Uuden vuoden lupaukset

Minä en ole koskaan tehnyt minkäänlaisia uuden vuoden lupauksia ja mietin kovasti, pitäisikö moiseen hömpötykseen ryhtyä nytkään. Mutta kun joka paikka tuntuu olevan täynnä niitä, niin kai se on pakko. Pitävät muuten outona tjtn...

1. aion rentoutua ja laiskotella ensi vuonna mahdollisimman paljon.
2. jos tuntuu siltä että tahti kiihtyy liikaa, lupaan vetää siinä kohdassa syvään henkeä (liittyy hyvin läheisesti kohtaan 1)
3. aion olla murehtimatta liikaa kaikkia maailman epäoikeudenmukaisuuksia
4. aion hoitaa kesällä paljon puutarhaa
5. aion etsiä (ja löytää!) itselleni järkevät eduskuntavaaliehdokkaan
6. aion käydä Lontoossa ja Pariisissa tai Wienissä
7. aion käydä ainakin kerran oopperassa ja/tai baletissa jossain päin maailmaa
8. aion vierailla mummon luona usein
9. aion ostaa itselleni jonkin taideteoksen, todennäköisesti maalauksen
10. aion rikkoa jokaisen lupauksen, jos siltä tuntuu tai tilanne näyttää

Näihin sanoihin haluan päättää tämän vuoden ja jatketaan ensi vuonna uusin taivanhoin jutuin.

Jouluyllätys

Jo muutamaan kertaan mainitsemani mieshenkilö sai jouluna ylimääräisiä pisteitä hankittuaan minulle joululahjan. Emmehän me ole tapailleet vasta kuin vähän aikaa, kuukauden tai sitä rataa. En olisi ollenkaan odottanut minkäänlaista lahjaa tai korkeintaan kortin tai ehkä jonkin pienen kukan tai jotain sellaista. Tai en minä tiedä, en minä ole perillä seurustelupelin säännöistä.

Itsekin kyllä ostin hänelle lahjan, se oli täydellinen heräteostos NY:n reissulta kun sattui erityisen sopiva lahja eteen. En ollut maininnut tästä lahjasta hänelle puoltakaan sanaa etukäteen, joten hän ei ostanut minulle lahjaa siksi, että minäkin olin ostanut hänelle. Minun lahjani oli kyllä vähän mielikuvitukseton, se oli pullollinen alkoholia, tosin sellaista josta osasin olettaa hänen pitävän. Ja jouluaattona tulleesta tekstiviestistä päätellen se myös miellytti suuresti.

Saamani lahja puolestaan oli koru. En ole ikinä törmännyt mieheen, joka tajuaisi mitään naisten koruista tai edes huomaisi niitä (mikä tosin saattaa selittyä kehnolla miesmaullani menneisyydessä), mutta tämä tapaus kertoikin katselleensa minulla olevan usein tietyntyyppisiä koruja. Sen perusteella hän oli uskaltautunut ostamaan minulle korun lahjaksi ja näin meidän kesken, tarkkasilmäinen mies se on, korusta tulee hyvin suurella varmuudella yksi suosikeistani eikä vain siksi että se on kyseisen ihmisen antama lahja vaan siksi että se on todella kaunis. Jos olisin tiennyt kyseisen koruliikkeen aikaisemmin, olisin varmasti ostanut sieltä jo jotain, ehkäpä juuri tämän saman korun tai ainakin samaa sarjaa.

