14.11.10

Uusi naapuri

Olin tässä eräänä päivänä tekemässä muuttoa, ts. ohjailemassa muuttomiehiä kantamaan laatikoita ja kalusteita suunnilleen oikeisiin huoneisiin. Ovi asuntoon oli tietysti auki ja muuttolaatikoita kasalla siinä rappukäytävässäkin. Sattuipa sitten naapurin rouva tulemaan samaan aikaan kotiinsa. Sanoin tietysti päivää ja nyökkäsin kohteliaasti, pitäähän sitä naapureille, vaikka uusi tulokas olenkin. Rouva, mitä lienee neljänkymmenen, osoittautui ulkomaalaiseksi, sen oli toki voinut ulkonäöstäkin päätellä. Lieneekö etelä-Euroopasta, Espanja, Italia, sieltä suunnalta. Hän puhui kuitenkin hyvää englantia ja jäi siihen juttelemaan vähäksi aikaa.
Hän asuu vastapäätä minun asuntoani, seinä- ja parvekenaapuri on. Kerroin vasta muuttavani asuntoon, minkä hän toki näki muutenkin. Ilmeni että hänen aviomiehensä on töissä Suomessa ja asunto on heidän työsuhdeasuntonsa. En ihmettele, minunkin asuntoni olisi voitu vuokrata kalustettuna, jos olisin niin halunnut. Kalustettu asunto on ulkomailta tulevalle varmasti paras vaihtoehto. He ovat asuneet Suomessa reilun vuoden ja asuvat vielä ainakin muutaman vuoden. Se ei ihan selvinnyt, mitä mies työkseen tekee. Minä puolestani kerroin asuvani yksin. Muuten jutunaiheet liikkuivat hyvin yleisellä tasolla, millainen taloyhtiö on, kuinka hyvät kulkuyhteydet joka paikkaan ja palvelutkin lähellä. Ja todella kaunis paikka on kuulemma kesällä.

No, mitäpä siinä, mukava naapuri, ajattelin. Kunhan ei vain osoittautuisi taloyhtiön pakolliseksi kerrostalokyttääjäksi.

Myöhemmin eräänä iltana olin yksikseni kotona järjestelemässä paikkoja. Tai lähinnä siis keittiötä. Olin saanut tilaamani astiaston nyt kotiin, pessyt ensimmäisen erän pesukoneessa ja järjestelin niitä kaappeihin tiskikoneen hurnuttaessa matkan pölyistä puhtaaksi toista astiaerää. Sitten soi ovikello. Olen kehittänyt itselleni jo säikkyvaihteen ovikelloja kohtaan, mutta urheasti hiippailin ovelle vilkaisemaan ovisilmästä tulijaa. Ihan kuka tahansa se ei voisi olla, toivottavasti, koska alaovesta ei päässyt ilman avainta.
No vielä mitä, se oli se naapurin rouva. Kainalossaan viinipullo ja toisessa kädessään vasta uunista otettu piirakka! Hän selitti miehensä olevan koko illan työpalaverissa ja hän ajatteli tulla piipahtamaan ja tuoda syötävää mukanaan, koska onhan se ymmärrettävää ettei muuton keskeltä välttämättä löydy mitään tarjottavaa yllätysvieraalle.
Ei siinä muuta kuin käskin astua peremmälle. Tarkemmin ajateltuna olin kyllä nälkäinen, olin järjestellyt tavaroita pitkin iltapäivää enkä syönyt lounaan lisäksi juuri kuin vähän välipalaa töistä tullessani. Ja mikä ettei seurakin kelpaisi. Keittiön pienen pöydän ympärille kaivelin kaapista vastapestyt astiat ja viinilasitkin löytyivät kuin ihmeen kaupalla.

