Metsän antimia

Tämä loppukesä on kiireistä aikaa hamstereille, ei riitä että pelkästään puutarhan sato alkaa vähitellen kypsyä korjuukuntoon, mutta saman tekee metsänkin syötävät. Minähän uhkasin muuttaa syksyksi metsään, jos löytyy jokin vastamyrkky hirvikärpäsiin. Myrkkyä ei ole löytynyt (tosin bongasin kyllä kaupassa jotain hirvikärpäs-stoppina myytyä tuotetta, mutten jostain vaikeasti käsitettävästä syystä ostanut sitä tuolloin mukaan. Mahtaneeko toimia?), mutta metikössä on tullut mesottua siitä huolimatta.

Ikävää asiassa on se, että mustikoita ei ole. Ei vain ole kuin muutama harva ja nekin ovat kokoluokkaa "missä on mikroskooppi". No, keväällä oli kyllä halloja kukinta-aikaan ja kuiva kesä tuottaa pieniä mustikoita muutekin. Onneksi ongelma on vain paikoittainen, sillä Jussin vanhempien mökillä muutaman sadan kilometrin päässä on metsät mustikkaa pullollaan. Kyllä, appiehdokkaatkin on tavattu jo... Jussin äiti varsinkin on ahkera marjastaja ja tuntee ne seudut kuin omat taskunsa. Mutta sehän nyt ei ole vielä koko totuus, sillä myös Jussin isä ja Jussi itse lähtevät ihan mielellään marjametsään. Näin vanhaksi täytyy elää että näkee senkin ihmeen: marjastavan/sienestävän miehen. Tosin sekä Jussi että hänen isänsä kyllä ovat myös innokkaita metsästäjiä, joten metsässä liikkuminen on tuttua muutenkin. Ja mustikkaa on saatu niin paljon että siitä on riittänyt jakaa tutuillekin. Tosin myös hirvikärpäsiä on samalla mitalla myös, mutta niitä eivät suostuneet perhe ja kaverit ottamaan vastaan vaikka olisin ilomielin muutaman lahjoittanutkin.

Sienten kanssa on sama juttu, sen verran mitä niitä nyt vielä löytyy. Joissain paikoissa on ja joissain taas ei ainoatakaan. Vastaan on osunut mieletön kanttarellisuoni ja herkkutatteja sen verran että osa on päätynyt pakastimeenkin, ei vain heti tuoreeltaan syötäväksi. Jussin äiti lupasi minulle myös kuivattuja herkkutatteja, hänellä on nimittäin jonkinlainen kasvikuivuri (menee muuten minunkin ostoslistalle).

Villivadelmiakin on bongailtu parilta hakkuuaukealta jopa ihan täältä kotinurkilta. Pieniähän nekin, mutta maistuvia ja yllättävän toukattomia.

Tämän lisäksi olemme herkutelleet ravuilla. Jussin mökkijärvessä majailee kohtuullinen rapukanta ja Jussilla on ollut parina yönä merrat pyytämässä. Saksiniekkoja on saatu sen verran, että olen ehtinyt ihan työlääntyä niiden perkaamiseen, vaikka hyviä ne ovat, ei käy kieltäminen.

Jos joku alkaa epäillä, että me Jussin kanssa viettäisimme ihan jokaisen vähänkin liikenevän vapaahetken ulkosalla, saattaa osua aika oikeaan. Minä olen löytänyt unelmieni miehen: sellaisen joka ei säiky kaupunkeja ja biletystä, mutta joka viihtyy myös puutarhassa ja metsissä. Epäilen joskus että tämä ei voi olla totta, mutta ainakin nipistystesti on joka kerta osoittanut minun olevan hereillä.

Vielä on kesää jäljellä...

Tähän kesäänkin saa ihan uuden otteen, kun se kestää jotakuinkin toukokuun alusta tai viimeistään puolesta välistä vähintään elokuun loppuun sen sijaan että se olisi vain se neljän viikon loma heinäkuussa ja siitäkin osan viettää ulkomailla. Aina aikaisempina vuosina olen valitellut sitä, että kun ei ehdi tehdä kaikkea. Ei lojua auringossa, ei käydä rannalla, ei matkustella kotimaassa tai ulkomailla, ei hoitaa puutarhaa (eipä ole kyllä ollutkaan pihaa, mitä nyt vanhemmilla), ei käydä huvipuistoissa, ei tavata kavereita, ei syödä mansikoita ja jäätelöä, ei grillata, ei mitään. No, kyllä nyt ehtii! Ja lueteltujen lisäksi vielä kamalasti paljon kaikenlaista muutakin.