Joululahjoja

Joululahjojen keksiminen joka vuosi on ajoittain hieman työlästä. Tosin mainitsin jo aiemmin kirjojen toimivan hyvin oman perheen keskuudessa, lukutoukkia kun kaikki ollaan. Kun kaikki saavat kaikilta muilta kirjan lahjaksi, on jokaisella vähintään kolme kirjaa luettavana joulunpyhien aikana ja jos se ei tunnu riittävän, saa muilta yleensä jonkun kirjan lainaksi.
Mutta sitten tekisi mieli keksiä jotain muutakin yllätystä tai ehkä enemmänkin tarpeellista lahjaa, niin se onkin joskus vähän hankalaa. Tänä vuonna olen päättänyt panostaa ihan puhtaaseen hemmotteluun. Kunhan tässä joulunpyhät menevät ja vuosikin vaihtuu, minä, sisko ja äiti lähdemme liottamaan itseämme viikonlopuksi erääseen kylpylään. Tarjolla on hierontaa ja kylpyjä ja vaikka mitä hoitoja. Mummo saa lahjaksi pienen seinävaatteen huoneensa seinän koristeeksi ja jalkahoito-lahjakortin paikalliseen kauneushoitolaan.
Isä sen sijaan oli vaikeampi tapaus, mutta äidiltä sain kuolemattoman vinkin: renkaidenvaihtolahjakortti paikalliseen rengasliikkeeseen. Alkaa kuulemma jokakeväinen ja -syksyinen renkaanvaihto ottaa vähän koville, kun ei enää taivu ihan niin kuin nuorena ja voimiakaan ei ole samaan malliin, joten olisi jo korkea aika siirtyä teettämään sekin homma muilla. Se nyt sitten on tulkinnanvaraista, voidaanko tuo laskea hemmotteluksi, mutta jotain sen suuntaista kuitenkin.

Yhden lahjan annoin jo vajaa viikko sitten ja äiti väittää sitä parhaaksi lahjaksi ikinä. Tilasin näet siivousfirman tekemään kotiin täydellisen joulusiivouksen. No, kaappeja he eivät käyneet läpi, mutta lähes kaikki muu tuli hoidettua. Ajattelin ensin tekeväni joulusiivon kotona itse, kun mitäs minulla muuta on kuin aikaa nykyisin, mutta totesin kuitenkin että onhan niitä ammattilaisiakin tarjolla. Tästä voisi varmasti tulla vuosittainen tapa.

Jouluja

(tämä ei ole ajastettu teksti)
Tämä työttömän arki on sellaista, että jouluun valmistautuminen alkaa jotakuinkin nyt ja kaiken muun lisäksi se tarkoittaa myös sitä, että blogissa hiljenee hetkiseksi, uuteen vuoteen asti eli pariksi viikoksi. Muutama aiemmin kirjoitettu, ajastettu teksti ilmestyy joulun aikana, mutta muuten haluan pitää vähän lomaa tästä blogistakin ja keskittyä joulun viettoon.

Joululahjani on jo hankittu hyvin pitkälle, pari pikkujuttua puuttuu vielä, mutta ne on suht nopeita hankkia. Tilaa on tietysti myös muutamalle heräteostokselle, jos sellaisia tulee vastaan. Oma asuntoni on siivoojien puhtaaksi jynssäämä, vaikken siellä joulua varsinaisesti vietäkään. Olen tilannut siivousfirman myös vanhempien luo, joten äiti ja isä säästyvät tänä vuonna joulusiivolta. Lupasin myös mennä kotiin jo hyvissä ajoin (eli jo nyt viikonloppuna) avittamaan äitiä jouluruokien teossa. Meidän perheen perinteisiin kuuluu notkuva joulupöytä ja kaikki tulee takuulla syödyksi. Myös mummo tulee viettämään ainakin aattoa ja joulupäivää meidän kanssamme, perinne sekin.

Odotan myös joululahjaa täältä blogimaailmasta. Nimimerkki MyRatRace lupasi paljastaa minut huijariksi ja kirjoittaa siitä blogissaan. Odotan sitä innolla, mutta odotan samalla myös aukottomia ja kaikkien tarkistettavissa olevia todisteita. Tosin hän kyllä myöhemmin poisti kaikki tähän liittyvät kommenttinsa eli pelkään niiden olleen turhaa uhoamista. Kaikki kommentit löytyvät minun maileistani, joten eivät ne kertaalleen julkisuuteen päästyään tule katoamaan mihinkään.
Juuri MyRatRace ilmoitti minun haluavan saavuttaa blogillani huomiota ja lukijoita, joten eikös tästä saada vähän sopivaa draamaa aikaiseksi?

Vitsi-vitsi. Hyvää joulua kaikille!

Suhde-kiemuroita

Business Woman listasi suosikkiblogejaan ja yllättäen myös minun blogini keikkuu tuolla listalla. Olen todella otettu ja punastelen hämilläni vielä tänäkin päivänä. Lisäksi Business Woman itse kertoo olevansa siis juristi ja on monesti itse hoidellut perintöasioita ulkomailta Suomeen päin. Hänen mukaansa ei ole mitenkään erikoista, että joku suomalainen saa ulkomailta perinnön, ehkä isommankin. Joten en taida olla mikään poikkeus, olin vain tarpeeksi idiootti perustaessani blogin aiheesta...