Vietimme oikein rattoisan illan kinkkupiirakan ja punaviinipullollisen ääressä. Hänen miehensä on kuulemma pankkialalla ja arvasin oikein, he ovat kotoisin Espanjasta. Rouva itse on ihan kotirouvana, hän ei ole etsinyt Suomesta töitä. Parikymppinen poika on siellä edelleen, opiskelemassa. Käy joskus Suomessa. Ja ovat viihtyneet hyvin, varsinkin viime talvi oli todella upea je kesä myös. Suomi on kiva paikka asua ja tämä kaupunki juuri sopiva. Ei tietysti niin suuri kuin Barcelona, mistä he ovat kotoisin, mutta mukavampia ja puhtaampi. Ystäviäkin on löytynyt jokunen, mutta onhan se mukava tutustua naapureihinkin. Talossa asuukin aika paljon ulkomaalaisia, aika moni huoneisto on varmasti vuokrattu työsuhdeasunnoksi.

Hän jätti tähteeksi jääneet piirakanpalaset (oli kuulemma itse leivottua ja järkyttävän hyvää, aion kärttää reseptin vielä jossain vaiheessa) ja kiittelin kovasti vierailusta. Pitänee varmaan poiketa joku ilta toisella puolella käytävää, toivotteli tervetulleeksi.

11 kommenttia:

  1. Olen lueskellut blogiasi alusta asti ja muistan aiemmin miettimäsi turvallisuusasiat, eikö pelota päästää tuntematonta kotiin! Otahan mukaasi Australiasta kenguruvauva tai ala jonkun kengurufarmin kummitädiksi, oletko muuten miettinyt eläinsuojeluun sijoittamista?

    VastaaPoista
  2. tää kuulosti kyl niin fiktiolta :D

    VastaaPoista
  3. Se, että on turvallisuustietoinen (onko tämä edes sana?), ei tarkoita sitä että pitäisi olla hysteerinen.
    Ja kyllä, olen harkinnut rahan lahjoittamista eläintensuojeluun. Tosin kotimaahan pääasiassa.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kun ihmiset ovat tuolla tavalla yhteisöllisiä, sitä kaivataan tänä päivänä! Tosi piristävää tuollainen! Suomalaiset on niin tiukkapipoja ja sisäänpäin kääntyneitä (kauheeta yleistämistä, tiedän). Ostin n vuosi sitten asunnon ja tähän muutettuani pistin rappukäytävään lapun jossa kutsuin kaikki naapurit luokseni teelle tiettynä päivänä ja tiettyyn aikaan, koska tahdoin nähdä ketä täällä asuu. Ystäväni naureskelivat ja oli varmoja, että ei kukaan tuu. Mutta väärässä olivat, kaksi naapuria saapui paikalle, ja kahdelta sain lapun postiluukusta jossa kiitettiin kutsusta ja toivotettiin tervetulleeksi taloon ja pahoiteltiin, ettei päästy paikalle kyseisenä päivänä. Se oli positiivinen ylläri =)

    VastaaPoista
  5. aloitin tänään lukemaan blogiasi ekan kerran. luin tän tekstin ja aattelin et nojoo oot saanu varmaan suht paljon rahaa, mutta et kuitenkaan nyt iiiihan hirveesti. luin kokonaan kaikki tekstit niin vou!! se, että ostit siskollesikin kämpän oli musta tosi kivasti tehty:)

    VastaaPoista
  6. Jos blogi perustuu tositapahtumiin ja jos todella haluat säilyttää anonymiteettisi, niin olet aika hövelisti jo antanut informaatiota.
    sosiaalinen espanjalainen kotirouva tietynlaisessa taloyhtiössä seinä- ja parvekenaapurina on hyvällä tuurilla Suomen kokoisessa maassa jonkin bloginlukijan paikannettavissa. Kun olet kuvannut vielä verhojesikin kuosit, niin ulkopuolelta tiiraamalla voi vielä varmistaa että samasta henkilöstä on kyse. Etenkin saman talon- ja lähiseudun asukkaat, sekä talossa usein vierailevat ihmiset kuuluvat tähän ryhmään jotka voivat sinut bongata.
    Jollet siis tee muuten vain viihdeblogia, vaan kirjoitat todellisuudesta, niin varmaan hoksaatkin muuttaa edes muutamia yksityiskohtia jatkossa anonymiteettisi säilyttämiseksi. Tyyliin verhon kuosit erilailla kuvattuna kuin mikä on todellisuus, naapurin kansallisuuden olisit voinut vaihtaa jne. Jatkossa voisit kiinnittää tuollaiseen huomiota jos anonymiteetti on tärkeä asia sinulle.

