Talon tekoa

Vaikkei siltä ehkä kuulosta, on talonrakennusprojekti mennyt eteenpäin kuin juna keväästä lähtien. No, johan siitä alkaa kohta vuosi olla, kun pihan tontti lohkottiin muusta tilasta, ostin sen itselleni ja tapasin arkkitehdin ensimmäisen kerran. Minulla oli jotenkin sellainen hattarainen käsitys, että kun omakotitaloa rakennuttaa, menee alusta muuttoon pitkäkin aika, vuosia tai semmoista (juu, ei uskoisi, että olen rakennusmiehen tytär...). Ei se ihan niin olekaan, vaan muuttovalmis talon pitäisi olla melko pian uuden vuoden jälkeen. Projekti on pysynyt aika mukavasti aikataulussaan eikä suurempia kupruja ole sattunut. Nyt on seinät pystyssä ja katto pään päällä ja homma jatkuu sisätöillä.

Minullehan tämä rakennusprojekti on ollut maailman helpoin, sen kun olen vetänyt lonkkaa vain tai huidellut pitkin maailmaa. Helppoudesta on sitten maksettu sievä summa ammattilaisille, kustannuksista olisi pystynyt säästämään varsin roimasti, jos olisi tehnyt itse töitä. Kyllähän ammattilaisen tekemät tunnit ja työ maksavat. Isä on katsellut projektin perään melkein kiinnostuneempana kuin minä. Huomatkaa sana "melkein", olen minäkin toki laukannut raksalla katselemassa ja ihmettelemässä ja ihailemassa.

Vaikka kyllä jossain vaiheessa oli iskeä epäusko, kun talo alkoi näyttää siltä, että se paisuu ihan mahdottoman kokoiseksi. Siinä vaiheessa kun seinät oli saatu jotakuinkin pystyyn ja vähän kattoakin päälle, tuntui talo sisältä käsin katseltuna valtavalta. Tuntui siltä kuin sinne voisi parkkeerata parin linja-auton lisäksi ruotsinlaivan. Isä kuitenkin rauhoitti mieltä sanomalla, että ulkoseiniin tulee vielä paksuutta ja kunhan sisäseiniäkin saadaan enempi tehtyä, alkaa koko rakennus näyttää inhimillisen kokoiselta. Toivoa todellakin sopii.

Voin myös onneksi sanoa, että hyvästi vanhan kotitalon jääkylmät lattiat ja oikullinen lämmityksen säätö. Sinne tulee lattialämmitys ja automaattinen lämmönsäätelyjärjestelmä. Lämmitysmuotona on pääsääntöisesti maalämpö, mutta myös varaava takka. Jos siis lämmitän takkaa, automaattinen järjestelmä nuuskii huoneiden lämpötilaa ja pienentää vesikiertoa niin että lämpötila pysyy tasaisena. Lisäksi takassa on ihan oma tunnelmansa, varsinkin pimeinä pakkasiltoina. Vielä kun saisi siihen takan eteen hirventaljan. Täytynee ottaa yhteyttä paikalliseen hirviporukkaan tai jotain...

Vaurasta seuraa

Sen verran kuitenkin palaan tuon sydänsuruterapiareissuni keskimmäiseen viikkoon, että sieltä Välimeren rantamaisemista löytyi miesseuraa jopa enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Myönnän että asialla saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, että ensimmäiseksi yleensä tilasimme siskon kanssa pullollisen korkeamman hintaluokan samppanjaa... Sisko on osoittautunut samanlaiseksi samppanjasiepoksi kuin minäkin.

Kaikki seurantarjoajat eivät olleet mitään paikallisia rantagigoloita tai äijäporukalla naisseuran ja halvan viinan hakuun tulleita (suomalais-/britti-)turisteja. Varsinkin hotellin baarista ja uima-altaalta löytyi selkeästi tasokkaampia seuralaisia, pari miekkosta itse asiassa saatteli minua ja siskoa varsin tiiviisti tuon viikon aikana. Minun löytöni oli Yhdysvalloista, siskon se äsken mainittu britti, molemmat liike-elämän palveluksessa olevia vähän päälle kolmikymppisiä uraohjuksia, näin me päättelimme ulkoisesta habituksesta. Brittiherran kohdalla ikä meni vähän metsään, hän oli kuulemma karvan päälle nelikymppinen ja suoraan asia ei tietenkään tullut puheeksi, mutta epäilemme vahvasti että taustalta löytyy myös vanhaa (lue: perittyä) rahaa. Ei se mahdottomuus ole sen jenkinkään suhteen.
Tietenkään ei ole mahdotonta, että herrojen Rolexit sun muut oli peräisin niiltä syrjäisemmiltä kujilta ja kotona loman jälkeen odottaa luottokorttilasku, joka ylittää kolmen kuukauden tulot, mutta mieluummin olen itse ajattelematta sitä. Sehän ei varsinaisesti ole minun ongelmani.

