Aep (aikana ennen perintöä) kävin ulkona yökerhoissa sun muissa vastaavissa vain harvoin. Viikolla ei jaksanut ja viikonloppuna oli yleensä liian ruuhkaista. Sitä paitsi sain harvoin raahattua kavereitani mokomiin teknohelvetteihin, joissa tykkään itse käydä joskus bilettämässä. Yksinkin tietysti saattoi mennä, mutta eritoten niinä viikonloppuiltoina se oli huono ratkaisu. Varsinkin aamuyöstä näissä paikoissa liikkuu vähän turhan paljon niitä muutaman (kymmentä) tuoppia liikaa kallistelleita miehenpuolikkaita, joille ei ole juuri väliä sillä, onko vongattava nainen kolmenkymmenen vai kolmentoista tai kenties baarijakkara. Kunhan voi johonkin nojata, että pysyy pystyssä.
Tämä elämäntapatyöttömyys tarjoaa tietenkin oivat mahdollisuudet harrastaa teinimäistä biletystä keskellä viikkoa ja vaikka useampanakin iltana. Nykyisin löytyy myös seuraa lähes joka kerta kun alkaa menojalkaa vipattaa. Jussi on täydellisen korvaamaton bileseuralainen, joka ei vierasta edes tanssilattiaa. Ja vaikka hänellä onkin työvelvollisuuksia arkipäivisin, etuihin kuuluu joustava työaika ja töihin voi kuulemma huoletta kömpiä vasta kymmeneksi sekä se, että meikäläisen kaupunkiasunto sijaitsee näppärien yhteyksien päässä Jussin työpaikasta. Lisäksi Jussi väittää tulevansa toimeen lyhyemmilläkin yöunilla, jos eivät tavaksi tule.
Mikä lie syynä, mutta eräs ravintola tarjosi meille molemmille vippikorttia yllättäen ja pyytämättä. Minä olen ainakin niin pihalla mistään bile-skeneistä että kuvittelin vippikorttien pelkkää urbaanilegendaa Suomessa. Pakko se nyt sitten vissiin on uskoa, että niitäkin on. Tarjolla on siis pääsy jonon ohi, ilmainen sisäänpääsy ja muutamia muita etuja. Sinänsä tietysti turha, koska me nimenomaan emme yleensä ole liikkeellä jonoaikaan (viikonloppuna) eikä pikkurahasta ole sanottavaa puutetta niin että ulkona käyminen raflan pääsymaksuihin kariutuisi.
Yritin vähän netistä etsiä juttua noista vip-asioista, mutta eipä sieltä mitään oikein löytynyt. Ainoa vähänkään asiaan viittaava juttu oli Cityn vanha Näin pääset vipiksi-artikkeli. Pisti vähän hymyilyttämään, koska meihin pätevät kohdat 4 ja osin 6 ja ehkä myös 5, vaikka minua ei oikein voi nuoreksi sanoa paikoissa, joissa keski-ikä on yli 5 vuotta vähemmän kuin minun ikäni eikä meistä kumpikaan ole kokeillut pöydällä tanssimista. Tippiä en juuri jakele, paitsi jos olen saanut erityisen hyvää palvelua.
Ehkä mun pitäs mennä kokeilemaan pöydällä tanssia, koska en koskaan anna tippiä baarimikolle... :D Mut hauska kuulla sun kokemuksista!
VastaaPoistaKirjoititpa herkullisen analyysin valomerkkien jälkeisestä elämästä, kun joku on ihan pakko saada.
VastaaPoistaKantapaikkojen poket muistavat naamat ja kohtelun, vähänkin vieraimmissa paikoissa, varsinkin naisen kohdalla, tunnettu ja tunnustettu ja vielä mielellään rikas ja kansainvälinen avec, vakituinen sellainen, tuottaa vip-kortteja laukun täytteeksi. Se, että käyttääkö niitä, on jo toinen juttu.
Totta puhut kuomaseni, rahalla saa ja hevosella pääsee. Kun on jo hevonen, talleja löytyy liiaksi asti. Toisaalta, tämä on pelin henki ja vipeistä kieltäytyminen ei tee yhtään jonossa värjöttelevää onnellisemmaksi. Eivät ne vipit köyhille kasaudu. Nautihan elämästä:))