Rahat tai henki

Inhottavan tuoreessa muistissa ainakin minulla on vielä kesällä 2009 sattunut kaappaus, jossa kidnapattiin Herlinien sukuun kuuluva nuori nainen ja hänestä vaadittiin miljoonalunnaita. Tuolloin, reilu vuosi sitten asia oli vain kauhisteltu uutinen, mutta nyt se on muuttunut pahemmaksi.
Minä voisin olla seuraava kohde. Ehkä jossain Suomessa on lisää juhaturusia, joilla on pulaa rahasta ja aikaa suunnitella kaappausta. Ei naurata, tiedättekö?


Otin (lakimieheni suosituksesta) yhteyttä erääseen turvallisuusalan yritykseen pyytääkseni konsultaatiota. Minun lisäkseni paikalle kutsuttiin myös perheenjäsenet, koska loogisesti ajatellen on tietysti kätevämpää kaapata perheenjäsen ja vaatia minulta lunnaita kuin kaapata minut ja sitten alkaa miettiä, että kukas ne minun nimissäni olevat rahat sieltä pankista saa ulos.
Tilanne on tällä hetkellä kuitenkin varsin rauhallinen, omaisuudestani tietää harva. Niinpä tämän hetken toimenpiteet keskittyvät lähinnä maalaisjärjen käyttöön: ei avaa ovea tuntemattomille, ei juo itseään änkyräkänniin, ei kulje yksikseen pimeillä kaduilla, käyttää taksia jos tilanne siltä näyttää, yrittää pitää edes jonkun selvillä suunnitelmistaan, ei luo ainakaan kovin monia joka päivä/viikko/kuukausi toistuvia rutiineja. Osittain tämän takia myös hankin sen uuden asunnon, siellä on näet alaovi lukossa ja turvakamerakin vielä ovella. 
Tiettyjä järjestelyitä tehtiin myös, mutta niistä en ymmärrettävästi saa enkä haluakaan puhua. Minua kuitenkin aletaan äkkiä kaivata jos satun katoamaan. Jossain kirjoitettiin, että ne tv:n miljonääriäidit olisivat halunneet siruttaa lapsensa huvipuistossa, että jos ne olisivat kadonneet, olisi ne myös löydetty nopeasti. Tunnen jotenkin sympatiaa, haluaisin itselleni jonkun GPS-lähettimen ihon alle ja perheenjäsenille myös. 


Yksi osa turvallisuutta on tietysti anonymiteetti, toiveissa on että koskaan ei lehtiin asti pääse tieto siitä että jossain päin Suomea asustelee miljoonaperijätär. Niin kauan kuin kukaan ei tiedä, kaappauksen mahdollisuus on minimaalinen. Yleisen kiusallisuuden lisäksi juorulehtiin päätyminen olisi myös jonkinasteinen uhka turvallisuudelle, erityisesti jos vielä pärstäkin saadaan aviisiin.
Aion irtisanoa vanhan puhelinliittymäni ja ottaa kokonaan uuden, jonka numeroa jakelen vain harkitusti. Numero on tietysti salainen. Lisäksi minun on opeteltava vastaamaan puhelimeen "Haloo", eikä suinkaan nimelläni, niin epäkohteliasta kuin se onkin. Voinhan aina väittää olevani itseni assistentti, joka ei nyt juuri voi välittää puhelua mitenkään eteenpäin. Salasin myös osoitetietoni, niitä ei nyt pitäisi saada ainakaan ihan noin vain kysymällä.
No, ikävä kyllä se lakimies- ja talousasiantuntija-armeija tietää totuuden rahoista ja myös yhteystietoni ja asianajotoimistossa se kaappari-Turunenkin oli töissä... Liekö juuri sitä kautta saanut selville tietoja omaisuuksista ja sukulaisuussuhteista? No, nämä kuitenkin ovat autuaan tietämättömiä noista turvallisuuskonsultin kanssa käymistä keskusteluista ja pikku varotoimista.  


Tämän blogin pitäminen sai turvallisuuskonsultin otsanahan kurtistumaan uhkaavan oloisesti. Muutamia myönnytyksiä piti tehdä: en saa ikinä kirjoittaa blogia missään julkisella paikalla, niin että joku voisi sen nähdä. Tietokoneen ja verkon tietoturva ovat myös oleellisia asioita. Sen lisäksi ihan kaikki ei ole aina täsmälleen niin kuin tänne kirjoitan. Jos kerroin eilen allekirjoittaneeni vuokrasopimuksen, se ei välttämättä ollutkaan eilen vaan jo viime viikolla. Ja ehkä muuttokin on tehty tämän kuun kuluessa. Tai ehkä sisko ei ole sisko vaan veli. Asun kaupungissa, mutta onko se Helsinki, Espoo, Tampere, Turku, Salo, Jyväskylä, Oulu, Lahti vai kenties joku muu? Ehkä ne mainitsemani työnantajan yt-neuvottelut eivät alkaneetkaan samaan aikaan kuin Nokian vastaavista ilmoitettiin, ehkä sanoin itseni irti jo aikaisemmin, ehkä olenkin töissä jossain pikkufirmassa, jossa piti nyt kiristää vyötä vähäsen. Ehkä en ole it-alalla töissä lainkaan. Tapahtumat sinänsä ovat totta, mutta yksityiskohdat eivät välttämättä.

Kirjoitan suuren osan teksteistä etukäteen ja ajoitan ne julkaistavaksi vähän milloin sattuu. Blogitekstien julkaisuajoista ei siis voida päätellä, milloin olen kotona ja milloin kirjoitan blogiini. Kommentoinnin kanssa onkin sitten vähän haastavampaa, kas kun en voi ajastaa kommenttejani. No, toistaiseksi tuo nyt ei ole ollut ongelma kommenttien vähäisyyden vuoksi, mutta jos tänne alkaa kovinkin runsaalla kädellä sadella kommentteja, pyydän jo etukäteen anteeksi sitä, etten välttämättä kovin ahkerasti niihin vastaile.
(plus että voin kyllä vastailla esimerkiksi kännykästä ainakin jotain lyhyttä, silloin ei tarvitse olla kotona ihan välttämättä)