30.10.10

Ikkunaostoksia netissä

Okei, tietysti nettikauppojen kautta saa ostettua Suomestakin ihan mitä vain mistä päin maailmaa tahansa, mutta eivät nettikaupat vielä pysty hakkaamaan ihan oikeata shoppailua, jolloin pääsee omin kätösin hypistelemään juttuja ja sovittamaankin. Esimerkiksi kenkiä en uskaltaisi ikinä ostaa sovittamatta, kengänkokoni vaihtelee niin paljon valmistajan mukaan ja on aivan mahdotonta sanoa, mikä sopii ja mikä ei. Joskus jopa samalta valmistajalta joudun ottamaan eri kokoja. Epäilen toisinaan, että joko jalkani tekevät minulle kiusaa tai sitten valmistajat, jotka lätkivät satunnaisia kokomerkintöjä popoihinsa. Olen varma että tässä on takana salaliitto!

Sehän ei tietysti estä selailemasta nettikauppojen sivuja, haaveilemasta ja suunnittelemasta. Olemme suunnitelleet siskon kanssa lähtevämme jossain vaiheessa käymään New Yorkissa, ihan noin vain käymisen ilosta, emme ole kumpikaan siellä käyneet koskaan. Tarkoitus olisi samalla vähän katsastaa, mitä mahdollisesti ostamisen arvoista sieltä löytyy, vaatteita, kenkiä, laukkuja, kosmetiikkaa ja muuta sellaista. Meistä tosin kumpikaan ei tarvitse tällä hetkellä erityistä vaatekaapin ultimate updatea, mutta olisihan se hauskaa jos sattuisi löytymään jotain ostamisen arvoista.

New Yorkissahan on todennäköisesti erilaisia kiinnostavia kauppoja enemmän kuin kukaan jaksaa luetella, saati että käydä niissä kaikissa, varsinkaan reilussa viikossa. Jonkinlainen suunnitelma olisi siis hyvä olla olemassa. Pari vinkkiä olen saanut erinnäisistä paikoista, mutta nettisurffailulla löytyi Barneys. Nettisivujensa perusteella se vaikuttaa juuri niin pahalta paikalta mitä se todellisuudessa luultavasti on. Kaikkea löytyy, vaatteita, kenkiä, käsilaukkuja, kosmetiikkaa, koruja ja näköjään jotain sisustusjuttujakin.

En ole ehtinyt noita nettisivuja sen enempää vielä katsella kuin vain kenkäosastoa. Sieltä löytyivät mm. nämä kaunokaiset sekä noin kolmekymmentä muuta paria, jotka voisin mielelläni kotiuttaa. Ai miten niin rakastan korkokenkiä? 


© Barneys

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti