Muutto!

Se linnanpuolikas aka omakotitaloni on jo sitä myöten valmis, että olen muuttanut sinne. Vielähän siellä on yhtä ja toista sisähommaa tehtävänä, lähinnä ei-niin-tärkeiden huoneiden pintatöitä ja sen semmoisia, mutta asumiskunnossa joka tapauksessa. Olen vieläkin ihan pyörällä päästäni, näinkö nopeasti tosiaan nyky-Suomessa rakennetaan hyvä (toivottavasti!) omakotitalo?

Sisustusta ollaan tekemässä parhaillaan myös, olen siinäkin turvautunut asiantuntija-apuun kokolailla alusta asti. Nyt kun aletaan niitä suunnitelmia toteuttaa ihan käytännössä, olen vakuuttunut että kyllä se suunnittelija tosiaan osaa asiansa. Paperilla katsottuna eri asioista heräsi aina kysymysmerkkejä ja epäilyksiä. Ja parastahan hommassa on se, että olen alusta asti pitänyt tärkeänä sitä, että sisustus on muunneltavissa, kuten itse talokin jossain määrin. En nyt mitään siirreltäviä seiniä ole, mutta kuitenkin niin että erilaisten elämäntilanteiden mukaan muuttuvat tarpeet voidaan täyttää pienin muutoksin. Myös sisustus on sellainen, että esimerkiksi eri huonekaluja voi sijoittaa toisin niin halutessaan.

Vaikka olenkin innoissani uudesta kodistani ja maalla asumisesta yleisestikin, olen kuitenkin jossain määrin kiintynyt myös kaupunkielämään ja siihen kaupunkiin, jota olen kutsunut kotipaikakseni jo vuosikymmenen. Minullahan oli suunnitelmissa pitää se kaupunkiasuntoni, mutta muutin nyt suunnitelmia. Ostoslistalla on omistusasunto, mahdollisimman hyvältä paikalta, mutta sen ei tarvitse olla niin suuri kuin nykyinen asunto. Autopaikka, mielellään talli on plussaa. Ei todellakaan ole mitään järkeä maksaa suurta vuokraa (liian) isosta asunnosta, kun ei sitä nyt käytännössä oikeasti tarvitse.

Ja lähiaikoina suuntaan nokkani taas yli Atlantin, suuntana on jälleen New York ja sen loputtomat nähtävyydet.

Niin, se turvallisuus

Iltapäivälehtien uutisointi nyt tietysti on mitä on, raflaavaa, myyvää ja ihan kaikki tosiseikat eivät ole aina kunnossa tai korostettuina, mutta siitä huolimatta ei ollut järin miellyttävää päivän uutisotsikoita selatessaan nähdä tällaista IS:n uutista:

Rikolliset aikoivat siepata suomalaisen liikemiehen
Julkaistu: 01.02.2012 12:50


Kaksi suomalaista rikollisen taustan omaavaa miestä jäi kiinni Virossa, kun he yrittivät värvätä apureita röyhkeän sieppaussuunnitelman toteuttamiseksi.
Poliisi epäilee, että miehet aikoivat siepata varakkaan suomalaisen liikemiehen ja vaatia vapauttamista vastaan huomattavat lunnasrahat. Rikos olisi toteutettu Suomessa.

– Alun perin suunniteltiin erään pankinjohtajan pojan sieppausta, mutta kohde muuttui, rikoskomisario Jari Räty keskusrikospoliisista kertoo.

Mieskaksikko otettiin kiinni ja vangittiin Virossa viime syyskuussa. Nyt toinen heistä on vapautettu, koska hänen ei uskota enää kykenevän haittaamaan esitutkintaa tai sotkemaan todisteita.

Miehiä epäillään panttivangin ottamisen valmistelusta, joka Suomessa ei ole edes rikos, jos kyse on vasta valmisteluvaiheeseen edenneestä teosta. Virossa jo valmistelu on rangaistava teko, mikä mahdollisti miesten vangitsemisen ja muiden pakkokeinojen käytön.

Suomen keskusrikospoliisi, Viron poliisi ja Viron valtakunnansyyttäjänvirasto ovat tutkineet tapausta tiiviissä yhteistyössä. Juttu menee oikeuteen Virossa.

