Vaikka kerroinkin ostaneeni aimo kasan kosmetiikkaa, pitää paikkaansa sanonta "vanhassa vara parempi". Ja se vanhempi ja parempi on tällä kertaa Chanelin Inimitable (yllättävää kyllä, myös Ostolakossa-blogin Virve on huomannut tämän mascaran ylivoimaisen paremmuuden äskettäin. Minä olen tiennyt sen jo vuosia).
Menin ostamaan huumassani muutaman ripsivärin lisää ja olen nyt kokeillut niitäkin. Esteé Lauderin Double Wear tekee kyllä hyvää jälkeä, mutta sen poistaminen ripsistä oli oma projektinsa, kunnes menin kysymään neuvoa kosmetiikkaosastolta. Se lähtisi pois kuulemma lämpimällä vedellä, mutta on minulla silti ongelmia sen kanssa.
Sitten löytyy Guerlainia ja Cliniqueta ja taisi yksi Helene Rubinsteinkin olla joukossa. Kaikki ihan kivoja, mutteivät pärjää tuolle Chanelille.
Jotain uuttakin on löytynyt kyllä, nimittäin YSL:n Perfect Touch-meikkivoide. Se sivellinpakkaus vaikutti ensin tosi metkalta, mutta toden puhuakseni se jättää vähän raidallista jälkeä, joten onneksi ostin samalla reissulla myös meikkivoidesiveltimen, jolla levitän tuon voiteen. Se vain tekee mielestäni kevyen mutta siistin ja kohtuullisen matan pinnan. Just sopiva jos haluaa näyttää hyvältä, muttei pakkeloidulta. Alle vielä kiiltoa poistava ja ihoa hieman tasoittava primer ja päälle kevyt puuteri, niin sillä mennään jo vaikka linnanjuhliin.
(ei pelkoa, ei ole tullut kutsua)
31.10.10
Kaupunkiautoa vailla
Uuden asunnon yhteydessä on minulla siis myös autohallipaikka, joten pitäisi ihan oikeasti miettiä sitä autoakin. Muutenhan kyseinen paikka on pikkuhiukka turha. Ensimmäinen kohde onkin ihan puhdas pikkuauto, joku näppärä ja kaupunkiin sopiva kottonen. Ja valikoimaahan riittää.
Kadehdin ihan niitä yhden merkin ihmisiä, joiden ei autoa ostaessaan/vaihtaessaan tarvitse mennä kuin siihen yhteen liikkeeseen, jossa parhaimmissa tapauksissa myyjät jo tuntevat kaverin entuudestaan ja ostaa tietyn merkin kulloinkin tarpeeseen sopiva malli. Suurin osa automerkeistähän tarjoaa varsin laajan valikoiman malleja, on pikkuautoista katumaastureihin ja kaikkea siltä väliltä, joten uskon hyvin että elämän eri vaiheista ja niiden tarpeista selviää vaikka jumittaisikin vain siihen yhteen, omaan merkkiinsä. Ja se olisi niin helppoa...
Työpaikalla on yksi vannoutunut fordisti ja toinen vannoutunut saabisti, jotka ovat olleet autojen suhteen asemasotavaiheessa jo kolmisen vuotta. Kumpikin irvii tasapuolisesti toiselle. Ainakin tämä fordisti väittää olevansa perintötekijöiden uhri, koska hänen isänsä oli kuulemma Fordin miehiä myös.
Voi miten kaipaisin tuollaista jo vaippaiässä imettyä varmuutta yhden automerkin ylivoimaisesta paremmuudesta! Se auttaisi nyt kovasti.
Sillä lähdetään katsomaan, mitä on tarjolla:
Nissan...
... Micra. Täytyy autoillakin joku naamaraja olla. Ei kelpaa.
... Note. Ks. ed. kohta.
... Tilda. Ei niin ruma, muttei kyllä top kympissäkään. Ehkä.
... Juke. Kamalannäköinen, taitaa olla liian isokin. Ehdoton ei.
... Qashqai. Liian iso taitaa olla.
... 370Z. Ei kelpaa. Jos urheiluautoa harkitsen, se on Aston Martin.
... GT-R. Olisi kyllä vekkulin näköinen, mutta ks. ed. kohta
Toyota...
... Aygo. Naamaraja. Ei kelpaa.
... iQ. En ole ikinä kuullutkaan, mutta ruma on.
... Yaris. Eeeh...
... Urban Cruiser. En tiedä onko tämä iso auto vai pikkuauto vai jotain siltä väliltä, mutta ei, ei tätäkään.
... Auris. Tätä saisi näemmä täyshybridinäkin. Ei paha.
... Corolla. Taitaa vissiin olla jo vähän isompi auto. Olen ajellut silloin tällöin muutaman vuoden vanhalla Corollalla eikä se hassumpi ole
... Prius. Täyshybridi tämäkin eikä edes pahannäköinen. Harkitaan.
Saab...
... ei ikävä kyllä tarjoa minkäänlaisia pikkuautoja.
Audi
... A1. Näyttää aika vekkulilta. Voisi harkita. Muut Audit taitavatkin olla sitten vähän isoja siihen, mitä haen.
BMW...
... 1-sarjan coupe ei näyttäisi kamalan pahalta. Sitä en osaa noista kuvista arvioida, minkä kokoluokan autoja nuo M-sarjalaiset olisivat.
Volvo...
... C30 näyttää takaapäin kamalalta.
... C70 näyttäisi jo paremmalta, mutta en minä avoautoa ole vailla.
... S40 olisi suht nätti, muut S-sarjalaiset näyttävät vähän liian isoilta enkä ole tämänkään koosta niin vakuuttunut.
Mercedes-Benz...
... minä en tykkää sitten yhdestäkään, en isosta enkä pienestä. En katso (huh, yksi merkki saatiin listalta sentäs pois).
Volkswagen...
... Polo. Ei paha, ei ruma. Ehkä
... Golf. Ei.
... Scirocco. Nyt täytyy tunnustaa Sciroccon mentävä reikä sivistyksessä. Ei näytä pahalta, mutten nyt tiedä kuitenkaan.
... New Beetle. Ehdottomasti ei.
Ford...
... Ka. Ehdottomasti ei.
... Fiesta. No tuo uusi Fiesta näyttää aika tyylikkäältä. Ehkä.
... Fusion. En ole koskaan päässyt selvyyteen onko tämä lintu vai kala vai mikä. Yhdellä työkaverilla on tällainen, ajoin sillä kerran erään työreissun toiseen kaupunkiin. Oli ihan näppärän oloinen ajettava. Tuommoinen kääpiökatumaasturi. Harkitaan.
... Focus. Tämä olisi ihan tyylikäs. Harkitaan.
... Mondeo. Taitaa olla vähän iso.
Renault...
... Twingo. Naamaraja. Ei.
... Clio. Naamaraja tälläkin tulee vastaan.
... Megane. Blääh.
Kia...
... Picanto. Naamaraja. Ei.
... Cee'd. Ei kuvien perusteella näytä kovin kamalalta.
... Venga. Naamaraja. Ei.
... Soul. Voi taivas. Ei.
Citroen...
... pienet ovat rumia, isot liian isoja. Ainoastaan C4 oli edes etäisesti sen näköinen mitä haen.
Ja joo, kyllä. Valitsen autoni ulkonäön perusteella. Suunnilleen samat ominaisuudet noissa varmasti kaikissa on, joko vakiona tai sitten saa ainakin lisävarusteena. Ilmastointi pitää olla, maksan siitä sitten vaikka ylimääräistä. Kulutus- tai päästölukemia en ole katsonut, mutta luulen silti, että tämän kokoluokan autoissa ei kovin isoihin eroihin päästä. Nuo hybridit tietysti kiinnostaisivat. Noo, joutaahan tässä miettimään...
Kadehdin ihan niitä yhden merkin ihmisiä, joiden ei autoa ostaessaan/vaihtaessaan tarvitse mennä kuin siihen yhteen liikkeeseen, jossa parhaimmissa tapauksissa myyjät jo tuntevat kaverin entuudestaan ja ostaa tietyn merkin kulloinkin tarpeeseen sopiva malli. Suurin osa automerkeistähän tarjoaa varsin laajan valikoiman malleja, on pikkuautoista katumaastureihin ja kaikkea siltä väliltä, joten uskon hyvin että elämän eri vaiheista ja niiden tarpeista selviää vaikka jumittaisikin vain siihen yhteen, omaan merkkiinsä. Ja se olisi niin helppoa...
Työpaikalla on yksi vannoutunut fordisti ja toinen vannoutunut saabisti, jotka ovat olleet autojen suhteen asemasotavaiheessa jo kolmisen vuotta. Kumpikin irvii tasapuolisesti toiselle. Ainakin tämä fordisti väittää olevansa perintötekijöiden uhri, koska hänen isänsä oli kuulemma Fordin miehiä myös.
Voi miten kaipaisin tuollaista jo vaippaiässä imettyä varmuutta yhden automerkin ylivoimaisesta paremmuudesta! Se auttaisi nyt kovasti.
Sillä lähdetään katsomaan, mitä on tarjolla:
Nissan...
... Micra. Täytyy autoillakin joku naamaraja olla. Ei kelpaa.
... Note. Ks. ed. kohta.
... Tilda. Ei niin ruma, muttei kyllä top kympissäkään. Ehkä.
... Juke. Kamalannäköinen, taitaa olla liian isokin. Ehdoton ei.
... Qashqai. Liian iso taitaa olla.
... 370Z. Ei kelpaa. Jos urheiluautoa harkitsen, se on Aston Martin.
... GT-R. Olisi kyllä vekkulin näköinen, mutta ks. ed. kohta
Toyota...
... Aygo. Naamaraja. Ei kelpaa.
... iQ. En ole ikinä kuullutkaan, mutta ruma on.
... Yaris. Eeeh...
... Urban Cruiser. En tiedä onko tämä iso auto vai pikkuauto vai jotain siltä väliltä, mutta ei, ei tätäkään.
... Auris. Tätä saisi näemmä täyshybridinäkin. Ei paha.
... Corolla. Taitaa vissiin olla jo vähän isompi auto. Olen ajellut silloin tällöin muutaman vuoden vanhalla Corollalla eikä se hassumpi ole
... Prius. Täyshybridi tämäkin eikä edes pahannäköinen. Harkitaan.
Saab...
... ei ikävä kyllä tarjoa minkäänlaisia pikkuautoja.
Audi
... A1. Näyttää aika vekkulilta. Voisi harkita. Muut Audit taitavatkin olla sitten vähän isoja siihen, mitä haen.
BMW...
... 1-sarjan coupe ei näyttäisi kamalan pahalta. Sitä en osaa noista kuvista arvioida, minkä kokoluokan autoja nuo M-sarjalaiset olisivat.
Volvo...
... C30 näyttää takaapäin kamalalta.
... C70 näyttäisi jo paremmalta, mutta en minä avoautoa ole vailla.
... S40 olisi suht nätti, muut S-sarjalaiset näyttävät vähän liian isoilta enkä ole tämänkään koosta niin vakuuttunut.
Mercedes-Benz...
... minä en tykkää sitten yhdestäkään, en isosta enkä pienestä. En katso (huh, yksi merkki saatiin listalta sentäs pois).
Volkswagen...
... Polo. Ei paha, ei ruma. Ehkä
... Golf. Ei.
... Scirocco. Nyt täytyy tunnustaa Sciroccon mentävä reikä sivistyksessä. Ei näytä pahalta, mutten nyt tiedä kuitenkaan.
... New Beetle. Ehdottomasti ei.
Ford...
... Ka. Ehdottomasti ei.
... Fiesta. No tuo uusi Fiesta näyttää aika tyylikkäältä. Ehkä.
... Fusion. En ole koskaan päässyt selvyyteen onko tämä lintu vai kala vai mikä. Yhdellä työkaverilla on tällainen, ajoin sillä kerran erään työreissun toiseen kaupunkiin. Oli ihan näppärän oloinen ajettava. Tuommoinen kääpiökatumaasturi. Harkitaan.
... Focus. Tämä olisi ihan tyylikäs. Harkitaan.
... Mondeo. Taitaa olla vähän iso.
Renault...
... Twingo. Naamaraja. Ei.
... Clio. Naamaraja tälläkin tulee vastaan.
... Megane. Blääh.
Kia...
... Picanto. Naamaraja. Ei.
... Cee'd. Ei kuvien perusteella näytä kovin kamalalta.
... Venga. Naamaraja. Ei.
... Soul. Voi taivas. Ei.
Citroen...
... pienet ovat rumia, isot liian isoja. Ainoastaan C4 oli edes etäisesti sen näköinen mitä haen.
Ja joo, kyllä. Valitsen autoni ulkonäön perusteella. Suunnilleen samat ominaisuudet noissa varmasti kaikissa on, joko vakiona tai sitten saa ainakin lisävarusteena. Ilmastointi pitää olla, maksan siitä sitten vaikka ylimääräistä. Kulutus- tai päästölukemia en ole katsonut, mutta luulen silti, että tämän kokoluokan autoissa ei kovin isoihin eroihin päästä. Nuo hybridit tietysti kiinnostaisivat. Noo, joutaahan tässä miettimään...
30.10.10
Teknisiä ongelmia
Joo, mä tiedän että osa kuvien linkityksistä ei toimi. Se liittyy jotenkin tuohon Blogerin uuteen editoriin, joka suomeksi sanoen on P-A-S-K-A, anteeksi nyt vain, mutta se on. En ole mikään Bloggerin superkäyttäjä, joskus kirjoitellut jotain erääseen harrastusblogiin ja sitä kautta oppinut käyttämään tätä vanhempaa editoria, joka on idioottivarma.
Ajattelin antaa uudelle editorille mahdollisuuden ja kokeilin sitä tämän blogin kanssa, mutta se kyllä pilasi mahdollisuutensa minkäänlaiseen yhteistyöhön. Toivottavasti Blogger ei kovin nopeasti aja tätä vanhaa editoria alas.
Olen taas tämän päivän kulkenut tunnollisesti kaksi askelta siskon perässä pitkin huonekaluliikkeitä. Alan epäillä, että jos sittenkin antaisin oman kämppäni sisustamisen hommaksi siskolle. Hän näyttää löytävän tästäkin kaupungista sellaisia liikkeitä, joiden olemassaolosta en edes tiennyt, saati että olisin tiennyt millaisia juttuja löytyy valikoimista. Itse asiassa siskon ei tarvinnut kuin ehdottaa paria huonekalua ja muutamaa sisustuselementtiä makuuhuoneeseeni (jonka sentäs pitäisi olla ihan erityylinen kuin hänen oma asuntonsa tulee olemaan) ja aloin nähdä jo itsekin makuuhuoneeni valmiina. Sanoinkin jo, että hän on opiskelemassa ihan väärää alaa, sisustussuunnittelija tai arkkitehti hänestä pitäisi tulla!
Sitä paitsi sisko on aina loistava kaveri shoppailureissulle.
(Itse asiassa ostin jo muutamia huonekaluja uuteen asuntoon ja hankinnassa on siihen kirjastohuoneeseeni Boknäsin hyllystö. Siitä se alkaa)
Ajattelin antaa uudelle editorille mahdollisuuden ja kokeilin sitä tämän blogin kanssa, mutta se kyllä pilasi mahdollisuutensa minkäänlaiseen yhteistyöhön. Toivottavasti Blogger ei kovin nopeasti aja tätä vanhaa editoria alas.
Olen taas tämän päivän kulkenut tunnollisesti kaksi askelta siskon perässä pitkin huonekaluliikkeitä. Alan epäillä, että jos sittenkin antaisin oman kämppäni sisustamisen hommaksi siskolle. Hän näyttää löytävän tästäkin kaupungista sellaisia liikkeitä, joiden olemassaolosta en edes tiennyt, saati että olisin tiennyt millaisia juttuja löytyy valikoimista. Itse asiassa siskon ei tarvinnut kuin ehdottaa paria huonekalua ja muutamaa sisustuselementtiä makuuhuoneeseeni (jonka sentäs pitäisi olla ihan erityylinen kuin hänen oma asuntonsa tulee olemaan) ja aloin nähdä jo itsekin makuuhuoneeni valmiina. Sanoinkin jo, että hän on opiskelemassa ihan väärää alaa, sisustussuunnittelija tai arkkitehti hänestä pitäisi tulla!
Sitä paitsi sisko on aina loistava kaveri shoppailureissulle.