Talonrakennusprojekti alkoi jo hyvissä ajoin keväällä vanhan purkamisella ja uutta on tuupattu hartaasti pystyyn. Se alkaakin olla ihan hyvällä mallilla. Rakennusfirman valinta onnistui nappiin, rakennusmiehenä elämäntyönsä tehnyt isä on tehnyt omaan laskuunsa pistokokeita työmaalla eikä ole löytänyt huomautettavaa. Hän on kytännyt varsinkin noita kosteusvauriojuttuja, alapohjan tuuletusta, kosteiden tilojen eristystä ja sen sellaista.

Koska puutarha on myllätty ylt'ympäriinsä, en sitä ole päässyt vielä laittamaan. Onneksi sinne sivummalle on saanut kuitenkin kasvimaata kylvettyä ja joitain aikoja sitten sain tassuuni rakennusluvan pienelle kasvihuoneelle siihen hyötypuutarhan kylkeen. Sen lisäksi Jussi on rekrytoinut minut kunnostamaan hänen omaa pihaansa, se kun on hänen omien sanojensa mukaan poikamiesmäiseen tyyliin karuhko (lue: nurmikkoa, vähän ohdakkeita siellä täällä), mutta olisi kiva jos siellä olisi vähän jotakin muutakin. Koska minulla ei mitään muuta olekaan kuin aikaa, olen saanut suunnitella ja toteuttaa aika lailla oman mieleni mukaan. Jussilla tietysti on viimeisin päätösvalta, mutta tuo on niellyt minun ehdotukset ilman mutinoita.

Sitten on tullut reissattua, yksikseen, siskon kanssa ja Jussin kanssa. Pariisi, Lontoo, Tukholma, Berliini, Kööpenhamina, tosin pari reissua on olleet ihan vain pitkiä viikonloppuja, jos minä joka paikassa olisin viettänyt viikon tai kaksi, olisi koko kesä mennyt siinä. Ja sehän nyt ei millään käy.

Enkä muista aikaa, jolloin olisin syönyt niin hyvin kuin tänä kesänä. Jussissa on vähän kokin vikaa ja grilli on ollut tulilla harva se ilta. Vähän niinkuin itsestään on ruokavaliosta karsiutunut jäätelöä lukuunottamatta enimmät hiilihydraatit pois, kun grillissä tirisee oikea liha ja kasvikset ja lisukkeena lähinnä salaattia. Kuka hitto sitä viitsii kesäkuumalla vielä erikseen perunoita tai pastaa itselleen keittää? Vaikka olenkin siis syönyt, syönyt ja syönyt vieläpä hyvin, paino on tullut vähän jopa alaspäin. Tietysti sillä pihoissa puuhaamisella eli puhtaalla hyötyliikunnalla on saattanut olla osuutensa asiaan.

Siinä nyt nopeimmat kuulumiset, palailen asiaan taas joskus.

Talviurheilua

Se pirun Australianreissu antaa vielä odottaa itseään. Kuka idiootti oli niin tyhmä ettei varannut sitä jo helmikuulle?! No, tein minä tuossa pidennetyn viikonlopun pikapyrähdyksen Pariisissa, missä ei nyt suorastaan ollut vielä lämmintä mutta plussan puolella kuitenkin. Edes vesisade ei pahemmin haitannut minua. Aih ja voih, Pariisi! Sinne haluan vielä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Kaikkea aivan mieletöntä ja ne kaikkein kiinnostavimmat kohteet jäivät vielä näkemättä ja kokematta, koska lähdin sinne varsinaisella äkkilähdöllä enkä ollut etukäteen ottanut selvää, minne kannattaa haluta mennä. Jotain onnistuin kuitenkin löytämään, kuten ravintolan, jossa tarjoiltiin taivaallisia etanoita. Kyllä, etanat voivat olla taivaallisia, kun on tarpeeksi valkosipulia ja juustoa ja mitä kaikkea ympärillä!

No mutta se Pariisista toistaiseksi (voisin kirjoittaa siitä ylitsevuotavan ylistyslaulun, mutta ainakaan tällä hetkellä en osaa jäsennellä mitään järkevää sen tiimoilta).

