26.10.11

Puhetta puhelimesta

Yksi niitä klassisia ensimmäisiä asioita rahat saatuani oli mm. puhelimen hankinta ja valinta osui tuolloin Android-pohjaiseen HTC Desireen. Sen jälkeen olen kuitenkin seurannut osin mielenkiinnolla, osin vähän kauhullakin Nokian uutisointia kännyköistä ja alustoista ja vähän kaikesta. N9 vaikutti sen verran mielenkiintoiselta vehkeeltä, että päätin jo hyvissä ajoin ennakkotilata sen, kun se oli mahdollista.

Nythän se sitten tuli kauppoihin ja itsekin olen saanut uuden kaunokaisen kotiutettua. Eikä auta: minut on aivopesty. N9 on mainio puhelin. En niinkään piittaa kaiken maailman angrybirdseistä tai fancyista multimediaominaisuuksista, mutta kaikki ne toiminnot, mitä minä puhelimeltani vaadin (kalenteri, viestit, navigointi, nettiselaus) ovat varsin sujuvia ja olen jo ihan rakastunut puhelimeeni. En väitä etteikö se Desire olisi ollut kiva, mutta pidän tästä enemmän.

(tämä ei ole maksettu mainos, vaikka siltä saattaa kuulostaakin.)

Lontoon reissulla katselin puolivakavissani Vertuja, näitä Nokian (käsittääkseni?!) luksuspuhelimia. Onhan ne nättejä, on on, mutta minä olen kai liian nörtti jaksaakseni innostua pelkästään siitä. Asiaa ei auttanut lainkaan se, että myyjä osasi kyllä luetella mitä materiaaleja puhelimeen tai lähinnä sen kuoreen on käytetty, mutta kysyessäni mikä käyttöjärjestelmä puhelimesta löytyy, sain vastaukseksi hämmentynyttä silmien pyörittelyä ja mutinan "Anteeksi mutta odotatteko hetkisen? Tarkistan sen heti." Vertun nettisivuiltakin saa hakemalla hakea mitään teknisiä speksejä, joten jouduin toteamaan, etten ehkä kuulu kohderyhmään.

2 kommenttia:

  1. Hei mites se N9 on lähtenyt toimimaan? :) Itseäkin himottaisi ostaa, mutta tuo Meegon tulevaisuus on kuulopuheiden mukaan jotenkin epävarma. Jos ostaa 16 gb niin saako siihen ulkoista muistia jos jää "pieneksi"?

    Tällä hetkellä omistan iPhone 3:n tällasella violetilla skin-kuorella: http://designskins.fi/en/article/handy---organizer/apple/iphone-3g---3gs-with-logo-cut/floralexplosion/velvet-violet/#panel-1

    VastaaPoista
  2. Muistikorttipaikkaa ei ainakaan tässä 64Gb-versiossa ole eikä taida olla siinä 16Gb:ssäkään. Omassa käytössäni 16 gigaa varmasti riittäisi ihan hyvin, mutta tarpeita on erilaisia.

    Ja MeeGon tai oikeastaan Harmattanin tulevaisuus... Siinäpä kysymys. MeeGosta on tulossa Tizen ja Nokia on ajamassa alas tätä sen omaa Harmattan-versiota, niin eihän se tulevaisuus kauhean ruusuiselta näytä. Itse en ole ihan hirveän perillä, missä nyt oikein mennään MeeGon kanssa ja Nokiastahan ei voi koskaan tietää. Tällä hetkellä N9:lle on kyllä olemassa aika kivasti softaa ja itse olen tykästynyt siihen laitteeseen kovasti, varsinkin nyt kun hetkisen käytön jälkeen alkavat ajatukset kääntyä uusille urille. Ei sitä N9:iä ihan turhan päiten ole hehkutettu useissa medioissa.

    VastaaPoista