    VastaaPoista
  7. Niin aivan! Oletko varma että minulla on nimenomaan ruusukuosiset verhot? Tai että se naapuri on nimenomaan Espanjasta? Kirjoitin jo aikapäiviä sitten jossain yhteydessä siitä, että tapahtumat sinänsä ovat totta, mutta yksityiskohdissa voi olla viilailua.
    Älä siis minusta huolta kanna :)

    VastaaPoista
  8. Tykkään tavastasi kirjoittaa, se muistuttaa kivasti Hilja Valtosta, jonka kirjoja olen aina rakastanut. Olet just sellainen Valtosen kirjan päähenkilö, varsinkin ehdottomasti suosikkini Neiti Talonmies tulee mieleen. Mutta! Siltä varalta, että kirjoittaisit fiktiivistä "päiväunelmaa" (jossa ei ehdottomasti ole mielestäni mitään vikaa, päinvastoin), niin kannattaa pysytellä suht tutuissa aiheissa. Kun asun itse täällä Etelä-Euroopassa, niin espanjalaisrouvan kylässä käyminen itse paistetun piirakan kanssa ei oikein vakuuttanut: vaikka ihmiset täällä välittömiä ovatkin, eivät he IKINÄ tuppaudu kylään, vaan kutsuvat sinun HEIDÄN kotiinsa kylään. Toisekseen Välimeren ruokakulttuuriin eivät juurikaan kuulu suolaiset piirakat, toisin kuin esim. Englannissa. Ehkäpä rouva olikin mieluummin englantilainen ;) Sen sijaan KUN heidät kutsutaan kylään illalliselle, tuovat he lähes poikkeuksetta viinipullon mukanaan. Mutta jatka kivaa kirjoittamistasi, näitä on mukava lukea ja sinulla on kiva kirjoitustyyli ja oikean aiheen kohdalla voisit hyvinkin pyrkiä julkaistuksi kirjailijaksi :)

    VastaaPoista
  9. Niin siis pieni sivuhuomautus: tuntemattomat ihmiset eivät tuppaudu kylään, ystävät kylläkin, vaikka useimmat sen sijaan odottavat kutsua ;)

    VastaaPoista
  10. No, mikäli ymmärsin oikein, tämä pariskunta on asunut useammassakin eri maassa, että liekö sieltä sitten tarttunut mukaan tuollaisia tapoja. Tai sitten he ovat vain kyllästyneet siihen että suomalainen lupaa tulla kylään muttei tule koskaan... Joka tapauksessa vastakutsukin tuli jo ja kävin tuossa eräänä iltana heidän luonaan iltaa istumassa.

    Ps. en ole lukenut Hilja Valtosta (häpeä!), joten en osaa siihen kyllä sanoa mitään.

    VastaaPoista
  11. Voi kun ihanaa! Olen juuri tallainen naapuri kuin josta kirjoitit. Tykkaan kun ihmiset tulevat kylaan ja kutsuvat luokseen. Olen landelta ja meilla oli kotona aina vieraita: jonkun kaveri, perhetuttuja, naapuri tai sukulaisia.

    Jos tarvitset vinkkeja hyvantekevaisyys kohteita varten, niin voisin ajatella, etta esim. alkoholistiparantola tai nuorten aitien vieroitushoitola voisi olla asiallinen.

    xxx

    VastaaPoista