Koti-Suomessa kuitenkin pakastaa edelleen ankarasti ja siihen on sisällä pysymisen lisäksi toinen keino: kunnon pukeutuminen. Koska vietän nykyisin aika paljon aikaa maalla, on ulos suorastaan pakko päästä joko kävellen tai hiihtäen. Noita helmikuun hohtavia hankia nyt vain ei voi katsella sisältä, vaikka ulkona olisi miten kylmä tahansa.
Niin marssin urheiluvälinekauppaan. Siellä osuikin vastaan heti avulias myyjä, jolle selitin murheeni eli ulos pitäisi päästä, vaan kun ei tarkene. Kaupasta kaiveltiin sitten lämpimiä ulkoiluvaatteita ja -kenkiä sekä sellaiset monot, joihin mahtuu villasukka. Aikaa tähän meni sovituksineen reilu vartti ja poistuin kaupasta toppavaatteiden onnellisena omistajana. Kevyt toppapuku on unelma päällä, lisäksi se pitää sekä tuulen että kylmän kaukana. Ja sitten se on vielä nättikin, kun on kukkasen kuva ommeltuna takin rintamukseen. Kengät ovat yhtä lailla kevyet jalassa vaikka pohja onkin paksu. Niillä on hyvä kävellä ja varpaatkin tarkenevat mainiosti.
Mietin vain minkä ihmeen takia en ole hankkinut kunnon ulkoiluvaatteita aikaisemmin? Eivät ne nyt edes olleet mitään sikahintaisia.

Puutarhan kasvit

Saan kohta kirjaston tädeiltä puolihullun, ellen peräti jo kokohullun leiman otsaani, sillä kannan kirjastosta jatkuvasti kotiin yhä uusia puutarhakirjoja ja välillä sellaisiakin, jotka olen jo lukenut. Väitän että mikään muu ei pidä kaamosmasennusta niin hyvin loitolla kuin puutarhakirjat ja oman puutarhan suunnittelu. Paitsi ehkä matka jonnekin aurinkoon ja lämpimään.
Olen käynyt mielessäni jo läpi kasveja, joita haluaisin ainakin kokeilla. Jaottelen kasvit viiteen kategoriaan: ehdottomasti ei, ehkä ei, ehkä kyllä, ehdottomasti kyllä ja ei voi tietää. En ole toistaiseksi ottanut huomioon erityisesti kasvupaikkavaatimuksia vaan katsonut ihan pelkkää ulkonäköä.

Tämä lista on peräisin "Piha ja puutarha" - sarjan "Kestävät koristekasvit" - kirjasta.

PIENET KUKKAPENSAAT
Alppiruusut - ehdottomasti kyllä. Kauniita kuin mitkä.
Atsaleat - ehdottomasti kyllä. Perustelu sama kuin yllä.
Hortensiat - ehkä ei. En ole koskaan oikein lämmennyt hortensioille. Jotenkin on sellainen mielikuva, että niiden lakastuvat kukinnot näyttävät ikäviltä vaikka kukinta itse on tietysti todella näyttävää.
Höyhenpensas - ehdottomasti kyllä. Todella kaunis pensas ainakin kuvien perusteella, luonnossa en ole tätä nähnyt koskaan.
Kirsikat ja mantelit - ehdottomasti kyllä. Talvenarkoja, mutta niin kauniita, että olen valmis kokeilemaan.
Mahonia - ehkä kyllä. Tuntematon, mutta kuvien perusteella näyttää hyvältä.
Näsiä - ehdottomasti kyllä. Kevät ei tule ilman sipulikukkia, muttei myöskään ilman näsiää. Luonnonvarainenkin on jo kaunis, mutta jossain olen nähnyt sellaisenkin näsiän, jonka kukat olivat kerrotut.
Pensasangervot - ehkä ei. Asiallisesti ottaen tietysti ihan kauniita, mutta jotenkin en näistäkään piittaa. Voin tietysti antaa mahdollisuuden, jos joskus tulee sellainen tilanne eteen, mutta toistaiseksi nyt kuitenkin ehkä ei - listalla.
Pensashanhikit - ehkä ei. Jotenkin vain niin yleinen ja toisaalta lehdettömänä aikamoisen risukon näköinen. Vaikka värejä kyllä löytyy joka lähtöön ja kukkiessaan ovat kovin kauniita...
Ruusukvitteni - ehdottomasti kyllä. Ainakin japaninruusukvitteni on todella kaunis ja tiettävästi menestynyt Tampereenkin korkeudella.
Väriherneet - ehkä ei. Tuntematon suku, muttei oikein nappaa.

KESKIKOKOISET KUKKAPENSAAT
Alppiruusut - ehdottomasti kyllä. Kelpaavat myös isompina lajikkeina.
Kultaherukka - ehkä kyllä. Tuntematon, mutta näyttää sen verran kauniilta, että voisi kokeillakin.
Hortensiat - ehkä ei, edelleenkään.
Kotakuusamat - ehkä kyllä. Tuntematon, mutta ainakin tuon kirjan kuvan perusteella tarhakotakuusamaa voisin harkita. On kylläkin varsin talvenarka.
Marjaomenapensas - ehkä kyllä. Voisi melkein mennä myös sarjaan ehdottomasti kyllä, tuollaiset omenapuiden kaltaiset, kauniisti kukkivat pensaat ovat aina suosikkeja, mutta jotenkin minusta tuntuu, että niitä varmasti ilmaantuu pihaan muutenkin vaikkei juuri tätä lajia hankkisikaan.
Onnenpensaat - ehkä kyllä. Tuntematon, mutta aikainen kukinta lumien sulettua ja ennen lehtien puhkeamista houkuttelee kovasti. Olisi varmasti kiva piristys keväiseen puutarhaan.
Pajuangervot - ehkä ei. Jotenkin sellainen neäääh. Kauniita kyllä joo, mutta joku tökkii.
Virpiangervot - ehkä ei. Onhan tietysti norjanavgervo kaunis, mutta luulen näiden olevan pensasangervojen tapaan risuisen näköisiä talvisaikaan ja kovin yleisiä nämäkin ovat.