Rami Mäkinen

(alkuperäinen artikkeli)

Omaa napaa ajatellen, tämä ei ole kiva. Tällaisia kavereita siis on oikeasti olemassa, jotka todellakin suunnittelevat kidnappauskuvioita. Nämä tyypit tekivät sen raskauttavan virheen, että hoitivat juttua Virossa. Olisivat pysyneet Suomen puolella, niin olisivat päässeet kuin koira veräjästä, kun artikkelin mukaan panttivangin ottamisen suunnittelu ei ole täällä rikos. Sepä tietysti hyödyllistä tietoa kaikille, jotka tulevaisuudessa moisia sieppaussuunnitelmia tekevät!

Vanha panikointi nosti taas päätään, mutta minun täytyy nyt vetää syvään henkeä ja muistutella omaan ja perheenjäsenten mieleen niitä juttuja, mitä turvallisuusjutuista on neuvottu. Ehkä minulla ei kuitenkaan ole ihan hirveästi syitä menettää yöuniani, mitään varsinaisesti hälyttävää ei ole paljastunut.
Siitä huolimatta on ihan kiva tietää, että uudessa kodissani on erinnäisiä turvallisuusjärjestelmiä, ei nyt suoranaisesti sieppauksen varalta, mutta murtautumisen ja ilkivallan varalta. Ja voin paljastaa myös, että kaikki systeemit eivät ole 100% sähköriippuvaisia. Tapaninpäivän sähkökatkokset koettelivat noitakin seutuja.

Status-päivitys

Joo, myönnetään, toista kuukautta on vierähtänyt ilman postauksia ja blogin yksivuotispäiväkin meni ohitse huomaamatta. Syytän tilanteesta jonkinasteista inspiraatiokatoa ja sitä, että alkuinnostuksen ja enimmän sanottavan loputtua taidan olla varsin surkea bloggaaja. Ja onhan tässä kaikenlaisia kiireitäkin ollut, suurin osa onneksi aika mukavia.

Vihjaisin ohimennen että marraskuulle oli luvassa reissu Yhdysvaltoihin, Arizonaan. Kohde oli hevostila, joka majoituksen lisäksi tarjosi turisteille mahdollisuutta ratsastaa ja kaikenlaista muutakin aktiviteettia. Opettelin muun muassa golfaamaan! Ei minusta kyllä vielä golfaria tule, mutta voin sanoa ainakin kokeilleeni.
Tila sijaitsi autiomaa-alueella tai miksi sitä nyt nimittäisi, ei se mitään varsinaista Saharaa ollut, että pelkkää hiekkaa olisi vain, mutta kasvillisuus koostui kyllä pääasiassa kaktuksista ja muista piikkipensaista. Ja vuoristoakin oli sekä luonnollisesti upeita maisemia. Näitä katseltiin hevosen selässä melkein joka päivä, yleensä päiväohjelma oli sellainen, että aamiaisen jälkeen hevosen selkään, suunta oppaan ja yleensä pienen ryhmän kanssa jonnekin, muutaman tunnin ratsastus, huilitauko, vähän ratsastusta, päiväruoka luonnon keskellä ja sitten iltapäiväksi takaisin. Hirmuista ratsastustaitoa ei tarvittu, pääosin mentiin käyntiä ja western-satula oli mukava istua, hevoset kulkivat nätisti jonossa ja olivat muutenkin luonteeltaan todella asiallisia, vaikkeivät mitään pystyynkuolleita.