(Itse asiassa ostin jo muutamia huonekaluja uuteen asuntoon ja hankinnassa on siihen kirjastohuoneeseeni Boknäsin hyllystö. Siitä se alkaa)
Ikkunaostoksia netissä
Okei, tietysti nettikauppojen kautta saa ostettua Suomestakin ihan mitä vain mistä päin maailmaa tahansa, mutta eivät nettikaupat vielä pysty hakkaamaan ihan oikeata shoppailua, jolloin pääsee omin kätösin hypistelemään juttuja ja sovittamaankin. Esimerkiksi kenkiä en uskaltaisi ikinä ostaa sovittamatta, kengänkokoni vaihtelee niin paljon valmistajan mukaan ja on aivan mahdotonta sanoa, mikä sopii ja mikä ei. Joskus jopa samalta valmistajalta joudun ottamaan eri kokoja. Epäilen toisinaan, että joko jalkani tekevät minulle kiusaa tai sitten valmistajat, jotka lätkivät satunnaisia kokomerkintöjä popoihinsa. Olen varma että tässä on takana salaliitto!
Sehän ei tietysti estä selailemasta nettikauppojen sivuja, haaveilemasta ja suunnittelemasta. Olemme suunnitelleet siskon kanssa lähtevämme jossain vaiheessa käymään New Yorkissa, ihan noin vain käymisen ilosta, emme ole kumpikaan siellä käyneet koskaan. Tarkoitus olisi samalla vähän katsastaa, mitä mahdollisesti ostamisen arvoista sieltä löytyy, vaatteita, kenkiä, laukkuja, kosmetiikkaa ja muuta sellaista. Meistä tosin kumpikaan ei tarvitse tällä hetkellä erityistä vaatekaapin ultimate updatea, mutta olisihan se hauskaa jos sattuisi löytymään jotain ostamisen arvoista.
New Yorkissahan on todennäköisesti erilaisia kiinnostavia kauppoja enemmän kuin kukaan jaksaa luetella, saati että käydä niissä kaikissa, varsinkaan reilussa viikossa. Jonkinlainen suunnitelma olisi siis hyvä olla olemassa. Pari vinkkiä olen saanut erinnäisistä paikoista, mutta nettisurffailulla löytyi Barneys. Nettisivujensa perusteella se vaikuttaa juuri niin pahalta paikalta mitä se todellisuudessa luultavasti on. Kaikkea löytyy, vaatteita, kenkiä, käsilaukkuja, kosmetiikkaa, koruja ja näköjään jotain sisustusjuttujakin.
En ole ehtinyt noita nettisivuja sen enempää vielä katsella kuin vain kenkäosastoa. Sieltä löytyivät mm. nämä kaunokaiset sekä noin kolmekymmentä muuta paria, jotka voisin mielelläni kotiuttaa. Ai miten niin rakastan korkokenkiä?
© Barneys
Sehän ei tietysti estä selailemasta nettikauppojen sivuja, haaveilemasta ja suunnittelemasta. Olemme suunnitelleet siskon kanssa lähtevämme jossain vaiheessa käymään New Yorkissa, ihan noin vain käymisen ilosta, emme ole kumpikaan siellä käyneet koskaan. Tarkoitus olisi samalla vähän katsastaa, mitä mahdollisesti ostamisen arvoista sieltä löytyy, vaatteita, kenkiä, laukkuja, kosmetiikkaa ja muuta sellaista. Meistä tosin kumpikaan ei tarvitse tällä hetkellä erityistä vaatekaapin ultimate updatea, mutta olisihan se hauskaa jos sattuisi löytymään jotain ostamisen arvoista.
New Yorkissahan on todennäköisesti erilaisia kiinnostavia kauppoja enemmän kuin kukaan jaksaa luetella, saati että käydä niissä kaikissa, varsinkaan reilussa viikossa. Jonkinlainen suunnitelma olisi siis hyvä olla olemassa. Pari vinkkiä olen saanut erinnäisistä paikoista, mutta nettisurffailulla löytyi Barneys. Nettisivujensa perusteella se vaikuttaa juuri niin pahalta paikalta mitä se todellisuudessa luultavasti on. Kaikkea löytyy, vaatteita, kenkiä, käsilaukkuja, kosmetiikkaa, koruja ja näköjään jotain sisustusjuttujakin.
En ole ehtinyt noita nettisivuja sen enempää vielä katsella kuin vain kenkäosastoa. Sieltä löytyivät mm. nämä kaunokaiset sekä noin kolmekymmentä muuta paria, jotka voisin mielelläni kotiuttaa. Ai miten niin rakastan korkokenkiä?
© Barneys
29.10.10
Niin paljon kirjoja, niin vähän aikaa
(Harmi etten löytänyt tähän kohtaan sitä yhtä vanhaa Viivi ja Wagner - strippiä, jossa postinkantaja on jättänyt lehden tuomatta ja Wagner joutuu syömään aamupalansa lukien kaurahiutalepaketin kylkeä. Kyllä, se olen minä.)
Olen siis pahanlaatuinen lukutoukka, joka lukee joka paikassa: aamupalalla, vessassa, bussissa ja illalla sängyssä ja sitten kun on tarpeeksi kiinnostava kirja, huomaa lukeneensa aamuyöhön asti ja seuraavana aamuna pitäisi töihin jaksaa mennä. Olen kirjaston suurkuluttaja, mutta vuosien mittaan kirjoja on kasaantunut itsellenin aika mittava keko. Itse asiassa jo vuoden verran minulla onkin ollut hankintalistalla toinen kirjahylly, koska kirjat eivät mahdu enää nykyisiin hyllyihin. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, ne eivät ole pitkään aikaan mahtuneet nykyisiin hyllyihin, mutta vuosi sitten vasta tunnustin ongelman itselleni. Niinpä kirjoja on hyllyssä kahdessa rivissä, ikkunalaudoilla (estävät näppärästi vetoa, mutten keksi mihin voisin huonekasvini laittaa), lipaston päällä kasalla, lattioilla, keittiön pöydällä, olohuoneen pöydällä, yöpöydällä ja toden puhuakseni myös sängyn vieressä lattialla on iso kasa, josta iltaisin voin kaivella fiilikseen sopivaa lukemista.
Ja ihan mikä tahansa kelpaa: dekkarit, kauhu, romantiikka, viihde, historialliset romaanit, novellit, nk. vakavasti otettava kirjallisuus, runot, näytelmät, elämänkerrat, tietokirjat, sarjakuvat ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen. Kielelläkään ei ole niin väliä, kelpaa suomalainen, englantilainen, ruotsalainen ja saksalainenkin, jos sanakirja ei ole kovin kaukana. Aina kun käyn viikonloppuna kotona vanhempien luona, heti ensimmäiseksi noukin lehtikasasta kaikki äidin kiinnostavat aikakauslehdet, hinaan ne omaan huoneeseeni ja luen niitä milloin vain ehdin. Kun lehdet loppuvat kesken, jatkan kirjahyllyn kimpussa. Jos ei muuta niin ainakin sieltä löytyy vanhoja tuttuja kirjoja, joita voi paremman puutteessa ahmia. Ja joo, molemmat vanhemmat ovat samanlaisia lukutoukkia, samoin sisko, joten sen on varmasti oltava periytyvää.
Tämä siis pitkänlaisena selityksenä siihen, miksi mainitsen kirjastohuoneen joka kerta kun kirjoitan mitään mistään asumiseen tai asuntoon liittyvästä. Kirjastohuone, seinät kattoon asti täynnä hyllyjä, sellaiset siirreltävät tikapuut, joiden avulla pääsee ylemmillekin hyllyille vaivattomasti, lasiovet kaapeissa etteivät arvon kirjat pölyty, lattialla mukavat laiskanlinnat ja sohvat, joihin voi rojahtaa lukemaan, jalkojen alle rahit ja vieressä pienet pöydät, joiden päälle voi pinota lisää kirjoja, ettei vain tarvitse raajojaan liikuttaa vaikka kirja sattuisi loppumaan. Iso kirjoituspöytä jos täytyy jotain kirjoittaa muistiin kirjoista. Ah, taivasta! Todennäköisesti raahaisin samaan huoneeseen ajan mittaan sänkynikin, koska en malttaisi lähteä kirjastostani pois edes nukkumaan.
Omaisuudessa on yksi huono puoli: sillä pystyy ostamaan lisää kirjoja, muttei enempää aikaa niiden lukemiseen.
Ps. Huuto.net on aika kätevä paikka etsiä sellaisia kirjoja, joita ei kaupasta saa ja divareista metsästämiseen menisi loppuikä.
Olen siis pahanlaatuinen lukutoukka, joka lukee joka paikassa: aamupalalla, vessassa, bussissa ja illalla sängyssä ja sitten kun on tarpeeksi kiinnostava kirja, huomaa lukeneensa aamuyöhön asti ja seuraavana aamuna pitäisi töihin jaksaa mennä. Olen kirjaston suurkuluttaja, mutta vuosien mittaan kirjoja on kasaantunut itsellenin aika mittava keko. Itse asiassa jo vuoden verran minulla onkin ollut hankintalistalla toinen kirjahylly, koska kirjat eivät mahdu enää nykyisiin hyllyihin. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, ne eivät ole pitkään aikaan mahtuneet nykyisiin hyllyihin, mutta vuosi sitten vasta tunnustin ongelman itselleni. Niinpä kirjoja on hyllyssä kahdessa rivissä, ikkunalaudoilla (estävät näppärästi vetoa, mutten keksi mihin voisin huonekasvini laittaa), lipaston päällä kasalla, lattioilla, keittiön pöydällä, olohuoneen pöydällä, yöpöydällä ja toden puhuakseni myös sängyn vieressä lattialla on iso kasa, josta iltaisin voin kaivella fiilikseen sopivaa lukemista.
Ja ihan mikä tahansa kelpaa: dekkarit, kauhu, romantiikka, viihde, historialliset romaanit, novellit, nk. vakavasti otettava kirjallisuus, runot, näytelmät, elämänkerrat, tietokirjat, sarjakuvat ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen. Kielelläkään ei ole niin väliä, kelpaa suomalainen, englantilainen, ruotsalainen ja saksalainenkin, jos sanakirja ei ole kovin kaukana. Aina kun käyn viikonloppuna kotona vanhempien luona, heti ensimmäiseksi noukin lehtikasasta kaikki äidin kiinnostavat aikakauslehdet, hinaan ne omaan huoneeseeni ja luen niitä milloin vain ehdin. Kun lehdet loppuvat kesken, jatkan kirjahyllyn kimpussa. Jos ei muuta niin ainakin sieltä löytyy vanhoja tuttuja kirjoja, joita voi paremman puutteessa ahmia. Ja joo, molemmat vanhemmat ovat samanlaisia lukutoukkia, samoin sisko, joten sen on varmasti oltava periytyvää.
Tämä siis pitkänlaisena selityksenä siihen, miksi mainitsen kirjastohuoneen joka kerta kun kirjoitan mitään mistään asumiseen tai asuntoon liittyvästä. Kirjastohuone, seinät kattoon asti täynnä hyllyjä, sellaiset siirreltävät tikapuut, joiden avulla pääsee ylemmillekin hyllyille vaivattomasti, lasiovet kaapeissa etteivät arvon kirjat pölyty, lattialla mukavat laiskanlinnat ja sohvat, joihin voi rojahtaa lukemaan, jalkojen alle rahit ja vieressä pienet pöydät, joiden päälle voi pinota lisää kirjoja, ettei vain tarvitse raajojaan liikuttaa vaikka kirja sattuisi loppumaan. Iso kirjoituspöytä jos täytyy jotain kirjoittaa muistiin kirjoista. Ah, taivasta! Todennäköisesti raahaisin samaan huoneeseen ajan mittaan sänkynikin, koska en malttaisi lähteä kirjastostani pois edes nukkumaan.
Omaisuudessa on yksi huono puoli: sillä pystyy ostamaan lisää kirjoja, muttei enempää aikaa niiden lukemiseen.
Ps. Huuto.net on aika kätevä paikka etsiä sellaisia kirjoja, joita ei kaupasta saa ja divareista metsästämiseen menisi loppuikä.
Rahat tai henki
Inhottavan tuoreessa muistissa ainakin minulla on vielä kesällä 2009 sattunut kaappaus, jossa kidnapattiin Herlinien sukuun kuuluva nuori nainen ja hänestä vaadittiin miljoonalunnaita. Tuolloin, reilu vuosi sitten asia oli vain kauhisteltu uutinen, mutta nyt se on muuttunut pahemmaksi.
Minä voisin olla seuraava kohde. Ehkä jossain Suomessa on lisää juhaturusia, joilla on pulaa rahasta ja aikaa suunnitella kaappausta. Ei naurata, tiedättekö?
Otin (lakimieheni suosituksesta) yhteyttä erääseen turvallisuusalan yritykseen pyytääkseni konsultaatiota. Minun lisäkseni paikalle kutsuttiin myös perheenjäsenet, koska loogisesti ajatellen on tietysti kätevämpää kaapata perheenjäsen ja vaatia minulta lunnaita kuin kaapata minut ja sitten alkaa miettiä, että kukas ne minun nimissäni olevat rahat sieltä pankista saa ulos.
Tilanne on tällä hetkellä kuitenkin varsin rauhallinen, omaisuudestani tietää harva. Niinpä tämän hetken toimenpiteet keskittyvät lähinnä maalaisjärjen käyttöön: ei avaa ovea tuntemattomille, ei juo itseään änkyräkänniin, ei kulje yksikseen pimeillä kaduilla, käyttää taksia jos tilanne siltä näyttää, yrittää pitää edes jonkun selvillä suunnitelmistaan, ei luo ainakaan kovin monia joka päivä/viikko/kuukausi toistuvia rutiineja. Osittain tämän takia myös hankin sen uuden asunnon, siellä on näet alaovi lukossa ja turvakamerakin vielä ovella.
Tiettyjä järjestelyitä tehtiin myös, mutta niistä en ymmärrettävästi saa enkä haluakaan puhua. Minua kuitenkin aletaan äkkiä kaivata jos satun katoamaan. Jossain kirjoitettiin, että ne tv:n miljonääriäidit olisivat halunneet siruttaa lapsensa huvipuistossa, että jos ne olisivat kadonneet, olisi ne myös löydetty nopeasti. Tunnen jotenkin sympatiaa, haluaisin itselleni jonkun GPS-lähettimen ihon alle ja perheenjäsenille myös.
Yksi osa turvallisuutta on tietysti anonymiteetti, toiveissa on että koskaan ei lehtiin asti pääse tieto siitä että jossain päin Suomea asustelee miljoonaperijätär. Niin kauan kuin kukaan ei tiedä, kaappauksen mahdollisuus on minimaalinen. Yleisen kiusallisuuden lisäksi juorulehtiin päätyminen olisi myös jonkinasteinen uhka turvallisuudelle, erityisesti jos vielä pärstäkin saadaan aviisiin.
Aion irtisanoa vanhan puhelinliittymäni ja ottaa kokonaan uuden, jonka numeroa jakelen vain harkitusti. Numero on tietysti salainen. Lisäksi minun on opeteltava vastaamaan puhelimeen "Haloo", eikä suinkaan nimelläni, niin epäkohteliasta kuin se onkin. Voinhan aina väittää olevani itseni assistentti, joka ei nyt juuri voi välittää puhelua mitenkään eteenpäin. Salasin myös osoitetietoni, niitä ei nyt pitäisi saada ainakaan ihan noin vain kysymällä.
No, ikävä kyllä se lakimies- ja talousasiantuntija-armeija tietää totuuden rahoista ja myös yhteystietoni ja asianajotoimistossa se kaappari-Turunenkin oli töissä... Liekö juuri sitä kautta saanut selville tietoja omaisuuksista ja sukulaisuussuhteista? No, nämä kuitenkin ovat autuaan tietämättömiä noista turvallisuuskonsultin kanssa käymistä keskusteluista ja pikku varotoimista.