SUURET KUKKAPENSAAT
Heidet - ehkä ei. Tai no miksi ei. En tiedä. Olisivathan nuo kukkiessaan kauniita ja marjatkin ovat nättejä.
Hernepensaat - ehkä kyllä. Tai siis on hyvin todennäköistä, että pihasta tätä tulee löytymään, koska tuossa yhdellä pihan nurkalla jotain noista lajeista kasvaakin eikä ollut tarkoitus juuria sitä pois sieltä.
Jasmikkeet - ehdottomasti kyllä. Jos se tuoksuu hyvältä, se löytyy minun puutarhasta.
Kellokuusama - ehkä ei. Tuntematon, ei herätä suurta innostusta kuvan tai kuvauksen perusteella, vaikka kai tämäkin tuoksuu hyvältä.
Kuusamat - ehkä kyllä. Kukkiessaan kauniita ja tuoksua löytyy.
Syreenit - ehdottomasti kyllä. Sama perustelu kuin jasmikkeella. Ja ovathan nuo äärimmäisen kauniitakin, vaikka kaikki lajikkeet eivät tuoksukaan kovin voimakkaasti.
Tuomipihlajat - ehkä ei. En näe tässä mitään niin erikoista, että ehdottomasti haluaisin puutarhaani.

MAANPEITEPENSAAT
Hanhikit - ehkä ei. Edelleenkään ei oikein kiinnosta.
Kääpiökoiranheisi - ehkä ei. Tuntematon kasvi, ei jaksa kiinnostaa ihan hirveästi.
Lamoherukka - ehkä kyllä. Jos en nyt sekoita tätä johonkin muuhun, tämä puhkeaa lehteen aikaisin keväällä ja syysväri on kuvankin perusteella loistelias. Kuulostaa hyvältä.
Kääpiökanukka - ehkä ei. En tunne.
Kirsikat - ehkä kyllä. Ylipäänsä en tiedä tulenko käyttämään maanpeitekasveja kovinkaan paljon, mutta tämä olisi kyllä kaunis. Katsotaan.
Pajut - ehkä kyllä. Vähän sama perustelu kuin yllä.
Pensasangervot - ehkä ei. Jopa näitä angervoja piisaa joka lajia. Ei jaksa vieläkään innostaa.
Puolukat - ehkä kyllä. Olisipas kiva saada puolukkaa omasta pihasta, mutta täytyy selvittää, millaisen kasvupaikan ne vaativat.
Seppelvarpu - ehkä kyllä. Olisi kaunis maanpeitepensas ja erittäin tehokaskin sellainen.
Tuhkapensaat - ehkä kyllä. Mielenkiintoisen näköisiä.
Variksenmarja - ehkä kyllä. Sama juttu kuin puolukalla.
Vatukat - ehkä ei. En oikein pidä näitäkään kovin erikoisina.
Vihmat - ehkä kyllä. Tuntemattomia, mutta sen verran kauniit kukat näyttää olevan, että voisi vaikka kokeillakin.
Vuohenkuusamat - ehkä ei. En oikein pidä tuosta, en kylläkään tunne kasvia noin "henkilökohtaisesti".

PIENET LEHTIPENSAAT
Happomarjat - ehkä kyllä. Piikkisyys epäilyttää, mutta muutenhan nuo ovat kauniita.
Hopeapensas - ehkä ei. Nääh.
Kuusamat - ehkä ei. Näyttävät vaatimattomlta.
Lumimarjat - ehkä kyllä. Houkuttelevat tiettävästi lintuja ja nuo valkoiset marjat paljaissa pensaissa ovat mielenkiintoisen poikkeava. Ei ehkä ihan pihaan, mutta jonnekin tuonne pihapiiriin.
Pajut - ehkä kyllä. Näitä löytyy hirveän paljon eri näköisinä ja kokoisinakin, muttan enpä tiedä ihan varmaksi.
Puksipuut - ehkä ei. Epävarma talvehtija eikä minusta sen näköinen, että kannattaisi vaivautua.
Taikinamarja - ehkä kyllä. Sama kuin lumimarjalla, että ehkä ei ihan pihaan, mutta jonnekin tuonne traktoritallien seinustoille koristeeksi.
Tuhkapensaat - ehkä ei. Tuntematon tai en ainakaan saa mitenkään päähäni, millaisia nämä ovat luonnossa oikeasti.

