ollenkaan odottanut minkäänlaista lahjaa tai korkeintaan kortin tai ehkä jonkin pienen kukan tai jotain sellaista. Tai en minä tiedä, en minä ole perillä seurustelupelin säännöistä.

Itsekin kyllä ostin hänelle lahjan, se oli täydellinen heräteostos NY:n reissulta kun sattui erityisen sopiva lahja eteen. En ollut maininnut tästä lahjasta hänelle puoltakaan sanaa etukäteen, joten hän ei ostanut minulle lahjaa siksi, että minäkin olin ostanut hänelle. Minun lahjani oli kyllä vähän mielikuvitukseton, se oli pullollinen alkoholia, tosin sellaista josta osasin olettaa hänen pitävän. Ja jouluaattona tulleesta tekstiviestistä päätellen se myös miellytti suuresti.

Saamani lahja puolestaan oli koru. En ole ikinä törmännyt mieheen, joka tajuaisi mitään naisten koruista tai edes huomaisi niitä (mikä tosin saattaa selittyä kehnolla miesmaullani menneisyydessä), mutta tämä tapaus kertoikin katselleensa minulla olevan usein tietyntyyppisiä koruja. Sen perusteella hän oli uskaltautunut ostamaan minulle korun lahjaksi ja näin meidän kesken, tarkkasilmäinen mies se on, korusta tulee hyvin suurella varmuudella yksi suosikeistani eikä vain siksi että se on kyseisen ihmisen antama lahja vaan siksi että se on todella kaunis. Jos olisin tiennyt kyseisen koruliikkeen aikaisemmin, olisin varmasti ostanut sieltä jo jotain, ehkäpä juuri tämän saman korun tai ainakin samaa sarjaa.

24.12.10

Joululahjoja

Joululahjojen keksiminen joka vuosi on ajoittain hieman työlästä. Tosin mainitsin jo aiemmin kirjojen toimivan hyvin oman perheen keskuudessa, lukutoukkia kun kaikki ollaan. Kun kaikki saavat kaikilta muilta kirjan lahjaksi, on jokaisella vähintään kolme kirjaa luettavana joulunpyhien aikana ja jos se ei tunnu riittävän, saa muilta yleensä jonkun kirjan lainaksi.
Mutta sitten tekisi mieli keksiä jotain muutakin yllätystä tai ehkä enemmänkin tarpeellista lahjaa, niin se onkin joskus vähän hankalaa. Tänä vuonna olen päättänyt panostaa ihan puhtaaseen hemmotteluun. Kunhan tässä joulunpyhät menevät ja vuosikin vaihtuu, minä, sisko ja äiti lähdemme liottamaan itseämme viikonlopuksi erääseen kylpylään. Tarjolla on hierontaa ja kylpyjä ja vaikka mitä hoitoja. Mummo saa lahjaksi pienen seinävaatteen huoneensa seinän koristeeksi ja jalkahoito-lahjakortin paikalliseen kauneushoitolaan.
Isä sen sijaan oli vaikeampi tapaus, mutta äidiltä sain kuolemattoman vinkin: renkaidenvaihtolahjakortti paikalliseen rengasliikkeeseen. Alkaa kuulemma jokakeväinen ja -syksyinen renkaanvaihto ottaa vähän koville, kun ei enää taivu ihan niin kuin nuorena ja voimiakaan ei ole samaan malliin, joten olisi jo korkea aika siirtyä teettämään sekin homma muilla. Se nyt sitten on tulkinnanvaraista, voidaanko tuo laskea hemmotteluksi, mutta jotain sen suuntaista kuitenkin.

Yhden lahjan annoin jo vajaa viikko sitten ja äiti väittää sitä parhaaksi lahjaksi ikinä. Tilasin näet siivousfirman tekemään kotiin täydellisen joulusiivouksen. No, kaappeja he eivät käyneet läpi, mutta lähes kaikki muu tuli hoidettua. Ajattelin ensin tekeväni joulusiivon kotona itse, kun mitäs minulla muuta on kuin aikaa nykyisin, mutta totesin kuitenkin että onhan niitä ammattilaisiakin tarjolla. Tästä voisi varmasti tulla vuosittainen tapa.

18.12.10

Jouluja

(tämä ei ole ajastettu teksti)
Tämä työttömän arki on sellaista, että jouluun valmistautuminen alkaa jotakuinkin nyt ja kaiken muun lisäksi se tarkoittaa myös sitä, että blogissa hiljenee hetkiseksi, uuteen vuoteen asti eli pariksi viikoksi. Muutama aiemmin kirjoitettu, ajastettu teksti ilmestyy joulun aikana, mutta muuten haluan pitää vähän lomaa tästä blogistakin ja keskittyä joulun viettoon.

Joululahjani on jo hankittu hyvin pitkälle, pari pikkujuttua puuttuu vielä, mutta ne on suht nopeita hankkia. Tilaa on tietysti myös muutamalle heräteostokselle, jos sellaisia tulee vastaan. Oma asuntoni on siivoojien puhtaaksi jynssäämä, vaikken siellä joulua varsinaisesti vietäkään. Olen tilannut siivousfirman myös vanhempien luo, joten äiti ja isä säästyvät tänä vuonna joulusiivolta. Lupasin myös mennä kotiin jo hyvissä ajoin (eli jo nyt viikonloppuna) avittamaan äitiä jouluruokien teossa. Meidän perheen perinteisiin kuuluu notkuva joulupöytä ja kaikki tulee takuulla syödyksi. Myös mummo tulee viettämään ainakin aattoa ja joulupäivää meidän kanssamme, perinne sekin.

Odotan myös joululahjaa täältä blogimaailmasta. Nimimerkki MyRatRace lupasi paljastaa minut huijariksi ja kirjoittaa siitä blogissaan. Odotan sitä innolla, mutta odotan samalla myös aukottomia ja kaikkien tarkistettavissa olevia todisteita. Tosin hän kyllä myöhemmin poisti kaikki tähän liittyvät kommenttinsa eli pelkään niiden olleen turhaa uhoamista. Kaikki kommentit löytyvät minun maileistani, joten eivät ne kertaalleen julkisuuteen päästyään tule katoamaan mihinkään.
Juuri MyRatRace ilmoitti minun haluavan saavuttaa blogillani huomiota ja lukijoita, joten eikös tästä saada vähän sopivaa draamaa aikaiseksi?

Vitsi-vitsi. Hyvää joulua kaikille!

17.12.10

Suhde-kiemuroita

Business Woman listasi suosikkiblogejaan ja yllättäen myös minun blogini keikkuu tuolla listalla. Olen todella otettu ja punastelen hämilläni vielä tänäkin päivänä. Lisäksi Business Woman itse kertoo olevansa siis juristi ja on monesti itse hoidellut perintöasioita ulkomailta Suomeen päin. Hänen mukaansa ei ole mitenkään erikoista, että joku suomalainen saa ulkomailta perinnön, ehkä isommankin. Joten en taida olla mikään poikkeus, olin vain tarpeeksi idiootti perustaessani blogin aiheesta...

No, BW toivoi päivitystä orastavan suhteen tilanteesta ja pyytävä saa (no ehkä joskus), niin että tässä tilannekatsaus.
Olemme siis käyneet kahvilla ja syömässä (itse asiassa pariinkin otteeseen) ja minä muutaman kerran hänen luonaan sekä hän minun luona joitain kertoja. Tarkempia yksityiskohtia ei noista tapaamisista heru, tämä ei ole mikään seiska.

Jos ikinä voi muutaman viikon tapailun jälkeen sanoa miehestä, että hän on lupaava, niin tästä tapauksesta näin toteaisin mielelläni. Joo tiedän, taidan itse olla siinä tilassa, että minua saisi kajauttaa valurautapannulla päähän enkä minä tokenisi sittenkään. Tämä on ehdottoman fiksu kaveri, osaa puhua muistakin asioista kuin tietotekniikasta (vaikka nörtti kuulemma onkin) ja harrastuksistaan (jotka muuten osuvat aika lailla yhteen omien harrastusteni ja kiinnostuksenkohteideni kanssa).
Vaikuttaa siltä, että on oma itsensä eikä yritä esittää mitään. Antaa myös vahvasti sellaisen kuvan, että haluaa ihan oikeasti seurustella minun kanssa, soittaa kun siltä tuntuu, ehdottelee tapaamisia eikä mukana ole ollenkaan sellaista "mitähän se musta nyt oikeasti haluaa?"-fiilistä, kuten niin kovin usein aiemmin. Ei ole vielä toistaiseksi kauhistunut mistään niistä perinteisen epänaisellisista asioista, joita minä teen ja ajattelen. Ei kuitenkaan vaikuta takertujatyypiltä.

Siis hyvin, hyvin lupaava alku, nähtäväksi kuitenkin jää, mitä siitä tulee. Ja ei, en ole ottanut raha-asioita puheeksi, vaikka hän taatusti osaa itsekin yhdistää mm. tuliterän auton, tilavan, uuden ja hyvällä paikalla sijaitsevan kaupunkiasunnon, pikkuisen Nykinmatkan sekä talonrakennussuunnitelmat suht lihavaan pankkitiliin. En edelleenkään tiedä, pitäisikö minun kertoa, eikö pitäisi, jos pitäisi, niin mitä pitäisi ja niin edelleen. Jos en kerro, kuvitteleeko hän että vanhempani ovat sikarikkaita ja löyhäkätisiä vai että olen kenties jokin huumediileri tai kiinnijäämätön teollisuusvakooja. Jos taas kerron, pitääkö hän sitä rehentelynä. Siinäpä sitä pulmaa kerrakseen. Mietin tätä edelleen ja kerron kyllä, jos keksin jonkin ratkaisun ja että miten siinä sitten kävi.

16.12.10

Huijareita liikkeellä

Hesari uutisoi muutama päivä sitten huijauskirjeistä, joissa kohteelle tarjotaan huikeata perintöä, mutta joka onkin päinvastoin rahojenkalasteluhuijaus. Englanninkielisessä kirjeessä/mailissa/tekstiviestissä kuulemma kerrotaan vastaanottajan olevan lähisukulainen auto-onnettomuudessa kuolleelle brittiläiselle miehelle ja vuosikausien selvittelyn jälkeen on juristina esiintynyt huijari on vastaanottajan löytänyt ja nyt olisi tulossa miljoonien puntien perintö sitten. Vastaanottajaa pyydetään lähettämään sähköpostia tai soittamaan annettuun numeroon (joka tietysti on maksullinen). Sähköpostiin vastatessa kuvio todennäköisesti olisi jokin nigerialaiskirjeiden tyyppinen, että nyt tarvitaan vähän rahaa näiden juoksevien kulujen hoitamiseen, että saadaan se perintö sinulle asti, että voisitko lähettää tuommoisen summan tämmöiselle tilille tjsp.

Kuulostaako tutulta? No, käsi sydämellä vannon etten ole tuon huijauksen takana, vaikka herkimmät sitä varmasti jo epäilivätkin :) Kuulostaa juuri minun tarinalta.
Tosin yksityiskohdissa on pieniä poikkeamia. Sen sijaan että minua olisi pyydetty soittamaan mihinkään, minulle soitettiin. Ja ihan suomenkielinen soittaja oli. Sedän perintöä hoitanut lakifirma toimii Suomessa yhteistyökumppaninsa kautta tai ainakin tässä asiassa käytti tätä tiettyä lakifirmaa hoitamaan asiaa täällä päässä. Eikä siinä ollut mitään vuosikausien dramaattista henkilöllisyyden selvittelyä, kun testamentissa selkeästi nimeni luki.
Minulle ei puhelimessa kerrottu kovin tarkasti mitä asia koskee, vaan sovittiin tapaaminen. Tässä yhteydessä sain tietysti tietooni sekä firman nimen, osoitteen että kontaktihenkilön nimen ynnä yhteystiedot, joten pystyin tarkistamaan vaikkapa Googlesta, että tässä on nyt ihan oikea firma kyseessä. Myönnän olleeni sen verran epäuskoinen, että todellakin tarkistin firman tiedot ennen sovittua tapaamista...

15.12.10

Verosuunnittelusta

Suomessa pystyy kiertämään veroja ihan laillisesti aika mielenkiintoisilla tavoilla. Olen tässä seuraillut, mitä nuo veroasiantuntijat ovat tehneet vähentääkseen minun maksamia veroja ja ei auta kuin todeta, että oho. Olisin hävinnyt todella isoja summia, jos olisin kiltisti vain maksanut kaiken, mitä verottaja olisi keksinyt ehdottaa ja päälle päätteeksi nimeni olisi killunut niissä verotiedoissa, sitten kun ne tältä vuodelta julkaistaan. Nyt välissä on kaikenlaista kiemuraa, lomaketta ja sen sellaista ja maksamani verosumma on kohtuullinen sekä nimeni piilossa. Ja kaikki ihan laillisesti!

Sitä en kyllä tiennyt, että Suomen verotus (tai ehkä ihan minkä tahansa valtion, en tiedä) on niin kamalan monimutkaista. Okei, peruspalkansaaja pärjännee aika pitkälle sillä, että saa käsiinsä esitäytetyn veroilmoituksen ja tarkistaa sen, mutta heti jos on jotain vähänkään erikoisempaa, tuntuu pykäläviidakko olevan loputon. Oikeastaan mikään ei ole selvää, saati yksiselitteistä. Tai tältä minusta ainakin tuntuu. Piirtelen ajatuksissani ristinmerkkejä kiitollisena noista eksperteistä, joita onneksi löytyy, koska itse olisin sataprosenttisen hukassa. Pihalla olen kyllä nytkin, mutta luotan siihen, että ne asiantuntijat eivät ole. Toivotaan niin.

14.12.10

Hejsan NYC!

Kuten moneen kertaan mainittu, olimme siskon kanssa tuossa jokusia päiviä New Yorkissa. No, reilun viikon, ollakseni tarkempi. Nyt sieltä on sitten aika kirjoittaa matkaraportti, jonka voisi tosin tiivistää sanaan "Vau".
Enkä minä oikeastaan aio tehdä mitään täydellistä selvitystä siitä, missä tuli käytyä ja mitä tehtyä. Siitä tulisi kohtuullisen mittainen romaani enkä minä aio ryhtyä julkaistuksi kirjailijaksi, vaikka sitä jo pari kommentoijaa onkin ehtinyt ehdotella. Joka tapauksessa tykästyin New Yorkiin kovasti ja alankin oikeastaan ymmärtää sellaisia asioita kuten a. miksi Nykiä pidetään maailman napana b. miksi nykiläiset itse käyttäytyvät kuin heidän kotikaupunkinsa olisi maailman napa c. miksi Sinkkuelämää kannatti sijoittaa Nykiin. Niin ja sinne pitää päästä uudelleenkin joskus, katsomaan kaikki ne jutut, jotka tällä kertaa jäi näkemättä.