Joulukuussa juhlittiin iloisissa merkeissä, kun sisko sai opintonsa päätökseen ja allekirjoitti vakituisen työsopimuksen. Joulua vietettiin perinteiseen tapaan vanhempien luona ja mummokin oli siinä kunnossa, että jaksoi aatoksi tulla sinne. Tänä vuonna isä ja äiti saivat kalleimman lahjan jo vähän etukäteen, nimittäin uuden auton. Isällehän olen jutellut auton ostosta jo pidemmän aikaa ja asiasta on ollut jo ihan vakavaa harkintaakin, mutta nyt sitten oli vähän pakkotilanne, koska heidän vanha auto otti lähikontaktia hirveen ja sai sen verran siipeensä, ettei siitä enää taida ajokuntoista tulla. Autoa ajanut äiti säilyi onneksi vammoitta, mutta säikähdys oli toki kova. No, nyt heille on sitten tulossa uusi auto.
(tiedoksi niille, jotka kyttäävät veronkiertoa: en ostanut autoa vanhemmille lahjaksi, se on minun nimissäni, mutta isä on merkitty haltijaksi)

Taloni valmistuu hyvää vauhtia, mutta sen verran viivästyksiä on tullut, että ihan muuttovalmis se ei ole vielä vaan vasta muutaman viikon päästä. Ei kuitenkaan sen enempää. Aion toistaiseksi kuitenkin pitää myös tämän kaupunkiasuntoni, ihan vain mukavuussyistä.

Talon tekoa

Vaikkei siltä ehkä kuulosta, on talonrakennusprojekti mennyt eteenpäin kuin juna keväästä lähtien. No, johan siitä alkaa kohta vuosi olla, kun pihan tontti lohkottiin muusta tilasta, ostin sen itselleni ja tapasin arkkitehdin ensimmäisen kerran. Minulla oli jotenkin sellainen hattarainen käsitys, että kun omakotitaloa rakennuttaa, menee alusta muuttoon pitkäkin aika, vuosia tai semmoista (juu, ei uskoisi, että olen rakennusmiehen tytär...). Ei se ihan niin olekaan, vaan muuttovalmis talon pitäisi olla melko pian uuden vuoden jälkeen. Projekti on pysynyt aika mukavasti aikataulussaan eikä suurempia kupruja ole sattunut. Nyt on seinät pystyssä ja katto pään päällä ja homma jatkuu sisätöillä.

Minullehan tämä rakennusprojekti on ollut maailman helpoin, sen kun olen vetänyt lonkkaa vain tai huidellut pitkin maailmaa. Helppoudesta on sitten maksettu sievä summa ammattilaisille, kustannuksista olisi pystynyt säästämään varsin roimasti, jos olisi tehnyt itse töitä. Kyllähän ammattilaisen tekemät tunnit ja työ maksavat. Isä on katsellut projektin perään melkein kiinnostuneempana kuin minä. Huomatkaa sana "melkein", olen minäkin toki laukannut raksalla katselemassa ja ihmettelemässä ja ihailemassa.

Vaikka kyllä jossain vaiheessa oli iskeä epäusko, kun talo alkoi näyttää siltä, että se paisuu ihan mahdottoman kokoiseksi. Siinä vaiheessa kun seinät oli saatu jotakuinkin pystyyn ja vähän kattoakin päälle, tuntui talo sisältä käsin katseltuna valtavalta. Tuntui siltä kuin sinne voisi parkkeerata parin linja-auton lisäksi ruotsinlaivan. Isä kuitenkin rauhoitti mieltä sanomalla, että ulkoseiniin tulee vielä paksuutta ja kunhan sisäseiniäkin saadaan enempi tehtyä, alkaa koko rakennus näyttää inhimillisen kokoiselta. Toivoa todellakin sopii.

Voin myös onneksi sanoa, että hyvästi vanhan kotitalon jääkylmät lattiat ja oikullinen lämmityksen säätö. Sinne tulee lattialämmitys ja automaattinen lämmönsäätelyjärjestelmä. Lämmitysmuotona on pääsääntöisesti maalämpö, mutta myös varaava takka. Jos siis lämmitän takkaa, automaattinen järjestelmä nuuskii huoneiden lämpötilaa ja pienentää vesikiertoa niin että lämpötila pysyy tasaisena. Lisäksi takassa on ihan oma tunnelmansa, varsinkin pimeinä pakkasiltoina. Vielä kun saisi siihen takan eteen hirventaljan. Täytynee ottaa yhteyttä paikalliseen hirviporukkaan tai jotain...

