Metsän antimia

Tämä loppukesä on kiireistä aikaa hamstereille, ei riitä että pelkästään puutarhan sato alkaa vähitellen kypsyä korjuukuntoon, mutta saman tekee metsänkin syötävät. Minähän uhkasin muuttaa syksyksi metsään, jos löytyy jokin vastamyrkky hirvikärpäsiin. Myrkkyä ei ole löytynyt (tosin bongasin kyllä kaupassa jotain hirvikärpäs-stoppina myytyä tuotetta, mutten jostain vaikeasti käsitettävästä syystä ostanut sitä tuolloin mukaan. Mahtaneeko toimia?), mutta metikössä on tullut mesottua siitä huolimatta.

Ikävää asiassa on se, että mustikoita ei ole. Ei vain ole kuin muutama harva ja nekin ovat kokoluokkaa "missä on mikroskooppi". No, keväällä oli kyllä halloja kukinta-aikaan ja kuiva kesä tuottaa pieniä mustikoita muutekin. Onneksi ongelma on vain paikoittainen, sillä Jussin vanhempien mökillä muutaman sadan kilometrin päässä on metsät mustikkaa pullollaan. Kyllä, appiehdokkaatkin on tavattu jo... Jussin äiti varsinkin on ahkera marjastaja ja tuntee ne seudut kuin omat taskunsa. Mutta sehän nyt ei ole vielä koko totuus, sillä myös Jussin isä ja Jussi itse lähtevät ihan mielellään marjametsään. Näin vanhaksi täytyy elää että näkee senkin ihmeen: marjastavan/sienestävän miehen. Tosin sekä Jussi että hänen isänsä kyllä ovat myös innokkaita metsästäjiä, joten metsässä liikkuminen on tuttua muutenkin. Ja mustikkaa on saatu niin paljon että siitä on riittänyt jakaa tutuillekin. Tosin myös hirvikärpäsiä on samalla mitalla myös, mutta niitä eivät suostuneet perhe ja kaverit ottamaan vastaan vaikka olisin ilomielin muutaman lahjoittanutkin.

Sienten kanssa on sama juttu, sen verran mitä niitä nyt vielä löytyy. Joissain paikoissa on ja joissain taas ei ainoatakaan. Vastaan on osunut mieletön kanttarellisuoni ja herkkutatteja sen verran että osa on päätynyt pakastimeenkin, ei vain heti tuoreeltaan syötäväksi. Jussin äiti lupasi minulle myös kuivattuja herkkutatteja, hänellä on nimittäin jonkinlainen kasvikuivuri (menee muuten minunkin ostoslistalle).

Villivadelmiakin on bongailtu parilta hakkuuaukealta jopa ihan täältä kotinurkilta. Pieniähän nekin, mutta maistuvia ja yllättävän toukattomia.

Tämän lisäksi olemme herkutelleet ravuilla. Jussin mökkijärvessä majailee kohtuullinen rapukanta ja Jussilla on ollut parina yönä merrat pyytämässä. Saksiniekkoja on saatu sen verran, että olen ehtinyt ihan työlääntyä niiden perkaamiseen, vaikka hyviä ne ovat, ei käy kieltäminen.

Jos joku alkaa epäillä, että me Jussin kanssa viettäisimme ihan jokaisen vähänkin liikenevän vapaahetken ulkosalla, saattaa osua aika oikeaan. Minä olen löytänyt unelmieni miehen: sellaisen joka ei säiky kaupunkeja ja biletystä, mutta joka viihtyy myös puutarhassa ja metsissä. Epäilen joskus että tämä ei voi olla totta, mutta ainakin nipistystesti on joka kerta osoittanut minun olevan hereillä.