No, BW toivoi päivitystä orastavan suhteen tilanteesta ja pyytävä saa (no ehkä joskus), niin että tässä tilannekatsaus.
Olemme siis käyneet kahvilla ja syömässä (itse asiassa pariinkin otteeseen) ja minä muutaman kerran hänen luonaan sekä hän minun luona joitain kertoja. Tarkempia yksityiskohtia ei noista tapaamisista heru, tämä ei ole mikään seiska.

Jos ikinä voi muutaman viikon tapailun jälkeen sanoa miehestä, että hän on lupaava, niin tästä tapauksesta näin toteaisin mielelläni. Joo tiedän, taidan itse olla siinä tilassa, että minua saisi kajauttaa valurautapannulla päähän enkä minä tokenisi sittenkään. Tämä on ehdottoman fiksu kaveri, osaa puhua muistakin asioista kuin tietotekniikasta (vaikka nörtti kuulemma onkin) ja harrastuksistaan (jotka muuten osuvat aika lailla yhteen omien harrastusteni ja kiinnostuksenkohteideni kanssa).
Vaikuttaa siltä, että on oma itsensä eikä yritä esittää mitään. Antaa myös vahvasti sellaisen kuvan, että haluaa ihan oikeasti seurustella minun kanssa, soittaa kun siltä tuntuu, ehdottelee tapaamisia eikä mukana ole ollenkaan sellaista "mitähän se musta nyt oikeasti haluaa?"-fiilistä, kuten niin kovin usein aiemmin. Ei ole vielä toistaiseksi kauhistunut mistään niistä perinteisen epänaisellisista asioista, joita minä teen ja ajattelen. Ei kuitenkaan vaikuta takertujatyypiltä.

Siis hyvin, hyvin lupaava alku, nähtäväksi kuitenkin jää, mitä siitä tulee. Ja ei, en ole ottanut raha-asioita puheeksi, vaikka hän taatusti osaa itsekin yhdistää mm. tuliterän auton, tilavan, uuden ja hyvällä paikalla sijaitsevan kaupunkiasunnon, pikkuisen Nykinmatkan sekä talonrakennussuunnitelmat suht lihavaan pankkitiliin. En edelleenkään tiedä, pitäisikö minun kertoa, eikö pitäisi, jos pitäisi, niin mitä pitäisi ja niin edelleen. Jos en kerro, kuvitteleeko hän että vanhempani ovat sikarikkaita ja löyhäkätisiä vai että olen kenties jokin huumediileri tai kiinnijäämätön teollisuusvakooja. Jos taas kerron, pitääkö hän sitä rehentelynä. Siinäpä sitä pulmaa kerrakseen. Mietin tätä edelleen ja kerron kyllä, jos keksin jonkin ratkaisun ja että miten siinä sitten kävi.

Huijareita liikkeellä

Hesari uutisoi muutama päivä sitten huijauskirjeistä, joissa kohteelle tarjotaan huikeata perintöä, mutta joka onkin päinvastoin rahojenkalasteluhuijaus. Englanninkielisessä kirjeessä/mailissa/tekstiviestissä kuulemma kerrotaan vastaanottajan olevan lähisukulainen auto-onnettomuudessa kuolleelle brittiläiselle miehelle ja vuosikausien selvittelyn jälkeen on juristina esiintynyt huijari on vastaanottajan löytänyt ja nyt olisi tulossa miljoonien puntien perintö sitten. Vastaanottajaa pyydetään lähettämään sähköpostia tai soittamaan annettuun numeroon (joka tietysti on maksullinen). Sähköpostiin vastatessa kuvio todennäköisesti olisi jokin nigerialaiskirjeiden tyyppinen, että nyt tarvitaan vähän rahaa näiden juoksevien kulujen hoitamiseen, että saadaan se perintö sinulle asti, että voisitko lähettää tuommoisen summan tämmöiselle tilille tjsp.