ISOT LEHTIPENSAAT
Aroniat - ehkä kyllä. Aika koristeellinen ja marjat kiinnostavat.
Heisiangervot - ehkä ei. Agervo-nimi aiheuttaa jo jonkinasteista vastenmielisyyttä ja luulen että tulen toimeen ilman niitäkin.
Kanukat - ehkä kyllä. Vaikka ovatkin aika yleisiä, niin ainakin tuo punavartinen korallikanukka kiehtoo.
Orapihlajat - ehkä ei. Ei oikein innosta, tosin näihinkin voisi tutustua vähän paremmin.
Paatsamat - ehkä ei. En tunne.
Pajut - ehkä kyllä, edelleen.
Pihlaja-angervo - ehkä ei. Kukkiessaan kyllä ihan kaunis, mutta minä en pidä niistä ruskeista, lakastuneista kukinnoista.
Pähkinäpensas - ehdottomasti kyllä. Jos minä en arvostaisikaan pähkinöitä, niin seudun oravat varmasti niin tekisivät.
Seljat - ehkä kyllä. Tuntematon, mutta näyttää ihan kauniilta.
Sorvarinpensaat - ehkä kyllä. Jo pelkkä upea syysväri on ihan riittävä peruste haalia näitä itselleen.
Samettisumakki - ehkä kyllä. Sen verran eksoottisen näköinen kaveri, että pitää ainakin kokeilla.
Tyrnit - ehkä kyllä. Tyrninmarjat kiinnostaisivat kovastikin ja onhan itse pensaskin kaunis hopeanhohtoisine lehtineet, mutta piikkisyys epäilyttää.
Vaahterat - ehdottomasti kyllä. Mongolianvaahteran syysväri on parhaimmillaan täysin mieletön ja pieni, kaunis japaninvaahtera voisi viihtyä jossain suojaisessa paikassa.

PENSASERIKOISUUKSIA
Helmipensaat - ehdottomasti kyllä, pelkän kuvan perusteella.
Herukat - ehkä ei. Marjaherukoita tulee, mutta tällaisilla koristeiksi tarkoitetuiööe herukoille en oikein lämpene. Vaikka kyllä tuossa ruusuherukassa olisi upea kukinta...
Kalmiat - ehkä kyllä. Tuntematon, mutta hyvin kauniin näköinen.
Kanervat - ehkä kyllä. Olen tottunut näihin syyskasveina pihalla ja haudoilla. Kyllä niitä varmaan jatkossakin tulee.
Kanukat - ehdottomasti kyllä. Oh, voi tuota ihanaa aasiankanukkaa ja mahtavan väristä kukkakanukkaa, joka ei kuitenkaan taida talvehtia meillä.
Kerria - ehkä ei. Tuntematon, mutta ei vaikuta kiinnostavalta.
Magnoliat - ehdottomasti kyllä, jos vain suinkin selviävät talvesta jotenkin.
Nietospensaat - ehkä kyllä. Näyttää sen verran kauniilta, että voisi kokeilla. Plussana ainakin joissain lajeissa/lajikkeissa mainittu hyvä tuoksu.
Nukka-angervo - ehkä ei. En jaksa lämmetä tälle ainakaan tämän kirjan perusteella.
Orjanlaakeri - ehkä kyllä. Ilmeisesti hippasen talvenarka kaveri, mutta nuo lehdet näyttävät sen verran villeiltä, että voisi vaikka kokeilla. Eikä haittaa ole siitäkään, jos noita ainavihantia lehtiä ja oksia voisi käyttää kukka-asetelmissa.
Syyssyrikkä - ehkä ei. En nyt oikein pääse edes juoneen, että mikä tämä on. Tuo kirjan kuvassa oleva yksilö kyllä näyttää kauniilta, mutta jotenkin luulen että ilmankin tulen toimeen.

RUUSUT
- kyllä, ehdottomasti ja joka sorttia. No, köynnös- ja runkoruusujen kohdalla voidaan tehdä pientä karsintaa, mutta muita kyllä haluan. Tietenkään pihalle ei mahdu kaikkia mahdollisia lajikkeita, mikä tulee luultavasti aiheuttamaan suurta tuskaa. Pitäisi ehkä suunnitella jotain listaa siitä, millä aloitetaan. Pihan nurkalla melkein itsestään kasvava juhannusruusu varjellaan kaikelta pahalta.