Kuten suunnittelinkin, kävimme useissa mielenkiintoisissa museoissa, musikaalia katsomassa, kiertoajeluilla pariinkin otteeseen, katsomassa laukkakisoja ja shoppailemassa, ennen kaikkea shoppailemassa. Olimme lähteneet molemmat matkaan pelkillä käsimatkatavaroilla, mutta sen verran tuli osteltua kaikenlaista, että takaisin tuli pari uutta matkalaukkua. Vaatteita, kenkiä, kosmetiikkaa, kirjoja, koruja, joululahjoja... Suurten, kuuluisien tavaratalojen lisäksi bongailimme pienempiä putiikkeja vähän syrjemmässä valtakaduista. Ne olivat mielenkiintoisia, vaikken voikaan väittää löytäneeni mitään ihmeellistä kultakaivosta, josta saisi aitoa design-tavaraa pilkkahinnalla.


© Christopher Schoenbohm (lisenssi)

13.12.10

Munia

Käsiini osui englanninkielinen Fabergén munia esittelevä kirja, jonka luin valoakin nopeammin. Fabergén munat kuuluvat asioihin, joita voin vain ihailla. Niin taidokkaita, niin kauniita! Ja osallahan on suomalainen suunnittelijakin, kerrotaan että Fabergélla oli töissä useita suomalaisia kultaseppiä, joten luultavasti keisarilliset munat ovat valmistusvaiheensa aikana joutuneet suomalaisiin käsiin. Tämä muuten selittänee sen, miksi Fabergén munia tykätään liittää myös Suomeen, vaikka Fabergén suku itse ei ollut vähäisimmässäkään määrin suomalainen.

Kirjassa ei ollut montaa kuvaa munista itsestään, joten lähdin etsimään kuvia netistä. Paras sivusto toistaiseksi on Mieksin sivusto Fabergén keisarillisista munista sekä niihin läheisesti liittyvistä muista esineistä. Olenkin tässä silmät kiiluen niitä ihastellut.
Ja joo, en aio tältä istumalta lähteä ostamaan itselleni ainoatakaan Fabergéta, käsi sydämellä vannon. Eipä noita taida olla myynnissä yhtään (minun tietojeni mukaan, joihin ei kannata luottaa), joten sinälläänkään ei ole sitä pelkoa. Vaikka olisikin, miettisin sitä silti hartaasti jo ihan pelkästään sen takia, että johan siitä meteli nousisi, jos julkisuuteen lipsahtaisi tieto, että yksi munista Suomeen olisi päätymässä. Mutta saahan sitä toki kuvia katsella, eikö totta?

Suosikkejani ovat ainakin Danish Palaces Egg, Memory of Azov Egg, Caucasus Egg, Blue Serpent Clock Egg, Tvelwe Monogram Egg, Coronation Egg ja oikeastaan melkein kaikki muutkin, jos ihan rehellisiä ollaan. Ehkä suosikki on kuitenkin Lilies of the Valley Egg (joka harmi kyllä näyttäisi olevan edelleen Venäjällä, josta sitä tuskin myydään ikinä mihinkään, joten se niistäkin haileista haaveista...)

12.12.10

Jatkossa kommentointi nimellä

Kiitos eiliselle anonyymille siitä ideasta, että jatkossa blogiin ei saa enää kommentoida nimettömänä vaan täytyy olla tili jossain palvelussa (Google, LiveJournal, WordPress, TypePad, AIM) tai sitten Open ID, jotta voi kommentoida. Olen pahoillani, iso osa anonyymeistä kommentoijista on ollut varsin mukavia, mutta alan pikkuhiljaa kyllästyä noihin erinnäisiin kommentteihin blogin totuudenmukaisuudesta.
Juu kyllä, minä uskon ettette usko ja minä tiedän ettette usko, mutta se, että liian monella on jokin pakonomainen tarve saada se oma "Tää ei oo totta"-huutonsa näkyville, ei pitäisi olla minun ongelmani. Sitä paitsi se on sanottu täällä jo varmaan kymmeniä kertoja. Ja kaikella kunnioituksella, mutta (lähes) kaikki nämä huutelut tehdään nimenomaan anonyymina.Se hupi loppui nyt tai ainakin täytyy olla jotain tietoja tarjolla, ennen kuin voi suoltaa sielunsa syvimmän ajatuksen tämän blogin kommentteihin.

Ps. kukaan niistä, jotka ovat vastanneet näille "ei oo totta!"-kommentoijille uskovansa tähän blogiin, ei ole pyytänyt eikä saanut siitä ns. "nuoleskelustaan" senttiäkään rahaa tai mitään muuta hyötyä. Lisäksi kaikki positiivinen kommentointi ei ole nuoleskelua.

11.12.10

Kummilapsia

Kirjoitin jo pidemmän aikaa sitten, että voisin tukea erilaisia humanitääristä työtä tekeviä järjestöjä ihan vaikka säännöllisesti ja mainitsin että voisin ryhtyä "kummiksi" kehitysmaiden lapsille. Se olisi mielenkiintoista itsellenikin.

Paninkin hösseliksi saman tien ja nyt minulla on kaksi kummilasta eri puolilla maailmaa. Yksi pieni tyttö Afrikassa ja toinen, vähän vanhempi tyttö etelä-Amerikassa. Olen molemmille kirjoittanut jo kirjeet tai oikeastaan postikortit ja lähettänyt niiden mukana muutamia ottamiani valokuvia Suomesta. Harmittaa etten osaa espanjaa, olisin voinut tälle eteläamerikkalaiselle tytölle kirjoittaa suoraan hänen äidinkielellään, olisi säästynyt kääntämiseen kulunutta aikaa ja vaivaa.
Nähtävästi se kuitenkaan ei haittaa, koska sain tältä tytöltä jo ensimmäisen kirjeen takaisinkin. Hän kertoi itsestään, perheestään ja koulunkäynnistään ja haaveilee tulevansa isona lääkäriksi. Eipä vähä mitään, siinä onkin tavoitetta kerrakseen. Toivotan onnea ja toivon hartaasti, että hän pystyisi saavuttamaan tavoitteensa. Aion kirjoittaa hänelle takaisin näin.
Niin ja lisää valokuvia toivottiin, hän on esitellyt niitä perheelleen ja ystävilleen, oikeastaan koko kylälle kuulemma. No, täältä pesee, onhan minulle joitain kuvia tietokoneella varastossa, täytyy vain teettää ne oikeiksi valokuviksi ja lähettää. Uusiakin voisi ottaa, näyttää talvista Suomea.

Haaveilin jo itse siitä, että alan opiskella espanjan kieltä ja jonain päivänä lähden käymään katsomassa kummityttöäni toisella mantereella.

10.12.10

Pärsk!

Mitä pitää ihmisen tehdä, että välttyisi näiltä jokatalvisilta (ja -syksyisiltä ja -keväisiltä) flunssilta?! D-vitamiinia ja inkivääriä ja viskiä ja villasukkia (sekä valkosipulia sukissa) on kokeiltu jo estoon, mutta niin se vain tuli. Tänäkin vuonna.
Toivottavasti ei ole sika, en ole ottanut rokotusta sitä vastaan, en viime enkä tänä vuonna.

9.12.10

Siirtolaisuus

Ei liene järin yllättävää, että viime aikoina minua on alkanut kovasti kiinnostaa tuo suomalaisten siirtolaisuus, Amerikan mantereelle, mutta myös muualle. Wikipedian mukaan Suomestahan lähti vuosina 1870–1929 lähes neljäsataa tuhatta ihmistä Amerikkaan. Eniten lähtijöitä oli Pohjanmaalta, mutta vähän joka puolelta maata lähti ihmisiä. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa yksistään elää yli puoli miljoonaa pääasiasa suomalaiset juuret omaavaa henkilöä, lähde jälleen Wikipedia.

Luulin joskus kauan sitten, että on jotenkin ihmeellistä, että on sukulaisia Amerikassa. Myöhemmin, kun olen asiasta silloin tällöin jutellut kaverien kanssa, yhdellä jos toisella on tällaisia Amerikkaan lähteneitä sukulaisia tiedossa, läheisempiä tai kaukaisempia. Joskus on lähtenyt koko perhe, joskus vain yksi. Joku on tullut takaisin, jotkut ovat jääneet sinne. Joistain ei ole koskaan kuultu mitään. Ja melkein jokaisella on vähintään huhu kerrottavana, että joku sukulainen olisi joko hukkunut Titanicin mukana tai ainakin olisi ollut lippu Titaniciin, mutta onneksi myöhästyivät siitä! Ei siinä mitään kummallista, Titanicin mukana meni suomalaisiakin.

Faktoja siis löytyy, mutta minua kiinnostaisivat tarinat siirtolaisiksi lähteneistä ihmisistä. Kuka lähti, miksi lähti, miten lähti, miten pärjäsi uudessa maassa, pettyikö "lännen kultamaahan", mitä siellä teki, tuliko takaisin, miksi ja niin edelleen. Tarinat olisivat kivoja, onhan tuo omankin suvun vaiheet vähän hämärän peitossa. Täytyykin mummulta taas kysellä, kunhan menen käymään.
Sukututkimus harrastuksena voisi kiinnostaa noin muutenkin.

8.12.10

Puutarhan suunnittelua

Talon suunnitteluhan on jo kivalla mallilla, mutta tapani mukaan minä aloitin koko senkin projektin toisesta päästä eli puutarhasuunnitelmista. Joo, minä kuulun niihin ihmisiin, joille puutarha on taloa melkein tärkeämpi... Aloinkin hyvissä ajoin etsiä vihersuunnittelijaa ja melko nopeasti löytyikin sellainen, jonka käsiin uskoin suunnittelun aloituksen ainakin. Koska tämä tapahtui jo ennen lumen tuloa, suunnittelijat ehtivät käydä paikan päällä katsomassa, mistä oikein on kyse.

Talon purku ja uuden rakentaminen tulevat myllertämään pihan aikanaan melko perusteellisesti, mutta onneksi nykyisen talon välittömässä läheisyydessä ei ole mitään sellaista, joka pitäisi ehdottomasti säilyttää ja jota ei voi mitenkään siirtää. Mitään korvaamatonta ei siis tuhoutune rakentamisen aikana. Ehdottomasti säilytettäviin kohteisiin kuuluu talon vanha omenatarha, mutta se on vanhaan tapaan hieman syrjässä eikä joudu rakentamisen tielle.

Puutarhasuunnittelijatkin ihastelivat omenatarhaa ja kyllähän se kaiken ihastelun arvoinen onkin. Se on mummon (isän äiti, kuollut jo) ja isomummon (isän isän äiti) istuttama ja vuosikymmeniä vanha, lienevätkö vanhimmat puut istutettu jo ennen sotia ja nuorimmatkin 50-luvulla, Ne ovat siis isoja, niitä on jotakuinkin tusinan verran ja hyvinä satovuosina niistä tulee aivan mielettömästi omenoita, kehnoinakin yleensä kohtalaisesti.
Isäni ei ole mikään puutarhaihminen, mutta omenapuista hän on aina melkein pitänyt paremman huolen kuin lapsistaan... Ja kun äitinikin on puutarhasta innostunut, omenapuut ovat eläneet lihavia vuosia. Tosin joka kevättalvi vanhemmat ovat eri mieltä siitä, miten omenapuut pitäisi tänä vuonna leikata.
Isän äiti väitti oman anoppinsa joskus sanoneen, että puutarhasta kiinnostunut miniä on luojan lahja ja saman hän sanoi omalle miniälleen, minun äidilleni siis. Niin että jos siis alkaa tulla puutarhajuttua korvistakin ulos, niin minä voin aina vedota perintötekijöihini. Puutarhatauti tulee minulle äidiltä suoraan ja isän kautta hänen äidiltään eli ei voi mitään.

No, puutarhasuunnittelijat pitivät omenatahan sijoittelua loistavana. Pohjoisen ja idän suunnalta sitä suojaavat tilan rakennukset ja korkea kuusikko. Etelä- ja länsisuunta sen sijaan ovat avoimet. Omenatarhaa voisi helposti vielä laajentaakin, nyt sen edessä on joutomaata, joka ei ole viljelyksessä, mutta minä luulen, että omenapuita on tällä hetkellä riittävästi. Paikka on kuitenkin sen verran suojainen, että ihan asiantuntijankin mukaan siinä kannattaisi ainakin kokeilla päärynää, luumua ja kirsikkaakin ehkä.
Omenatarhan viereen mahtuisi jonkinkokoinen kasvihuone ilman että se varjostaisi omenapuita tai haittaisi kulkemista. Lisäksi siihen eteen saisi myös kasvimaan, joka tällä hetkellä on sijoitettuna vähän toiselle puolelle pihaa. Uuden paikan etuna olisi valoisuuden ja suojaisuuden lisäksi se, että sinne saisi vedettyä kastelujärjestelmän helpommin ja traktorilla pääsee kulkemaan esteettömästi. Pitää sitten ihan asiantuntijan tulla kertomaan tällaisia asioita, joita ei itse vain ole tullut ajatelleeksi.

Muita pihan hienoja puolia ovat varsinaisessa pihassa oleva pieni etelänsuuntainen rinteennyppylä. Talo tulee sen rinteen päälle ja se suojaa rinnettä pohjoisesta. Rinteen yläpuolelle, talon taakse tulee terassi ja oleskelualue, mutta se rinne varataan ruusupensaille ja mahdollisesti muillekin aremmille kasveille. Rinne nimittäin lienee mitä suotuisin kasvupaikka, kunhan saadaan ensin se rakennusprojekti pois alta ja sen yhteydessä varmaan tehdään maanparannustöitä.

Minulla on tässä nähtävillä jo ensimmäinen versio puutarhasuunnitelmasta ihan paperilla ja ihastelen sitä yötä päivää. Tietysti siinä menee vuosia ennen kuin puutarha alkaa näyttää edes etäisesti siltä, mitä nyt suunnitellaan, mutta mitäs minulla on muutakaan kuin aikaa?

7.12.10

Kuka on anteliain?

