Anuliina kommentoi 3.11. julkaistuun tekstiin, että minulla on kuulemma kiva suhtautuminen tähän perintöön. No, tietysti se nyt, kun juttu on ollut tiedossa puolitoista kuukautta, pahin pöly on laskeutunut ja asiat järjestyneet sille tolalle, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin.
Ikävä kyllä minun täytyy romuttaa vaaleanpunaiset unelmat. Tilanne on ollut aika lailla toisenlainen ja minulla on ollut pahimman sortin asennevamma rahoja kohtaan. Muistan nimittäin toivoneeni useammin kuin kerran, että koko juttu olisi vain unta. Ei ehkä kovin pahaa painajaista, mutta sellaista, että voisi aamulla herätä ja todeta olevansa taas se sama vanha minä samassa vanhassa tilanteessa. Se olisi vain ollut niin paljon helpompaa.
Ihan ensimmäinen reaktio perinnöstä kuultuani oli suht ymmärrettävä: "Täh? Mä?! Kyllä te nyt puhutte ihan omianne..."
Sitten tuli nousuhumala: "Rahaa. Mulla on paljon rahaa. Jee!"
Siinä vaiheessa kun asiaa hoitanut lakimies alkoi kysellä, että mites nyt aion sijoittaa noita ja muutenkin järkevästi hoitaa varojani, selvisi sekä hänelle että minulle itselleni, että pihallahan se raukka on kuin lumihanki. Minulla ei ole minkäänlaista kaupallista koulutusta, juridisesta puhumattakaan. Kirjanpidosta tiedän juuri sen verran ettei huvita lopuista ottaa selvääkään. Laskuni olen osannut maksaa, mutta mistään sijoituksista, edes pienistä, en ole ollut perillä pätkän vertaa. Siinä sitten sopii alkaa miettiä mikä olisi järkevää.
Vaikka omaisuudestani pääosin huolehtivatkin ammattilaiset, olen joutunut opettelemaan yhtä ja toista talouteen, veroihin ja moniin muihin asioihin liittyviä juttuja. Aluksi se ei ollut helppoa, kun oli lähes jokaisen vieraankuuloisen termin kohdalla hukassa, mutta vähitellen se oppi tarttuu ja pakko oli aina kysyä perusteelliset selitykset. Mutta kun minä luulin koulut käyneeni jo...
Olen murehtinut öitä myöten noita raha-asioita. Yhtäkkiä tuntui siltä etten voi luottaa keneenkään. Lakimiehet viilaavat linssiin ja kavaltavat rahoja, pankit menevät yhdessä yössä konkurssiin ja kaikki muut jotenkin muuten varastavat ne! Terve epäluulo on hyvä asia, mutta vainoharhaisuudesta en ole ihan varma.
Sitten iski totaalipaniikki, kun tajusin, että Suomessa on viime aikoina tehty yksi kaappaus ja kaapatusta on vaadittu rahaa (tästä kirjoitinkin jo). Minä en ole turvassa ja mikä vielä pahempaa, perhe ei ole turvassa. Oven takana tai ainakin bussipysäkillä vaanii joku, joka on joitain mystisiä reittejä pitkin saanut tietää minulla olevan rahaa ja aikoo kaapata minut ihan justiinsa kun vain oveni aukaisen. En kolmeen päivään uskaltanut käydä muualla kuin töissä ja sielläkin vain siksi, että rakennukseen ei pääse ilman avaimia. Sitten loppui kaapista ruoka ja minun oli uskaltauduttava ihmisten ilmoille.
Ja oikeastaan sen ajatuksen vielä kestää, että jos itselle käy jotain, mutta läheisten puolesta pelkääminen se vasta murhaavaa on. Muutaman kerran olin jo itkua vääntämässä ja poliisille soittamassa kun isä tai äiti tai sisko ei vastannut puhelimeen ja kesti ainakin viisi minuuttia ennen kuin soittivat takaisin. Tämä ei ole edes liioittelua.
Eikä niitä rahoja aluksi oikein edes käsittänyt. Sillä isolla numerolla, joka pankista löytyi, ei tuntunut olevan mitään tekemistä arkipäivän kanssa. Se rahaköntti siellä vain odotti viisaita sijoituksia ja nerokkaita hajautuksia, mutta ei tullut mieleen että voin nostaa automaatista parikymppiä ja mennä lounaalle tai vaikka ostaa litran jäätelöä. Ei ehkä fiksuin mahdollinen sijoitus, mutta täysin toteutettava, maanläheinen vaihtoehto kuitenkin. Ne nyt vaan ovat ihan eri rahoja mitä tuommoisiin pikkujuttuihin käytetään. Minun käyttävaroillani ei ole kertakaikkiaan mitään yhteistä sen tilillä lojuvan sarvipään kanssa, vaikka samaa rahaahan ne ovat.
Kuten olen kirjoittanut, monet näistä ongelmista on saatu ratkaistua tai ainakin kutistettua siedettäviin mittoihin ja ihmisen kokoisiksi, joten tilanne alkaa helpottaa vähitellen. Nyt asiaan voi suhtautuakin jo rennommin, jopa huumorilla, mutta ei se koko aikaa ole niin helppoa ja hauskaa ollut. Toivottavasti jatkossa ei tule mitään inhottavia lisäongelmia.