KÖYNNÖKSET
- nämä voinee sivuuttaa myös lyhyesti toteamalla, että jostain syystä köynnökset eivät tunnu minun jutulta ja isokiertoa eli valkokarhunköynnöstö eli elämänlankaa ei pihalle sitten kertakaikkiaan tule! Sen jälkeen kun se on kerran onnistuttu pihasta juurimaan pois, sitä ei sinne takaisin huolita. Kärhöt sen sijaan olisivat kyllä kauniita. Katsotaan. Kai sinne jonnekin muodostuu sellainen paikka, missä köynnös olisi paikallaan. Murehdin sitä sitten.

HAVUPENSAAT
- näistä voisi taas todeta että kiitos kyllä ja mielellään vähän kaikkia. Aivan erityisesti kiinnostavat tuollaiset poikkeavat muodot: pylväsmäiset, matalat, pallomaiset yms. Ja myös sinertävät tai muuten erikoisenväriset neulaset. Pihaan onkin tulossa pienimuotoinen (ainakin aluksi) havuosa, jossa kasvaa erilaisia havupensaita ja joitain isompia puitakin. En tosin ole vielä huomannut kysyä isältä, että miten suuri byrokraattinen pyöristys siitä tulisi, jos viljelyksessä olevilta pelloilta lohkotaisiin pihan jatkeeksi vähän lisätilaa...

Lunta, lunta, lisää lunta

Kuten olen sanonut, rahallakaan ei saa ihan kaikkea. Ei esimerkiksi sitä, että vaikka huoltoyhtiö käy putsaamassa talon pihat ja parkkipaikat heti kun tulee hiutalekaan lunta, on katujen kunnossapito sitä sun tätä. Minulla sentään on vielä hyvä tilanne, koska minun ei tarvitse ängetä itseäni aamulla aikaisin ovesta ulos mennäkseni töihin vaan voin yleensä odotella puoleen päivään, että jos joku saisi sen jalkakäytävänkin aurattua. Kateeksi ei kuitenkaan käy niitä nilkkojaan myöten lumessa tarpovia, lumikasojen yli hyppiviä ihmisiä, joita luultavasti ketuttaa sataprosenttisesti jo ennen kuin he pääsevät lähellekään työpaikkaansa. Hyvä alku ihan mille tahansa päivälle. Uhosin jo vaihtavani uuden auton traktoriin, sellaiseen jossa on etukuormaaja, sillä luulisi pääsevän liikkumaan jokseenkin sutjakammin kuin autolla tai jalkaisin.

Näen jo unta siitä, että sitten joskus kun uusi taloni maalla on valmis, herään joku aamu siihen että lunta on tullut ainakin puolitoista metriä enkä pääse ovesta edes ulos. Mietin kuumeisesti, pitäisikö soittaa sille suunnittelevalle arkkitehdille, että haluan autotalliin sellaisen pienen muutoksen, että sinne pitää mahtua auton lisäksi traktori. Sitä ennen minun pitää opetella ajamaan traktoria sen verran kunnolla että uskallan tehdä lumitöitä omassa pihassakin tuhoamatta mitään.

Joo, tiedän, minulla ei nykyisin pyöri päässä muut kuin traktorit. Ja tuossa vieressä pöydällä on mukavia matkaesitteitä lämpimistä kohteista. Siihen Australian-reissuun on vielä aikaa ja toivon että ne tulvat ehtivät laskea ennen sitä...

Puutarhan suunnittelua

Talon suunnitteluhan on jo kivalla mallilla, mutta tapani mukaan minä aloitin koko senkin projektin toisesta päästä eli puutarhasuunnitelmista. Joo, minä kuulun niihin ihmisiin, joille puutarha on taloa melkein tärkeämpi... Aloinkin hyvissä ajoin etsiä vihersuunnittelijaa ja melko nopeasti löytyikin sellainen, jonka käsiin uskoin suunnittelun aloituksen ainakin. Koska tämä tapahtui jo ennen lumen tuloa, suunnittelijat ehtivät käydä paikan päällä katsomassa, mistä oikein on kyse.

Talon purku ja uuden rakentaminen tulevat myllertämään pihan aikanaan melko perusteellisesti, mutta onneksi nykyisen talon välittömässä läheisyydessä ei ole mitään sellaista, joka pitäisi ehdottomasti säilyttää ja jota ei voi mitenkään siirtää. Mitään korvaamatonta ei siis tuhoutune rakentamisen aikana. Ehdottomasti säilytettäviin kohteisiin kuuluu talon vanha omenatarha, mutta se on vanhaan tapaan hieman syrjässä eikä joudu rakentamisen tielle.