Eräässä selaamassani aikakauslehdessä oli artikkeli jotakuinkin otsikolla "Kuka on Suomen anteliain" ja siinä oli lueteltu joitain julkkiksia, jotka ovat lahjoittaneet rahaa hyväntekeväisyyteen, kuka mihinkinkohteeseen ja erilaisia summiakin kai. En lukenut sitä kovin tarkkaan läpi, ehkä pitäisi, kunhan löydän aikaa.
Ehkä se julkkiksilla on vähän eri juttu kuin minulla, heistä tiedetään että heillä (oletusarvoisesti) on suht paljon rahaa tai näin ainakin oletetaan ja jotta ei saisi totaali-kusipään leimaa otsaansa, pitää antaa sitä rahaa hyväntekeväisyyteen ja teettää siitä tietysti lehtijuttu. No, ei ehkä niinkään ja onhan se toki hyvä, että jos ylimääräistä pätäkkää löytyy, käyttää sitä myös heikommin pärjäävien avustamiseen.

Itsehän mainitsin, että olisi kiva avustaa erilaisia hyväntekeväisyyskohteita ja voin sen verran tunnustaa, että alkuun ollaankin jo päästy. Liikun kuitenkin hyvin varovasti ja teen lahjoitukset mahdollisuuksien mukaan nimettömänä tai ainakin siten, että minun nimeni ei siellä sadan tuhannen euron pankkisiirron antajan kohdalla komeile... No, satatuhatta on aikamoista liioittelua, sillä pysyäkseni huomaamattomana, olen lahjoittanut pieniä summia, mutta säännöllisesti. Ainakin toivon, että sillä keinolla pysyy huomaamattomana, ettei niiden pikkusummien lahjoittajaa niin tarkkaan selvitetä. Ja tämähän liittyy siis siihen, että minulla ei ole pienintäkään halua paistatella julkisuuden valokeilassa, ei vaikka aihe olisikin niin hieno kuin hyväntekeväisyys.

Hyväntekeväisyyskohteiden valinta on vähintään yhtä hankalaa kuin päättää, mitä hoitoja valitsisi kauneushoitolassa. Kun kuitenkaan ei haluaisi tukea järjetöntä byrokratiaa, jossa iso osa lahjoituksista menee johonkin ihan muuhun kuin suoraan sille autettavalle. Ja eihän tietysti yksikään yhdistys suoranaisesti mainosta, että hei, kun annat meille kympin, menee kehitysmaiden lapsille siitä ehkä pari euroa. Päättelen että ilman taustaselvitysten tekemistä turvallisimpia kohteita lienevät erilaiset kädestä-suuhun-eläinsuojeluyhdistykset, joiden toiminta on pientä, joilla ei välttämättä ole edes toimitiloja varsinaisesti ja jotka pyörivät 100% vapaaehtoistoiminnalla. Miten pitkälle päättelyketjuni on oikea, en tiedä.
Toinen hankala asia on se, että haluan antamiani rahoja käytettävän avustamiseen, ei minkään ideologioiden syöttämiseen. Suhtaudun hyvin, hyvin varauksellisesti kirkon tai muiden hengellisten tahojen tarjoamiin mahdollisuuksiin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.
Tässä suhteessa rahaa huomattavasti parempi vaihtoehto olisikin tarjota sitä omaa työtään, mutta sillä keinoin ei pysty ihan kaikkea auttamaan.

6.12.10

Taloa kohta rakentamaan

Talon suunnittelu alkaa olla vallan hyvällä mallilla. Olen käynyt suunnittelevan arkkitehdin kanssa hektistä sähköpostien ja pohjakuvien vaihtoa ja nyt se alkaa olla juuri sellainen kuin haluan. Tai ainakin kuvittelen haluavani, mutta kyllä siinä taitaa olla kaikki asiat kohdillaan. Käytännöllisyyttä minä tietysti eniten arvostan, varsinkin kun aion siellä itse asua.
Prosessi on edennyt aika nopeasti siihen nähden, että alkutilanteessa en tiennyt edes selkeästi, mitä haluan. Minulla oli kyllä hajanaisia ideoita vaikka miten paljon ja niiden pohjalta suunnittelu aloitettiin. Minä sitten rakastan tuota arkkitehtia, joka pystyi likimain jokaisen kompastuskiven kohdalla näyttämään minulle joistain piirrustuksista tai valokuvista vaihtoehtoja: "Tuollainen olisi mahdollinen ratkaisu tai sitten tällainen, mutta voidaan se tehdä tuommoisellakin tavalla".

Talosta tulee nyt sitten kaksikerroksinen tai sanotaanko sitä nyt sitten puolitoistakerroksiseksi, koska yläkerta ei ole ihan yhtä suuri kuin alakerta. Se on komea talo, muttei ylenmäärin pramea. Eikä liian moderni vaan sopiva vanhahkon maalaistalon pihapiiriin.

Keittiössä tärkeintä on se, että siellä on varastotilaa, pöytätilaa ja kylmäkomero. Siitä tulee kodikas, vaikka alunperin haaveilin rosteriteräksellä pinnoitetuista kaapeista, pöydistä ja kodinkoneista. Keittiö on tietysti alakerrassa, kuten olohuonekin. Olohuoneesta ei suunniteltu liioitellun suurta. Tarvittaessa olohuoneen ja melkein yhtä suuren kirjaston välisen liukuoven voi avata ja näin saadaan isompi yhtenäinen tila. Kirjastosta tulee myös työhuoneeni.

Alakerrasta löytyvät toki myös pesutilat ja sauna, puusauna on ehdoton valinta, klapikone menee ostolistalle. Samasta yhteydestä löytyy myös yhdistetty kodinhoito- ja askarteluhuone, jossa voin huoletta näperrellä yhtä ja toista, mitä en esimerkiksi sotkuisuuden takia viitsi kirjastossa tehdä. Siellä on myös kuraeteinen, jonka kautta kuljetaan silloin kun ollaan kahlattu nilkkoja myöten savessa ja kengät ja vaatteet ovat sen näköisiä.
Arkkitehdin paras idea oli viherhuone, jossa saan toteuttaa sisäistä puutarhuriani. Se on valoisa etelänsuuntainen huone, jota voidaan pitää talvella muuta asuntoa viileämpänä. Se tulee olemaan se paikka, missä vaihdan huonekasveille mullat ja esikasvatan puutarhaan tulevia kasveja. Sinne tulee pöytätilaa, ikkunan eteen hyllyt, joihin voin taimilaatikoita sijoittaa mahdollisimman paljon ja laatoitetut lattiat ja seinät sekä lattiakaivo että jos vähän paikat sotkeutuu kun puljaan mullan kanssa, voi lattian näppärästi suihkuttaa puhtaaksi.

Yläkerrassa on enimmäkseen makuuhuoneita, joista osasta on pääsy koko eteläseinustan mittaiselle parvekkeelle. Yhdestä huoneesta aion sisustaa itselleni kuntosalin. Yläkerrastakin löytyy wc ja suihku ja joskus tulevaisuudessa sinne on mahdollista remontoida pieni keittiöntapainen, siltä varalta että tulee tarvetta.

Kuulostaa tosi yksinkertaiselta ja vaivattomalta, mutta vakuutan ettei tämä ole sitä ollut. Olen käynyt läpi lukemattomia talojen pohjapiirrustuksia ja valokuvia, etsinyt niistä sellaisia asioita, joita haluan ja niitä, jotka eivät miellytä. Olen kahlannut läpi nettisivustoja ja -foorumeita rakentamisesta, sisustamisesta, remontoinnista ja kaikesta muusta, mikä vähänkään liittyy aiheeseen. Vessan viemäröinti on kuulkaa kiehtova aihe! Olen keskustellut, kysellyt, katsellut, en ole pariin kuukauteen pystynyt käymään kenelläkään edes kylässä ilman että tutkiskelen kunkin asunnon ratkaisuja eri asioihin. Kaverit alkavat olla jo läpeensä täynnä minun talonsuunnittelua.

Ja sitten se kaksijalkainen, josta mainitsin taannoin: hän kutsui minut käymään luonaan eräänä päivänä ja ilmeni että kaverilla on omakotitalo. Vanhahko, mutta sitähän sanotaan että vanha konsti on yleensä parempi kuin pussillinen uusia. Ette usko minkälaisen tupatarkastuksen tein hänen luonaan, siinä tuli nuohottua läpi pannuhuoneet ja kaikki. No, onneksi kaveri ei tuntunut panevan pahakseen moista nuuskimista ja olihan minulla toki selityskin: suunnittelen omaa ja yritän löytää hyviä ideoita tai ainakin välttää huonoja. Se ilta meni rattoisasti rupateltaessa kaikenlaisesta asumiseen, rakentamiseen ja remontointiin liittyvästä.

5.12.10

Blogin kommenteista

Ensiksi iso kiitos teille, jotka ovat kirjoitelleet mielenkiintoisia ja joskus hauskojakin kommentteja tänne. Niitä on kiva lukea ja aina jaksaa yllättää, että jotakuta oikeasti kiinnostaa tämä blogi (aloittaessani todellakin luulin, että tämä saa pari, kolme vakilukijaa eikä juuri ainoatakaan kommenttia. Sijoitus Blogilistan top-listalla ja pari sataa säännöllistä lukijaa ovat jotain aivan käsittämätöntä). Julkiset pahoitteluni siitä, että vastailen kommentteihin varsin niukasti vaikka siellä olisi esitetty ihan suoria kysymyksiäkin. Tietysti osaan kysymyksistä en halua vastatakaan, mutta se ei selitä laiskaa vastakommentointiani. Älkää ottako siitä nokkiinne, pyydän.

Tässä tulee kuitenkin pari vakiovastausta joihinkin esitettyihin kysymyksiin, toiveisiin, väitteisiin yms.
1. veroasiat
Selitetty täällä

2. "Tää on niin provo!" "Uskomatonta p*skaa" "Voiks tää olla totta?"
Vastaus löytyy täältä. Muistutan silti että a. blogia ei ole pakko lukea, jos ei usko siihen, b. itsellänikin on ajoittain vaikeuksia uskoa koko juttua todeksi, c. minua ei häiritse tipan vertaa, jos joku ei tähän usko ja d. blogiin ei ole todellakaan pakko kommentoida, jos ei tätä usko. Ei se kiinnosta minua. Kiitos.
(ps. se että blogini oikeasti löytyy ainakin vielä toistaiseksi Blogilistan etusivulta ei käsittääkseni tarkoita sitä, että tätä olisi pakko lukea. Ja sitä paitsi suunta listalla on alaspäin kuin lehmän häntä)

3. "Me tahdotaan kuvia!"
Kuvia tulee juuri sen verran kun tulee. Ei paljon, ikävä kyllä. Ja niistäkin toistaiseksi kai kaikki on napsittu jostain valmistajien, kauppojen yms. nettisivuilta, itseotettuja ei ole tarjolla. Tähän ei ole tulossa muutosta. Minä vain en ole mikään valokuvaajatyyppi, omistan kyllä digikameran, tuli just uusikin ostettua, mutta en minä silti ole intoutunut valokuvailemaan mitään erityistä. Lisäksi kuvankäsittely on jotain sellaista, mitä en ole juuri harrastanut enkä nyt viitsi lätkiä niitä valokuvia suoraan kamerasta blogiini, olettaen että olisin kuvannut jotain jotain, mitä täällä voisi julkaista.
Tietysti itseotetut kuvat saattaisivat lisätä blogin uskottavuutta, mutta se ei ole minun päänsärkyni.

4. anonymiteetti
Kyllä, minä pidän blogia. Kyllä, minun sähköpostiosoitteeni on tuossa sivussa. Kyllä, minä yritän pitää kiinni anonymiteetistäni. En kerro tiettyjä asioita. Kerron joitain asioita. Yksityiskohdissa saattaa olla lipsumista. Tekstit julkaistaan ajastettuina joskus pitkänkin ajan kuluttua kirjoittamisesta.
Näitä asioita on käyty läpi turvallisuuskonsultin kanssa. Ne, jotka eivät usko turvallisuuskonsulttien olemassaoloon Suomessa, voivat googlettaa vaikka sanalla "henkilösuojaus" ja katsoa mitä tulee vastaukseksi. Ja ei, toistaiseksi ei ole tarvetta minkäänlaiselle bodyguardille, mutta juttelemassa ollaan käyty.

5. "Sulla on pakko olla jotain mielenterveysongelmia. Sääliksi käy."
Voi, älä tuhlaa sääliäsi minuun. Ja ne mahdolliset mielenterveysongelmat lienevät ihan oma asiani, joten ymmärtänet etten juuri viitsi kommentoida. Jatkolukemiseksi suosittelen vaikka Business Womanin tekstiä.

6. "Mä tunnen monta rikasta ihmistä eikä ne ajattele ollenkaan tolla tavoin!"
Minä tietenkin olen kertonut blogissa aivan kaiken mitä ajattelen ja blogia lukemalla on sataprosenttisesti perillä minun salaisimmistakin mietteistä ja voi väittää tuntevansa minut hyvin.
No en ihan kuitenkaan. Se että joku toinen mahdollisesti varakas ihminen tekee ja ajattelee toisella tavalla on ehkä aika normaalia. Yksilöitä mekin olemme kaikki, vaikka rahaa olisikin vähän yli oman tarpeen.

4.12.10

Elitistiurheilija

Tietysti syistä heräsi tuossa kysymys, että onko minulla nyt jonkinlainen sosiaalinen pakko alkaa golfata? Tai harrastaa purjehdusta? Tennistä? Edes laskettelua? Tai mitä noita muita eliittilajeja nyt onkaan? (en laske ratsastusta eliittiharrastukseksi, ainakaan Suomessa)
Tuli tuossa puhetta matkastani erään ihmisen kanssa, joka ei tunne minua sinällään noin muuten, mutta tietää rahoista. En maininnut lainkaan mihin suuntaan olen lähdössä, mutta hänen kommenttinsa oli heti: "Oletko golfaamaan lähdössä?" Olin pudota tuolilta ja nielaista käsilaukkuni. Golfaamaan? Minä? Joka ikinä en ole pitänyt golf-mailaa kädessäni? Minigolfiakin olen pelannut kahdesti elämäni aikana. Sanoin kuitenkin nätisti että en ole menossa golfaamaan, koska en harrasta moista lajia. Tästä vain tuli mieleen, että tarkoittaako omaisuus nyt sitä golfbägiä vai olikohan kyseinen henkilö itse vain niin kova golfaaja, että ajattelee automaattisesti matka = golf.

Tennistä on tullut joskus kokeiltua, ei hassumpaa, mutta kiitos ei. Purjehdusta tällainen kuivalla kasvanut ei osaa edes kuvitella. Laskettelussa puolestaan en näe ihan hirveästi järkeä, vaikka se hauskaa saattaisi ollakin. Ja onko se laskettelupaikkojen after ski nyt niin erikoista että pitäisi sen takia vaivautua Lappiin asti, saati Alpeille... Alpeilla kyllä maisemat olisivat varmasti näkemisen arvoisia ja myönnän, että voisi laskettelua joskus kokeillakin. Siis joskus. Kokeilla. Ehkä.

3.12.10

Eksyksissä kauneudenhoidossa

Sitä vain tulee säännöllisin väliajoin mielitekoja, että voisi käydä hoidattamassa ihoaan (siis lähinnä kasvoja) jossain ammattilaisella. Jos vaikka nuo kuivat poskipäät siitä vähän riemastuisivat ja leuan pikkunäpyt saisivat kyytiä. Jos hoitoon saisi vielä ujutettua jonkin rentouttavan kasvo-, pää- tai jonkin muun hieronnan, niin a vot. Mutta se on vain niin vaikeata!
Ja ei ole kuulkaa kyse siitä, etteikö valikoimaa olisi. Päinvastoin! Minä lähdin selailemaan tuossa joutessani (kyllä, rikkaallakin voi olla joutoaikaa, vaikka joku sitä jossain kommenteissa epäili että jos rahaa on kerran niin paljon niin kai sitä keksisi parempaakin tekemistä kuin bloggaamisen) kauneushoitoloiden nettisivuja katsoakseni mitä on tarjolla. Lopetin neljännen paikan jälkeen, koska minä en ymmärrä mitään. Onneksi aika moni paikka on vähän selittänyt mitä missäkin hoidossa tehdään ja millaisiin ongelmiin siitä on apua.

Mutta silti. Jalkahoitoa, manikyyriä, lämpöneulausta, valoimpulssihoitoa, laserhoitoa, kiinteytyshoitoa, juonteidenpoistoa, selluliitin häätöä, botoxia, ripsipermanenttia, kestorajauksia, sokerointia, happibaaria, aromaterapiaa, suolahuonetta, lämminkiviterapiaa, silmänympäryshoitoa, vaihtoehtohoitoja, ultraäänipuhdistusta, mikrohierontaa, pigmentointia, rentouttavia kylpyjä, timanttihiontaa, hedelmähappohoitoa, anti-ageing-hoitoja, solariumia, infrapunasaunaa, intialaista päähierontaa, turvehoitoa, sprayrusketusta, kaulahoitoa, värianalyysiä... Vain muutaman mainitakseni.

Ajattelin että ostaisin äidille jonkun hemmottelu-rypynpoistohoito-paketin joululahjaksi, mutta taidankin päätyä vain lahjakorttiin, valitkoon hoidon sitten itse. Itsestäni tuo rentouttava kylpy ja lämminkivihieronta kuulostivat kaikkein miellyttävimmiltä.

2.12.10

Uni totisesti maittaa!

Toteutin sen minkä uhkasinkin ja hankin itselleni kunnollisen sängyn. No, nyt makuuhuoneessa narisee (no ei tod. narise!) leveä, säädettävä Hästens! Vähänkö on mukava! Hankin myös Tempur-tyynyn, se on ollut käytössä jo pidemmän aikaa ja ilmeisesti se tosiaan oli nappihankinta, koska hieroja totesi tyynyn hankkimisen jälkeen (mistä ei ollut lainkaan tietoinen), että paljon vähemmän jännityksiä tuntuu niskassa ja hartioilla. Tietysti se voi johtua ihan siitäkin, että olen käynyt hierojalla nyt muutamia kertoja ja että töissä on tullut istuttua vähemmän, mutta voi se olla tyynynkin ansiota.

Tein myös varsinaisen teurastuksen liinavaatekaapissani. Julmasti heitin menemään aivan kaikki vanhat lakanat, tyynyliinat ja pussilakanat ja ostin kerralla ihan uudet. Aluslakanat olisin joutunut vaihtamaan joka tapauksessa, vanhat eivät sopineet uuteen sänkyyn. Tyynyliinojen ja pussilakanoiden kanssa on ollut jo vuosia se harmi, että lähes kaikki lakanani/tyynyliinani ovat erilaisia keskenään. Parisänkyyn ei siis ollut juuri toiveita löytää samanlaisia lakanoita ja usein oli hankalaa löytää myös "oma" tyynyliina tietylle pussilakanalle, kas kun se ainoa tyynyliina saattoi olla pyykissä. Tai toisinpäin. Eihän se tietysti teoriassa haittaa, jos tyynyliina on erinäköinen kuin pussilakana, mutta silti.

Nyt hankin kerralla isomman määrän (toivottavasti) laadukkaita lakanoita ja tyynyliinoja, kaikki samanlaisia, joten jatkossa ei tule harmia siitä että lakanat ja tyynyliinat olisivat eri paria! Sukulaisille ja kaikille muillekin täytyy antaa ehdoton kielto lahjomasta minua millään, mikä liittyy lakanoihin tai nukkumiseen, koska en kertakaikkiaan halua enkä tarvitse nyt yhtään lahjalakanaa, -tyynyliinaa tai mitään muutakaan sellaista.

Tämmönen se on (tosin niitä on kaksi vierekkäin tai siis kaksi runkoa).

© Hästens

1.12.10

Rahojen alkuperä

Olen usein miettinyt tämän perinnön jättäneen amerikansedän elämää ja sitä, miten hän sai koottua niin suuren omaisuuden ja että miksi se päätyi tänne Suomeen. Minä en näet tiedä. En saanut perinnön mukana mitään tunteikasta kirjettä, jossa olisi selitetty kaikki. Ei ole olemassa muuta kuin testamentti ja se mummon mainitsema juttu, että tämä setä suunnitteli sitä jo aikaisemmin.

Mummolta olen kuitenkin saanut tiristettyä jotain tietoa sedän (ei se ole varsinaisesti setä, ei minulle eikä mummolle, mutta käytän nyt kuitenkin sitä sanaa, koska mummon serkku olisi niin kömpelö termi) elämänvaiheista, mutta eipä hänkään tiedä kuin pääkohdat. Kirjeenvaihto ei ollut koskaan erityisen aktiivista ja setä vieraili Suomessa vain muutamia kertoja.

Hän oli joka tapauksessa syntynyt joskus ennen toista maailmansotaa ja oli nuori aikuinen kun taloudellinen nousukausi alkoi sotien jälkeen niin Euroopassa kuin Amerikassakin. Näihin aikoihin liittyy jotenkin se, että hän perusti ensin jonkin pikkuisen nyrkkipajan tai sellaisen, jonka toiminta laajeni, sitten se yhdistettiin toiseen yritykseen, sitten taas laajennuttiin ja lopulta kyseessä oli maailmanlaajuinen bisnesjätti, josta setä omisti edelleen jonkinlaisen osan. Eläkkeelle jäädessään hän myi oman osuutensa muille osakkaille, osti hienon talon ja eli eläkepäivänsä mukavasti, joskaan ilmeisesti ei erityisen loisteliaasti.

Tämä on se tarina, jonka kuvittelen olevan eniten totta, mitä olen saanut selville tutkiessani yritysten historiikkeja sun muita. Varsinkin sieltä alkuvaiheista on tietoa kuitenkin tarjolla hyvin vähän. Ja miten setä itse päätyi tällaiseen tilanteeseen, ei mitään käsitystä. Oliko se hyvää onnea, kovaa työtä, bisnesvainua vai mitä. Mummokaan ei tiedä, heidän kirjeenvaihtonsa ei käsittele tällaisia arkisia asioita.

Miksi setä sitten testamenttasi omaisuutensa tänne Suomeen, minulle? Mummo tiesi kertoa sen verran, että setä ei koskaan oikeastaan pitänyt siitä amerikkalaisesta elämäntyylistä. Hän oli kyllä syntynyt Amerikassa, mutta suomalaisten siirtolaisten perheeseen ja ehkä hän ajatteli vielä myöhemmälläkin iällä, että Suomessa ollaan jotenkin järkevämpiä, että on fiksumpaa testamentata rahat Suomeen (välihuomautus: jos hän olisi tiennyt suomalaisen verokarhun ahneuden, olisi kyllä saattanut jättää tämän tekemättä). Lapsiahan heillä ei vaimonsa kanssa ollut (olisi kiva tietää, onko tämän takana jotain erityistä tarinaa) ja sukulaisia muutenkin vähän siellä puolen valtamerta. Sen sijaan mummo oli Suomessa ehkä niitä läheisimpiä sukulaisia ja aina Suomessa käydessään he mummon luona olivatkin vaikka sukulaisia olisi ollut muuallakin.

Silloin kun he viimeksi kävivät Suomessa, ei minun siskoni ollut vielä syntynyt, minä olin sellainen pikkuinen tyttö. Ilmeisesti tämän perusteella hän sitten päätti tehdä testamentin minun hyväkseni. Tulee väistämättä ajatelleeksi, että ei ollut kyllä vahvalla pohjalla se päätös, mutta en minä suoranaisesti valita. Jos setä olisi kuollut ennen vaimoaan, vaimolle olisi taattu kunnolliset elinmahdollisuudet, mutta täti kuoli joitain vuosia aikaisemmin.
Viimeisinä vuosinaan setä oli tiettävästi hyvin heikossa kunnossa, hän asui jossain hoitokodissa tms ja kuoli yksin. Tai ei ainakaan sukulaisia siis ollut lähistöllä, tiedä sitten jos on ollut laajakin tuttavapiiri.

Olisi kyllä kiinnostavaa lähteä käymään joskus noilla seuduilla, missä setä asui, jos vaikka saisi jotain kautta yhteyden joihinkin hänen tuttaviinsa. Olisi ihan mielenkiintoista tietää, millainen ihminen tämä setä oikein oli, sitten lopulta... Tosin jos se totuus ei olekaan yhtä ruusuinen kuin kuvittelen, niin ehkä olisi syytä antaa olla.

30.11.10

Maksaako herrasmies?

Tämä on jatkoa tuolle vähän aikaa sitten julkaistulle jutulle, jossa vihjaisin, että yksistä bileistä löytyi mukava seuralainen (ja että menin suostumaan kahvilakutsuunkin jo). Kahvilla tuli käytyä ja muutenkin viihdyttyä hyvin yhdessä, joten menneellä viikolla tai joskus silloin sain kunnon illalliskutsun erääseen ravintolaan. Lupauduin mielihyvin. Ruoka oli hyvää, loistavaa suorastaan ja viinit asiantuntevasti valittuja.

Sitten tuli tietysti se välttämätön paha, laskun maksaminen, miten se maksetaan ja kuka maksaa. Tarjouduin maksamaan oman osuuteni, mikä olisi yhteensä puolentoista sadan euron ravintolalaskusta vähintäänkin kohtuullista. Mies ei suostunut kuuntelemaankaan moista ehdotusta, hän maksaa. En tiedä hänen taloudellisesta tilanteestaan mitään, mutta töissä on ja ainakin vaikuttaa siltä että kohtuullisen hyväpalkkaisestakin työ saattaisi olla. Yritin ihan pikkuisen sanoa, että kyllä minulla oikeasti olisi varaa maksaa oma osuuteni.

Mies nojautuu pöydän yli ja katsoo minua silmiin: "Kuule, mä en olisi ikinä kutsunut sua tähän ravintolaan, jos mulla ei olisi varaa tarjota tätä sulle. Eikä tässä oikeasti ole kyse mistään omaisuuden tasajaosta vaan siitä että kun mä kutsuin, niin mä myös maksan. Niin että mä maksan nyt ja tapellaan vaikka ravintolan ulkopuolella sit."
Mitä tuohon voi sanoa? No ei oikeastaan mitään.
Paitsi että kutsuin hänet ravintolasta ulos päästyämme vielä drinkille läheiseen drinkkibaariin ja koska minä kutsuin, uhkasin myös maksaa kaiken. Kosto on suloinen, tosin sekin osui omaan nilkkaan, koska seuraavana päivänä minulla oli työpäivä ja aamulla särki päätä.

29.11.10

NY kutsuu

Se paljon mainostettu Nykin matka alkaa häämöttää ovella ihan tuota pikaa. Suunnitelmia on jo vaikka miten paljon, toivottavasti jet lag ei hirveästi haittaa ainakaan ensimmäisten päivien planeja.
Mainitun shoppailun lisäksi olisi tarkoitus tehdä muutakin. To do-listalta löytyy itseoikeutetusti American Museum of Natural History, National Museum of the American Indian ja pari muuta museota; illallisia joissain ravintoloissa (juu, on varattu pöydät jo viikkoja etukäteen), musikaaliinkin on liput varattuna ja yksi elokuvakin pitäisi käydä katsomassa, nimittäin Secretariat, jota ei Finnkino ole tuonut Suomeen lainkaan (prkle!). No, en nyt tiedä onko se mistään kotoisin ylipäänsä, luultavasti perinteistä Disneyn perhesiirappia, mutta on siinä sentäs hevosia...
Ja toki aikaa on varattu lorvailemiseen, ihan siihen että vain istuu hetkeksi paikoilleen ja katselee ympärilleen.

Matkakuumetta ilmassa, eh?

28.11.10

Tuparilahja

Tuli tuossa vietettyä tupareita kavereiden kera ja samalla kätevästi myös pikkujouluja. Kaverit tietävät, että olen lukenut alusta asti Sosiaalisesti Rajoittuneet-sarjakuvaa (olin Sunpointin käyttäjä vuonna 2000!). Koska minulle on kuulemma vaikeata keksiä minkäänlaista lahjaa nykyisin, he saivat idean eräästä vanhasta SR-stripistä: nimittäin tästä (kys. strippi viittaa Rytsölän veljeksiin, jotka tekivät 2000-luvun alussa komean tilin myymällä joitain osakkeita ja ostivat Lamborghinit). Koska tuolloin elettiin vielä markka-aikaa, minä sain europyöristyksen kaupan päälle eli 20 euron lahjakortin Stockalle!

