Varat ja vastuu

© Maestro AU / Magnus D

Laitan tämän nyt heti seuraavaksi päiväksi, mutta nimimerkki Marke kommentoi osuvasti eilistä tekstiäni:

Olipa mielenkiintoista löytää tällainen blogi. Itse olen miettinyt tuota rahaa omasta tulokulmastani, jossa raha ei meinaa millään löytää tietään luokseni. Olen samaa mieltä tuossa, että raha ei varmasti (siis kokemusta asiasta ei liiemmin ole....) onnea ja autuutta tuo. Ajattelen kuitenkin, että meillä monilla on suhde rahaan jotenkin outo. Itsessäni olen löytänyt esim. sellaisen asian, että oikeasti en ole rahaa nuorempana arvostanut. Tarkastellessani jälkikäteen tekemiäni valintoja, eivät ne ole millään tavoin puhuneet sen puolesta, että olisin arvostanut. Ehkä meidän monen vähärahaisen pitäisikin ensin opetella näkemään rahan arvo ja toisaalta se, että rahan omistaminen toisi myös lisää vastuuta. Helppo köyhän on rellestää, kun ei vastaa taloudellisesti paljostakaan - mutta se, jolla on varallisuutta kantaa myös vastuun varoistaan.

Terävänäköistä ja osui oikeaan, minunkin kohdalla. AEP (aikana ennen perintöä) olin myös suht holtiton rahankäyttäjä. Vaikka sain ihan kohtuullista palkkaa, ei se aina riittänyt kunnolla seuraavaan tilipäivään asti. Eikä minulle vieläkään ole oikein selvinnyt, että mihin ne rahat valuivat. Vuokra tietysti oli kohtuullisen kova yksin maksettavaksi, vähäsen yritin aina säästöönkin laittaa, jos nyt ei muuten niin lomamatkoja ja/tai joulua varten, mutta aina ne loput rahat johonkin menivät. Eikä se minua oikeastaan haitannut, paitsi että palkkapäivään laskettiin toisinaan päiviä, ajattelin että se on ihan normaalia että tili tyhjenee säännönmukaisesti.

Syytän tästä kylläkin osittain pankkikorttia ja sitä, että sillä on liian helppo maksaa mitä vain. Aina on tarpeeksi rahaa mukana kun on pankkikortti, kunnes eräänä päivänä tili onkin tyhjä. Pankkikortin kanssa rahankäyttöä on vähän hankala seurata, koska ostokset saatetaan kuitata tililtä vasta monta päivää oston jälkeen enkä minä ainakaan aina muista, mitä olen ostanut milloinkin ja millä summalla.

Mutta ei se sitä poista, etteikö rahankäyttöni olisi ollut holtitonta, mutta kuten Marke sanoi: helppo olla holtiton kun kyse ei ole suurista summista. Nyt olen joutunut muuttamaan käytöstäni. En sano että minusta olisi tullut inhottavan pihi saituri, joka kerää pulloja ja pussinsulkijoita, dyykkaa roskiksista ruokansa ja käy vakuutusyhtiöiden konttoreissa kahvitarjoilupäivinä ja tietysti kävellen. Mutta minun on ollut pakko laittaa rahankäytölleni jonkinlaiset rajat. Ne ovat löysähköt, luonnollisesti, mutta rajat kuitenkin. Itse asiassa ajatus oli alunperin omaisuudenhoitajien suosittelema.

Minä olen palannut teini-ikään: minulla on käytössäni viikkoraha! Nostan kerran viikossa viikkorahani verran käteistä ja sen jälkeen hautaan pankkikorttini lompakkoon. Kortti kulkee kyllä aina mukana, ennustamattomien hätätilanteiden varalta, joita ei tähän mennessä ole sattunut, mutta kaiken varalta kuitenkin. Niin todella, olen lakannut käyttämästä pankkikorttia lähes täysin. Käteisen kanssa pystyy paljon helpommin seuraamaan sitä rahankäyttöä ihan konkreettisesti. Isommat ostokset, tyyliin rakennuslaskut, matkat, auto tietysti menevät sitten muista rahoista paitsi siitä minun viikkorahastani, mutta ne ovat tietysti vähän poikkeuksellisia. Viikkoraha on tarkoitettu päivittäistä elämistä varten.

Olen tässä ajan mittaan jopa pienentänyt sitä viikkorahaani, koska totesin etten saa kulutettua ihan mielettömiä summia viikossa ja rahaa jäi sitten lompakkoon pyörimään. Sitä tietysti aluksi villiintyi ihan täysin noista rahoista, mutta ensimmäisten kuukausien pörhellyksen jälkeen en ole kaivannut enää uusia asioita joka päivä, en edes joka viikko.