Vaurasta seuraa

Sen verran kuitenkin palaan tuon sydänsuruterapiareissuni keskimmäiseen viikkoon, että sieltä Välimeren rantamaisemista löytyi miesseuraa jopa enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Myönnän että asialla saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, että ensimmäiseksi yleensä tilasimme siskon kanssa pullollisen korkeamman hintaluokan samppanjaa... Sisko on osoittautunut samanlaiseksi samppanjasiepoksi kuin minäkin.

Kaikki seurantarjoajat eivät olleet mitään paikallisia rantagigoloita tai äijäporukalla naisseuran ja halvan viinan hakuun tulleita (suomalais-/britti-)turisteja. Varsinkin hotellin baarista ja uima-altaalta löytyi selkeästi tasokkaampia seuralaisia, pari miekkosta itse asiassa saatteli minua ja siskoa varsin tiiviisti tuon viikon aikana. Minun löytöni oli Yhdysvalloista, siskon se äsken mainittu britti, molemmat liike-elämän palveluksessa olevia vähän päälle kolmikymppisiä uraohjuksia, näin me päättelimme ulkoisesta habituksesta. Brittiherran kohdalla ikä meni vähän metsään, hän oli kuulemma karvan päälle nelikymppinen ja suoraan asia ei tietenkään tullut puheeksi, mutta epäilemme vahvasti että taustalta löytyy myös vanhaa (lue: perittyä) rahaa. Ei se mahdottomuus ole sen jenkinkään suhteen.
Tietenkään ei ole mahdotonta, että herrojen Rolexit sun muut oli peräisin niiltä syrjäisemmiltä kujilta ja kotona loman jälkeen odottaa luottokorttilasku, joka ylittää kolmen kuukauden tulot, mutta mieluummin olen itse ajattelematta sitä. Sehän ei varsinaisesti ole minun ongelmani.

Molemmista miehistä sai helposti sellaisen kuvan, että taskunpohjalta löytyy millä mällätä vaikka minkäänlaista rahoilla rehentelyä he eivät harrastaneet. Sitäkin tuli nähtyä ja siihen tehoaa ehkä parhaiten vilkaisu nenänvartta pitkin ja tyylikäs poistuminen paikalta. Ehei, nämä miehet olivat kaikin tavoin miellyttävää seuraa eikä tarvinnut miettiä sitä, että miltä sitä tässä nyt itse näyttää, kun sovitulle illalliselle tullaan Louboutinit jalassa ja klassikko-Chanel kainalossa (en myönnä enkä kiellä omistavani mainittujen merkkien tuotteita, mutta jutun idea varmaan selviää parhaiten noiden esimerkkien kautta?) ja tilataan kalleinta mitä löytyy. Ehkäpä siinä oli syy, miksi kyseiset herrat viihtyivät meidän seurassa: meillä ei kiilunut taalan/punnan kuvat silmissä. Ken tietää.

Lomaromanssi, lomaromanssi, minun kohdalla myös sopivaa laastaria edellisen haaksirikon aiheuttamille naarmuille ja kolhiutuneelle naiselliselle itsetunnolle. Ja tämä minun löytönikin asuu vakituisesti valtameren toisella puolella. Siitä huolimatta yhteystiedot tuli vaihdettua ja ainakin minä olen tässä viestitellyt tälle omalle löydölleni jonkin verran. Sisko puolestaan uhkasi jättää vastaamatta kaikkeen, mitä Britanniasta mahdollisesti kuuluu. Viisitoista vuotta vanhempi mies, jolla on hieman vääränsorttinen käsitys siskon tulotasosta ja varallisuudesta ei vastaa kuulemma siskon käsitystä täydellisestä poikaystäväehdokkaasta. Varsinaisestihan siskolla näet ei ole pennin jeniä yli opintotuen, vain varakas joskin antelias isosysteri, mutta siitä asiasta oltiin reissussa armeliaasti hiljaa.

Minä puolestani olen lähdössä Yhdysvaltoihin vielä tämän vuoden puolella. Arizonaan ratsastuslomalle, sain jostain kumman lähteestä vinkin hyvästä vaelluksia ja majoitusta ja kaikkea muuta kivaa tarjoavasta lomakohteesta. Ja seuraakin kuulemma saattaa löytyä.