Tämän blogin pitäminen sai turvallisuuskonsultin otsanahan kurtistumaan uhkaavan oloisesti. Muutamia myönnytyksiä piti tehdä: en saa ikinä kirjoittaa blogia missään julkisella paikalla, niin että joku voisi sen nähdä. Tietokoneen ja verkon tietoturva ovat myös oleellisia asioita. Sen lisäksi ihan kaikki ei ole aina täsmälleen niin kuin tänne kirjoitan. Jos kerroin eilen allekirjoittaneeni vuokrasopimuksen, se ei välttämättä ollutkaan eilen vaan jo viime viikolla. Ja ehkä muuttokin on tehty tämän kuun kuluessa. Tai ehkä sisko ei ole sisko vaan veli. Asun kaupungissa, mutta onko se Helsinki, Espoo, Tampere, Turku, Salo, Jyväskylä, Oulu, Lahti vai kenties joku muu? Ehkä ne mainitsemani työnantajan yt-neuvottelut eivät alkaneetkaan samaan aikaan kuin Nokian vastaavista ilmoitettiin, ehkä sanoin itseni irti jo aikaisemmin, ehkä olenkin töissä jossain pikkufirmassa, jossa piti nyt kiristää vyötä vähäsen. Ehkä en ole it-alalla töissä lainkaan. Tapahtumat sinänsä ovat totta, mutta yksityiskohdat eivät välttämättä.
Kirjoitan suuren osan teksteistä etukäteen ja ajoitan ne julkaistavaksi vähän milloin sattuu. Blogitekstien julkaisuajoista ei siis voida päätellä, milloin olen kotona ja milloin kirjoitan blogiini. Kommentoinnin kanssa onkin sitten vähän haastavampaa, kas kun en voi ajastaa kommenttejani. No, toistaiseksi tuo nyt ei ole ollut ongelma kommenttien vähäisyyden vuoksi, mutta jos tänne alkaa kovinkin runsaalla kädellä sadella kommentteja, pyydän jo etukäteen anteeksi sitä, etten välttämättä kovin ahkerasti niihin vastaile.
(plus että voin kyllä vastailla esimerkiksi kännykästä ainakin jotain lyhyttä, silloin ei tarvitse olla kotona ihan välttämättä)
Minä voisin olla seuraava kohde. Ehkä jossain Suomessa on lisää juhaturusia, joilla on pulaa rahasta ja aikaa suunnitella kaappausta. Ei naurata, tiedättekö?
Otin (lakimieheni suosituksesta) yhteyttä erääseen turvallisuusalan yritykseen pyytääkseni konsultaatiota. Minun lisäkseni paikalle kutsuttiin myös perheenjäsenet, koska loogisesti ajatellen on tietysti kätevämpää kaapata perheenjäsen ja vaatia minulta lunnaita kuin kaapata minut ja sitten alkaa miettiä, että kukas ne minun nimissäni olevat rahat sieltä pankista saa ulos.
Tilanne on tällä hetkellä kuitenkin varsin rauhallinen, omaisuudestani tietää harva. Niinpä tämän hetken toimenpiteet keskittyvät lähinnä maalaisjärjen käyttöön: ei avaa ovea tuntemattomille, ei juo itseään änkyräkänniin, ei kulje yksikseen pimeillä kaduilla, käyttää taksia jos tilanne siltä näyttää, yrittää pitää edes jonkun selvillä suunnitelmistaan, ei luo ainakaan kovin monia joka päivä/viikko/kuukausi toistuvia rutiineja. Osittain tämän takia myös hankin sen uuden asunnon, siellä on näet alaovi lukossa ja turvakamerakin vielä ovella.
Tiettyjä järjestelyitä tehtiin myös, mutta niistä en ymmärrettävästi saa enkä haluakaan puhua. Minua kuitenkin aletaan äkkiä kaivata jos satun katoamaan. Jossain kirjoitettiin, että ne tv:n miljonääriäidit olisivat halunneet siruttaa lapsensa huvipuistossa, että jos ne olisivat kadonneet, olisi ne myös löydetty nopeasti. Tunnen jotenkin sympatiaa, haluaisin itselleni jonkun GPS-lähettimen ihon alle ja perheenjäsenille myös.
Yksi osa turvallisuutta on tietysti anonymiteetti, toiveissa on että koskaan ei lehtiin asti pääse tieto siitä että jossain päin Suomea asustelee miljoonaperijätär. Niin kauan kuin kukaan ei tiedä, kaappauksen mahdollisuus on minimaalinen. Yleisen kiusallisuuden lisäksi juorulehtiin päätyminen olisi myös jonkinasteinen uhka turvallisuudelle, erityisesti jos vielä pärstäkin saadaan aviisiin.
Aion irtisanoa vanhan puhelinliittymäni ja ottaa kokonaan uuden, jonka numeroa jakelen vain harkitusti. Numero on tietysti salainen. Lisäksi minun on opeteltava vastaamaan puhelimeen "Haloo", eikä suinkaan nimelläni, niin epäkohteliasta kuin se onkin. Voinhan aina väittää olevani itseni assistentti, joka ei nyt juuri voi välittää puhelua mitenkään eteenpäin. Salasin myös osoitetietoni, niitä ei nyt pitäisi saada ainakaan ihan noin vain kysymällä.
No, ikävä kyllä se lakimies- ja talousasiantuntija-armeija tietää totuuden rahoista ja myös yhteystietoni ja asianajotoimistossa se kaappari-Turunenkin oli töissä... Liekö juuri sitä kautta saanut selville tietoja omaisuuksista ja sukulaisuussuhteista? No, nämä kuitenkin ovat autuaan tietämättömiä noista turvallisuuskonsultin kanssa käymistä keskusteluista ja pikku varotoimista.
Tämän blogin pitäminen sai turvallisuuskonsultin otsanahan kurtistumaan uhkaavan oloisesti. Muutamia myönnytyksiä piti tehdä: en saa ikinä kirjoittaa blogia missään julkisella paikalla, niin että joku voisi sen nähdä. Tietokoneen ja verkon tietoturva ovat myös oleellisia asioita. Sen lisäksi ihan kaikki ei ole aina täsmälleen niin kuin tänne kirjoitan. Jos kerroin eilen allekirjoittaneeni vuokrasopimuksen, se ei välttämättä ollutkaan eilen vaan jo viime viikolla. Ja ehkä muuttokin on tehty tämän kuun kuluessa. Tai ehkä sisko ei ole sisko vaan veli. Asun kaupungissa, mutta onko se Helsinki, Espoo, Tampere, Turku, Salo, Jyväskylä, Oulu, Lahti vai kenties joku muu? Ehkä ne mainitsemani työnantajan yt-neuvottelut eivät alkaneetkaan samaan aikaan kuin Nokian vastaavista ilmoitettiin, ehkä sanoin itseni irti jo aikaisemmin, ehkä olenkin töissä jossain pikkufirmassa, jossa piti nyt kiristää vyötä vähäsen. Ehkä en ole it-alalla töissä lainkaan. Tapahtumat sinänsä ovat totta, mutta yksityiskohdat eivät välttämättä.
Kirjoitan suuren osan teksteistä etukäteen ja ajoitan ne julkaistavaksi vähän milloin sattuu. Blogitekstien julkaisuajoista ei siis voida päätellä, milloin olen kotona ja milloin kirjoitan blogiini. Kommentoinnin kanssa onkin sitten vähän haastavampaa, kas kun en voi ajastaa kommenttejani. No, toistaiseksi tuo nyt ei ole ollut ongelma kommenttien vähäisyyden vuoksi, mutta jos tänne alkaa kovinkin runsaalla kädellä sadella kommentteja, pyydän jo etukäteen anteeksi sitä, etten välttämättä kovin ahkerasti niihin vastaile.
(plus että voin kyllä vastailla esimerkiksi kännykästä ainakin jotain lyhyttä, silloin ei tarvitse olla kotona ihan välttämättä)
28.10.10
Puutarhahaaveita
Itse asiassa se on jo melkein sovittu juttu, että ostan vanhemmiltani heidän talon pihamaineen ja he sen jälkeen hankkivat jostain lähempää keskustaa kerrostalo- tai äitini tuntien luultavasti rivitaloasunnon. Vanheneva pariskunta alkaa kuulemma vähitellen arvostaa vaivatonta asumista lähellä palveluita. Äiti alkaa lähennellä jo eläkeikää, isä on ollut eläkkeellä jo jonkin aikaa. Ja kuten jossain postauksessa kerroinkin, minun suunnitelmani on mitä suurimmalla todennäköisyydellä purkaa vanha talo ja rakentaa uusi.
Suunnitelmista puuttuu edelleen pari pientä, mitätöntä yksityiskohtaa, kuten millainen talo, milloin, millä aikataululla, rakennuslupien haku ja niin edelleen. Luojan kiitos isä on rakennusmies ammatiltaan ja voin vaikka vannoa, että hänellä on edelleen sen verran suhteita kyseiselle alalle, että pystyy kaivamaan jostain kunnollisen rakennusmestarin, joka pystyy rakentamaan kunnollisen talon. (Olen lukenut liikaa noista viime aikojen home- ynnä muista ongelmista, joita ilmenee ihan uusissakin taloissa, kun ne on rakennettu ihan miten sattuu)
Ei nyt siitä talosta, ehdin miettiä sitä aivojen halkeamiseen asti myöhemminkin.
Äidiltä on periytynyt kuitenkin innostus mullassa möyrimiseen, siis puutarhatöihin. Kaupungissa asumisen ikävin puoli onkin se, ettei ole puutarhaa. Ja ei, ne rivitalojen pikkiriikkiset pihat eivät ole puutarhoja. Koti onkin onneksi ihan maaseudulla ja piha on jo nykyisellään iso. Jos suuruudenhullut suunnitelmani eivät nykyiselle pihalle mahdu, siirretään aitaa. Tai lohkaistaan siitä pellon puolelta vähän lisää tilaa, ei se ole niin nuukaa siellä.
Olen päästänyt itseni irti puutarhahaaveiden suhteen. Kohta on tilaa, varaa ja irtisanoutumisen myötä myös aikaa toteuttaa haaveensa. Minun puutarhani koostuu seuraavista asioista:
- hyötypuutarha (ei saa unohtaa omenapuutarhaa)
- ruusuja
- tuoksuvia syreenejä
- alppiruusuja ja atsaleoja
- lammikko
- havupensaita
- iso terassi, jossa voi grillata katoksen alla
Tosin selaillessani noin miljoonatta kirjastosta kotiin kannettua puutarhakirjaa alan olla jo epätoivoinen. Pitäisihän sinne puutarhaan nyt saada vähän muutakin: tammia, vaahteroita, tuommoinen harmaakäpyinen koreanpihtakin (ei kasva kuin kymmenmetriseksi), tuijia, magnolioita (ja kasvihuone niille, jos eivät menesty ulkosalla), pyökkejä, jalavia, pioneja (varsinkin niitä!), päärynä-, kirsikka- ja luumupuita, jasmikkeita, sipulikukkia (kevät ei tule ilman ensimmäisiä sipulikukkia), akileijoja, liljoja, lupiineja, kellokukkia, päivänkakkaroita, kivikkokasveja, kurjenmiekkoja, tulppaaneja, sinivuokkoja, lumpeita, saniaisia, mammuttiheinää ja oma puutarhuri (tai pari).
Sitten tulet vilkaisseeksi ikkunasta ulos ja toteat, että ulkona on kylmää, syksyistä, harmaata, sateista ja kertakaikkiaan mälsää ja että kevääseen on taas puoli vuotta aikaa. Verhot kiinni ja takaisin puutarhakirjojen kimppuun.
Suunnitelmista puuttuu edelleen pari pientä, mitätöntä yksityiskohtaa, kuten millainen talo, milloin, millä aikataululla, rakennuslupien haku ja niin edelleen. Luojan kiitos isä on rakennusmies ammatiltaan ja voin vaikka vannoa, että hänellä on edelleen sen verran suhteita kyseiselle alalle, että pystyy kaivamaan jostain kunnollisen rakennusmestarin, joka pystyy rakentamaan kunnollisen talon. (Olen lukenut liikaa noista viime aikojen home- ynnä muista ongelmista, joita ilmenee ihan uusissakin taloissa, kun ne on rakennettu ihan miten sattuu)
Ei nyt siitä talosta, ehdin miettiä sitä aivojen halkeamiseen asti myöhemminkin.
Äidiltä on periytynyt kuitenkin innostus mullassa möyrimiseen, siis puutarhatöihin. Kaupungissa asumisen ikävin puoli onkin se, ettei ole puutarhaa. Ja ei, ne rivitalojen pikkiriikkiset pihat eivät ole puutarhoja. Koti onkin onneksi ihan maaseudulla ja piha on jo nykyisellään iso. Jos suuruudenhullut suunnitelmani eivät nykyiselle pihalle mahdu, siirretään aitaa. Tai lohkaistaan siitä pellon puolelta vähän lisää tilaa, ei se ole niin nuukaa siellä.
Olen päästänyt itseni irti puutarhahaaveiden suhteen. Kohta on tilaa, varaa ja irtisanoutumisen myötä myös aikaa toteuttaa haaveensa. Minun puutarhani koostuu seuraavista asioista:
- hyötypuutarha (ei saa unohtaa omenapuutarhaa)
- ruusuja
- tuoksuvia syreenejä
- alppiruusuja ja atsaleoja
- lammikko
- havupensaita
- iso terassi, jossa voi grillata katoksen alla
Tosin selaillessani noin miljoonatta kirjastosta kotiin kannettua puutarhakirjaa alan olla jo epätoivoinen. Pitäisihän sinne puutarhaan nyt saada vähän muutakin: tammia, vaahteroita, tuommoinen harmaakäpyinen koreanpihtakin (ei kasva kuin kymmenmetriseksi), tuijia, magnolioita (ja kasvihuone niille, jos eivät menesty ulkosalla), pyökkejä, jalavia, pioneja (varsinkin niitä!), päärynä-, kirsikka- ja luumupuita, jasmikkeita, sipulikukkia (kevät ei tule ilman ensimmäisiä sipulikukkia), akileijoja, liljoja, lupiineja, kellokukkia, päivänkakkaroita, kivikkokasveja, kurjenmiekkoja, tulppaaneja, sinivuokkoja, lumpeita, saniaisia, mammuttiheinää ja oma puutarhuri (tai pari).
Sitten tulet vilkaisseeksi ikkunasta ulos ja toteat, että ulkona on kylmää, syksyistä, harmaata, sateista ja kertakaikkiaan mälsää ja että kevääseen on taas puoli vuotta aikaa. Verhot kiinni ja takaisin puutarhakirjojen kimppuun.
Itsensä perusteellista hemmottelua
Mainitsin jo aiemmin käyneeni kosmetologilla, hammaslääkärillä, jalkahoidossa ja kynsistudiolla. Ei se lista vielä siihen lopu, ehei. Näiden lisäksi olen hommannut itseni jo seuraaviin paikkoihin:
- kampaajalle, siellä ei tehty mitään ihmeellistä, leikattiin vain samaan malliin kuin aiemminkin on ollut, tykkään siitä sen verran. Muutamia uusia hiustuotteita tuli kyllä ostettua. Niin ja laitettua vähän raitoja hiuksiin antamaan ilmettä. Voisin käydä kampaajalla pesetyttämässä hiukseni joka toinen päivä ihan pelkästään sen hoitoainehieronnan takia. Instant nirvana.
- hierojalle. Kokovartalohieronta ja kymmenen kerran sarjakortti takaa sen että pysyn vetreänä loppuvuoden ja vielä keväälläkin. Tekee namia hartioille (istumatyöläinen...). En ole ennen käynyt hierojalla, mutta oli tosi kiva paikka, tykkäsin käydä.
- neurologille, oikeastaan juuri ensimmäisiä asioita mitä tein saatuani kuulla rahoista oli hankkiutua eräälle päänsärkyyn erikoistuneelle lääkäriasemalle, kärsin näet migreenistä. Se ei ole kauhean paha, mutta kiusallinen kuitenkin kohdalle sattuessaan. Sain ensimmäiseltä käynniltä lähetteen neurologille, tulin käyneeksi jo sielläkin ja hoitosuunnitelmaa on nyt vähän muokkailtu. Pääsen akupunktiohoitoonkin, katsotaan tehoaako se ja miten.
- tatuointistudiotakin suunnittelin, mutta toistaiseksi on mennyt sisu kaulaan. Olen haaveksinut enemmän tai vähemmän aktiivisesti tatuoinnista jo monta vuotta, mutta mitään en ole saanut sen hyväksi tehtyä eikä kuvastakaan ole mitään ideaa. Saati sijoituspaikasta. Asia siis kaivannee vielä himpun verran miettimistä.
- lävistysliikkeessä sen sijaan kävin jo ja napsautin molempiin korviin toiset reiät. Pitkän aikavälin haave, jota yritin joskus opiskeluaikoina, mutta ne tulehtuivat niin että jouduin ottamaan korut pois ja antamaan reikien kasvaa umpeen. Nyt jos kunnon lävistysliikkeessä tehtynä ja uusien neuvojen mukaan hoidettuna ne onnistuisivat.