Kuulostaako tutulta? No, käsi sydämellä vannon etten ole tuon huijauksen takana, vaikka herkimmät sitä varmasti jo epäilivätkin :) Kuulostaa juuri minun tarinalta.
Tosin yksityiskohdissa on pieniä poikkeamia. Sen sijaan että minua olisi pyydetty soittamaan mihinkään, minulle soitettiin. Ja ihan suomenkielinen soittaja oli. Sedän perintöä hoitanut lakifirma toimii Suomessa yhteistyökumppaninsa kautta tai ainakin tässä asiassa käytti tätä tiettyä lakifirmaa hoitamaan asiaa täällä päässä. Eikä siinä ollut mitään vuosikausien dramaattista henkilöllisyyden selvittelyä, kun testamentissa selkeästi nimeni luki.
Minulle ei puhelimessa kerrottu kovin tarkasti mitä asia koskee, vaan sovittiin tapaaminen. Tässä yhteydessä sain tietysti tietooni sekä firman nimen, osoitteen että kontaktihenkilön nimen ynnä yhteystiedot, joten pystyin tarkistamaan vaikkapa Googlesta, että tässä on nyt ihan oikea firma kyseessä. Myönnän olleeni sen verran epäuskoinen, että todellakin tarkistin firman tiedot ennen sovittua tapaamista...

Verosuunnittelusta

Suomessa pystyy kiertämään veroja ihan laillisesti aika mielenkiintoisilla tavoilla. Olen tässä seuraillut, mitä nuo veroasiantuntijat ovat tehneet vähentääkseen minun maksamia veroja ja ei auta kuin todeta, että oho. Olisin hävinnyt todella isoja summia, jos olisin kiltisti vain maksanut kaiken, mitä verottaja olisi keksinyt ehdottaa ja päälle päätteeksi nimeni olisi killunut niissä verotiedoissa, sitten kun ne tältä vuodelta julkaistaan. Nyt välissä on kaikenlaista kiemuraa, lomaketta ja sen sellaista ja maksamani verosumma on kohtuullinen sekä nimeni piilossa. Ja kaikki ihan laillisesti!

Sitä en kyllä tiennyt, että Suomen verotus (tai ehkä ihan minkä tahansa valtion, en tiedä) on niin kamalan monimutkaista. Okei, peruspalkansaaja pärjännee aika pitkälle sillä, että saa käsiinsä esitäytetyn veroilmoituksen ja tarkistaa sen, mutta heti jos on jotain vähänkään erikoisempaa, tuntuu pykäläviidakko olevan loputon. Oikeastaan mikään ei ole selvää, saati yksiselitteistä. Tai tältä minusta ainakin tuntuu. Piirtelen ajatuksissani ristinmerkkejä kiitollisena noista eksperteistä, joita onneksi löytyy, koska itse olisin sataprosenttisen hukassa. Pihalla olen kyllä nytkin, mutta luotan siihen, että ne asiantuntijat eivät ole. Toivotaan niin.

Hejsan NYC!

Kuten moneen kertaan mainittu, olimme siskon kanssa tuossa jokusia päiviä New Yorkissa. No, reilun viikon, ollakseni tarkempi. Nyt sieltä on sitten aika kirjoittaa matkaraportti, jonka voisi tosin tiivistää sanaan "Vau".
Enkä minä oikeastaan aio tehdä mitään täydellistä selvitystä siitä, missä tuli käytyä ja mitä tehtyä. Siitä tulisi kohtuullisen mittainen romaani enkä minä aio ryhtyä julkaistuksi kirjailijaksi, vaikka sitä jo pari kommentoijaa onkin ehtinyt ehdotella. Joka tapauksessa tykästyin New Yorkiin kovasti ja alankin oikeastaan ymmärtää sellaisia asioita kuten a. miksi Nykiä pidetään maailman napana b. miksi nykiläiset itse käyttäytyvät kuin heidän kotikaupunkinsa olisi maailman napa c. miksi Sinkkuelämää kannatti sijoittaa Nykiin. Niin ja sinne pitää päästä uudelleenkin joskus, katsomaan kaikki ne jutut, jotka tällä kertaa jäi näkemättä.

Kuten suunnittelinkin, kävimme useissa mielenkiintoisissa museoissa, musikaalia katsomassa, kiertoajeluilla pariinkin otteeseen, katsomassa laukkakisoja ja shoppailemassa, ennen kaikkea shoppailemassa. Olimme lähteneet molemmat matkaan pelkillä käsimatkatavaroilla, mutta sen verran tuli osteltua kaikenlaista, että takaisin tuli pari uutta matkalaukkua. Vaatteita, kenkiä, kosmetiikkaa, kirjoja, koruja, joululahjoja... Suurten, kuuluisien tavaratalojen lisäksi bongailimme pienempiä putiikkeja vähän syrjemmässä valtakaduista. Ne olivat mielenkiintoisia, vaikken voikaan väittää löytäneeni mitään ihmeellistä kultakaivosta, josta saisi aitoa design-tavaraa pilkkahinnalla.