Hevostelua

Olen täällä blogissa maininnut joitain kertoja olevani ainakin jossain määrin kiinnostunut hevosista ja ratsastusurheilusta. Itseltä löytyy se tavallinen tarina: muksuna lähitallin alkeiskurssille ja hevosen selässä viihdyin teinivuosiin asti, mutta viimeistään opiskelemaan lähtiessä harrastus jäi. Myöhemmin olen viritellyt sitä uudelleen tulille satunnaisella ja täysin päämäärättömällä hevostelulla.

Itse ratsastamisen lisäksi tykkään myös katsella ratsastuskilpailuja. Niinpä muutaman viikon takainen HIHS oli merkitty kalenteriin jo hyvissä ajoin. Täydet neljä päivää, kiitos! Esteratsastuksessa on oma jännitysmomenttinsa, mutta kouluratsastus on lajeista ehdoton lempparini. Tosin minun saattaa olla aihetta tarkistaa kantaani sen jälkeen kun keväisillä ja kesäisillä reissuilla onnistuin änkemään itseni Britanniassa sekä laukkaradan katsomoon että poolopeliin. Kotimaan kamaralla kävin katsomassa myös kenttäratsastusta, varsinkin sitä maastoesteosuutta.

Jussi vanhempineen sai minut houkuteltua myös raviradalle kesällä. Sivistyksessäni on ollut ravipäivän mentävä aukko tähän asti, vaikka aina sivusilmällä olen seuraillut kotimaan raviuutisiakin ja joskus vähän ulkomaisiakin (muistan kyllä kohun, joka syntyi Passionate Kempin voitettua Orsi Magnellin). Itse en tohtinut vedonlyöntiin sotkea käsiäni, sen verran olen telkusta raveja katsonut, ettei siinä tarvita kuin yksi laukka kriittisessä kohdassa tai sisäradalle pussiin jääminen, kun saa se veikattu valjakko heittää kaikki toiveet voitosta. Olisi noista laukoistakin voinut vetoa lyödä, mutta siitä puuhasta tiedän ja ymmärrän vielä vähemmän kuin raveista. Sitä paitsi minun suosikkini oli kaikissa laukkalähdöissä se joukon ainoa kimo, jos sellainen sattui olemaan mukana. Ei siis tulevaisuutta vedonlyönnissä.

Puhetta puhelimesta

Yksi niitä klassisia ensimmäisiä asioita rahat saatuani oli mm. puhelimen hankinta ja valinta osui tuolloin Android-pohjaiseen HTC Desireen. Sen jälkeen olen kuitenkin seurannut osin mielenkiinnolla, osin vähän kauhullakin Nokian uutisointia kännyköistä ja alustoista ja vähän kaikesta. N9 vaikutti sen verran mielenkiintoiselta vehkeeltä, että päätin jo hyvissä ajoin ennakkotilata sen, kun se oli mahdollista.

Nythän se sitten tuli kauppoihin ja itsekin olen saanut uuden kaunokaisen kotiutettua. Eikä auta: minut on aivopesty. N9 on mainio puhelin. En niinkään piittaa kaiken maailman angrybirdseistä tai fancyista multimediaominaisuuksista, mutta kaikki ne toiminnot, mitä minä puhelimeltani vaadin (kalenteri, viestit, navigointi, nettiselaus) ovat varsin sujuvia ja olen jo ihan rakastunut puhelimeeni. En väitä etteikö se Desire olisi ollut kiva, mutta pidän tästä enemmän.

(tämä ei ole maksettu mainos, vaikka siltä saattaa kuulostaakin.)

Lontoon reissulla katselin puolivakavissani Vertuja, näitä Nokian (käsittääkseni?!) luksuspuhelimia. Onhan ne nättejä, on on, mutta minä olen kai liian nörtti jaksaakseni innostua pelkästään siitä. Asiaa ei auttanut lainkaan se, että myyjä osasi kyllä luetella mitä materiaaleja puhelimeen tai lähinnä sen kuoreen on käytetty, mutta kysyessäni mikä käyttöjärjestelmä puhelimesta löytyy, sain vastaukseksi hämmentynyttä silmien pyörittelyä ja mutinan "Anteeksi mutta odotatteko hetkisen? Tarkistan sen heti." Vertun nettisivuiltakin saa hakemalla hakea mitään teknisiä speksejä, joten jouduin toteamaan, etten ehkä kuulu kohderyhmään.