No, kerrottakoon että sen lisäksi sain myös joka kodin selviytymispakkauksen, joka piti sisällään kaikkea pientä mutta tarpeellista ja yleensä sellaista, joka on kateissa silloin kun tarvitaan. Siellä oli hakaneuloja, jeesusteippiä, narua, sakset, pinsetit, taskulamppu, pattereita, tulitikut, klemmareita, nippusiteitä, puukko, pari merkkaustussia ja kaikkea muuta tuonkaltaista. Tulee kyllä tarpeeseen, varsinkin kun sieltä löytyi myös sammutuspeite. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten ole aiemmin omistanut mitään alkusammutusvälinettä. Nytpähän tuli sekin sitten, niin että kiitos kaverit!

27.11.10

Tulevaisuudensuunnitelmia

Tämä on vähän niinkuin jatkoa tuolle "Mitä aion elämälläni tehdä"-tekstille, jossa pohdin sitä, mitä teen sitten kun työt lopulta loppuvat kokonaan (ei ole enää montaa päivää jäljellä!). Suunnitelmathan ovat siis vielä aivan auki, olen heitellyt ilmaan ideoita jonkinlaisesta bisnesenkelin urasta tai ehkä jopa riskirahoittajana toimimisesta, opettamisesta tai vapaaehtoistyöstä. Joka tapauksessa nyt heti kun työt loppuvat, en aio tehdä mitään. Aion levätä, lorvailla ja vetelehtiä monen vuoden edestä.
Sitä paitsi se NY:n matkakin on lähestymässä. Ensi vuodellekin on pari reissua tiedossa. Ja jos vaikka keksisin muitakin soveliaita matkakohteita.
Lisäksi olisi vallan mainiota, jos saisi aloitettua sen uuden talon rakennusprojektin. Tässä pitäisi pian tehdä suunnitelmat kuntoon että saataisiin rakennuslupien haku tulille. Eli ensi keväänä minulla ei välttämättä riitä aika eikä kiinnostus mihinkään turhaan, kuten työntekoon.

Miten sitten tulevaisuudessa, sitä en tiedä. No, sen kuitenkin tiedän että kesät vietän melko suurella todennäköisyydellä Suomessa. Ei ole mitään järkeä rakentaa taloa ja siihen ehdottomasti kuuluvaa hienoa puutarhaa (puutarhasuunnitelmat ovat totta puhuen jo pidemmällä kuin talon vastaavat...), jos siitä ei aio nauttia. Ja vaatiihan se piha hoitoakin. Sen parissa varmasti kuluu aika rattoisasti toukokuusta syyskuuhun. Lopun vuodesta voisi käyttää matkusteluun ja sitten noihin työjuttuihin, jos jotain sellaisia onnistun itselleni kehittämään.
Tällaisilla suunnitelmilla siis mennään eteenpäin toistaiseksi. Harmi kyllä, jos suunnitelmat rakentamisen aloittamisesta keväällä toteutuvat, ei sitä pihaa pääse laittamaan vielä ensi kesänä, koska siellä on massiivinen rakennustyömaa. Tosin piha-alue on laaja ja yhteen nurkkaan varmasti saan jo ainakin jonkinlaista kasvimaata aikaiseksi, joten ihan menetetty ensi kesä ei ole.

26.11.10

Hamsteri noin muuten vain

Kirjoittelin alkukuussa lemmikeistä ja siitä, miten olisi kiva hankkia joku pikkujyrsijäkin lemmikiksi. Menin mainitsemaan tästä eräälle kaverille, jolla on pari kappaletta syyrialaisia hamstereita ja hän pyysi minua käymään jonain iltana katsomassa niitä ja tutustumassa hoitamiseen ynnä muuhun. Ja lisäksi hänen hamsterit saattaisivat kuulemma olla joskus vailla viikonloppuhoitajaa vaikka ne kuulemma pärjäävät mukavasti muutaman yön yksikseenkin.

No, minähän kävin niitä katsomassa ja sitten tuli viikonloppu, jolloin kaveri oli käymässä toisessa kaupungissa ja sovimme, että käyn lauantai-iltana hoitamassa hamsterit omine nokkineni. Sain toki kovat ohjeet mitä pitää tehdä ja jääkaapissa oli valmiina odottamassa kasviksia hamstereille annettavaksi. Hamstereiden mökit piti siivota ja vessanurkka ja tarkistaa muutenkin ettei mihinkään ole piilotettu ylimääräisiä ruokavarastoja, jotka saattaisivat pilaantua. Sitten piti laittaa lisää purua häkkeihin ja pesämateriaaliksi vessapaperia, vaihtaa pulloihin vesi, tarkistaa kuivaruuan määrä ja antaa uutta tuoreruokaa. Sen lisäksi minun hommani oli vielä juoksuttaa hamsulaiset eli nostaa ne touhulaatikkoon ja vahtia että ne myös pysyvät siellä. Kun kyse on 100% erakoista, piti tämä tehdä siis kummallekin erikseen. Pari tuntia siihen sai menemään helposti.

Ja minä olen niin rakastunut. Ne ovat aivan ihania! Miten voi eläin olla niin suloinen kuin hamsteri? Sitten se kuitenkin on suloinen vain sen takia, että saisi kerjättyä lisää ruokaa, ylensyönti on kuulemma hamstereiden lempiharrastus. Minäkin näin kaverin naaraan suorittavan täyshamstrauksen ruokakupilla, olin antanut uutta tuoreruokaa ja pikkukaveri ahtoi kaiken poskipusseihinsa kerralla ja kiikutti ne pesämökkiin piiloon. Pelkäsin jo, että siltä repeävät posket kun se niihin isohkoja porkkananpalasia lykkäsi, mutta ei sentään, ei ainakaan sillä kertaa.
Toinen hamstereista viihtyi mainiosti käsissä istuskelemassa ja sitä sai silitellä sydämensä kyllyydestä. Toinen oli vähän (tai siis aika paljon) vilkkaampi, mutta kesy ja luottavainen silti, senkin sai nostettua hyvin touhulaatikkoon ja pois. Läheltä piti ettei se kiivennyt sylistäni olkapäälle, tästä kaverini oli varoittanutkin ja tiesin mennä lattialle istumaan, että jos hamsteri sattuisi putoamaan, se ei putoaisi korkealta. Sain sen kuitenkin kiinni ilman suurempia välikohtauksia.

Voi että, olen menettänyt sydämeni näille... Saa nähdä jos sitä itse hankkisi yhden hamsterin lemmikiksi. Tosin jos aion kovinkin paljon matkustella, ei minkään lemmikin hankkiminen ole erityisen järkevää. Täytyy nyt miettiä ja harkita.

25.11.10

Vastakkaisen sukupuolen edustaja

Olin tuossa eräänä viikonloppuna erään kaverini luona pikkujoulubileissä tai pikemminkin illanistujaisissa. Osa kaverin tuttavapiiristä on tuttua jo entuudestaan, mutta osa puolestaan sellaista, jonka kanssa en ole koskaan ollut tekemisissä. Ainakaan paljon. Tästä sitten nokkelimmat lukijat pystyvät päättelemään loput.

Joo, siellä oli yksi mies. Mukava kaveri kaikkinensa, juttelimme keskenämme pidemmän aikaa. Kiinnitin huomiota siihen että hän ei juonut alkoholia lainkaan (se on aina positiivinen havainto), syy oli kuulemma se että hän oli autolla liikkeellä. Asuu vähän kauempana kaupungista eikä aina viitsi taksilla kulkea ja busseista ei ole tietoakaan.
Ulkoisesti kaveri oli nallekarhumainen, suht pitkä ja roteva, vähän mahaa, kihara tukka ja partaa. Herkkä nauramaan. Just semmoinen, jonka kainaloon olisi kiva käpertyä.

Ei tästä vielä kannata julistaa vuosisadan romanssia syntyväksi, mutta yhteystiedot tuli vaihdettua (sähköpostiosoitteet, en minä puhelinnumeroani vielä) ja sain jo ensimmäisen mailinkin. Kutsui minut kahville johonkin mukavaan paikkaan *punastus*
Lupasin jo *toinen punastus*

24.11.10

Bloggaustahtiin lievennys

Aion jatkossa julkaista kahden tekstin sijasta vain yhden päivää kohti (sitten ehkä kaksi jos tulee joitain nopeita juttuja), koska ei minulla oikeastaan riitä kahta edes etäisesti mielenkiintoista tekstiä joka päivälle. En todellakaan ostele joka päivä mitään hienoa kosmetiikkaa tai merkkivaatteita, saati nyt autoja tai asuntoja ja suurin osa rahaan liittyvistä muista ajatuksistani ei ole julkaisukelpoisia.

Ravintoloista voisin kirjoittaa kyllä, mutta niissä on se inhottava puoli, että ne paljastaisivat tarkkaavaisille lukijoille melko nopeasti, missä kaupungissa asun. Voisin tietysti olla mainitsematta ravintoloiden nimiä, mutta vähintään nyt ruokalistasta ja tilaamistani ruuista pitäisi sanoa jotakin... Eihän teissä ole sellaisia stalkkereita, eihän?

(ehkä jossain vaiheessa jotain ylimalkaista voin kirjoittaa ravintoloista)

23.11.10

Kosmetiikkahamsteri

Kerroin jo aikaisemmin olleeni jonkinasteinen minimalisti kosmetiikan suhteen, kunnes sitten sorruin kerralla ja kunnolla erään tavaratalon kosmetiikkaosastolla. Minä en tiedä miksi minä aikaisemmin olen käyttänyt niin vähän meikkejä (siis en sinänsä vähän, meikkasin esim. töihin suunnilleen joka päivä, mutta tuotteita minulla ei ollut suurta valikoimaa), siihen ei siis liity mitään erityistä ajatusta miksi olen käyttänyt vuosikaudet esimerkiksi vain yhtä tiettyä ripsiväriä, paitsi että se kyseinen ripsiväri nyt vain oli hyvää enkä sitten viitsinyt edes kokeilla muita.

No, nyt minusta tuntuu, että olen ostanut edellisen kymmenenkin vuoden edestä kosmetiikkaa... Jotenkin sitä vain ei voi kävellä kosmetiikkaosaston ohitse katsomatta mitä siellä on tarjolla ja sitten mukaan tarttuu yleensä jotakin. Varsinaisia hoitotuotteita, kosteusvoiteita, puhdistusaineita yms. en juuri osta, mutta sitten kaikkea ihanaa meikkiä: luomivärejä, huulipunia ja -kiiltoja, rajauskyniä, meikkivoiteita, poskipunia, ripsivärejä ja niin edelleen.

Nyt olen intoutunut katselemaan eri kosmetiikkabrändien nettisivujakin, varsinkin niitä jotka tarjoavat kunnon selvityksen tuotteista. Olen innostunut Esteé Lauderin luomiväreistä, ostin alunperin yhden neljän värin paletin suunnilleen sattumalta kun oli niin kivat värit ja totesin sen olevan hyvää luomiväriä. Nyt noita EL:n luomivärejä on kertynyt jo pari kappaletta lisää ja katselen haaveillen noita muita tuolla nettisivulla.
Eivätkä ne Chanelinkaan luomivärit yhtään hullumpia ole...

Toinen vaaranpaikka on parfyymihyllykkö. Voisin viettää siellä kolme päivää kyllästymättä, kunhan minulle vain tarjottaisiin tarpeeksi niitä testiliuskoja ja kahvinpapuja. Tutustuin nimittäin vasta äskettäin tuohon parfyymien haistelun maailmaan eli nenä ns. neutraloidaan nuuskimalla kahvinpapuja parfyymien välissä. En ymmärrä mihin se perustuu, minusta kahvinpavut eivät suinkaan neutraloi mitään, koska tuoksuvat itsekin voimakkaasti, mutta niiden kanssa ei tule sitä vanhaa ällötys-kyllästymistä hajuvesiosastolla.
Tuoksuista en osaa sanoa yhtä suosikkia, koska niitä(kin) on tullut osteltua tässä viime aikoina vähän yli oman tarpeen. En tiedä mihin niiden kanssa vielä joudun, koska todennäköisesti ikinä eläissäni en niitä kaikkia pysty varmasti käyttämään. Miksei tuoksuja myydä enemmän sellaisissa pienissä pulloissa?

22.11.10

Luokkayhteiskunta

Myönnän etten ole mikään sosiologi enkä yhteiskuntatieteilijä enkä koulutukseltani tai ammatiltani mikään muukaan sellainen, joka näistä asioista oikeasti mitään tietäisi. Kunhan mietin ja ääneen, vaikka olenkin ehkä jälleen kerran tekemässä itsestäni julkista idioottia.

Asia putkahti mieleen Anu Silfverbergin Duunareita kaikki - kolumnin ansiosta. Sinänsä tuo teksti on aika onnistunut, sanoisin. Pystyn omasta tuttavapiiristäni bongaamaan tuossa tekstissä esitettyjä hahmoja ja olenhan täälläkin pohtinut noita kuluttamisen eettisiä ongelmia (tosin edelleenkään se ei mielestäni pitäisi olla keskiluokkaisen tai itse asiassa kenenkään kuluttajan asia ottaa selvää tuotteiden alkuperästä, vaan myyjien ei pitäisi ylipäänsä myydä eikä tuottajien tuottaa eettisesti epäilyttävää tavaraa. Näin siis täydellisessä maailmassa).

Mutta joo, Suomi on kuulemma edelleen luokkayhteiskunta. Ehkä tällä hetkellä huomattavasti enemmän kuin vaikka joskus 80-luvulla. Tuloerot kasvavat, köyhien eli käytännössä alaluokan määrä kasvaa, köyhyys periytyy, keskiluokka märehtii tyytyväisenä vaikka yrittääkin näyttää duunarilta ja eliitti näpertelee keskenään eikä sitä kiinnosta alempi kasti. Mikä kuitenkin määrää yhteiskuntaluokan? Tulot ja omaisuusko? Vai koulutus? Vai perhetausta ja sitä myöten omaksutut asenteet? Vaikutusvalta yhteiskunnassa? Ja missä minä olen?

Jos omaisuutta katsotaan, eliittiin mennään ja kovaa. Yhteiskunnallista vaikutusvaltaa minulla silti ei ole. Vai voisiko sitä hankkia rahalla? Alkaa esimerkiksi avokätisesti tukea haluamiani yhdistyksiä tms?
Koulutukseltani kuulunen keskiluokkaan, enää vuosikymmeneen ei pelkkä korkeakoulututkinto ole taannut sen enempää, ei työtä, ei rahaa eikä statusta ja varsinkin kun kai puolet ikäluokasta pyritään kouluttamaan lukiosta vielä ylöspäin.
Ja perhetaustalta löytyy pienviljelijöitä, torppareita ja duunareita. Isän puolella sukua oltiin valkoisia ja pari kuoli punaisten tappamina, äidin puolelta löytyi taas jonkinverran punaisia, joista joku kuoli valkoisten luoteihin. Niin ja sitten oli niitä Amerikkaan lähteneitä.
Siitä sopii lähteä ottamaan selvää...
Ennen kuin tiesin mitään tuosta perinnöstä, olin todennäköisesti melko selkeästi sitä keskiluokkaa. Korkeahko koulutus, työpaikka, ihan ok palkka, elämä mallillaan vaikkei nyt mitään luksusta, ei vaikutusvaltaa, lievästi kiinnostunut eri asioiden eettisistä ja ekologisista puolista, mutten mikään kiihkoilija. Tarkoittaako yhtäkkinen rahan periminen sitten automaattisesti nousua sinne eliittiin?

Taidan vaan olla kuulkaa nousukas...

Talonomistaja

No niin, nyt on sitten tehty se, mitä on tässä suunniteltu: ostin vanhemmilta talon pihapiireineen, ulkorakennuksineen ja traktoreineen. Muut maat ovat vielä heidän nimissään ja he saavat asua tuossa talossa ensi keväälle asti ainakin, niin että pystyvät hankkimaan uuden asunnon keskustasta. Jo heillä yksi isohko rivarinpätkä onkin kiikarissa.
Ja sitten pitäisi alkaa suunnitella uutta taloa ja anoa rakennuslupia ja muuta sen sellaista, jos sitä vaikka pääsisi kevään tullen purkamaan vanhaa ja rakentamaan uutta. Isän kautta onneksi järjestyy paljon asioita ja menenkin pian arkkitehtitoimistoon juttelemaan talosuunnitelmista. Yritin katsella tuossa jo monen sortin valmiita talopaketteja, mitä eri valmistajat tarjoavat, mutta niiden kaikkien pohjaratkaisuissa oli jotain vikaa tai eivät ainakaan olleet täydellisiä ja vaikka niitä olisi saanut muunneltuakin, niin silti ei oikein mikään iskenyt.

Minulla on olemassa jo pitkä lista asioista, joita haluan omaan talooni, mutta toisaalta sitten joidenkin perusjuttujen kanssa olen vielä ihan pihalla. Esimerkiksi se, haluanko yksi- vai kaksikerroksisen talon? Kaksikerroksiseen taloon saisi parvekkeen tai vaikka kaksikin, mutta jos sitten 50 vuoden päästä liikun rollaattorilla, ei portaat varmaan kuulu enää valikoimaan. Voisihan sitä tietysti olla ovela ja tehdä talosta sellaisen, että alakerrassa on riittävästi tilaa ja mm. makuuhuoneita, että tarvittaessa yläkerran voi sulkea kokonaan ja käyttää vain alakertaa. Niin joo ja ulko-ovelle täytyy tulla pyörätuoliliuska. Joka tapauksessa talon pitäisi olla sellainen, ettei sitä tarvitse elämäntilanteiden muuttuessa olla heti laajentamassa tai remontoimassa, saati sitten myymässä kokonaan.

Passiivitaloa en halua. En luota ainakaan vielä tippaakaan siihen, että ne todella olisivat homeettomia. Ja mikäli olen oikein käsittänyt, ne ovat aika riippuvaisia siitä ilmastointitekniikastaan. Enkä halua ajatella, mitä tapahtuu jos sattuu jonain myrskyisenä talviyönä menemään sähköt koko kylältä. Ei olisi ensimmäinen kerta eikä edes niin kovin harvinaista vaikka pitkiltä katkoksilta on säästytty. Sinne tulee maalämpö ja varaava takka. Tosin muistaessani viime kesää, ilmastointikaan ei olisi kelvoton juttu.

Mutta näitä passaa sitten miettiä sen arkkitehdin kanssa tarkemmin.

21.11.10

Raha ja mitä sillä ei saa

Raha ei tee kenestäkään kaikkivoipaa.

Todiste nro 1. Ostin nousuhumalavaiheessa itselleni saniaisen kukkakaupasta huolimatta siitä, että vuosien varrella olen onnistunut kiduttamaan kuoliaaksi lukemattoman määrän saniaisia. Minua ja saniaista ei vain ole tarkoitettu yhteen, mutta jaksan silti yrittää vaikka jokaisen kuolonuhrin jälkeen totean itselleni, että nyt riitti, tämä saa olla viimeinen saniaiseni ikinä. Jotenkin niihin aina sitten sortuu uudelleen kun karvaimmat muistot ovat haaltuneet.
Niin tälläkin kertaa kävi. Ostin taas kauniin hiussaniaisen ja taisin hiukan unohtaa sen kastelun muutamaksi ylimääräiseksi päiväksi. Jouduin kiikuttamaan raukan roskiin tuossa muutama päivä sitten.
Koska en kuitenkaan voi olla ostamatta saniaisia jatkossa, yritän muistaa ostaa seuraavalle uhrille samalla myös altakasteluruukun.

Todiste nro 2. Menin ostamaan itselleni myös hienot öljyvärit ja muut tarvikkeet, koska kuvittelin rahan lisäävän myös taiteellisia kykyjäni. Olen aina kyllä pitänyt maalaamisesta ja piirtämisestä, mutta molemmissa hommissa innostus voittaa osaamisen. Omaksi ilokseni olenkin niitä harrastellut ja nyt on sitten kunnolliset välineet, mutta inspiraatio odottaa vielä tulemistaan.

Todiste nro 3. Jos yrittää mennä elokuviin katsomaan jotain suosittua, vasta teattereihin tullutta pätkää, se lippu kannattaa varata jo mieluummin vähän etukäteen kuin vasta samana päivänä. Kun ei siellä teatterissa ole järkeviä istumapaikkoja enää tarjolla.

Todiste nro 4. Piikkikorkoja ei vain ole tarkoitettu käytettäväksi talvella, vaikka kuinka kulkisi taksilla paikasta toiseen. Tai sitten minä en vain osaa...

Tuotteiden hinta, mitä se takaa ja kuka sen maksaa

Tämä on nyt saman vanhan jauhamista eli sitä, kannattaako aina ostaa kalleinta/halvinta vai kannattaako lopulta ostaa oikeasti yhtään mitään... En vain päässyt näistä ajatuksista eroon yhdellä kirjoittamisella.

Aloitetaan nyt vaikka siitä, että toivottavasti kukaan ei luule tai oleta, että syön vain tuoreita ostereita ja kalleinta kaviaaria tai että käyn joka päivä kaupungin kalleimmassa ravintolassa kittaamassa samppanjaa, jonka pullohinta lasketaan tuhansissa. Tai että jos ostankin vaikka jotain pastaa, valitsen sen käsintehdyn italialaisen spagetin, johon on suunnilleen jauhettu valkoista tryffeliä mukaan ja jonka kilohinta on satasia. Koska en todellakaan! Se Pirkan tarjousmakaroni on ihan hyvää tavaraa enkä minä näe mitään järkeä ostaa jotain viiden euron pastapussia, jos saan saman määrän samanlaista pastaa 50 sentillä.

Minä ostaisin mielelläni ja iloisena sen 5 euron pastapussin, jos voisin olla varma, että se on jotenkin parempaa. Vaikka nyt esimerkiksi luomupastaa tai täysjyväpastaa tai että sen viljelijä ja tekijä saisivat varmasti kelvollisen palkan työstään ja niin edelleen. Mutta kun ei. Tai siis en minä tiedä, muttei tällaisia seikkoja ainakaan mainosteta sen kalliin pastapussin kyljessä. Niin että minä ostan sen Pirkkapussin sen takia että se on halvempi, kun se toinen ei tarjoa mitään lisäarvoa kalliimmalle hinnalleen.
Vai tarjoaisiko se? Onko Pirkkamakaronissa jotain vikaa kun se on niin halpaa? Onko sen kalliimman pastan tehtailla paremmat työolot ja se on sen takia kalliimpaa, kun ei voida teettää millaisissa oloissa tahansa miten pitkää työpäivää tahansa minkäikäisillä työntekijöillä tahansa ja miten pienellä palkalla tahansa? Miksi tätä ei kukaan kerro? Miksi kuluttajan pitää ottaa itse selvää kaikesta? Eikö olisi kivaa ja ennen kaikkea helppoa, jos voisi vain ostaa sen kalliimman pastapussin ja olla varma, että tämä on nyt ihan oikeasti parempi valinta kuin se halvempi?

Pasta nyt on vain yksi esimerkki, jonka repäisin hätäpäissäni. Toinen nyt voisi olla vaikka nuo merkkilaukut. Tuolla Halpaa vai kallista - tekstin kommenteissa oli juuri mainittu se, että kuulemma Chanelin työntekijöille oikeasti maksetaan siitä laadusta ja että työolotkin ovat kelvolliset.
Ei sekään välttämättä totta ole. Ei ole niin kauhean kauaa, kun jossain heitettiin vakavia epäilyksiä siitä, että ovatko ne kalliit merkkituotteet oikeasti eettisesti teetettyjä ja hintansa väärtejä. Että jonkin italialaisen huippumerkin laukut ja vaatteet valmistetaan kyllä Italiassa, joo, mutta tekijät ovat jostain Aasiasta minimipalkalla tuotuja, luultavasti laittomia työläisiä, työolot kehnot, valvontaa ei ole (kun ei kukaan niistä työläisistä tiedä) ja että niiden tuotteiden valmistus lopulta ei maksa juuri mitään, mitä nyt suht laadukkaat raaka-aineet, mutta työ on melkein ilmaista ja tuotteiden hinta on korkea siksi, että valmistaja nyt vain vetää välistä ihan jumalattomat katteet.
Ja minä taas en nyt ihan välttämättä haluaisi maksaa tällaisista tuotteista enkä varsinkaan selkeätä ylihintaa, joka määräytyy sen takia että siinä kyljessä lukee Fendi tai Prada tai Gabbana tai jotain muuta. Minä en halua lihottaa epärehellisiä valmistajia.

Juu, onhan niitä kaikenlaisia luomu- ja reilunkaupan vaatteita ja asusteitakin tarjolla, mutta valikoima on toistaiseksi ihan jotain muuta mitä minä haluaisin. Eikä se nyt vielä riitä, että valmistaja itse kertoo, että heillä noudatetaan niitä ja näitä sopimuksia ja kaikki hymyilevät. Pitäisi päästä itse katsomaan ja kysymään, että miten paljon sille puuvillapellolla ahertavalle työläiselle oikeasti maksetaan ja että eihän työssä oikeasti altistu vaarallisille kemikaaleille.

Miksi tämän nyt ylipäänsä pitää olla näin vaikeata? Miksei voi vain kävellä sisään kauppaan ja sanoa, että tuo ja tuo, kiitos ja olla varma siitä, että näiden tekijöitä on kohdeltu edes jossain määrin inhimillisesti ja että he ovat saaneet kohtuullisen korvauksen työstään ja että luontokaan ei ehkä ole kärsinyt sanottavan paljon? Tämä maksaa tietysti ja ihmiset ovat tottuneet niihin Vapaa-Valinnan "kympillä kaksi"-vaatteisiin ja toisaalta ei kaikilla ihmisillä ole varaa ostaa kalliimpaa.
No, minulle se rahapuoli ei olisi ongelma, mutta missä on se kauppa, josta saa ihan varmasti ja oikeasti hyviä, fiksuja vaatteita, vaikka ne maksaisivatkin paljon? Missä?! Vai pitääkö tehdä niin kuin yleensä tehdään: sulkea silmät, ojentaa pankkikortti ja sitten toivoa, että juuri tämän vaatteen/tuotteen kohdalla asiat olisivat ihan hyvin?

20.11.10

Blogin uudet puolet

En olisi ikinä arvannut blogia perustaessani, että tästä voi oikeasti olla hyötyä minulle itselleni. Niin kuin nyt esimerkiksi muotiblogeja ruotiva teksti, jonka kommentteihin tuli pari uutta vinkkiä muotiblogeista. Sekin oli tietysti jo todella kiva juttu (lisääkin saa vinkata edelleen), mutta nyt sitten tuo korupostaukseni on poikinut ihan kelvollisesti vinkkejä.

Minä en tiedä suomalaisia enkä kyllä ulkomaisiakaan koruvalmistajia tai -liikkeitä, joten jos minun pitäisi ostaa jotain koruja, hortoilisin täysin sattumanvaraisesti siellä sun täällä. Mutta aina jossain netissä on joku toinen, joka tietää! Ja niin nytkin tuonne on napsahdellut nimiä ja nettiosoitteita, joiden avulla löytyy suomalaisia korusuunnittelijoita ja -seppiä, joista minä en ikinä ole kuullut mitään, mutta jotka nähtävästi osaavat tehdä upeita koruja.
Minun täytyy ihan kiittää ja ehkäpä hyvinkin jossain vaiheessa joku/jotkut noista korusepistäkin saavat kiittää kommentoijia. Lisäksi voinen sanoa, että blogissani olkoon mainostus sallittua (olisi tosin kiva aina kuulla, mainostaako kommentoija omia tuotteitaan eli on itse myyjä/tekijä/yrittäjä vai onko vain tyytyväinen asiakas).

Sitten toiveissa olisi ulkomaalaisia muotiblogeja ynnä muita vaatesivustoja.

Torkkupeitto

No ni, minä en enää ikinä sano mitään.
Kyllä nimittäin taas hävettää.

Vaahtosin alkukuusta kovaan ääneen, että minulle ei sitten Marimekkoa tule kuuna kullan valkeana. Onneksi siellä oli pieni disclaimeri: "jos siellä ei keksitä jotain sellaista, joka todella säväyttää".

Voisin nimittäin kuvitella hyvinkin adoptoivani tämän Marimekin Kimara-huovan omalle sohvalleni:

Lähde: Marimekko

Kiitos Stellalle vinkistä, siitä huolimatta että joudun julkisesti syömään sanojani (ei varmaan ole vika kerta).