-joogassakin tuli käytyä, kun löysin sopivan paikan missä käydä. En ole koskaan ennen joogannut, mutta kuullut niin monelta, että se on hyvä harrastus, että päätin kokeilla.
- kuntosalille, siellä olen toki käynyt aikaisemminkin, mutten oman personal trainerin kanssa. Nyt tuli sellainenkin hankittua ja ehkä ihan hyvä, jo ekalla kerralla löytyi muutaman laitteen kanssa hieman virheellisiä liikkeitä.
Niin ja parissa paremman luokan ravintolassakin on tullut käytyä tässä lähiaikoina. Olen aina pitänyt ulkona syömisestä, mutta noissa fine dining-paikoissa olen käynyt harvoin. Mietin kyllä että miksi näin, ei niiden paikkojen ruuat nyt niin kamalan kalliita ole, sitten tietysti tulee hintaa lisää jos juo paljon viiniä ruuan mukana, mutta minä en ole erityisen perso viineille. Hyvä ruoka menee alas ihan vedelläkin huuhdeltuna.
Perheeni kanssa olin eräässä ravintolassa syömässä oikein viimeisen päälle. Se oli pienimuotoinen juhlaillallinen meille, olihan minulla ainakin syytä juhlia ja perheellä myös, tietysti. Tarjoilijat olivat kyllä ystävällisiä, mutta heidän asenne muuttui suorastaan matelevaksi, kun aluksi tilattiin pari pulloa shamppanjaa pöytään (kyseisessä paikassa ei tunneta käsitettä "halpa shamppanja", joten niiden pullojen yhteishinta laskettiin satasissa jo). Vähän ärsyttävää, luulisi että sellaisessa paikassa shamppanjapulloja tilaillaan sen verran että kuuluisi ns. normaalijuttuihin.
Hyvää se shamppanja oli, ei siinä mitään. Ja ruuat myös, ei voi valittaa.
- kampaajalle, siellä ei tehty mitään ihmeellistä, leikattiin vain samaan malliin kuin aiemminkin on ollut, tykkään siitä sen verran. Muutamia uusia hiustuotteita tuli kyllä ostettua. Niin ja laitettua vähän raitoja hiuksiin antamaan ilmettä. Voisin käydä kampaajalla pesetyttämässä hiukseni joka toinen päivä ihan pelkästään sen hoitoainehieronnan takia. Instant nirvana.
- hierojalle. Kokovartalohieronta ja kymmenen kerran sarjakortti takaa sen että pysyn vetreänä loppuvuoden ja vielä keväälläkin. Tekee namia hartioille (istumatyöläinen...). En ole ennen käynyt hierojalla, mutta oli tosi kiva paikka, tykkäsin käydä.
- neurologille, oikeastaan juuri ensimmäisiä asioita mitä tein saatuani kuulla rahoista oli hankkiutua eräälle päänsärkyyn erikoistuneelle lääkäriasemalle, kärsin näet migreenistä. Se ei ole kauhean paha, mutta kiusallinen kuitenkin kohdalle sattuessaan. Sain ensimmäiseltä käynniltä lähetteen neurologille, tulin käyneeksi jo sielläkin ja hoitosuunnitelmaa on nyt vähän muokkailtu. Pääsen akupunktiohoitoonkin, katsotaan tehoaako se ja miten.
- tatuointistudiotakin suunnittelin, mutta toistaiseksi on mennyt sisu kaulaan. Olen haaveksinut enemmän tai vähemmän aktiivisesti tatuoinnista jo monta vuotta, mutta mitään en ole saanut sen hyväksi tehtyä eikä kuvastakaan ole mitään ideaa. Saati sijoituspaikasta. Asia siis kaivannee vielä himpun verran miettimistä.
- lävistysliikkeessä sen sijaan kävin jo ja napsautin molempiin korviin toiset reiät. Pitkän aikavälin haave, jota yritin joskus opiskeluaikoina, mutta ne tulehtuivat niin että jouduin ottamaan korut pois ja antamaan reikien kasvaa umpeen. Nyt jos kunnon lävistysliikkeessä tehtynä ja uusien neuvojen mukaan hoidettuna ne onnistuisivat.
-joogassakin tuli käytyä, kun löysin sopivan paikan missä käydä. En ole koskaan ennen joogannut, mutta kuullut niin monelta, että se on hyvä harrastus, että päätin kokeilla.
- kuntosalille, siellä olen toki käynyt aikaisemminkin, mutten oman personal trainerin kanssa. Nyt tuli sellainenkin hankittua ja ehkä ihan hyvä, jo ekalla kerralla löytyi muutaman laitteen kanssa hieman virheellisiä liikkeitä.
Niin ja parissa paremman luokan ravintolassakin on tullut käytyä tässä lähiaikoina. Olen aina pitänyt ulkona syömisestä, mutta noissa fine dining-paikoissa olen käynyt harvoin. Mietin kyllä että miksi näin, ei niiden paikkojen ruuat nyt niin kamalan kalliita ole, sitten tietysti tulee hintaa lisää jos juo paljon viiniä ruuan mukana, mutta minä en ole erityisen perso viineille. Hyvä ruoka menee alas ihan vedelläkin huuhdeltuna.
Perheeni kanssa olin eräässä ravintolassa syömässä oikein viimeisen päälle. Se oli pienimuotoinen juhlaillallinen meille, olihan minulla ainakin syytä juhlia ja perheellä myös, tietysti. Tarjoilijat olivat kyllä ystävällisiä, mutta heidän asenne muuttui suorastaan matelevaksi, kun aluksi tilattiin pari pulloa shamppanjaa pöytään (kyseisessä paikassa ei tunneta käsitettä "halpa shamppanja", joten niiden pullojen yhteishinta laskettiin satasissa jo). Vähän ärsyttävää, luulisi että sellaisessa paikassa shamppanjapulloja tilaillaan sen verran että kuuluisi ns. normaalijuttuihin.
Hyvää se shamppanja oli, ei siinä mitään. Ja ruuat myös, ei voi valittaa.
27.10.10
Sisustuskaa
Sen uuden asuntoni varustaminen huonekaluilla ja muulla ah-niin-tärkeällä sälällä aiheuttaa tuskaisia huokauksia. Mitä? Minkätyylistä? Mistä? Olen selaillut läpi sisustusblogeja ja sisustustavaroita myyvien liikkeiden nettikauppoja ja vaikka mitä ja vastaan ei ole tullut yhtä ainoata sellaista kuvaa, joka kolahtaisi. Kadehdin ihan siskoani, jolla on varma visio ja suunnitelma oman asuntonsa sisustamiseksi. Niin ja se on toteutettukin jo yli puolen välin. Ihan hieno asunto siitä tulee, valitettavasti se vain ei ole minun tyyliäni ihan täysin, joten en voi ulkoistaa sisustusongelmia siskolleni.
Asiaa toki auttaisi luvattoman paljon se, jos edes itse tietäisin mitä haluaisin. Toisaalta haluaisin modernia, suoraviivaista ja tyylikästä. Sitten huokailen ihastuneena maalaisantiikin ja kartanotyylin edessä. Hohhoijaa. Entistä enemmän alkaa houkutella siskon (yllättäen) heittämä idea, että sisustaisin eri tilat eri tyyleillä. Keittiö ja siihen kiinteästi liittyvä olohuone moderniin tyyliin, oma makuuhuone maalaisromanttiseksi ja se tuleva kirjastohuone kartanotyyliseksi. Tarkemmin ajatellen se itse asiassa on ainoa vähänkään järkevä ratkaisu, mutta minua huolettaa silti että toimiiko se käytännössä.
Kirjaston nojatuoleiksi kelpuuttaisin esimerkiksi jonkin näistä kavereista. Plus sitten tietysti seiniä kiertävät kirjahyllyt.
Makuuhuoneeseen voisi tulla jotain tällaista:
Ja olkkari ja keittiö sitten... No, en todellakaan tiedä. Jotain soveltuvaa voisi löytyä Finnish Design Shopista, mutta lopulta siellä on aika vähän sellaisia huonekaluja, mitä voisin kelpuuttaa itselleni. Esimerkiksi tällä hetkellä siellä on yksi ainoa sohva tarjolla ja sitäkään en missään nimessä huoli itselleni.
Huoh. Oliko oikeasti jossain tarjolla niitä sisustussuunnittelupalveluita?
Asiaa toki auttaisi luvattoman paljon se, jos edes itse tietäisin mitä haluaisin. Toisaalta haluaisin modernia, suoraviivaista ja tyylikästä. Sitten huokailen ihastuneena maalaisantiikin ja kartanotyylin edessä. Hohhoijaa. Entistä enemmän alkaa houkutella siskon (yllättäen) heittämä idea, että sisustaisin eri tilat eri tyyleillä. Keittiö ja siihen kiinteästi liittyvä olohuone moderniin tyyliin, oma makuuhuone maalaisromanttiseksi ja se tuleva kirjastohuone kartanotyyliseksi. Tarkemmin ajatellen se itse asiassa on ainoa vähänkään järkevä ratkaisu, mutta minua huolettaa silti että toimiiko se käytännössä.
Kirjaston nojatuoleiksi kelpuuttaisin esimerkiksi jonkin näistä kavereista. Plus sitten tietysti seiniä kiertävät kirjahyllyt.
 |
| © Casa Shop |
 |
| © Mia Joki / Aada Sisustus |
Huoh. Oliko oikeasti jossain tarjolla niitä sisustussuunnittelupalveluita?
Mutta entäs kaverit?
Kuten kirjoitin, olen päättänyt olla yhtä onnellinen kuin tähänkin asti, huolimatta omaisuuden yhtäkkisestä paisumisesta. Päätöstä horjuttaa kuitenkin yksi asia: kaverit. Miten he suhtautuvat tähän? Ovat kateellisia? Yrittävät hyötyä tilanteesta itse? Alkavat vältellä minua? Ja mikä kaikkein pahinta: entä jos koko juttu leviää julkisuuteen?
Tällä hetkellä melkein koko totuuden tietää vain perheeni, jota on vannotettu olemaan pääasiassa hiljaa. Yksi kaveri, itsekin varakkaasta perheestä oleva tietää myös aika paljon, muttei rahasummia. Hänelle uskalsin kertoa, koska jotenkin kaikista ihmisistä uskoin juuri hänen suhtautuvan minuun sen jälkeenkin vielä normaalisti. Näin on toistaiseksi asiat olleetkin, luojan kiitos.
Mutta tässä nyt vähitellen pitäisi alkaa muillekin tutuille selitellä jotain, pääasiassa että miksi irtisanoutui töistä, miksi muuttaa uuteen kämppään, miksi sitä ja miksi tätä. Aion kertoa kyllä totuuden, sen että napsahti satumainen onni kohdalle ja kaukaiselta sukulaiselta tuli pikkuperintö. Tarinassa on vain se vika, että se kuulostaa juuri niin uskomattomalta kuin se onkin.
Entäs sitten miespuoliset kaverit? Jos jossain vaiheessa asun puolen kartanon kokoisessa omakotitalossa, pihassa kellistelee kallis katumaasturi ja tallissa piilossa, aurinkoisia ilmoja odottamassa on sekä iso moottoripyörä (päätin että aion ajaa prätkäkortin ensi kesänä) sekä tuliterä Aston Martin, niin jo ihan pelkkien taloudellisten näkökulmien pohjalta: eikö se sinkkutyttönen kannattaisi iskeä pois kuleksimasta vapailla markkinoilla? Jos jotain ikinä toivon, niin nimenomaan sitä ettei näille putkahda tämä ajatus mieleenkään.
Muutenkin tuo toinen sukupuoli rassaa nyt pahasti. Minulla ei ole ollut minkäänlaista vakiintunutta tai edes sellaiseksi kuviteltua suhdetta reiluun vuoteen, joitain hassuja säätöjä vain, jotka eivät ole edes makuuhuoneen kynnykselle asti ehtineet. Voin tunnustaa että silloin puolitoista vuotta sitten tuli sen verran pahasti takkiin parisuhdesektorilla ettei ole sen jälkeen oikein kiinnostanut viritellä mitään. Nyt kiinnostaa vielä vähemmän.
Koska en aio piilotella rahojani ja ajaa vanhalla Ladalla tai asua jossain kaupungin halvimmassa vuokrakämpässä, näkyy väistämättä ulospäin, että tuolla on rahaa vähän enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Muuttuuko jokainen ihmissuhteen alku miehen puolelta omaisuuden metsästykseksi? Vai alkaako kateus vaivata kun itsellä on työsuhde-Ford ja toisella ikioma, velaton Hummer (joo, ei pelkoa, että mä Hummeriin sortuisin, mutta noin esimerkkinä)? Tuleeko mistään suhteesta mitään, jos miehellä joko vilisee dollarinkuvat silmissä kuin hedelmäpelin rullat tai sitten naama on kateudesta ja katkeruudesta vihertävä?
Pelkäänkin, että kuolen rikkaana, mutta yksin...
Tällä hetkellä melkein koko totuuden tietää vain perheeni, jota on vannotettu olemaan pääasiassa hiljaa. Yksi kaveri, itsekin varakkaasta perheestä oleva tietää myös aika paljon, muttei rahasummia. Hänelle uskalsin kertoa, koska jotenkin kaikista ihmisistä uskoin juuri hänen suhtautuvan minuun sen jälkeenkin vielä normaalisti. Näin on toistaiseksi asiat olleetkin, luojan kiitos.
Mutta tässä nyt vähitellen pitäisi alkaa muillekin tutuille selitellä jotain, pääasiassa että miksi irtisanoutui töistä, miksi muuttaa uuteen kämppään, miksi sitä ja miksi tätä. Aion kertoa kyllä totuuden, sen että napsahti satumainen onni kohdalle ja kaukaiselta sukulaiselta tuli pikkuperintö. Tarinassa on vain se vika, että se kuulostaa juuri niin uskomattomalta kuin se onkin.
Entäs sitten miespuoliset kaverit? Jos jossain vaiheessa asun puolen kartanon kokoisessa omakotitalossa, pihassa kellistelee kallis katumaasturi ja tallissa piilossa, aurinkoisia ilmoja odottamassa on sekä iso moottoripyörä (päätin että aion ajaa prätkäkortin ensi kesänä) sekä tuliterä Aston Martin, niin jo ihan pelkkien taloudellisten näkökulmien pohjalta: eikö se sinkkutyttönen kannattaisi iskeä pois kuleksimasta vapailla markkinoilla? Jos jotain ikinä toivon, niin nimenomaan sitä ettei näille putkahda tämä ajatus mieleenkään.
Muutenkin tuo toinen sukupuoli rassaa nyt pahasti. Minulla ei ole ollut minkäänlaista vakiintunutta tai edes sellaiseksi kuviteltua suhdetta reiluun vuoteen, joitain hassuja säätöjä vain, jotka eivät ole edes makuuhuoneen kynnykselle asti ehtineet. Voin tunnustaa että silloin puolitoista vuotta sitten tuli sen verran pahasti takkiin parisuhdesektorilla ettei ole sen jälkeen oikein kiinnostanut viritellä mitään. Nyt kiinnostaa vielä vähemmän.
Koska en aio piilotella rahojani ja ajaa vanhalla Ladalla tai asua jossain kaupungin halvimmassa vuokrakämpässä, näkyy väistämättä ulospäin, että tuolla on rahaa vähän enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Muuttuuko jokainen ihmissuhteen alku miehen puolelta omaisuuden metsästykseksi? Vai alkaako kateus vaivata kun itsellä on työsuhde-Ford ja toisella ikioma, velaton Hummer (joo, ei pelkoa, että mä Hummeriin sortuisin, mutta noin esimerkkinä)? Tuleeko mistään suhteesta mitään, jos miehellä joko vilisee dollarinkuvat silmissä kuin hedelmäpelin rullat tai sitten naama on kateudesta ja katkeruudesta vihertävä?
Pelkäänkin, että kuolen rikkaana, mutta yksin...
26.10.10
Uusi asunto!
Kun töissä on vähän mälsää, ehtii surffailla läpi yhtä ja toista. Kuten nyt vaikka vuokra-asuntoja. Löysin yhden todella hienon, soitin, sovin yksityisesittelyn, kävin katsomassa ja allekirjoitin muuten vuokrasopimuksenkin jo. Saan asunnon heti marraskuun alussa ja irtisanon nykyisen asuntoni joulukuun alkuun, joten minulla on kuukausi aikaa hoitaa muutto. Edelleen, ne muuttofirmat on mainio keksintö. Tilasin jo yhden, tuovat laatikot heti kuun alussa.
