Miksi juuri tänään?

Miksi aloitan blogin sitten juuri tänään, vaikka kirjoitin edellisessä tekstissä, että juttu alkoi jo kuukausi sitten? Siihen on syynsä.
Sanouduin tänään irti töistä.

Eilen tuli tieto yt-neuvotteluista, mutta tarkempaa niistä ei vielä tiedetä. Ei esimerkiksi sitä, koskisivatko ne lainkaan meidän toimipistettä tai meidän osastoa. Irtisanoutuminen on pyörinyt päässä jo siitä asti kun tajusin oikeasti saamani rahan määrän (no, en tiedä voiko sitä täysin tajuta koskaan), mutta eilen mietin asiaa ihan vakavissani, päätin irtisanoutua mitä pikimmin ja tänään menin sitten esimiehen juttusille. Ei siinä mitään, jos kerran haluan irtisanoutua, niin that's fine, mutta kyllä esimies yllättyneeltä näytti. Niin näyttivät kaikki työkaveritkin, asia nimittäin kerrottiin heti tänään julki tiimin viikkopalaverissa. Irtisanomisaikani on kuukausi, sovimme että lopetan marraskuun lopussa työt.

Työkaverit kyselivät kovasti, mistä moinen ratkaisu, kun vielä ei ole todellakaan yhtään varmaa, koskevatko henkilöstövähennykset meidän osastoa. Sanoin että ei niillä yt-neuvotteluilla ole oikeastaan mitään tekemistä tämän kanssa, mutta ne nyt vain kypsyttivät lähtöpäätöstä. Kysyivät mitä aion tehdä. En osannut oikein vastata muuta kuin että katsoo nyt. Matkustella ainakin.
Luojan kiitos Suomessa on varsin jäykkä rahasta puhumattomuuden kulttuuri. Kukaan ei kehdannut kysyä, miten aion rahoittaa, kun en maininnut mitään mistään uudesta työpaikasta. Ei it-ala nykyisin ole rivi-työntekijälle todellakaan mikään kultakaivos, että olisin päässyt rikastumaan niinä kolmena vuotena, jotka olen nyt opintojen päätyttyä tässä firmassa ollut.

Joka tapauksessa minulla on jonkinlainen kriisi menossa. Kohta ei olekaan töitä. Ei tarvitse. Ei työkavereita, ei tiimiä, ei ammattinimikettä, ei mitään. Olen melkein parikymmentä vuotta opiskellut sitä varten, että saisin työpaikan ja palkkaa ja sitten yhtäkkiä se onkin ollut oikeastaan ihan hukkaanheitettyä aikaa ja vaivaa. Tätä täytyy miettiä kyllä vielä enemmän.

Tein tänään töistä päästyäni (heti sen tiimipaltsun jälkeen klo 15) pizzaa kotona. En ole pitkään aikaan tehnyt varsinkaan työpäivinä kotona oikeastaan mitään ruokaa. En pizzaakaan, vaikka se onkin aika nopea tehdä, paistamisessa vain menee aikansa. Sitä on vaan niin väsynyt töiden jälkeen ja vielä jos käy töistä tullessa kaupassa tai salilla tai lenkillä tai jotain. Illat ovat menneet tietokoneen tai telkkarin ääressä löhöillessä, kun ei muka viitsi eikä jaksa tehdä mitään. Tänään olen tehnyt pizzaa ja pesin jo koneellisen pyykkiäkin ja siivoilin asuntoani vähän ja olo on ihan sellainen, että jos sitä lähtisi vielä vaikka lenkille tai salille. Ja sen jälkeen vielä kaupungin yöhön kavereiden kanssa. Irtisanoutuminen on harvinaisen piristävä asia!