19.11.10

Ainesta muoti-idoliksi

Kirjoitin aikoja sitten, että on niin vaikeata löytää netistä mitään inspiraationlähdettä, mitä tulee vaatteisiin ja pukeutumiseen yleensäkin. Pari suomalaista blogia olen kelpuuttanut listalleni, muttei niistäkään niin kovin paljon löydy. Ja jotenkin en ole ulkomaisiakaan vaateblogeja löytänyt, vaikka niitä kuulemma pitäisi olla pilvin pimein. Tietysti asiaa voisi auttaa, jos niitä ihan tosissaan etsisi...
Julkkiksista ja heidän pukeutumisestaan olen täysin ulkona, mutten ole voinut välttyä siltä tiedolta, että Englannin prinssi William on mennyt kihloihin ja häitä odotetaan ensi vuonna. Olen ollut hädin tuskin tietoinen, että prinssi seurustelee, mutta lähdin sitten katsomaan, että minkälainen nuori nainen on prinssin mielitietty on.

No, ainakin Kate Middleton osaa pukeutua!

Lähde: Just Jared


Lähde: ?
Tuo mekko on vain niin kaunis.


Lähde: Just Jared
Voi, nuo hatut... Tahtoo kans! Muutenkin asu on todella tyylikäs, vaikka tuon mekon sininen on juuri se, joka veisi minun naamasta ja hiuksista ne vähätkin värit. Se on vaan niin väärin, että jotkut ihmiset eivät ole tällaisia olminvärisiä. Tai siis en minä vaalea sinänsä ole, mutta tuo sininen saisi minut näyttämään olmilta.


Lähde: Daily Mail
Upea, pitkä mekko! Eikä tuota ainakaan tätimäiseksi voi haukkua, vaikka se onkin kaikin puolin tyylikäs.

Eihän tuollaisia Suomessa näy eikä niitä voi missään käyttää. Paitsi kerran vuodessa linnan juhlissa, jos sattuu kuulumaan kutsuttujen joukkoon (ei vieläkään huolta, ei ole minulle kutsua tipahtanut ja nyt alkaa olla jo varmaan vähän myöhäistäkin). Pitäisiköhän muuttaa Britanniaan? Naida joku vanhaa sukua oleva, mutta vähän köyhtymään päässyt lordi tai kreivi tai mitä muita niitä nyt on. Sitten saisi luvan kanssa tepastella hienoissa vaatteissa ja mielikuvituksellisissa hatuissa kaikenlaisissa seurapiirijuhlissa...
Tosin englantilaisen keittiön ja rakennuksien laadun pitäisi muuttua melko radikaalisti ennen kuin harkitsen sinne muuttoa edes semivakavissani.

(to-do-listalle kuitenkin Ascot Gold Cup, Epsom Derby, Grand National, Badminton, Burghley ja Lontoon olympialaiset. Rapakon takaa ainakin Kentucky Derby)

Verokarhu

Muutamissa kommenteissa on kyselty perintöveroasioista, mutta olen vältellyt niihin vastaamista, koska:
a. veroasiat ovat vielä auki, en tiedä mitä veroa joudun maksamaan ja miten paljon
b. en ole mikään verotuksen asiantuntija, joten jos yrittäisin selittää jotain, tulisin todennäköisesti sepustaneeksi jotain epäselvää tai jopa ihan väärää (termistö kun ei ole vielä hanskassa). Sen takia...
c. minulla on komppaniallinen lakimiehiä ynnä muita ammattilaisia, joiden joukossa on myös verotuksen asiantuntijoita, jotka yrittävät kaikin mahdollisin keinoin pitää maksamani verot mahdollisimman pieninä. Sitä kutsutaan verosuunnitteluksi. Lisäksi heidän tarkoitus on saada omistus- ynnä muut suhteet sen näköisiksi, ettei minun nimeni killuisi koskaan missään iltapäivälehtien lööpeissä kun taas on julkistettu valtakunnan verotiedot. Sitä puolestaan kutsutaan terveeksi järjeksi.
d. veroasiat ovat kuitenkin suht yksityisiä asioita, ainakin minulle
e. joudun kyllä maksamaan veroja, älkää siitä huolehtiko ettenkö minä joutuisi omalta osaltani osallistumaan tämän nk. hyvinvointiyhteiskunnan ja torkkupeittojen rahoitukseen
f. vaikka en kiellä etteikö tekisi mieli siirtää kirjat jonnekin Sveitsiin tai Monacoon tai mitä muita niitä veroparatiiseja nyt olikaan...
g. niiden verojuttujen pitäisi päivänvaloa kestää eli laittomuuksiin ei ole sorruttu

Ja sitä paitsi, kuka haluaa edes ajatella veroja vapaaehtoisesti?! Niitä tylsiä, kamalia summia, joita otetaan joka palkasta kuukausittain pois ja joita joutuu maksamaan muutenkin vähän joka käänteessä ja tuotteessa. Yhh.

Se veroista. Toivottavasti tämä nyt kattoi kyselijöiden tarpeet, koska siinä on suunnilleen kaikki, mitä suostun asiasta sanomaan.

18.11.10

Kotityöt

Luin tuossa juuri kotiapulaisista kertovan kirjan, jonka olin lainannut kirjastosta. Siihen oli kerätty muisteluita ihmisiltä, joiden kodissa on ollut kotiapulaisia tai jotka ovat itse toimineet kotiapulaisina jossain vaiheessa. Sittemmin kotiapulaiset ovat kadonneet, nykyisin kaikesta pitää selvitä itse: lastenhoidosta, kodinhoidosta, ruuanlaitosta, siivouksesta ja niin edelleen.
Ja sitten ihmetellään, miten Suomessa käytetään niin paljon eineksiä ja käydään niin paljon pikaruokaloissa syömässä! Kas kun naiset eivät enää suostu repeämään ihan joka paikkaan ja tekemään ihan joka asiaa itse. Mutta eipähän ole vaihtoehtoja, kotiäidille ei taida juuri eläkettä karttua ja muutenkin kotiäitiyttä pidetään sosiaalisesti halveksittavana loisimisena. Johan sen on huomannut niistä kommenteista, mitä tännekin on tullut kun kerroin irtisanoutuneeni töistä (minä en edes ole äiti): kamalaa, kyllä sitä töitä pitää ihmisen tehdä! Ihan kuin ilman työpaikkaa ei olisi oikein ihmisarvoakaan?

No, tuo lipsahti nyt tilityksen puolelle ja pois aiheesta eli kotitöistä. Oi, mielelläni minäkin maksaisin jollekulle siitä, että hän tekisi kotityöt puolestani. Siivouksen olenkin jo ulkoistanut niin pitkälle kuin vain pystyn. Se itse asiassa oli myös niitä klassisia ensimmäisiä asioita, joita rahoillani tein (kertonee vähän jotain minun suhtautumisesta siivoamiseen). Nykyisin siivooja käy kerran viikossa, imuroi, pyyhkii pölyt, siivoaa keittiön ja pesee vessan ja kylppärin, tuulettaa, vaihtaa lakanat, pesee käytetyt. Joka toinen viikko pestään lattiat kostealla. Säännöllisesti pestään myös ikkunat, sauna ja muuta sellaista.
Olen toistaiseksi ollut tyytyväinen käyttämäni firman palveluun. Jälki on siistiä, mitään huomauttamista ei ole ollut, siivoojat ovat aina ajallaan paikalla, laskutus on toiminut ja kaikin puolin on mennyt hyvin. Sama firma hoiti myös vanhan asunnon loppusiivouksen ja uusikin kämppä luututtiin läpi perusteellisesti. Minun ei tarvitse tehdä siivouksen eteen muuta kuin järjestellä tavarat suunnilleen paikoilleen ja pysytellä pois jaloista. Siivoojilla on mukana omat välineet ja aineet, joten niitäkään ei tarvitse minun hankkia ja säilyttää.

No, ruokaa teen mielelläni itse ja onneksi löytyy ravintoloita niitä päiviä varten, jolloin ei ruuanlaittoon ole inspiraatiota. Ja ruokakaupassakin käyminen on ihan siedettävä homma nykyisin. Itse asiassa hyvinkin siedettävä, ehdin näet käydä monessa erikoisliikkeessä päiväsaikaan sen sijaan että ryntäisin siinä viiden ruuhkassa johonkin supermarkettiin ostamaan suunnilleen valmiiksi pureskeltuja ruoka-aineksia.

Mutta vaatteidenhoidon voisin ulkoistaa. Olen kyllä aina arvostanut vaatteissa helppoutta eikä kaapista löydy montaa vaatetta, joka vaatisi käsinpesua tai muuta erikoiskäsittelyä. Silitettävätkin vaatteet ovat aika harvassa, moni on suht suora jo koneesta nostettaessa.
Joku voisi silti hoitaa päivittäisen pyykkikasani, pestä myös ne satunnaiset käsinpestävät vaatteet, ripustaa vaatteet kuivumaan, silittää tarvittavat vaatteet ja kaikki lakanat (pidän niistä enemmän silitettyinä vaikken itse koskaan jaksa sitä tehdä), viikata kuivat vaatteet ja viedä ne vaatehuoneeseen. Sillä vaatehuoneeni on jatkuvasti katastrofaalinen, en vain saa pidettyä vaatteitani ja liinavaatteitani siisteissä kasoissa ja tangoilla ja rekeissäkin vaatteet ovat miten sattuu.

Autokaupoilla

Tässä on nyt isän kanssa ihan tosissaan etsiskelty sitä autoa, kaupunkiin sopivaa, hyvännäköistä, täyshybridiä, nelivetoa, ulkoa pientä ja sisältä isoa. Ihme kyllä, ihan just tällaista ei ole tullut yhtäkään vastaan vaikkei tosiaan olisi rahasta niin nuukaa...

Olen siis isän kyyditsemänä kuljeskellut pitkin autokauppoja iltaisin ja viikonloppuisin, koeajanut jo useammankin koslan ja todennut että ihan yhtä hyvin voisin tehdä listan ja heittää siitä tikalla sopivan. Yhdessä on ilmastointi vakiona, toiseen saa kesärenkaat kaupan päälle, kolmas vie vähän enemmän bensaa kuin neljäs, jossa kuitenkin on vähemmän tilaa takapenkillä meinaan jos siellä pitäisi aikuisen istua. Viides oli kiva ajettava, mutta kuudes oli pienempi ja näppärämpi kääntymään ja seitsemännessä oli parkkitutka.

Autokauppiaita on maailman sivu moitittu siitä, että he myyvät autoja vain miehille, naiset eivät saa palvelua, eivät ainakaan asiallista. Voin sentään ilokseni todeta tällaisten myyjien joko saaneen asennekasvatusta tai kenkää. Hyvin palvellaan yksinäistä nuorta naista autokaupoissa tai vaikka olisi isäkin selän takana katselemassa. Yhdessä paikassa kyllä myyjä yritti sitkeästi isälle sitä autoa esitellä eikä tuntunut noteeraavan minua juuri lainkaan vaikka isä seisoskeli vähän syrjemmällä ja minä häärin autojen kimpussa. Isä katseli pitkin seiniä mitääntekemättömän näköisenä ja totesi lopulta, tuo likka sitä on ostamassa, itselle kelpaa vanha kiesi vielä vähän aikaan (olen kyllä yrittänyt esittää, että voisihan sen auton uusiakin, rahoituksesta voitaisiin neuvotella, mutta vielä ei ole ottanut tulta). Myyjä meni vähän nolon näköiseksi ja alkoi sitten asiantuntevana selittää minulle auton ominaisuuksia.

Kyllä minä autonkin jo ostin. Tai siis tilasin, tulee kun kerkiää.
...
...
...
Mitä te minua katsotte?
Joo ei, en aio kertoa tarkempaa infoa, vetoan jonkinasteisen anonymiteetin suojelemiseen, jälleen kerran. Ei se auto ole edes kalleimmasta päästä, joten siinä ei oikeasti ole mitään kertomista. Hajaantukaa! Täällä ei ole mitään nähtävää!

17.11.10

Kaupungin lisääntyneet mahdollisuudet

Vaikka olenkin vielä virallisesti töissä kuun loppuun asti, olen pitänyt tässä viime aikoina ylityötunteja ja tähteeksi jääneitä lomapäiviä pois ja itse asiassa olen työpaikalla vain kaksi ja puoli päivää viikossa. Niinpä tässä on ehtinyt hyvin tehdä tuota muuttoa, shoppailla, rentoutua ja tehdä kaikkea muuta mielenkiintoista.

Kotikaupunkini tarjoaa aivan uusia mahdollisuuksia, kun on aikaa arkipäivisin. Kaikki liikkeet ovat auki, myös ne jotka arkisin menevät kiinni klo 17 (ei toivoakaan ehtiä töiden jälkeen) eivätkä ole lauantaisin auki kuin ehkä klo 13-14 asti (ei toivoakaan että tällainen unikeko heräisi siihen mennessä). Aivan uusiin lounasravintoloihinkin olen ehtinyt tutustua.
Lisäksi museot, näyttelyt ja muut sellaiset lähestulkoon huutavat tyhjyyttään. Ne myös menevät usein kiinni suht aikaisin arkipäivinä ja lauantaisin, jos nyt ovat edes auki, ovat sanoinkuvaamattoman täynnä porukkaa. Arkena niissä on suorastaan nautinto käydä, paikalla ei ole kuin satunnaisia turisteja ja niitäkin on tähän aikaan vuodesta varsin vähän.
Ja isotkin kaupat, ne jotka ovat auki lähes jatkuvasti, ovat mukavan väljiä arkipäivisin. Ei tarvitse jonottaa sovituskoppeihin ja myyjillä on aina aikaa opastaa ja neuvoa.

Ja sama pätee toki muissakin kaupungeissa. Olen tehnyt tässä jo yhden pikkureissun erääseen toiseen kaupunkiin, vietin siellä kaksi päivää kierrellen ja tutustuen kaikkiin niihin paikkoihin, joissa en ole aikaisemmin ehtinyt koskaan käydä.

Koruja

Ehdin jo sijoittaa klassisista klassisimpaan: ostin itselleni helmikorusetin. Helminauhan kaulaan ja ranteeseen sekä korvakorut.
Sen lisäksi olen bongaillut sopivia koruja Kalevala Korun valikoimasta, mutta niissäkin on ongelmana se, että lopulta pidän oikeastaan aika harvoista KK:n koruista niin paljon, että viitsin ostaa niitä itselleni käyttöön. Suurin osa niistä on kyllä kauniita, mutta se ei vielä tarkoita sitä, että itse voisin kuvitella käyttäväni niitä. Carmen-rannerengas on kuitenkin ehdoton, mutta niin kaunis etten uskalla käyttää sitä.