Se uusi asunto on upea, UPEA! Isot ikkunat (kolminkertaiset), jättiläismäinen kahden seinustan lasitettu parveke-terassi-whatever, kolme huonetta, keittiö, kylppäri, sauna, erillinen wc, ilmastointi, parkettilattiat, astianpesukone valmiina, hyvä sijainti, kauniit näköalat ja kaikin puolin siis aivan mahtava. Autohallipaikankin varasin saman tien, kun siihen oli kerran mahdollisuus. Nyt pitäisi sit sitä autoa...
Minulla oli sellainen haave, että isommassa asunnossa sisustan yhden huoneen kirjastohuoneeksi. Seiniä kiertävät massiiviset kirjahyllyt ja keskellä lattiaa on mukavia tuoleja ja sohvia, kirjoityspöytäkin. Kaikki tummaa puuta, pitäisiköhän sitä kutsua englantilaistyyliseksi vai miksi, en tiedä. Tämä asunto on kuitenkin niin valoisa ja valkoisella sisustettu eikä kumpikaan makuuhuoneista oikein sovellu kirjastoksi. Tai no, tarkemmin ajatellen se toinen voisi kyllä kelvatakin... Täytyy miettiä ja suunnitella.
Tosin minun ajatukset ovat niin hajalla joka suuntaan, että hommaan sinne pian jonkun sisustussuunnittelijan valitsemaan huonekalut. Tarvitsen uusia koska nykyiset eivät mitenkään riitä ja osa niistä on jo vähän nitinati-vaiheessa. Haluan asunnosta kuitenkin toimivan ja käytännöllisen sekä itseni näköisen, vaikka se ehkä pidemmällä juoksulla olisikin ehkä vain väliaikainen asunto, jos minä sitä maallemuuttoa alan jossain kohdassa ihan tosissani suunnitella. Se ei kuitenkaan käy ihan nyt ensi viikolla, joten kyllä tässä uudessa vuosi, pari ainakin pitäisi sinnitellä.
Mutta hohoo, minulla on uusi koti, minulla on uusi koti! Jee!!
Se uusi asunto on upea, UPEA! Isot ikkunat (kolminkertaiset), jättiläismäinen kahden seinustan lasitettu parveke-terassi-whatever, kolme huonetta, keittiö, kylppäri, sauna, erillinen wc, ilmastointi, parkettilattiat, astianpesukone valmiina, hyvä sijainti, kauniit näköalat ja kaikin puolin siis aivan mahtava. Autohallipaikankin varasin saman tien, kun siihen oli kerran mahdollisuus. Nyt pitäisi sit sitä autoa...
Minulla oli sellainen haave, että isommassa asunnossa sisustan yhden huoneen kirjastohuoneeksi. Seiniä kiertävät massiiviset kirjahyllyt ja keskellä lattiaa on mukavia tuoleja ja sohvia, kirjoityspöytäkin. Kaikki tummaa puuta, pitäisiköhän sitä kutsua englantilaistyyliseksi vai miksi, en tiedä. Tämä asunto on kuitenkin niin valoisa ja valkoisella sisustettu eikä kumpikaan makuuhuoneista oikein sovellu kirjastoksi. Tai no, tarkemmin ajatellen se toinen voisi kyllä kelvatakin... Täytyy miettiä ja suunnitella.
Tosin minun ajatukset ovat niin hajalla joka suuntaan, että hommaan sinne pian jonkun sisustussuunnittelijan valitsemaan huonekalut. Tarvitsen uusia koska nykyiset eivät mitenkään riitä ja osa niistä on jo vähän nitinati-vaiheessa. Haluan asunnosta kuitenkin toimivan ja käytännöllisen sekä itseni näköisen, vaikka se ehkä pidemmällä juoksulla olisikin ehkä vain väliaikainen asunto, jos minä sitä maallemuuttoa alan jossain kohdassa ihan tosissani suunnitella. Se ei kuitenkaan käy ihan nyt ensi viikolla, joten kyllä tässä uudessa vuosi, pari ainakin pitäisi sinnitellä.
Mutta hohoo, minulla on uusi koti, minulla on uusi koti! Jee!!
Rikas tyttörukka?
Sitä on viime aikoina miettinyt kovasti näitä rahajuttuja ja sitä, muutunko nyt onnellisemmaksi vai onnettomammaksi kuin mitä ennen olin.
Raha ei tuo onnea, sanovat köyhät. Eivät tuo muuten rahahuoletkaan, sanon minä. Varsinkin opiskeluaikoina oli rahat joskus todella tiukalla enkä tiedä miten olisin selvinnyt muutamista viikoista ilman vanhempien apua. Luojan kiitos minulla sentään oli vanhemmat jotka tarvittaessa auttoivat. Eihän heilläkään isoja rahoja ollut, mutta opiskelijalle parikymppiäkin on suuri summa ja joululahjaksi saadulla satasella eli kuukauden leveästi. Mutta ei se elämä silloin niin onnellista ollut, kun joutui joka käänteessä miettimään, onko varaa, pitääkö säästää, mitä jos loppukuulle tulee vielä lääkkeidenostoa tai jotain muuta ylimääräistä menoa. Ei ehkä onnea, mutta tietynlaista varmuutta se tuo, kun tietää että tilillä on edes vähän pahanpäivän varalle.
Nyt rahanriittävyyshuolien sijaan on tullut huoli siitä, miten saan pidettyä rahani tallessa ja kasvatettua niitä fiksusti. Tiesittekö että pankeilla on esimerkiksi vain 50 tuhannen euron talletussuoja? Jos pankki menee konkurssiin, taataan ainoastaan 50.000 euroa tilillä olleista rahoista, riippumatta siitä miten paljon talletuksia oikeasti oli. Kun tilin loppusummassa on jokunen nolla enemmän, se tekee asioista hieman haastavia. Tällä hetkellä kuitenkin maksan mielenrauhasta rahojen suhteen ammattilaisille, jotka kehittelevät koko ajan keinoja säilyttää, kasvattaa ja turvata omaisuutta. Kyllä, rahalla voi ostaa jopa mielenrauhaa.
Tuleeko minusta nyt aivan huikaisevan onnellinen siis?
No tuskin. Ei varmaan ainakaan sen onnellisempi kuin mitä nyt olen. Olin ihan onnellinen jo ennen tätä koko episodia enkä ainakaan vielä näe yhtään syytä, miksi tilanne siitä radikaalisti muuttuisi. Raha helpottaa monia asioita, siinä sen funktio minulle.
Kuulostaa tosi masentavalta, eikö totta?
Suomessa tunnutaan elättelevän tällaista jos-jos-jos-myyttiä. Jos olisin rikkaampi, olisin onnellisempi. Jos olisin hoikempi, olisin onnellisempi. Jos olisin kauniimpi, elämäni olisi onnellisempaa. Mikään ei ole nyt hyvin, onneen tarvitaan aina jotain. Ja sitten jos sen jonkun jutun saa, ei olla oikeastaan yhtään sen onnellisempia.
Kaikkein eniten ovat itse asiassa jo vuosia naurattaneet nimenomaan nämä laihdutusmainokset, lääkkeet, painonvartijat, kuntosalit ja muut, jotka aivan erityisesti markkinoivat laihuuden mystisesti onnellistuttavalla vaikutuksella omaa tuotettaan ja palveluaan. Lihava = onneton, laiha = onnellinen. Kun laihdutat 10 kiloa, onnea tulee ovista ja ikkunoista, pielessä oleva parisuhdekin parantuu kuin taikaiskusta, dementikkoäitisi saa muistinsa takaisin ja häirikkölapsestasi tulee koulussa menestyvä enkeli! Ja vaikka jos 5 kiloakin putoaa, niin kyllä se onni tulee jo ainakin ovikelloa soittelemaan kohteliaasti.
Kuka tätä muka uskoo? No aika moni vissiin, eivät kai esimerkiksi naistenlehdet olisi joka vuodenaikana täynnä näitä "kesäksi/talveksi bikinikuntoon" tai "joulu-/pääsiäis-/kesä-/syyskilot pois" artikkeleitaan. Mutta ei se laihuus ole onnellisuuden tae eikä kilot onnellisuuden este. Eikä rahakaan, kumpaankaan suuntaan.
Ainakaan nyt toistaiseksi en aio ryhtyä miksikään rikkaaksi tyttörukaksi sen paremmin kuin markkinoimaan rahan tuomaa onnea. (BTW, tässä blogissa varmaan tulee kerrottua yhdestä jos toisesta asiasta, mitä aion ostaa tai olen ostanut, mutta se on tavaraa, ei onnea)
Raha ei tuo onnea, sanovat köyhät. Eivät tuo muuten rahahuoletkaan, sanon minä. Varsinkin opiskeluaikoina oli rahat joskus todella tiukalla enkä tiedä miten olisin selvinnyt muutamista viikoista ilman vanhempien apua. Luojan kiitos minulla sentään oli vanhemmat jotka tarvittaessa auttoivat. Eihän heilläkään isoja rahoja ollut, mutta opiskelijalle parikymppiäkin on suuri summa ja joululahjaksi saadulla satasella eli kuukauden leveästi. Mutta ei se elämä silloin niin onnellista ollut, kun joutui joka käänteessä miettimään, onko varaa, pitääkö säästää, mitä jos loppukuulle tulee vielä lääkkeidenostoa tai jotain muuta ylimääräistä menoa. Ei ehkä onnea, mutta tietynlaista varmuutta se tuo, kun tietää että tilillä on edes vähän pahanpäivän varalle.
Nyt rahanriittävyyshuolien sijaan on tullut huoli siitä, miten saan pidettyä rahani tallessa ja kasvatettua niitä fiksusti. Tiesittekö että pankeilla on esimerkiksi vain 50 tuhannen euron talletussuoja? Jos pankki menee konkurssiin, taataan ainoastaan 50.000 euroa tilillä olleista rahoista, riippumatta siitä miten paljon talletuksia oikeasti oli. Kun tilin loppusummassa on jokunen nolla enemmän, se tekee asioista hieman haastavia. Tällä hetkellä kuitenkin maksan mielenrauhasta rahojen suhteen ammattilaisille, jotka kehittelevät koko ajan keinoja säilyttää, kasvattaa ja turvata omaisuutta. Kyllä, rahalla voi ostaa jopa mielenrauhaa.
Tuleeko minusta nyt aivan huikaisevan onnellinen siis?
No tuskin. Ei varmaan ainakaan sen onnellisempi kuin mitä nyt olen. Olin ihan onnellinen jo ennen tätä koko episodia enkä ainakaan vielä näe yhtään syytä, miksi tilanne siitä radikaalisti muuttuisi. Raha helpottaa monia asioita, siinä sen funktio minulle.
Kuulostaa tosi masentavalta, eikö totta?
Suomessa tunnutaan elättelevän tällaista jos-jos-jos-myyttiä. Jos olisin rikkaampi, olisin onnellisempi. Jos olisin hoikempi, olisin onnellisempi. Jos olisin kauniimpi, elämäni olisi onnellisempaa. Mikään ei ole nyt hyvin, onneen tarvitaan aina jotain. Ja sitten jos sen jonkun jutun saa, ei olla oikeastaan yhtään sen onnellisempia.
Kaikkein eniten ovat itse asiassa jo vuosia naurattaneet nimenomaan nämä laihdutusmainokset, lääkkeet, painonvartijat, kuntosalit ja muut, jotka aivan erityisesti markkinoivat laihuuden mystisesti onnellistuttavalla vaikutuksella omaa tuotettaan ja palveluaan. Lihava = onneton, laiha = onnellinen. Kun laihdutat 10 kiloa, onnea tulee ovista ja ikkunoista, pielessä oleva parisuhdekin parantuu kuin taikaiskusta, dementikkoäitisi saa muistinsa takaisin ja häirikkölapsestasi tulee koulussa menestyvä enkeli! Ja vaikka jos 5 kiloakin putoaa, niin kyllä se onni tulee jo ainakin ovikelloa soittelemaan kohteliaasti.
Kuka tätä muka uskoo? No aika moni vissiin, eivät kai esimerkiksi naistenlehdet olisi joka vuodenaikana täynnä näitä "kesäksi/talveksi bikinikuntoon" tai "joulu-/pääsiäis-/kesä-/syyskilot pois" artikkeleitaan. Mutta ei se laihuus ole onnellisuuden tae eikä kilot onnellisuuden este. Eikä rahakaan, kumpaankaan suuntaan.
Ainakaan nyt toistaiseksi en aio ryhtyä miksikään rikkaaksi tyttörukaksi sen paremmin kuin markkinoimaan rahan tuomaa onnea. (BTW, tässä blogissa varmaan tulee kerrottua yhdestä jos toisesta asiasta, mitä aion ostaa tai olen ostanut, mutta se on tavaraa, ei onnea)
25.10.10
Maanantai on maanantai, vaikka voissa paistaisi
En minä kuvitellutkaan, että rahalla kaikki paranisi ja aina paistaisi aurinko. Maanantait ovat edelleen maanantaita, vaikka miten päin sitä kääntelisi. Aamuherääminen oli sitä normaalia tuskaa, meikkaus meni pieleen (ei olisi pitänyt ostaa itselleen liikaa vaihtoehtoja) ja sitten myöhästyin bussistakin. Tosin tuota jälkimmäistä olen tehnyt melko kroonisesti viime aikoina. Bussimatka työpaikalle kestää kuitenkin melkein puoli tuntia ja se vain on niin helppo todeta, että sori, bussi meni, soitanpa taksin, joka surauttaa kotoa töihin kymmenessä minuutissa. Taas tosi puheenvuoro joukkoliikenteen puolesta...
Tämän päivän taksimatkassa oli jotain positiivistakin. Jo usean kerran nimenomaan aamuisin on kohdalle osunut sama taksi ja tällä kertaa kuski antoi numeron suoraan autossa olevaan kännykkään. Kuski voi vaihdella päivien mittaan, mutta puhelin on aina taksissa ja siihen voi soittaa suoraan ja kysyä tilannetta, kun itse on taksia vailla. Ei paha, totesin ja kiitin kohteliaasti.
Töissä on irtisanomisuhan takia ollut todella vaisu tunnelma. Ketään ei oikein kiinnosta, koska kaikki tietävät sen, että vaikka miten yrittäisi nyt huhkia ja tehdä ympäripyöreitä päiviä näyttääkseen hyvältä esimiehen silmissä, ei se auta mitään. Päätökset tulevat jostain muualta ja esimies tietää jo muutenkin jokaisen alaisensa. Minullahan siis hätää ei ole, mutta omassakin tiimissä on useampia tapauksia, että on pieniä lapsia ja asuntolainaa, siinä tilanteessa ei potkut työpaikalta paljon naurata. Oikeastaan toivon, että minun irtisanoutumiseni takia joku toinen voisi pitää työpaikan.
Aloitin tänään myös seuraajani perehdyttämisen omiin hommiini. Ainakin aluksi minun töitä tulee tekemään yksi työkaveri, joka itse tekee suunnilleen samanlaisia juttuja. Perehdyttämistä ei siis ihan hirveästi tarvita, mutta jotain kuitenkin. Tiedä sitten meinaavatko jättää tuon yhden niskoille kahden ihmisen työt vai mille mallille järjestävät työkuorman, mutta eipä se minun ongelmani ole.
Sääkin on niin harmaa, ettei kiinnosta edes ulos lähteä.
Tämän päivän taksimatkassa oli jotain positiivistakin. Jo usean kerran nimenomaan aamuisin on kohdalle osunut sama taksi ja tällä kertaa kuski antoi numeron suoraan autossa olevaan kännykkään. Kuski voi vaihdella päivien mittaan, mutta puhelin on aina taksissa ja siihen voi soittaa suoraan ja kysyä tilannetta, kun itse on taksia vailla. Ei paha, totesin ja kiitin kohteliaasti.
Töissä on irtisanomisuhan takia ollut todella vaisu tunnelma. Ketään ei oikein kiinnosta, koska kaikki tietävät sen, että vaikka miten yrittäisi nyt huhkia ja tehdä ympäripyöreitä päiviä näyttääkseen hyvältä esimiehen silmissä, ei se auta mitään. Päätökset tulevat jostain muualta ja esimies tietää jo muutenkin jokaisen alaisensa. Minullahan siis hätää ei ole, mutta omassakin tiimissä on useampia tapauksia, että on pieniä lapsia ja asuntolainaa, siinä tilanteessa ei potkut työpaikalta paljon naurata. Oikeastaan toivon, että minun irtisanoutumiseni takia joku toinen voisi pitää työpaikan.