Puutarhasuunnittelijatkin ihastelivat omenatarhaa ja kyllähän se kaiken ihastelun arvoinen onkin. Se on mummon (isän äiti, kuollut jo) ja isomummon (isän isän äiti) istuttama ja vuosikymmeniä vanha, lienevätkö vanhimmat puut istutettu jo ennen sotia ja nuorimmatkin 50-luvulla, Ne ovat siis isoja, niitä on jotakuinkin tusinan verran ja hyvinä satovuosina niistä tulee aivan mielettömästi omenoita, kehnoinakin yleensä kohtalaisesti.
Isäni ei ole mikään puutarhaihminen, mutta omenapuista hän on aina melkein pitänyt paremman huolen kuin lapsistaan... Ja kun äitinikin on puutarhasta innostunut, omenapuut ovat eläneet lihavia vuosia. Tosin joka kevättalvi vanhemmat ovat eri mieltä siitä, miten omenapuut pitäisi tänä vuonna leikata.
Isän äiti väitti oman anoppinsa joskus sanoneen, että puutarhasta kiinnostunut miniä on luojan lahja ja saman hän sanoi omalle miniälleen, minun äidilleni siis. Niin että jos siis alkaa tulla puutarhajuttua korvistakin ulos, niin minä voin aina vedota perintötekijöihini. Puutarhatauti tulee minulle äidiltä suoraan ja isän kautta hänen äidiltään eli ei voi mitään.

No, puutarhasuunnittelijat pitivät omenatahan sijoittelua loistavana. Pohjoisen ja idän suunnalta sitä suojaavat tilan rakennukset ja korkea kuusikko. Etelä- ja länsisuunta sen sijaan ovat avoimet. Omenatarhaa voisi helposti vielä laajentaakin, nyt sen edessä on joutomaata, joka ei ole viljelyksessä, mutta minä luulen, että omenapuita on tällä hetkellä riittävästi. Paikka on kuitenkin sen verran suojainen, että ihan asiantuntijankin mukaan siinä kannattaisi ainakin kokeilla päärynää, luumua ja kirsikkaakin ehkä.
Omenatarhan viereen mahtuisi jonkinkokoinen kasvihuone ilman että se varjostaisi omenapuita tai haittaisi kulkemista. Lisäksi siihen eteen saisi myös kasvimaan, joka tällä hetkellä on sijoitettuna vähän toiselle puolelle pihaa. Uuden paikan etuna olisi valoisuuden ja suojaisuuden lisäksi se, että sinne saisi vedettyä kastelujärjestelmän helpommin ja traktorilla pääsee kulkemaan esteettömästi. Pitää sitten ihan asiantuntijan tulla kertomaan tällaisia asioita, joita ei itse vain ole tullut ajatelleeksi.

Muita pihan hienoja puolia ovat varsinaisessa pihassa oleva pieni etelänsuuntainen rinteennyppylä. Talo tulee sen rinteen päälle ja se suojaa rinnettä pohjoisesta. Rinteen yläpuolelle, talon taakse tulee terassi ja oleskelualue, mutta se rinne varataan ruusupensaille ja mahdollisesti muillekin aremmille kasveille. Rinne nimittäin lienee mitä suotuisin kasvupaikka, kunhan saadaan ensin se rakennusprojekti pois alta ja sen yhteydessä varmaan tehdään maanparannustöitä.

Minulla on tässä nähtävillä jo ensimmäinen versio puutarhasuunnitelmasta ihan paperilla ja ihastelen sitä yötä päivää. Tietysti siinä menee vuosia ennen kuin puutarha alkaa näyttää edes etäisesti siltä, mitä nyt suunnitellaan, mutta mitäs minulla on muutakaan kuin aikaa?

Elitistiurheilija

Tietysti syistä heräsi tuossa kysymys, että onko minulla nyt jonkinlainen sosiaalinen pakko alkaa golfata? Tai harrastaa purjehdusta? Tennistä? Edes laskettelua? Tai mitä noita muita eliittilajeja nyt onkaan? (en laske ratsastusta eliittiharrastukseksi, ainakaan Suomessa)
Tuli tuossa puhetta matkastani erään ihmisen kanssa, joka ei tunne minua sinällään noin muuten, mutta tietää rahoista. En maininnut lainkaan mihin suuntaan olen lähdössä, mutta hänen kommenttinsa oli heti: "Oletko golfaamaan lähdössä?" Olin pudota tuolilta ja nielaista käsilaukkuni. Golfaamaan? Minä? Joka ikinä en ole pitänyt golf-mailaa kädessäni? Minigolfiakin olen pelannut kahdesti elämäni aikana. Sanoin kuitenkin nätisti että en ole menossa golfaamaan, koska en harrasta moista lajia. Tästä vain tuli mieleen, että tarkoittaako omaisuus nyt sitä golfbägiä vai olikohan kyseinen henkilö itse vain niin kova golfaaja, että ajattelee automaattisesti matka = golf.