Lontoo, helt okej!

Lontoosta kyseltiin mielipidettä kun mainitsin sen kuuluneen sydänsuruterapiaohjelmaani, mutta siellä tuli käytyä myös kesällä.

Lontoo, mitä siitä voisi sanoa? En rakastunut siihen samalla tavoin kuin Pariisiin, mutta jotain Lontoossakin on varsin puoleensavetävää. Jos minulta kysyttäisiin, mitä mieltä olen Lontoosta, vastaisin otsikon sanoin että se on ihan okei. Mutta kun olen siellä, viihdyn mielettömän hyvin ja viikonkin loma kului yhdessä hujauksessa. Kauempaa katsoen Lontoo ei vaikuta yhtään niin hienolta kaupungilta kuin Pariisi, mutta paikan päällä sitä vain viihtyy ja viihtyy ja viihtyy... Ehkä jopa paremmin kuin Pariisissa (no ei kuitenkaan ihan).
En osaa tarkemmin analysoida, mistä tällainen johtuu. Okei, Lontoo on kaunis kaupunki. Siellä on paljon nähtävää ja tehtävää. Ostosmahdollisuuksia on rajattomasti, kulttuuria ja historiaa löytyy, kelvollista ruokaakin onnistuin löytämään. Mutta näitä kaikkia voi tehdä myös Pariisissa! Ja New Yorkissa. Ja Pietarissa. Ja Tukholmassa. Ja Salzburgissa. Ja Münchenissä. Ja oikeastaan missä tahansa suurkaupungissa. Kai se on sitten se jokaisen kaupungin oma henki, Lontoo on erilainen kuin mikään muu, kuten tietysti kaikki kaupungit ovat "yksilöitä", jos kaupungeista voi näin sanoa. En ole koskaan ollut kovin hyvä tällaisissa abstrakteissa asioissa tai niiden kuvailussa ja analysoinnissa.

Yhteenvetona: kyllä, Lontoossa viihtyy.

Pari haastetta

Joku sentään muistaa meikäläisen bloginkin vielä ja Business Woman täräytti haastetta tulemaan jo kuukausi sitten. Olen vähän jäljessä kaikesta, kiitos viimeaikaisen reissailun ja yleisen inspiraationpuutteen, mutta parempi myöhään kuin tosi myöhään, vai?


Tässä pitäisi listailla erilaisia suosikkiasioita.

1. Suosikkiväri: Saako tähän vastata "kaikki"? Ai ei vai? No höh. Musta nyt ainakin. Punainenkin, vaikkei se sovellu minulle pukeutumiseen ainakaan kovin hyvin eikä ehkä sisustukseenkaan. Hopeanharmaa. Sininen ja violetti, varsinkin tummat, täyteläiset sävyt. Sisustuksessa beige, vaaleanruskea, luonnonvalkoinen, teräksenharmaa, kulta, tummempi ruskea, oranssi, keltainen, vaaleanpunainen. Kyllä ne kelpaavat vaatteissakin.

2. Suosikkieläin: Hevonen. Ei, kissa. Koirapas. Ilves. Kurki. Hirvi ja valkohäntäpeura (käyvät lautasellakin).

3. Suosikkinumero: Minulla ei ole sellaista (en halua olla säälittävä ja vastata tähän "Jussin puhelinnumero", jonka poistin puhelimestani, mutta muistan sen edelleen ulkoa)

4. Suosikki alkoholiton juoma: Vesi, rasvaton maito, kunnon nörtin tavoin Pepsi Max.

5. Facebook vai Twitter: Molemmissa omalla nimelläni, mutta erittäin epäaktiivisena.

6. Intohimosi: Luonto ja lukeminen.

7. Saada vai antaa lahja: Sekä että, mutta ehkä läheisten hemmottelu ajaa edelle.

8. Suosikkiviikonpäivä: Tällä hetkellä kaikki

9. Suosikkikukka: Kaikki mitkä tuoksuvat hyvältä tai näyttävät kauniilta.

10. Suosikkikuvio: Tällaistakaan en nyt osaa sanoa yhtäkkiä.



Ja sitten piti listata vielä vähän lisää lempiasioitaan.