Aloitin tänään myös seuraajani perehdyttämisen omiin hommiini. Ainakin aluksi minun töitä tulee tekemään yksi työkaveri, joka itse tekee suunnilleen samanlaisia juttuja. Perehdyttämistä ei siis ihan hirveästi tarvita, mutta jotain kuitenkin. Tiedä sitten meinaavatko jättää tuon yhden niskoille kahden ihmisen työt vai mille mallille järjestävät työkuorman, mutta eipä se minun ongelmani ole.
Sääkin on niin harmaa, ettei kiinnosta edes ulos lähteä.
Ferrari, hot or not?
Jostain vaikeasti käsitettävästä syystä minua kiinnosti Livin Miljonääriäidit-tosi-tv-sarja kovasti, mutta ensimmäisen katselukerran jälkeen totesin, että ehkä se ei olekaan minua varten. Jotenkin vain tuntuu ettei minulla ainakaan ole mitään yhteistä kyseisen ohjelman mammojen kanssa. Tietysti Espanja on eri asia kuin Suomi ja tv-ohjelmaan leikataan vain ne mehevimmät palat eikä minulla lapsiakaan ole, mutta silti tuo tuntui jotenkin niin vieraalta... yhden jakson perusteella ei tietysti pidä tuomita koko sarjaa eikä esittää karkeita kommentteja (koska en aio katsoa yhtä jaksoa enempää, en halua palata koko sarjaan enää toistamiseen), mutta se toimikoon aasinsiltana siihen, mikä on jatkoa tuolle edelliselle autopostaukselle.
Nimittäin Ferrari. Kyseisen sarjan päätähdethän ovat kai sovitelleet jopa lastenistuimia Ferrareihinsa.
Ferrari, tuo urheiluautoista kuuluisin ja punaisin. Tuo rahajunttiuden multihuipentuma. Kun halutaan näyttää että meillä on millä mällätä, ostetaan Ferrari, kun ei muuta keksitä eikä tiedetä. Rajoittunutta! Säälittävää!
Ah, lyökää minua päähän jollain kovalla esineellä ja kovaa, jos ikinä sorrun Ferrariin. Herranjumala mutta se olisi N-O-L-O (sama juttu jos ikinä katselen Corvettea sillä silmällä, erona on tosin se, että Corvetet näyttävät pääsääntöisesti hyviltä, Ferrarit eivät (joitain poikkeuksia löytyy, mutta kuvan auto ei ole niitä)).
Maseratissa olisi jo enemmän särmää eikä sitä tulisi ihan joka nurkalla vastaan. Ei ainakaan Suomessa. Vielä kun italiaanot oppisivat tekemään vähänkään kestäviä autoja (sama koskee kyllä Ferrariakin).
Jos olisin hankkimassa tosissani urheilu-/luxusautoa enkä asuisi Suomessa, en katsoisikaan mitään muuta kuin Aston Martinia. Niin nam. Saisikohan niihin lisävarusteena James Bondin? Pierce Brosnan-version, vähän nykyistä nuorempana, kiitos. Nam.
Nimittäin Ferrari. Kyseisen sarjan päätähdethän ovat kai sovitelleet jopa lastenistuimia Ferrareihinsa.
 |
| © Axion23 / Flickr (CC-lisenssi) |
Ah, lyökää minua päähän jollain kovalla esineellä ja kovaa, jos ikinä sorrun Ferrariin. Herranjumala mutta se olisi N-O-L-O (sama juttu jos ikinä katselen Corvettea sillä silmällä, erona on tosin se, että Corvetet näyttävät pääsääntöisesti hyviltä, Ferrarit eivät (joitain poikkeuksia löytyy, mutta kuvan auto ei ole niitä)).
 |
| © Kenjonbro / Flickr (CC-lisenssi) |
 |
| © .Robert. / Flickr (CC-lisenssi) |
24.10.10
Vain muutama mitätön pikkujuttu...
Väitin aiemmin että olen välttänyt toistaiseksi tekemästä rahoillani yhtään mitään, mutta sehän nyt tietysti ei pidä paikkaansa. Mitään isompaa en ole hankkinut (paitsi pesukoneen), mutta esimerkiksi kosmetiikkaan ja muuhun kauneudenhoitoon olen saanut menemään jo nyt kohtuulliset määrät valuuttaa.
Ensimmäisiä asioita, joita tein heti sen jälkeen kun nuo raha-asiat alkoivat selvitä, oli hammaslääkärissä käynti. En ole käynyt hammaslääkärissä vuosikausiin, ei ole ollut mitään akuuttia tarvetta. Nyt sitten menin yksityiselle tarkistukseen ja aion teettää kaikki mahdolliset remontit, mille suinkin on tarvetta. Ehkä teetän jonkun hampaidenvaalennushoidonkin samalla, mutta mitään kuoria tai oikomishoitoja tai mitä hampaille nyt pelkän ulkonäön vuoksi tehdäänkin en harkitse ainakaan toistaiseksi. Ei minun näkyvässä purukalustossa mitään suurempaa kosmeettista vikaa ole, vaikkei se ihan tasainen olekaan. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut ryhtyä malliksi tai leffatähdeksi (tai edes turhaksi julkkikseksi), joten saavat olla purimet luonnontilassa.
Huolimatta nk. ongelmattomuudesta hampaissa riittää tekemistä. Reikiä on muutama pieni alku, yksi hammas on lohjennut, viisaudenhampaista kaksi on poistamatta ja toinen ahdistaa kuulemma naapuria ja sitten kiillepintojen kuluneisuuden perusteella lekuri epäili minun narskuttelevan hampaita öisin. Tämä narskuttelu onkin ikävä juttu, kun sitä ei välttämättä itse huomaa, mutta se saattaa vetää täysin jumiin ensin purentalihakset ja sen jälkeen niskan hartioita myöden. Ja se kuluttaa hampaita, pahimmillaan jopa saa hampaat lohkeilemaan (yksi lohjennuthan löytyi jo!), niin että tavasta pitäisi todellakin päästä eroon. Purentalihasjumppa vähentää lihasjännityksiä ja hampaisiin tehtävä suojaava purentakisko estää narskuttelun aiheuttamia haittoja hampaille.
En ole erityisen hammaslääkärikammoinen, mutta tuskin kai kukaan sinne mielellään menee. Käyttämälläni hammasklinikalla on kuitenkin vallan mukava asioida ja jopa ihan pelkkää poraamista varten kysyttiin, haluaisinko puudutusta sen ajaksi. Kiitos kyllä, kun kerran tarjotaan.
Hammaslääkärin lisäksi olen käynyt kosmetologilla teettämässä kasvoilleni ultraäänipuhdistuksen. Näin talvea kohti ihoni alkaa osoittaa jonkinlaisia kuivumisen merkkejä ja hoidon yhteydessä ihoa kosteutettiinkin. Älkää kysykö, mitä se kosmetologi teki, mutta jälkeen päin iho vähän punoitti mutta myöhemmin se tuntui ja näytti varsin hyvältä. Silmien ympäriltä myös poistettiin pari itsepäistä luufinniä, toivottavasti eivät tule takaisin. Ei ole vielä ainakaan näkynyt. Teetin jalkahoidon samalla kertaa ja nyt on kantapäät pehmeät kuin vauvan pylly! Sitä ihmettä ei hetkeen olla nähtykään...
Ja rakennekynnetkin tuli teetettyä, kun löysin monen suositteleman kynsistudion. Ei halpa, ei todellakaan mitä tein netissä hintavertailua, mutta hänen tekemiään kynsiä on kehuttu hyvin kestäviksi. Lisäksi se mitä hän kertoi kynsien tekemisestä ja siitä, mitä se vaatii, en todellakaan haluaisi mennä minkään kolmen päivän kynsikurssin käyneen tuoliin istumaan vaikka se olisi kuinka paljon halvempi.
Kynnet eivät ole erityisen pitkät vaan hyvin luonnollisen pituiset ja näköiset. Niissä on upea väri ja se onkin ainoa juttu, mikä niissä on kiinnittänyt huomiota. Muuten ne menisivät ihan normaaleista kynsistä. Vähän oli totuttelemista alkuunsa, koska rakennekynnet ovat paksummat kuin omat kynnet ja ne tuntuivat kömpelöiltä, mutta parissa viikossa olen tottunut niihin. Huoltoaika on ensi viikolla, silloin katsotaan uutta väriä ainakin, en tiedä mitä muuta niille tehdään.
Lisäksi eräänä ihan tavallisena arki-iltana vaeltelin tavaratalon kosmetiikkaosastolla ja sain upotettua nelinumeroisen summan meikkeihin ja muihin kosmetiikkatavaroihin... Olen (ollut) jonkinasteinen minimalisti kosmetiikkatuotteiden ja meikkien kanssa, käytän tutuksi tulleita ja hyviksi havaittuja tuotteita iholleni ja ostan lisää vasta kun edellinen on loppu. Ripsiväriäkin on tasan yksi kappale, se musta ja vedenkestävä. Luomiväripaletteja peräti kolme: ruskeasävyinen, vihreäsävyinen ja harmaa-musta-sävyinen. Hyvä puoli: kylppäri pysyy siistinä eikä tule koskaan valinnanvaikeusongelmia. Huono puoli: on se vähän tylsää.
Toivon silti, ettei minusta tule Ostolakossa-blogin Virven kaltaista kosmetiikkahamsteria, 52 kiloa meikkejä ja kosmetiikkaa on jo ehkä rahtusen liian paljon.
Mutta tosiaan tuli villiinnyttyä tuossa eräänä päivänä aika perusteellisesti. Ostelin kaikenlaista sellaista, mitä minulla ei ole, kuten aivan uudenvärisiä luomiväripaletteja (Virven viehtymys Diorin, ei Chanelin viisikoihin on ilmeisesti kybertarttuvaa), primerin, aurinkopuuteria, silmänympärysvoidetta, huulipunia ja -kiiltoja ja niihin soveltuvia rajauskyniä, kajaleita, ripsivärin, valokynän, meikkivoidetta, puuteria, poskipunaa (okei, vanha on jo loppumassa!) muutamaa väriä, puhdistusaineita, kosteusvoidetta, silmämeikinpohjustusainetta ja kaikkea muuta yhtä ja toista ihanaa, mitä kosmetiikkayritykset ovat naisraukkojen houkuttelemiseksi keksineet.
Tuli siinä kassalla vähän rykäistyä, kun loppusumma saatiin näkyville. Pankkikortilla maksaessa piti koko ajan hokea itselleen: "Ei, tämä ei ole vielä mitään. Älä vapisuta sitä leukaasi. Tämä ei oikeasti tunnu vielä miiiissssäääännn." Totta puhuen olen muutamia tuotteita diilannut eteenpäin jo kavereille, koska kotona ne eivät tuntuneetkaan niin hyviltä ideoilta kuin kaupassa. Minun täytyy oikeasti alkaa lukea noita kosmetiikkablogeja tarkemmin ja ihan oikeasti kirjata sieltä johonkin talteen sellaisten tuotteiden nimiä, joita kiinnostaisi kokeilla. Ja kerjätä myyjiltä niitä testipakkauksia kun aika monesta tuotteesta niitäkin löytyy.
Ensimmäisiä asioita, joita tein heti sen jälkeen kun nuo raha-asiat alkoivat selvitä, oli hammaslääkärissä käynti. En ole käynyt hammaslääkärissä vuosikausiin, ei ole ollut mitään akuuttia tarvetta. Nyt sitten menin yksityiselle tarkistukseen ja aion teettää kaikki mahdolliset remontit, mille suinkin on tarvetta. Ehkä teetän jonkun hampaidenvaalennushoidonkin samalla, mutta mitään kuoria tai oikomishoitoja tai mitä hampaille nyt pelkän ulkonäön vuoksi tehdäänkin en harkitse ainakaan toistaiseksi. Ei minun näkyvässä purukalustossa mitään suurempaa kosmeettista vikaa ole, vaikkei se ihan tasainen olekaan. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut ryhtyä malliksi tai leffatähdeksi (tai edes turhaksi julkkikseksi), joten saavat olla purimet luonnontilassa.
Huolimatta nk. ongelmattomuudesta hampaissa riittää tekemistä. Reikiä on muutama pieni alku, yksi hammas on lohjennut, viisaudenhampaista kaksi on poistamatta ja toinen ahdistaa kuulemma naapuria ja sitten kiillepintojen kuluneisuuden perusteella lekuri epäili minun narskuttelevan hampaita öisin. Tämä narskuttelu onkin ikävä juttu, kun sitä ei välttämättä itse huomaa, mutta se saattaa vetää täysin jumiin ensin purentalihakset ja sen jälkeen niskan hartioita myöden. Ja se kuluttaa hampaita, pahimmillaan jopa saa hampaat lohkeilemaan (yksi lohjennuthan löytyi jo!), niin että tavasta pitäisi todellakin päästä eroon. Purentalihasjumppa vähentää lihasjännityksiä ja hampaisiin tehtävä suojaava purentakisko estää narskuttelun aiheuttamia haittoja hampaille.
En ole erityisen hammaslääkärikammoinen, mutta tuskin kai kukaan sinne mielellään menee. Käyttämälläni hammasklinikalla on kuitenkin vallan mukava asioida ja jopa ihan pelkkää poraamista varten kysyttiin, haluaisinko puudutusta sen ajaksi. Kiitos kyllä, kun kerran tarjotaan.
Hammaslääkärin lisäksi olen käynyt kosmetologilla teettämässä kasvoilleni ultraäänipuhdistuksen. Näin talvea kohti ihoni alkaa osoittaa jonkinlaisia kuivumisen merkkejä ja hoidon yhteydessä ihoa kosteutettiinkin. Älkää kysykö, mitä se kosmetologi teki, mutta jälkeen päin iho vähän punoitti mutta myöhemmin se tuntui ja näytti varsin hyvältä. Silmien ympäriltä myös poistettiin pari itsepäistä luufinniä, toivottavasti eivät tule takaisin. Ei ole vielä ainakaan näkynyt. Teetin jalkahoidon samalla kertaa ja nyt on kantapäät pehmeät kuin vauvan pylly! Sitä ihmettä ei hetkeen olla nähtykään...
Ja rakennekynnetkin tuli teetettyä, kun löysin monen suositteleman kynsistudion. Ei halpa, ei todellakaan mitä tein netissä hintavertailua, mutta hänen tekemiään kynsiä on kehuttu hyvin kestäviksi. Lisäksi se mitä hän kertoi kynsien tekemisestä ja siitä, mitä se vaatii, en todellakaan haluaisi mennä minkään kolmen päivän kynsikurssin käyneen tuoliin istumaan vaikka se olisi kuinka paljon halvempi.
Kynnet eivät ole erityisen pitkät vaan hyvin luonnollisen pituiset ja näköiset. Niissä on upea väri ja se onkin ainoa juttu, mikä niissä on kiinnittänyt huomiota. Muuten ne menisivät ihan normaaleista kynsistä. Vähän oli totuttelemista alkuunsa, koska rakennekynnet ovat paksummat kuin omat kynnet ja ne tuntuivat kömpelöiltä, mutta parissa viikossa olen tottunut niihin. Huoltoaika on ensi viikolla, silloin katsotaan uutta väriä ainakin, en tiedä mitä muuta niille tehdään.
Lisäksi eräänä ihan tavallisena arki-iltana vaeltelin tavaratalon kosmetiikkaosastolla ja sain upotettua nelinumeroisen summan meikkeihin ja muihin kosmetiikkatavaroihin... Olen (ollut) jonkinasteinen minimalisti kosmetiikkatuotteiden ja meikkien kanssa, käytän tutuksi tulleita ja hyviksi havaittuja tuotteita iholleni ja ostan lisää vasta kun edellinen on loppu. Ripsiväriäkin on tasan yksi kappale, se musta ja vedenkestävä. Luomiväripaletteja peräti kolme: ruskeasävyinen, vihreäsävyinen ja harmaa-musta-sävyinen. Hyvä puoli: kylppäri pysyy siistinä eikä tule koskaan valinnanvaikeusongelmia. Huono puoli: on se vähän tylsää.
Toivon silti, ettei minusta tule Ostolakossa-blogin Virven kaltaista kosmetiikkahamsteria, 52 kiloa meikkejä ja kosmetiikkaa on jo ehkä rahtusen liian paljon.