Tennistä on tullut joskus kokeiltua, ei hassumpaa, mutta kiitos ei. Purjehdusta tällainen kuivalla kasvanut ei osaa edes kuvitella. Laskettelussa puolestaan en näe ihan hirveästi järkeä, vaikka se hauskaa saattaisi ollakin. Ja onko se laskettelupaikkojen after ski nyt niin erikoista että pitäisi sen takia vaivautua Lappiin asti, saati Alpeille... Alpeilla kyllä maisemat olisivat varmasti näkemisen arvoisia ja myönnän, että voisi laskettelua joskus kokeillakin. Siis joskus. Kokeilla. Ehkä.

Puutarhahaaveita

Itse asiassa se on jo melkein sovittu juttu, että ostan vanhemmiltani heidän talon pihamaineen ja he sen jälkeen hankkivat jostain lähempää keskustaa kerrostalo- tai äitini tuntien luultavasti rivitaloasunnon. Vanheneva pariskunta alkaa kuulemma vähitellen arvostaa vaivatonta asumista lähellä palveluita. Äiti alkaa lähennellä jo eläkeikää, isä on ollut eläkkeellä jo jonkin aikaa. Ja kuten jossain postauksessa kerroinkin, minun suunnitelmani on mitä suurimmalla todennäköisyydellä purkaa vanha talo ja rakentaa uusi. 
Suunnitelmista puuttuu edelleen pari pientä, mitätöntä yksityiskohtaa, kuten millainen talo, milloin, millä aikataululla, rakennuslupien haku ja niin edelleen. Luojan kiitos isä on rakennusmies ammatiltaan ja voin vaikka vannoa, että hänellä on edelleen sen verran suhteita kyseiselle alalle, että pystyy kaivamaan jostain kunnollisen rakennusmestarin, joka pystyy rakentamaan kunnollisen talon. (Olen lukenut liikaa noista viime aikojen home- ynnä muista ongelmista, joita ilmenee ihan uusissakin taloissa, kun ne on rakennettu ihan miten sattuu)

Ei nyt siitä talosta, ehdin miettiä sitä aivojen halkeamiseen asti myöhemminkin.
Äidiltä on periytynyt kuitenkin innostus mullassa möyrimiseen, siis puutarhatöihin. Kaupungissa asumisen ikävin puoli onkin se, ettei ole puutarhaa. Ja ei, ne rivitalojen pikkiriikkiset pihat eivät ole puutarhoja. Koti onkin onneksi ihan maaseudulla ja piha on jo nykyisellään iso. Jos suuruudenhullut suunnitelmani eivät nykyiselle pihalle mahdu, siirretään aitaa. Tai lohkaistaan siitä pellon puolelta vähän lisää tilaa, ei se ole niin nuukaa siellä.

Olen päästänyt itseni irti puutarhahaaveiden suhteen. Kohta on tilaa, varaa ja irtisanoutumisen myötä myös aikaa toteuttaa haaveensa. Minun puutarhani koostuu seuraavista asioista:
- hyötypuutarha (ei saa unohtaa omenapuutarhaa)
- ruusuja
- tuoksuvia syreenejä
- alppiruusuja ja atsaleoja
- lammikko
- havupensaita
- iso terassi, jossa voi grillata katoksen alla

Tosin selaillessani noin miljoonatta kirjastosta kotiin kannettua puutarhakirjaa alan olla jo epätoivoinen. Pitäisihän sinne puutarhaan nyt saada vähän muutakin: tammia, vaahteroita, tuommoinen harmaakäpyinen koreanpihtakin (ei kasva kuin kymmenmetriseksi), tuijia, magnolioita (ja kasvihuone niille, jos eivät menesty ulkosalla), pyökkejä, jalavia, pioneja (varsinkin niitä!), päärynä-, kirsikka- ja luumupuita, jasmikkeita, sipulikukkia (kevät ei tule ilman ensimmäisiä sipulikukkia), akileijoja, liljoja, lupiineja, kellokukkia, päivänkakkaroita, kivikkokasveja, kurjenmiekkoja, tulppaaneja, sinivuokkoja, lumpeita, saniaisia, mammuttiheinää ja oma puutarhuri (tai pari).

Sitten tulet vilkaisseeksi ikkunasta ulos ja toteat, että ulkona on kylmää, syksyistä, harmaata, sateista ja kertakaikkiaan mälsää ja että kevääseen on taas puoli vuotta aikaa. Verhot kiinni ja takaisin puutarhakirjojen kimppuun.