Jos joku olisi esmes kuukausi sitten tullut sanomaan, että kylläpä olen kateellinen sinulle, olisin voinut puolitosissani ehdottaa vaihtokauppoja. Nyt en ehkä enää.
tää sun blogi on ihan mahtava kyllä.
VastaaPoistatulee sellainen oikeasti iloinen olo että sulle on tällainen napsahtanut, etenkin kun kerrot että olet auttanut mummoa ja siskoa, ja vielä hyväntekeväisyyteenkin aiot rahojasi laittaa. ja koiraa olet hommaamassa.
täällä kerrot sellaisia juttuja mitä itse haluaisi tehdä, mutta ei tule kateelliseksi vaan puhtaasti iloiseksi SINUN puolestasi. miten epäsuomalainen ajatustapa.
keep up the good work :)
Perintö on osunu kyllä oikeanlaiselle ihmiselle. Mukava lukea että autat läheisiäsi ja laitat hyväntekeväisyyteen rahaa. Ja älyttömän mielenkiintonen lukea tämmöstä, on niin.. satumainen ajatus tuo : D
VastaaPoistaEi silti osaa olla kateellinen, lähinnä haluaa onnitella ja toivoa että pärjäät rahahuoliesi kanssa (jotka on sitten ihan päinvastasia ko esim. tällä tapauksella). Noo, jään innolla seuraamaan mitä tänne ilmestyy ;)
Sijoita kultaan, jos haluat, että rahojesi huomattava arvo on huomattava vielä parinkin vuoden jälkeen. Euro tulee romahtamaan ja huomattavat summat ihmisten tileillä eivät merkkaa enää sitä mitä tällä hetkellä. Mainokset "myy meille kultakorusi, maksamme niistä" on vaan pelkkää huijausta. He tietävät jotain mitä moni ei tällä hetkellä tiedä. Kullan arvo tulee nousemaan kun euron vaan laskee laskemistaan.
VastaaPoistaVoisi kuvitella että aika monella riistäytyy homma käsistä kun totuus oikeasti iskee: rahaa on enemmän kuin tarvitsisi. Näyttää kuitenkin siltä että osaat ajatella ja näet selkeästi tilanteesi vaikka varmasti asian ollessa vielä suht tuore ei se ole täysin iskenyt vielä. Kuten aiemmin on kommentoitu, tämä ihmeellinen satu on käynyt toteen oikealle ihmiselle. Toivottavasti jatkat samaan malliin eikä raha nouse hattuun. :)
VastaaPoistaIrtisanouduit aika nopeasti kuitenkin töistä, sitä vähän ihmettelen. Vai vaikuttiko YT:t niin paljon tähän, ns säästät mahdollisesti yhden ihmisen työpaikan tehden noin? Itse olisin ehkä ottanut virkavaapata jotta saa matkustella ja nauttia elämästä ja miettiä mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Jotain rutiinia elämään kuitenkin tarvitsee, vaikka sitä välillä haaveileekin ettei tarvitsisi töissä käydä niin toisaalta se on ihan kivaa - ei pelkästään rahan takia. Oletko ehtinyt ajatelle perustavasi esim. oman firman? Se olisi sulle ehkä muita helpompaa kun kaikki "vaikeat" asiat yrittäjyydessä voi korvata asiantuntija-avulla ja henkilöstön palkkaamisella.
OBLADI OBLADA, kiitos paljon kommentista vaikka en minä kyllä rahojani pääasiallisesti käytä mihinkään erityisen jaloihin tarkoituksiin (tästä on tulossa juttu pikapuolin).
VastaaPoistaPilvi, kiitos myös sinulle, mutten kuten yllä sanoin, en nyt tiedä että olenko minä oikea ihminen tai muuta... Ihan tavallinen oma-napa-lähinnä-persoona vaikka nyt aionkin jotain "roposia" antaa hyväntekeväisyyteenkin.
Laura, euron romahtamisesta en tiedä, mutta kyllä, jokin osa omaisuudesta on myös kultana ynnä muuta "kiinteänä" omaisuutena. Just in case...
Mytty, noista työasioista sen verran, että ehdinhän minä mietiskellä toista kuukautta sitä irtisanoutumista. En tehnyt sitä mielelläni, koska viihdyin kyllä työssäni ja työporukassani ja sinänsä tuntui hölmöltä heittää menemään koko asiantuntijuuteni. Mutta työpaikan ongelmana olivat jatkuvat ylityöt, joita ei käytännössä koskaan oikein voinut pitää vapaanakaan kun jatkuvasti oli työkuormaa enemmän kiun tekijöitä. Osa-aikatyötäkin harkitsin tekeväni, mutta esimies suhtautui siihen nuivasti ja ymmärrettävistä syistä kyllä. Niin että ne yt-neuvottelut olivat sitten viimeinen niitti. En tiedä säästinkö sillä jollekin työpaikan, vielä ei ole tehty irtisanomispäätöksiä, mutta toivottavasti.
Mitä jatkossa tulen tekemään, en tiedä. Omanyrityksen perustaminen voisi ehkä houkutella tai sitten voisin tehdä töitä jossain mielenkiintoisessa start-upissa sen aikaa että firma pääsee jaloilleen tai jotain muuta sellaista. Jää nähtäväksi.