Molemmista miehistä sai helposti sellaisen kuvan, että taskunpohjalta löytyy millä mällätä vaikka minkäänlaista rahoilla rehentelyä he eivät harrastaneet. Sitäkin tuli nähtyä ja siihen tehoaa ehkä parhaiten vilkaisu nenänvartta pitkin ja tyylikäs poistuminen paikalta. Ehei, nämä miehet olivat kaikin tavoin miellyttävää seuraa eikä tarvinnut miettiä sitä, että miltä sitä tässä nyt itse näyttää, kun sovitulle illalliselle tullaan Louboutinit jalassa ja klassikko-Chanel kainalossa (en myönnä enkä kiellä omistavani mainittujen merkkien tuotteita, mutta jutun idea varmaan selviää parhaiten noiden esimerkkien kautta?) ja tilataan kalleinta mitä löytyy. Ehkäpä siinä oli syy, miksi kyseiset herrat viihtyivät meidän seurassa: meillä ei kiilunut taalan/punnan kuvat silmissä. Ken tietää.

Lomaromanssi, lomaromanssi, minun kohdalla myös sopivaa laastaria edellisen haaksirikon aiheuttamille naarmuille ja kolhiutuneelle naiselliselle itsetunnolle. Ja tämä minun löytönikin asuu vakituisesti valtameren toisella puolella. Siitä huolimatta yhteystiedot tuli vaihdettua ja ainakin minä olen tässä viestitellyt tälle omalle löydölleni jonkin verran. Sisko puolestaan uhkasi jättää vastaamatta kaikkeen, mitä Britanniasta mahdollisesti kuuluu. Viisitoista vuotta vanhempi mies, jolla on hieman vääränsorttinen käsitys siskon tulotasosta ja varallisuudesta ei vastaa kuulemma siskon käsitystä täydellisestä poikaystäväehdokkaasta. Varsinaisestihan siskolla näet ei ole pennin jeniä yli opintotuen, vain varakas joskin antelias isosysteri, mutta siitä asiasta oltiin reissussa armeliaasti hiljaa.

Minä puolestani olen lähdössä Yhdysvaltoihin vielä tämän vuoden puolella. Arizonaan ratsastuslomalle, sain jostain kumman lähteestä vinkin hyvästä vaelluksia ja majoitusta ja kaikkea muuta kivaa tarjoavasta lomakohteesta. Ja seuraakin kuulemma saattaa löytyä.

Hevostelua

Olen täällä blogissa maininnut joitain kertoja olevani ainakin jossain määrin kiinnostunut hevosista ja ratsastusurheilusta. Itseltä löytyy se tavallinen tarina: muksuna lähitallin alkeiskurssille ja hevosen selässä viihdyin teinivuosiin asti, mutta viimeistään opiskelemaan lähtiessä harrastus jäi. Myöhemmin olen viritellyt sitä uudelleen tulille satunnaisella ja täysin päämäärättömällä hevostelulla.

Itse ratsastamisen lisäksi tykkään myös katsella ratsastuskilpailuja. Niinpä muutaman viikon takainen HIHS oli merkitty kalenteriin jo hyvissä ajoin. Täydet neljä päivää, kiitos! Esteratsastuksessa on oma jännitysmomenttinsa, mutta kouluratsastus on lajeista ehdoton lempparini. Tosin minun saattaa olla aihetta tarkistaa kantaani sen jälkeen kun keväisillä ja kesäisillä reissuilla onnistuin änkemään itseni Britanniassa sekä laukkaradan katsomoon että poolopeliin. Kotimaan kamaralla kävin katsomassa myös kenttäratsastusta, varsinkin sitä maastoesteosuutta.

Jussi vanhempineen sai minut houkuteltua myös raviradalle kesällä. Sivistyksessäni on ollut ravipäivän mentävä aukko tähän asti, vaikka aina sivusilmällä olen seuraillut kotimaan raviuutisiakin ja joskus vähän ulkomaisiakin (muistan kyllä kohun, joka syntyi Passionate Kempin voitettua Orsi Magnellin). Itse en tohtinut vedonlyöntiin sotkea käsiäni, sen verran olen telkusta raveja katsonut, ettei siinä tarvita kuin yksi laukka kriittisessä kohdassa tai sisäradalle pussiin jääminen, kun saa se veikattu valjakko heittää kaikki toiveet voitosta. Olisi noista laukoistakin voinut vetoa lyödä, mutta siitä puuhasta tiedän ja ymmärrän vielä vähemmän kuin raveista. Sitä paitsi minun suosikkini oli kaikissa laukkalähdöissä se joukon ainoa kimo, jos sellainen sattui olemaan mukana. Ei siis tulevaisuutta vedonlyönnissä.