Mutta tosiaan tuli villiinnyttyä tuossa eräänä päivänä aika perusteellisesti. Ostelin kaikenlaista sellaista, mitä minulla ei ole, kuten aivan uudenvärisiä luomiväripaletteja (Virven viehtymys Diorin, ei Chanelin viisikoihin on ilmeisesti kybertarttuvaa), primerin, aurinkopuuteria, silmänympärysvoidetta, huulipunia ja -kiiltoja ja niihin soveltuvia rajauskyniä, kajaleita, ripsivärin, valokynän, meikkivoidetta, puuteria, poskipunaa (okei, vanha on jo loppumassa!) muutamaa väriä, puhdistusaineita, kosteusvoidetta, silmämeikinpohjustusainetta ja kaikkea muuta yhtä ja toista ihanaa, mitä kosmetiikkayritykset ovat naisraukkojen houkuttelemiseksi keksineet.
Tuli siinä kassalla vähän rykäistyä, kun loppusumma saatiin näkyville. Pankkikortilla maksaessa piti koko ajan hokea itselleen: "Ei, tämä ei ole vielä mitään. Älä vapisuta sitä leukaasi. Tämä ei oikeasti tunnu vielä miiiissssäääännn." Totta puhuen olen muutamia tuotteita diilannut eteenpäin jo kavereille, koska kotona ne eivät tuntuneetkaan niin hyviltä ideoilta kuin kaupassa. Minun täytyy oikeasti alkaa lukea noita kosmetiikkablogeja tarkemmin ja ihan oikeasti kirjata sieltä johonkin talteen sellaisten tuotteiden nimiä, joita kiinnostaisi kokeilla. Ja kerjätä myyjiltä niitä testipakkauksia kun aika monesta tuotteesta niitäkin löytyy.
Auto? Kaksi autoa? Ei yhtään autoa?
Kun suomalaiselta lottovoittajalta kysytään, että mitä hän aikoo tehdä rahoillaan, niin todennäköisin vastaus taitaa olla että hankkii asunnon ja auton. Asunto käsiteltiin jo, nyt on auton vuoro.
Minulla ei ole nyt autoa. Asun kaupunkialueella hyvien kulkuyhteyksien päässä, joten en ole tarvinnut. Itse asiassa auto täällä kaupungissa olisi oikeastaan vain riesa jatkuvine parkkiongelmineen ja tuhotöineen. Ei ole nimittäin kerta eikä kaksi, kun on lähistön katujen varsille pysäköityjen autojen peilit nähnyt telottuina tai kyljet naarmuilla. En tietääkseni asu edes missään slummilähiössä! Auton lisäksi pitäisi siis hankkia jostain tallipaikka ja siihen ei ole ollut varaa.
Tutuilta ja perheeltä löytyy kyllä autoja, että jos autoa on johonkin tarvinnut, ei ole tarvinnut kuin nätisti kysyä ja tarjota jälkeen päin vaikka itsetehty ateria. Oravannahkakaupaksi isä sitä sanoo.
Mutta nyt tilanne muuttui sitten tuon rahan suhteen aika radikaalisti ja oma auto kieltämättä houkuttaisi. Ongelman voisi tiivistää yhteen kysymykseen: "Millainen?"
Nyt kaupungissa asuessani joku pieni kauppakassi olisi riittävä ja oikeastaan kätevämpikin kuin mikään puolikkaan mammutin kokoinen katumaasturi. Tunnustan, että monta kertaa raskaita ruokakasseja bussiin raahatessani olen haaveillut omasta autosta. Tähän käyttöön sopisi joku ihan pikkuauto.
Toisaalta sitten taas autolla olisi kiva lähteä käymään joskus jossain pidemmälläkin. Reissailla vähän ja pitäähän sitä nyt vanhempienkin luona käydä aina silloin tällöin. Pidemmällä matkalla ja varsinkin jos missään moottoritiellä joutuu ajamaan ei mikään pikkuinen riisikippo ole se kaikkein miellyttävin vaihtoehto. Tarttis olla tilaa ja kiva jos olisi vähän korkeampi auto, että näkisi liikenteen hyvin ja sitten sen pitäisi kiihtyäkin sen verran että uskaltaisi lähteä ohittamaan muuallakin kuin vain moottoritiellä, jos tarve vaatii. Ja vielä kun haaveilee siitä, että pakkaisi autoon muutaman kaverin matkatavaroineen, niin se mainittu katumastodontti kuulostaisi vallan mainiolta vaihtoehdolta.
Yksi ihminen, kaksi autoa? Voi jee ja järjenvähyyttä!
Lisäksi olen ihan tosissani alkanut miettiä sitä maallemuuttoa jossain vaiheessa ja silloin valinta kallistuisi ilman muuta ison auton puolelle ja mahdollinen riisikippo pitäisi hukata. No, ainahan autoista eroon pääsee, mutta ei se nyt helpota tätä valintaa ollenkaan.
Tähän mennessä olen kulkenut paljolti taksilla... Se sentään on selkeästi helppo ratkaisu. Ei parkkimurheita, ei automurheita eikä tarvitse itse edes ajaa, mikä kaupungissa ei ole se kaikkein stressittömin vaihtoehto.
Minulla ei ole nyt autoa. Asun kaupunkialueella hyvien kulkuyhteyksien päässä, joten en ole tarvinnut. Itse asiassa auto täällä kaupungissa olisi oikeastaan vain riesa jatkuvine parkkiongelmineen ja tuhotöineen. Ei ole nimittäin kerta eikä kaksi, kun on lähistön katujen varsille pysäköityjen autojen peilit nähnyt telottuina tai kyljet naarmuilla. En tietääkseni asu edes missään slummilähiössä! Auton lisäksi pitäisi siis hankkia jostain tallipaikka ja siihen ei ole ollut varaa.
Tutuilta ja perheeltä löytyy kyllä autoja, että jos autoa on johonkin tarvinnut, ei ole tarvinnut kuin nätisti kysyä ja tarjota jälkeen päin vaikka itsetehty ateria. Oravannahkakaupaksi isä sitä sanoo.
Mutta nyt tilanne muuttui sitten tuon rahan suhteen aika radikaalisti ja oma auto kieltämättä houkuttaisi. Ongelman voisi tiivistää yhteen kysymykseen: "Millainen?"
Nyt kaupungissa asuessani joku pieni kauppakassi olisi riittävä ja oikeastaan kätevämpikin kuin mikään puolikkaan mammutin kokoinen katumaasturi. Tunnustan, että monta kertaa raskaita ruokakasseja bussiin raahatessani olen haaveillut omasta autosta. Tähän käyttöön sopisi joku ihan pikkuauto.
Toisaalta sitten taas autolla olisi kiva lähteä käymään joskus jossain pidemmälläkin. Reissailla vähän ja pitäähän sitä nyt vanhempienkin luona käydä aina silloin tällöin. Pidemmällä matkalla ja varsinkin jos missään moottoritiellä joutuu ajamaan ei mikään pikkuinen riisikippo ole se kaikkein miellyttävin vaihtoehto. Tarttis olla tilaa ja kiva jos olisi vähän korkeampi auto, että näkisi liikenteen hyvin ja sitten sen pitäisi kiihtyäkin sen verran että uskaltaisi lähteä ohittamaan muuallakin kuin vain moottoritiellä, jos tarve vaatii. Ja vielä kun haaveilee siitä, että pakkaisi autoon muutaman kaverin matkatavaroineen, niin se mainittu katumastodontti kuulostaisi vallan mainiolta vaihtoehdolta.
Yksi ihminen, kaksi autoa? Voi jee ja järjenvähyyttä!
Lisäksi olen ihan tosissani alkanut miettiä sitä maallemuuttoa jossain vaiheessa ja silloin valinta kallistuisi ilman muuta ison auton puolelle ja mahdollinen riisikippo pitäisi hukata. No, ainahan autoista eroon pääsee, mutta ei se nyt helpota tätä valintaa ollenkaan.
Tähän mennessä olen kulkenut paljolti taksilla... Se sentään on selkeästi helppo ratkaisu. Ei parkkimurheita, ei automurheita eikä tarvitse itse edes ajaa, mikä kaupungissa ei ole se kaikkein stressittömin vaihtoehto.
I Desire
Kaukana ovat ne ajat kun Nokia oli ainoa kännykkä ja Sonera ainoa liittymä, vaikka Ericsson ja Radiolinja yrittivätkin vähän panna hanttiin.
Kuten sanottua, töiden loppuessa minulta katoaa myös kännykkä ja työliittymä. Minulla on kyllä vanha henkilökohtainen liittymäni, mutten ole käyttänyt sitä ja vaihdoin sen töihin mennessäni sellaiseksi, joka maksaa mahdollisimman vähän kuukaudessa minimoidakseni sen aiheuttamat kulut. Ja siitä on todellakin enemmän kuin kolme vuotta. Nyt pitäisi löytää sellainen liittymä, jossa olisi hyvä kuuluvuus, kattava 3G-peitto ja (lähes) rajattomat datat. Vaihtoehtojahan olisi ainakin Sonera, Elisa, Saunalahti, DNA, Tele Finland ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan. Ja puhepakettia, tekstaripakettia, senttiliittymiä ja herra ties mitä muuta. Yritäpä siinä sitten selvittää, mikä olisi sopivin. Sen ainakin tiedä etukäteen, että mitään kytkyti-kytkyti-pakettia EN halua. Haluan voida vaihtaa liittymää tasan sillä minuutilla kun sille tulee tarve enkä silloin kun sopimus umpeutuu joskus vuosisadan kuluttua.
Sitten se puhelin. N8 voisi olla ihan kiva, mutta haluan nyt katsoa vähän aikaa. En ole ihan vakuuttunut siitä. Nokialla on kyllä muitakin kivoja puhelimia (kivalla tarkoitan fiksua), mutta ongelma on se, että niitä on liikaa, vaikka karsisi valikoimasta pois heti kaikki S40-puhelimet. E-sarja on aina ollut kyllä suosikkini, mutta kosketusnäyttö ei olisi yhtään hullumpi juttu.
Mutta minulle on syötetty kapinan siemen. Tänään olin kaverin kanssa yhdellä käymässä ja kaveri oli hankkinut HTC Desiren. Sain sen tietysti räpellettäväkseni. Oli muuten hieno! Lisäksi sitä Desireä saisi HTC:n sivujen mukaan myös qwerty-näppäimistölläkin.
Olisihan noita muitakin, Samsungia ja LG:tä ja mitä kaikkia. IPhoneen en kyllä sorru vaikka sitä nykyään taitaa saada jopa ilman kytkyä, en ole riittävän Jobs-uskovainen kajotakseni siihen.
Minusta tuntuu että minulla on edessäni pitkä ja ehkä tuskallinenkin kierros nettikaupoissa, valmistajien sivuilla ja vieläpä ihan oikeissa puhelin- ja kodintekniikkakaupoissa sekä operaattorien liittymänmyyntikioskeissa.
Kuten sanottua, töiden loppuessa minulta katoaa myös kännykkä ja työliittymä. Minulla on kyllä vanha henkilökohtainen liittymäni, mutten ole käyttänyt sitä ja vaihdoin sen töihin mennessäni sellaiseksi, joka maksaa mahdollisimman vähän kuukaudessa minimoidakseni sen aiheuttamat kulut. Ja siitä on todellakin enemmän kuin kolme vuotta. Nyt pitäisi löytää sellainen liittymä, jossa olisi hyvä kuuluvuus, kattava 3G-peitto ja (lähes) rajattomat datat. Vaihtoehtojahan olisi ainakin Sonera, Elisa, Saunalahti, DNA, Tele Finland ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan. Ja puhepakettia, tekstaripakettia, senttiliittymiä ja herra ties mitä muuta. Yritäpä siinä sitten selvittää, mikä olisi sopivin. Sen ainakin tiedä etukäteen, että mitään kytkyti-kytkyti-pakettia EN halua. Haluan voida vaihtaa liittymää tasan sillä minuutilla kun sille tulee tarve enkä silloin kun sopimus umpeutuu joskus vuosisadan kuluttua.
Sitten se puhelin. N8 voisi olla ihan kiva, mutta haluan nyt katsoa vähän aikaa. En ole ihan vakuuttunut siitä. Nokialla on kyllä muitakin kivoja puhelimia (kivalla tarkoitan fiksua), mutta ongelma on se, että niitä on liikaa, vaikka karsisi valikoimasta pois heti kaikki S40-puhelimet. E-sarja on aina ollut kyllä suosikkini, mutta kosketusnäyttö ei olisi yhtään hullumpi juttu.
Mutta minulle on syötetty kapinan siemen. Tänään olin kaverin kanssa yhdellä käymässä ja kaveri oli hankkinut HTC Desiren. Sain sen tietysti räpellettäväkseni. Oli muuten hieno! Lisäksi sitä Desireä saisi HTC:n sivujen mukaan myös qwerty-näppäimistölläkin.
Olisihan noita muitakin, Samsungia ja LG:tä ja mitä kaikkia. IPhoneen en kyllä sorru vaikka sitä nykyään taitaa saada jopa ilman kytkyä, en ole riittävän Jobs-uskovainen kajotakseni siihen.
Minusta tuntuu että minulla on edessäni pitkä ja ehkä tuskallinenkin kierros nettikaupoissa, valmistajien sivuilla ja vieläpä ihan oikeissa puhelin- ja kodintekniikkakaupoissa sekä operaattorien liittymänmyyntikioskeissa.
23.10.10
Mitä ostit rahoillasi ensimmäiseksi?
En oikeasti muista, ihan totta! En ole vielä ostanut juuri mitään isompaa, en asuntoa, en autoa. Enkä vielä läppäriä tai puhelintakaan, töistä on sellaiset tarjolla vielä nyt kuukauden ajan. Tässä kuukauden sisällä täytyy kyllä katsella noita. Muuten olen ihan tietoisesti välttänyt tekemästä mitään, koska tunnen olevani niin päästä sekaisin että tulisin todennäköisesti tehneeksi jotain tyhmiä valintoja.
Itse asiassa olen kyllä ostanut asunnon. Se ei tosin ole itseäni vaan siskoa varten, joka muuttaa siihen "vuokralle" (en minä vuokraa peri). Se kävi todella nopeasti, olin ilman muuta sitä mieltä että sisko tarvitsee paremman kämpän mitä se vanha opiskelijasolu oli ja sitten sattuikin niin kätevästi, että suht läheltä hänen kouluaan olikin myynnissä todella mukava kaksio, johon sisko tykästyi välittömästi. Siisti, uudehko asunto, fiksu pohjaratkaisu, muutenkin mukavanoloinen taloyhtiö ja kaiken lisäksi asunto oli vielä tyhjä eli kun kaupat oli tehty, avaimet sai käteen heti ja saattoi vaikka alkaa kantaa tavaroita sisään. No, varsinainen muutto on ensi viikolla. Tuparilahjaksi kustansin siskolle myös muuttofirman hoitamaan koko ruljanssin, minä en ainakaan henkilökohtaisesti rupea kantamaan yhtään mitään niin kauan kuin on olemassa yksikin muuttofirma!
Tämä tietää myös sitä, että viikonloppuna lähdemme vähän kiertelemään huonekaluliikkeitä. Opiskelijasoluun mahtuneet tavarat täyttävät hädin tuskin yhden nurkan tilavasta asunnosta. Katsotaan mitä löydetään, siskolla on onneksi jo suunnitelmia sisustukseen ja jopa tietoa siitä, mistä haluamansalaisia huonekaluja voisi löytyä. Minä itse olen 100% onneton sisustaja, ei makua, ei silmää ja mielipide kääntyy kuin tuuliviiri.
Olen toki miettinyt omaakin asuntoa ja lähden tästä 80-luvulla rakennetusta, sieltä täältä naulaa ja laastia kaipaavasta saunattomasta ja parvekkeettomasta murjusta kyllä ihan varmasti jossain vaiheessa. Mieluummin tietysti nopeammin kuin hitaammin ja ajattelinkin että ennen kuin teen mitään ratkaisevaa päätöstä, vuokraisin jostai vähän paremman ja tilavamman asunnon mietintäpaikaksi.