1. Lempiruoka: Oikeastaan vähän kaikki menee. Jos se maistuu hyvältä, se riittää minulle. Äyriäiset ovat listassa aika korkealla.

2. Lempimakeinen: belgialainen suklaa ja muutenkin yleisesti kaikki hyvintehty, laadukas suklaa.

3. Lempiluettava: Kaikki? Monet aikakauslehdet ainakin.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Virkkaus tai ristipistotyöt

5. Lempielokuva: Jaaha. Minulla ei ole sellaista yli vuosien kestosuosikkia, mutta tällä hetkellä kovasti pinnalla ovat ainakin Brokeback Mountain ja Black Swan.

Haasteita pitäisi luonnollisesti jakaa eteenpäin, mutta kun olen NIIN huono lukemaan nykyisin juuri mitään blogeja ja BW:ltäkin nuo haasteet sain... Joten, sinä siinä ruudun toisella puolella. Just sinä niin. Onko sinulla blogi? Ai on vai, kiva juttu. Otapa tästä haaste itsellesi. Juu-juu, ei mitään turhaa kursailua, se on tarkoitettu juuri SINULLE. Tietysti olisi kiva jos linkkaisit blogisi vaikka kommentteihin, niin voisin käydä katsomassa sitä ja tiedä vaikka löytäisin uutta luettavaakin.

Erään tuhkimotarinan loppu

Minä olen muutaman viime viikon pakoillut pahaa maailmaa. Lähinnä kiertämällä sitä.
Suhde Jussin kanssa tuli tiensä päähän syistä joita en viitsi tässä eritellä. Omaisuudella ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Koska tässä on kuitenkin tullut viihdyttyä yksissä jo jonkin aikaa, ei bänät naurata pätkääkään. Suhteellisen hyvässä yhteisymmärryksessä kuitenkin erottiin, ei ole siis pelkoa että Jussi kiukuspäissään ja kiusaa tehdäkseen kavaltaa meikäläisen juorulehdille. Yritetään olla jotakuinkin väleissä, mikä käytännössä tarkoittaa sitä että moikataan kun tavataan.

Koska kuitenkaan ei huvittanut ihan heti juosta pahki Jussiin, sen verran otti sekä päästä että sydämestä, päätin lähteä reissuun. Ensin viikon verran saksalaisessa kylpylässä, kaikki mahdollinen mitä ihmisen rentouttamiseksi on keksitty. Hierontaa, hemmottelua, kauneudenhoitoa, hyvää ruokaa, joogaa, muuta liikuntaa ja upeat maisemat.
Seuraavaksi viikoksi sain siskon seurakseni ja se olikin sitten varsinainen örvellys terapiaviikko Välimeren rannalla, kohteessa jonka nimi jääköön armeliaasti paljastamatta. Tytöt pitivät pikkuiden hauskaa. Onneksi ei ole meikäläisen nimi tai naama esiintynyt missään juorupalstoilla, koska tuosta viikosta olisi riittänyt Seiskalle materiaalia useiksi viikoiksi eteenpäin. No, huumeista pysyttiin erossa ja alaikäisistä myös, mutta muuten jätän yksityiskohdat vain asianosaisten välisiksi.
Kuurin viimeisteli viikko shoppailua ja muita kulttuuriharrasteita Lontoossa.

Tämän jälkeen on tullut selväksi, että elämä jatkuu ja maailma ei kaadu, vaikka siltä välillä tuntuikin. Paluu kotimaan kamaralle ja omaan huusholliin oli monen viikon hotellielämän jälkeen ihan jees ja pahin masennus on takana. Onhan minulla paljon projekteja, joiden kimppuun aion käydä hartiavoimin. Vaikka välillä tulee pakostakin ajatelleeksi, että noinkohan minusta tulee vanhapiika...