Muuten kaipaisinkin vinkkejä koruliikkeistä, -suunnittelijoista, -nettisivuista, sekä Suomesta että ulkomailta. Ja kuten vähän kaikessa muussakin, voi olla joko yksinkertaista ja modernia, mutta myös perinteisempääkin tyyliä. Kaikki käy! (ja hinnalla ei ole väliä)

16.11.10

Hammasongelmia

Kirjoitin jo aiemmin että olen teettämässä hampaisiini kaikkea tarvittavaa korjausta ja siihen menee aikansa, kun ei kaikkea voida tehdä samalla kertaa. Niinpä olen tässä käynyt hammaslääkärillä suunnilleen viikottain.
No, remontti oli jo hyvällä mallilla ja itse asiassa viimeistä edellinen etappi oli saavutettu eli hampaistani oli otettu muotit purentakiskoa varten. Kiskoa piti vielä sovitella kun se oli tehty.
Sitten eräänä aamuna herätessäni totesin, että nyt muuten puuttuu yhdestä poskihampaasta isohko palanen. Se oli lohjennut yön aikana! Olin kai narskutellut taas innolla hampaitani... Lohjennut osanenkin löytyi tyynyn mutkasta, en ollut nielaissut sitä.
Siis pikasoitto hammasklinikalle, nopea tilanteen selvitys ja pääsin samana päivänä korjauttamaan hampaani. Korjaus oli suht helppo tehdä, mutta koska ne muotit oli otettu omista hampaistani, pitäisi tuosta korjatusta hampaasta saada melko tarkkaan samanlainen kuin mitä alkuperäinen oli, jotta tekopuolessa oleva kisko sopisi siihen. Siinä lienee vielä vähän viilailemista, sekä hampaassa että kiskossa (en ole päässyt vielä kokeilemaan sitä kiskoa tätä kirjoittaessani).

Menin hammaslääkäristä hyvillä mielin kuitenkin kotiin ja rojahdin illalla sohvalle popcorn-kulhon kanssa leffaa katsomaan. Aamulla herätessäni totesin, että nyt taas on suussa jotain outoa. Tällä kertaa korjatun hampaan kohdalla ien oli kovin turvoksissa ja turvotusta jatkui hyvän matkaa kitalaen puolelle. Voi ei, ajattelin, mitä nyt taas?
Sama proseduuri kuin edellisenäkin päivänä, soitto hampilääkäriin, tilanteen selvitys ja sain pika-ajan vielä samalle aamulle. Hammaslääkäri ihmetteli ja tutki ja kysyi sitten, olenko syönyt eilen pähkinöitä? En, sanoin. No kun täältä ientaskusta löytyi tällainen pähkinänkuoren tapainen, pieni ylimääräinen murena, joka oli sitten aiheuttanut turvotusta. No, popcornin kuorihan se oli! Enpä ole ennen joutunutkaan hammaslääkäriin popcornin takia. Hammaslääkäri tietysti poisti sen palasen, pani ientaskuun vielä vähän jotain antiseptistä ainetta ja turvotus alkoi laskea saman tien.
Jotenkin ei jatkossa huvita popcornin syöminen ihan hirveästi.

Minulla on rehellisesti sanoen huonoja kokemuksia kunnallisesta hammashoidosta ja siitä, että vaikka olisi kuinka kiiretilanne, aikoja ei vain ole. Ja kipupoliklinikkakin on vähän yhtä tyhjän kanssa, pitää jo aamulla tietää, jos iltapäivällä alkaa hammasta särkeä, sillä jos iltapäivällä soittaa kipupäivystykseen, ei vapaita aikoja sille päivälle enää ole, joten linjan päästä käsketään syödä puranaa ja soittaa seuraavana aamuna uudestaan. Tosi lohdullista.
Olenkin ollut jo pitkän aikaa sitä mieltä, että jos aikuinen ihminen aikoo hammashoitoa saada järjellisessä ajassa, on yksityinen ainoa keino siihen. Voin myös kertoa, että kannattaa tehdä hintavertailua, sillä hammasklinikoiden hinnoissa on eroja. Joskus kuulee vain kauhutarinoita siitä, että joku juurihoito maksaa suunnilleen tuhansia euroja ja sitten joku toinen on saanut yhtä lailla vaativan juurihoitonsa muutamalla satasella.

Verhoja

Ainakin jotkut verholiikkeet tarjoavat myös verhosuunnittelupalvelua kankaiden ja ompelun lisäksi ja päätin itse käyttää tällaista mahdollisuutta hyväkseni. Olin jossain blogissa nähnyt ylistäviä kommentteja verhosuunnittelusta. Niinpä tein vähän tutkimusta paikallisissa verholiikkeissä ja valikoimien katselun ohessa kyselin mahdollisuutta verhosuunnitteluun.
Asunto ei kuitenkaan ole vielä sillä mallilla, että verhosuunnittelulla olisi kiire. Varustukseen kuuluvat säleverhot joka ikkunassa, joten verhoja sinänsä ei tarvita. Koska suht selkeät suunnitelmat kaiken muun paitsi olohuoneen ja keittiön sisustamiseen on olemassa (ja se makuuhuone on oikeasti melkein valmis jo), niin makuuhuoneen ja kirjaston verhot katsottiin jo valmiiksi.
Makuuhuoneeseen tulee kaunein ruusukuosinen verhokangas, mitä suinkin liikkeestä löytyi. Saan muuten samasta kankaasta myös sängynpeiton. Kun minä sitä romanttista makuuhuonetta niin olen mainostanut ja siellä kuitenkin on valkoiset seinät, niin verhojen kanssa päätettiin pysytellä ruusulinjalla. Siellä on ruusuaihetta vähän muuallakin, joten verhot sopivat sinne kuin nenä päähän. Ei se silti vielä näytä miltään äklövaaleanpunaiselta.
Kirjastoon sen sijaan tulee raidalliset verhot, joissa on tummempaa ruskeata, vaaleanruskeata, kultaa ja vähän luonnonvalkoista. Ylös tulee kappa yksivärisestä kankaasta, joka sopii verhoihin.

En voi kuvitella enää helpompaa tapaa hankkia verhoja. Suunnittelijan kanssa suunnitellaan ensin, hän ottaa kaikki tarvittavat mitat. Verhot tehdään niiden perusteella ja tuodaan suoraan kotiin silitettyinä ja tarvittavat klipsut ja painot ja muut tulee mukaan. Ei ole oikeasti totta! Lisäksi he kuulemma myös säilyttävät mitat ja tiedot sitä varten, jos joskus myöhemmin haluan vaihtaa verhoja niin vanhojen tietojen perusteella on helpompi lähteä suunnittelemaan uutta. Ja jos minulla on itselläni visio verhoista, ei suunnittelijan tarvitse käydä enää paikan päällä, koska mitat on otettu jo.

15.11.10

Halpaa vai kallista?

Osui tuossa viikonloppuna silmiin joku lööppi, jossa luvattiin paljastaa totuus Miljonääriäideistä. En ostanut kyseistä lehteä, joten en sitten kai tiedä totuutta, tuskin kukaan ainakaan olisi tunnustanut, jos se huijausta olisi.
En tosiaan ole katsonut kyseistä sarjaa kuin kertaalleen, mutta en silti voi välttyä sitä käsitteleviltä juoruilta nettilehdissä ja -foorumeissa. Sitähän tosiaan on epäilty täysin tai ainakin osittain feikiksi milloin mistäkin syystä. Paras tai oikeastaan kehnoin selitys sille oli se, että toisella on nähty päällään H&M:n bikinit.

No herran jumala, jos on rahaa, niin eikö se tarkoita sitä, että nimenomaan voi tehdä ostoksensa juuri niistä liikkeistä, mistä haluaa eikä vain niistä, joihin on varaa? Jos joku rikas tykkää H&M:n vaatteista, niin mitä sitten, vaikka se halpisliike onkin? Pitääkö sitä kulkea yksinomaan Chanelissa ja Manoloissa, jos siihen on varaa?

Eihän se tietysti ole järkevää ostaa huonolaatuisia vaatteita, jotka eivät kestä käytössä, mutta näyttäkää ihminen, joka aina, ikuisesti ja jokaisessa tilanteessa toimii järkevästi. Kuka ei ole koskaan tehnyt yhtäkään heräteostosta, joka on osoittautunut enemmän tai vähemmän tyhmäksi? Tämä ei nyt kuitenkaan ole se pointti vaan se, että onko se oikeasti jotenkin sosiaalinen itsemurha jos varakas ihminen käyttää edullisia vaatteita? Tai muuten vain ei osta aina sitä kalleinta mihin on varaa?

Minä olen ollut intohimoinen Huuto.netin selailija ja kirjaston käyttäjä eikä se johtunut siitä, etteikö olisi ollut varaa ostaa uutta ainakin joskus. Enkä ajatellut luopua näistä tavoistani vaikka voisin toki ostaa kaikki haluamani kirjat. Vähän sama juttu vaatteidenkin kanssa, en aio jatkossakaan jättää jotain kivaa vaatetta tai asustetta ostamatta sen takia että se on halpa. Tai vääränmerkkinen. Tai väärästä liikkeestä.
Ikävä kyllä olen joutunut toteamaan vaatteiden kanssa sen, että kallis ei välttämättä tarkoita pitkäikäisempää. Kehnoihin ostoksiini lukeutuu mm. kallis talvitakki, jonka persus nyppyyntyi ihan samalla tavalla läppärilaukun alla kuin halvemmankin kaverinsa. Puhumattakaan siitä hintavasta merkkilaukusta, jonka pinta rispaantui muutamassa kuukaudessa. No, eipä näitä niin usein ole tullut vastaan, yleensä (onneksi) hinta korreloi kyllä laadun ja pitkäikäisyydenkin kanssa.
Mutta missä menee raja, että korkeampi hinta ei enää tarkoita parempaa laatua? Jos ostan 200 euron villaneuleen, onko Chanelin 1000 euron villaneule viisikertaa kertaa parempaa laatua ja kestää 5 kertaa pidempään? Vai ovatko ne lopulta ihan yhtä hyviä, mutta toisessa vain on se kallis merkki?
Olen ostellut joitain kallita merkkivaatteita jo, mutta aina tarkistanut niiden materiaalit ja viimeistelyn, samalla tavoin kuin teen halvemmillekin vaatteille. Mietin vain, missä menee järkevän hinnan raja?

(okei, tämä on hyvin sekava teksti, en saa oikein kiinni siitä mitä yritän sanoa, jos nyt tiedän sitä itsekään)

Mattosuunnittelua

Kaiken muun ohessa minun pitäisi vähän valikoida mattojakin uuteen asuntooni. Makuuhuone on helppo, kirjastohuone semihelppo ja eteinen-keittiö-olohuone mahdoton. Selailin tuossa jo joitain netistä löytämiäni mattovalikoimia katsoakseni vähän mitä on tarjolla ja minkätyyppistä voisi ainakin harkita. Taisin osua sitten just siihen paikkaan, missä valikoimaa on liikaa.


Kaiku, design Erja Tapani
Eikö olisikin kaunis? Tätä saisi myös punaisena, mutta se voisi olla jo vähän liiankin räiskähtelevä. Ja tuo vihreä väri vain on niin upea, ainakin tuossa kuvassa. Tämä tai tämäntyyppinen voisi olla olohuoneessa mukava.


Supernatural, design Alba Leiva
Tämä olisi väreiltään hillitympi, mutta olisikohan se jo liiankin syksyinen?


Strip Beige
Tämä olisi ainakin tyylikäs ja siinä mielessä varma valinta.


Eat, design Sara Larsson
Tällainen olisi just niin sopiva keittiöön!

Kuvat © Carpet Vista (juuri se paikka, missä on ihan liikaa valikoimaa)

14.11.10

Totta vai tarua?

Aloittaessani tätä blogia melkein arvasinkin jossain vaiheessa joutuvani kirjoittamaan tästä aiheesta. Tosin en kyllä ikinä uskonut, että näin pian (luulin että blogini saa vain marginaalisen määrän lukijoita, jos sitäkään). Nimittäin siitä, että onko tämä blogi totta vai ei. Onko jossain oikeasti rikas nuori nainen vai jonkun kiero mieli vain?

No ette kai te nyt sitä minulta kysy?
Jos olen kirjoittanut jo kolme viikkoa valheita, niin ei se kai ole temppu eikä mikään vakuutella teille vielä yksi valhe lisää eli väittää blogia kirkkain silmin todeksi. Ja jos tämä taas sitten onkin totta, niin... ette te sitä mitenkään saa selville (toivottavasti, jos suunnitelmani blogin jonkinasteisesta anonymiteetista toteutuvat). Jos sitten vastaan, että joo, ihan puhdasta soopaa olen tässä kirjoitellut iltojeni iloksi, niin eikös silloin putoa pohja pois vähän koko blogilta?
Tämä on vähän tällainen uskon asia, ei voi mitään. En minä silti aio menettää yöuniani sen takia, ettei joku usko minun blogiini. Ihan rauhassa saa olla uskomatta (ei sitä silti tarvitse tänne tulla työkseen huutelemaan). Tiedän etten uskoisi itsekään, jos joku toinen tällaista kertoilisi.
Tästä taas seuraa se, että jos te kommentoitte jotain tyyliin "ei tää totta oo", "voiks tää olla totta?" tai jotain muuta, niin en minä lähde puolustelemaan tätä blogia ja sen todenperäisyyttä. Sivuutan ne kommentit ihan täysin. Sillä olisiko minun puolusteluillani jotain arvoa, edellä kerrotun perusteella?

Yhden asian kyllä sanon (viitaten näiden kommenttien viidenteen, anonyymin lähettämään kommenttiin) ja se on se, että tämän blogin takaa ei löydy sponsoreita. Se että minä heittelen täällä hatusta vedettyjä brändejä, on täysin sattumanvaraista, omaehtoista ja ennen kaikkea ilmaista mainosta tai epämainosta kyseisille brändeille.
Niin, sen lisäksi yksikään tuotemerkki, maahantuoja tai myyjä ei voi oikein tarjota minulle minkäänlaisia lahjuksia, saati palkkaa tuotteidensa esittelystä ja mainostamisesta tässä blogissa. Palkan maksaminen edellyttäisi pankkiyhteystietojeni antamista, mikä puolestaan paljastaisi maksajalle henkilöllisyyteni (tai ainakin jotakin) ja tavaralahjojen lähettämiseenkin tarvittaisiin minun osoite, minkä jakamiseen suhtaudun penseästi.
Tietysti sitä voisi jonkun postilokero-osoitteen hommata... Vaan eipä vielä ole tullut tarjouksia tuommoisista, niin että asia ei ole ajankohtainen.