Yksi vaihtoehto olisi muuttaa kokonaan maalle. Vanhemmilla olisi tuossa lähiseuduilla vähän maata, josta voisi lohkoa sopivankokoisen tontin, mutta itse asiassa vanhemmat tekivät ehdotuksen: he voisivat myydä nykyisen talon minulla pihoineen päivineen ja muuttaa johonkin kerrostalo- tai rivitaloasuntoon. Minä voisin sitten tehdä nykyiselle talolle (siis lapsuudenkodilleni) mitä haluaisin: remontoida, laajentaa, purkaa ja rakentaa kokonaan uusi. Todennäköisesti jälkimmäinen ratkaisu miellyttää eniten, 60-luvulla rakennettu omakotitalo ei ole mikään maailman kaunein rakennustaiteen teos eikä kaikin osin hirveän käytännöllinenkään ja remonttia pitäisi joka tapauksessa tehdä raskaalla kädellä. Sekin jää kyllä nähtäväksi, mitä teen ja millä aikataululla...
Itse asiassa olen kyllä ostanut asunnon. Se ei tosin ole itseäni vaan siskoa varten, joka muuttaa siihen "vuokralle" (en minä vuokraa peri). Se kävi todella nopeasti, olin ilman muuta sitä mieltä että sisko tarvitsee paremman kämpän mitä se vanha opiskelijasolu oli ja sitten sattuikin niin kätevästi, että suht läheltä hänen kouluaan olikin myynnissä todella mukava kaksio, johon sisko tykästyi välittömästi. Siisti, uudehko asunto, fiksu pohjaratkaisu, muutenkin mukavanoloinen taloyhtiö ja kaiken lisäksi asunto oli vielä tyhjä eli kun kaupat oli tehty, avaimet sai käteen heti ja saattoi vaikka alkaa kantaa tavaroita sisään. No, varsinainen muutto on ensi viikolla. Tuparilahjaksi kustansin siskolle myös muuttofirman hoitamaan koko ruljanssin, minä en ainakaan henkilökohtaisesti rupea kantamaan yhtään mitään niin kauan kuin on olemassa yksikin muuttofirma!
Tämä tietää myös sitä, että viikonloppuna lähdemme vähän kiertelemään huonekaluliikkeitä. Opiskelijasoluun mahtuneet tavarat täyttävät hädin tuskin yhden nurkan tilavasta asunnosta. Katsotaan mitä löydetään, siskolla on onneksi jo suunnitelmia sisustukseen ja jopa tietoa siitä, mistä haluamansalaisia huonekaluja voisi löytyä. Minä itse olen 100% onneton sisustaja, ei makua, ei silmää ja mielipide kääntyy kuin tuuliviiri.
Olen toki miettinyt omaakin asuntoa ja lähden tästä 80-luvulla rakennetusta, sieltä täältä naulaa ja laastia kaipaavasta saunattomasta ja parvekkeettomasta murjusta kyllä ihan varmasti jossain vaiheessa. Mieluummin tietysti nopeammin kuin hitaammin ja ajattelinkin että ennen kuin teen mitään ratkaisevaa päätöstä, vuokraisin jostai vähän paremman ja tilavamman asunnon mietintäpaikaksi.
Yksi vaihtoehto olisi muuttaa kokonaan maalle. Vanhemmilla olisi tuossa lähiseuduilla vähän maata, josta voisi lohkoa sopivankokoisen tontin, mutta itse asiassa vanhemmat tekivät ehdotuksen: he voisivat myydä nykyisen talon minulla pihoineen päivineen ja muuttaa johonkin kerrostalo- tai rivitaloasuntoon. Minä voisin sitten tehdä nykyiselle talolle (siis lapsuudenkodilleni) mitä haluaisin: remontoida, laajentaa, purkaa ja rakentaa kokonaan uusi. Todennäköisesti jälkimmäinen ratkaisu miellyttää eniten, 60-luvulla rakennettu omakotitalo ei ole mikään maailman kaunein rakennustaiteen teos eikä kaikin osin hirveän käytännöllinenkään ja remonttia pitäisi joka tapauksessa tehdä raskaalla kädellä. Sekin jää kyllä nähtäväksi, mitä teen ja millä aikataululla...
22.10.10
Miksi juuri tänään?
Miksi aloitan blogin sitten juuri tänään, vaikka kirjoitin edellisessä tekstissä, että juttu alkoi jo kuukausi sitten? Siihen on syynsä.
Sanouduin tänään irti töistä.
Eilen tuli tieto yt-neuvotteluista, mutta tarkempaa niistä ei vielä tiedetä. Ei esimerkiksi sitä, koskisivatko ne lainkaan meidän toimipistettä tai meidän osastoa. Irtisanoutuminen on pyörinyt päässä jo siitä asti kun tajusin oikeasti saamani rahan määrän (no, en tiedä voiko sitä täysin tajuta koskaan), mutta eilen mietin asiaa ihan vakavissani, päätin irtisanoutua mitä pikimmin ja tänään menin sitten esimiehen juttusille. Ei siinä mitään, jos kerran haluan irtisanoutua, niin that's fine, mutta kyllä esimies yllättyneeltä näytti. Niin näyttivät kaikki työkaveritkin, asia nimittäin kerrottiin heti tänään julki tiimin viikkopalaverissa. Irtisanomisaikani on kuukausi, sovimme että lopetan marraskuun lopussa työt.
Työkaverit kyselivät kovasti, mistä moinen ratkaisu, kun vielä ei ole todellakaan yhtään varmaa, koskevatko henkilöstövähennykset meidän osastoa. Sanoin että ei niillä yt-neuvotteluilla ole oikeastaan mitään tekemistä tämän kanssa, mutta ne nyt vain kypsyttivät lähtöpäätöstä. Kysyivät mitä aion tehdä. En osannut oikein vastata muuta kuin että katsoo nyt. Matkustella ainakin.
Luojan kiitos Suomessa on varsin jäykkä rahasta puhumattomuuden kulttuuri. Kukaan ei kehdannut kysyä, miten aion rahoittaa, kun en maininnut mitään mistään uudesta työpaikasta. Ei it-ala nykyisin ole rivi-työntekijälle todellakaan mikään kultakaivos, että olisin päässyt rikastumaan niinä kolmena vuotena, jotka olen nyt opintojen päätyttyä tässä firmassa ollut.
Joka tapauksessa minulla on jonkinlainen kriisi menossa. Kohta ei olekaan töitä. Ei tarvitse. Ei työkavereita, ei tiimiä, ei ammattinimikettä, ei mitään. Olen melkein parikymmentä vuotta opiskellut sitä varten, että saisin työpaikan ja palkkaa ja sitten yhtäkkiä se onkin ollut oikeastaan ihan hukkaanheitettyä aikaa ja vaivaa. Tätä täytyy miettiä kyllä vielä enemmän.
Tein tänään töistä päästyäni (heti sen tiimipaltsun jälkeen klo 15) pizzaa kotona. En ole pitkään aikaan tehnyt varsinkaan työpäivinä kotona oikeastaan mitään ruokaa. En pizzaakaan, vaikka se onkin aika nopea tehdä, paistamisessa vain menee aikansa. Sitä on vaan niin väsynyt töiden jälkeen ja vielä jos käy töistä tullessa kaupassa tai salilla tai lenkillä tai jotain. Illat ovat menneet tietokoneen tai telkkarin ääressä löhöillessä, kun ei muka viitsi eikä jaksa tehdä mitään. Tänään olen tehnyt pizzaa ja pesin jo koneellisen pyykkiäkin ja siivoilin asuntoani vähän ja olo on ihan sellainen, että jos sitä lähtisi vielä vaikka lenkille tai salille. Ja sen jälkeen vielä kaupungin yöhön kavereiden kanssa. Irtisanoutuminen on harvinaisen piristävä asia!
Sanouduin tänään irti töistä.
Eilen tuli tieto yt-neuvotteluista, mutta tarkempaa niistä ei vielä tiedetä. Ei esimerkiksi sitä, koskisivatko ne lainkaan meidän toimipistettä tai meidän osastoa. Irtisanoutuminen on pyörinyt päässä jo siitä asti kun tajusin oikeasti saamani rahan määrän (no, en tiedä voiko sitä täysin tajuta koskaan), mutta eilen mietin asiaa ihan vakavissani, päätin irtisanoutua mitä pikimmin ja tänään menin sitten esimiehen juttusille. Ei siinä mitään, jos kerran haluan irtisanoutua, niin that's fine, mutta kyllä esimies yllättyneeltä näytti. Niin näyttivät kaikki työkaveritkin, asia nimittäin kerrottiin heti tänään julki tiimin viikkopalaverissa. Irtisanomisaikani on kuukausi, sovimme että lopetan marraskuun lopussa työt.
Työkaverit kyselivät kovasti, mistä moinen ratkaisu, kun vielä ei ole todellakaan yhtään varmaa, koskevatko henkilöstövähennykset meidän osastoa. Sanoin että ei niillä yt-neuvotteluilla ole oikeastaan mitään tekemistä tämän kanssa, mutta ne nyt vain kypsyttivät lähtöpäätöstä. Kysyivät mitä aion tehdä. En osannut oikein vastata muuta kuin että katsoo nyt. Matkustella ainakin.
Luojan kiitos Suomessa on varsin jäykkä rahasta puhumattomuuden kulttuuri. Kukaan ei kehdannut kysyä, miten aion rahoittaa, kun en maininnut mitään mistään uudesta työpaikasta. Ei it-ala nykyisin ole rivi-työntekijälle todellakaan mikään kultakaivos, että olisin päässyt rikastumaan niinä kolmena vuotena, jotka olen nyt opintojen päätyttyä tässä firmassa ollut.
Joka tapauksessa minulla on jonkinlainen kriisi menossa. Kohta ei olekaan töitä. Ei tarvitse. Ei työkavereita, ei tiimiä, ei ammattinimikettä, ei mitään. Olen melkein parikymmentä vuotta opiskellut sitä varten, että saisin työpaikan ja palkkaa ja sitten yhtäkkiä se onkin ollut oikeastaan ihan hukkaanheitettyä aikaa ja vaivaa. Tätä täytyy miettiä kyllä vielä enemmän.
Tein tänään töistä päästyäni (heti sen tiimipaltsun jälkeen klo 15) pizzaa kotona. En ole pitkään aikaan tehnyt varsinkaan työpäivinä kotona oikeastaan mitään ruokaa. En pizzaakaan, vaikka se onkin aika nopea tehdä, paistamisessa vain menee aikansa. Sitä on vaan niin väsynyt töiden jälkeen ja vielä jos käy töistä tullessa kaupassa tai salilla tai lenkillä tai jotain. Illat ovat menneet tietokoneen tai telkkarin ääressä löhöillessä, kun ei muka viitsi eikä jaksa tehdä mitään. Tänään olen tehnyt pizzaa ja pesin jo koneellisen pyykkiäkin ja siivoilin asuntoani vähän ja olo on ihan sellainen, että jos sitä lähtisi vielä vaikka lenkille tai salille. Ja sen jälkeen vielä kaupungin yöhön kavereiden kanssa. Irtisanoutuminen on harvinaisen piristävä asia!
Äkkirikas
Köyhä kerjäläinen saa jättiläisperinnön joltain kaukaiselta amerikantädiltä ja kaikki huolet ovat silmänräpäyksessä ohitse. Mutta se on satu, ei sellaista tapahdu oikeassa elämässä. Eihän?
Totta, ei niin tapahtunut nytkään. Ensinnäkään se ei ollut amerikantäti vaan kanadansetä. Ja en minä ole köyhä kerjäläinen, vajaa kolmikymppinen työuraansa it-alalla aloitellut nuori nainen. Eivätkä aivan kaikki huoletkaan ole kaikonneet rahan myötä.
Reilu kuukausi sitten tuli yhteydenotto eräästä asianajotoimistosta, että minulle on testamentattu perintö. Eräs suht kaukainen sukulainen, jonka isovanhemmat muuttivat 1900-luvun alussa Kanadaan oli tehnyt ison omaisuuden siellä, vaimo oli kuollut muutama vuosi sitten ja nyt mieskin kuoli, lapsettomana. Tämä pariskunta kävi viimeisen kerran Suomessa sukulaisiaan tapaamassa joskus 80-luvun lopulla, muistan nähneeni heidät tällöin. Satunnaista yhteydenpitoa on ollut koko ajan, ainakin joulukortit on menneet puolin ja toisin, jos ei muuta. Älkää minulta kysykö miksi sain koko perinnön itselleni, miksei nuorempi sisareni saanut mitään (hän ei kyllä ollut syntynyt vielä tuon viimeisen vierailun aikana). Perintö käsitti muutaman kalliihkon asunto-osakkeen ja suuren määrän rahaa. Rahat setä oli saanut myytyään yrityksensä eläkkeelle jäädessään.
Niin että rahaa on nyt kuin roskaa. Minun ei tarvitse tehdä enää töitä eläissäni, koroilla elelee vallan mukavasti. Olen tässä kuukauden aikana saanut järjestettyä asiat sille mallille, että minun tarvitsee mahdollisimman vähän huolehtia raha-asioista, maksan ammattilaisille siitä että he pitävät huolen omaisuudestani. Näihin ammattilaisiin lukeutuu mm. talous- ja vero-oikeuden juristi, jonka temput todennäköisesti "piilottavat" minut siten, ettei minun nimeni komeile ensi vuoden verokalenterin kärkilistalla. Toivon ainakin niin, koska en halua juorulehtiä kimppuuni enkä halua profiloitua julkisuudessa Suomen Paris Hiltonina. En ylipäänsä halua minkäänlaista julkisuutta. Siksi tämä blogikin tulee olemaan hyvin anonyymi.
Miksi ylipäänsä perustin sitten moisen blogin? No, enpä oikeastaan tiedä. Jonkinlainen tarve kai käsitellä asioita kirjoittamalla, samalla voi kai sitten pitää blogia, jos siitä on ehkä jollekulle jotain iloa. En tiedä sitäkään, mitä tästä blogista oikeastaan tulee, jokin filosofisten pohdiskeluiden hautausmaa vai the ultimate shoppailu-blogi. Jää nähtäväksi.
Totta, ei niin tapahtunut nytkään. Ensinnäkään se ei ollut amerikantäti vaan kanadansetä. Ja en minä ole köyhä kerjäläinen, vajaa kolmikymppinen työuraansa it-alalla aloitellut nuori nainen. Eivätkä aivan kaikki huoletkaan ole kaikonneet rahan myötä.
Reilu kuukausi sitten tuli yhteydenotto eräästä asianajotoimistosta, että minulle on testamentattu perintö. Eräs suht kaukainen sukulainen, jonka isovanhemmat muuttivat 1900-luvun alussa Kanadaan oli tehnyt ison omaisuuden siellä, vaimo oli kuollut muutama vuosi sitten ja nyt mieskin kuoli, lapsettomana. Tämä pariskunta kävi viimeisen kerran Suomessa sukulaisiaan tapaamassa joskus 80-luvun lopulla, muistan nähneeni heidät tällöin. Satunnaista yhteydenpitoa on ollut koko ajan, ainakin joulukortit on menneet puolin ja toisin, jos ei muuta. Älkää minulta kysykö miksi sain koko perinnön itselleni, miksei nuorempi sisareni saanut mitään (hän ei kyllä ollut syntynyt vielä tuon viimeisen vierailun aikana). Perintö käsitti muutaman kalliihkon asunto-osakkeen ja suuren määrän rahaa. Rahat setä oli saanut myytyään yrityksensä eläkkeelle jäädessään.
Niin että rahaa on nyt kuin roskaa. Minun ei tarvitse tehdä enää töitä eläissäni, koroilla elelee vallan mukavasti. Olen tässä kuukauden aikana saanut järjestettyä asiat sille mallille, että minun tarvitsee mahdollisimman vähän huolehtia raha-asioista, maksan ammattilaisille siitä että he pitävät huolen omaisuudestani. Näihin ammattilaisiin lukeutuu mm. talous- ja vero-oikeuden juristi, jonka temput todennäköisesti "piilottavat" minut siten, ettei minun nimeni komeile ensi vuoden verokalenterin kärkilistalla. Toivon ainakin niin, koska en halua juorulehtiä kimppuuni enkä halua profiloitua julkisuudessa Suomen Paris Hiltonina. En ylipäänsä halua minkäänlaista julkisuutta. Siksi tämä blogikin tulee olemaan hyvin anonyymi.
Miksi ylipäänsä perustin sitten moisen blogin? No, enpä oikeastaan tiedä. Jonkinlainen tarve kai käsitellä asioita kirjoittamalla, samalla voi kai sitten pitää blogia, jos siitä on ehkä jollekulle jotain iloa. En tiedä sitäkään, mitä tästä blogista oikeastaan tulee, jokin filosofisten pohdiskeluiden hautausmaa vai the ultimate shoppailu-blogi. Jää nähtäväksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)