© Christopher Schoenbohm (lisenssi)

Munia

Käsiini osui englanninkielinen Fabergén munia esittelevä kirja, jonka luin valoakin nopeammin. Fabergén munat kuuluvat asioihin, joita voin vain ihailla. Niin taidokkaita, niin kauniita! Ja osallahan on suomalainen suunnittelijakin, kerrotaan että Fabergélla oli töissä useita suomalaisia kultaseppiä, joten luultavasti keisarilliset munat ovat valmistusvaiheensa aikana joutuneet suomalaisiin käsiin. Tämä muuten selittänee sen, miksi Fabergén munia tykätään liittää myös Suomeen, vaikka Fabergén suku itse ei ollut vähäisimmässäkään määrin suomalainen.

Kirjassa ei ollut montaa kuvaa munista itsestään, joten lähdin etsimään kuvia netistä. Paras sivusto toistaiseksi on Mieksin sivusto Fabergén keisarillisista munista sekä niihin läheisesti liittyvistä muista esineistä. Olenkin tässä silmät kiiluen niitä ihastellut.
Ja joo, en aio tältä istumalta lähteä ostamaan itselleni ainoatakaan Fabergéta, käsi sydämellä vannon. Eipä noita taida olla myynnissä yhtään (minun tietojeni mukaan, joihin ei kannata luottaa), joten sinälläänkään ei ole sitä pelkoa. Vaikka olisikin, miettisin sitä silti hartaasti jo ihan pelkästään sen takia, että johan siitä meteli nousisi, jos julkisuuteen lipsahtaisi tieto, että yksi munista Suomeen olisi päätymässä. Mutta saahan sitä toki kuvia katsella, eikö totta?

Suosikkejani ovat ainakin Danish Palaces Egg, Memory of Azov Egg, Caucasus Egg, Blue Serpent Clock Egg, Tvelwe Monogram Egg, Coronation Egg ja oikeastaan melkein kaikki muutkin, jos ihan rehellisiä ollaan. Ehkä suosikki on kuitenkin Lilies of the Valley Egg (joka harmi kyllä näyttäisi olevan edelleen Venäjällä, josta sitä tuskin myydään ikinä mihinkään, joten se niistäkin haileista haaveista...)

Jatkossa kommentointi nimellä

Kiitos eiliselle anonyymille siitä ideasta, että jatkossa blogiin ei saa enää kommentoida nimettömänä vaan täytyy olla tili jossain palvelussa (Google, LiveJournal, WordPress, TypePad, AIM) tai sitten Open ID, jotta voi kommentoida. Olen pahoillani, iso osa anonyymeistä kommentoijista on ollut varsin mukavia, mutta alan pikkuhiljaa kyllästyä noihin erinnäisiin kommentteihin blogin totuudenmukaisuudesta.
Juu kyllä, minä uskon ettette usko ja minä tiedän ettette usko, mutta se, että liian monella on jokin pakonomainen tarve saada se oma "Tää ei oo totta"-huutonsa näkyville, ei pitäisi olla minun ongelmani. Sitä paitsi se on sanottu täällä jo varmaan kymmeniä kertoja. Ja kaikella kunnioituksella, mutta (lähes) kaikki nämä huutelut tehdään nimenomaan anonyymina.Se hupi loppui nyt tai ainakin täytyy olla jotain tietoja tarjolla, ennen kuin voi suoltaa sielunsa syvimmän ajatuksen tämän blogin kommentteihin.

Ps. kukaan niistä, jotka ovat vastanneet näille "ei oo totta!"-kommentoijille uskovansa tähän blogiin, ei ole pyytänyt eikä saanut siitä ns. "nuoleskelustaan" senttiäkään rahaa tai mitään muuta hyötyä. Lisäksi kaikki positiivinen kommentointi ei ole nuoleskelua.

Kummilapsia

Kirjoitin jo pidemmän aikaa sitten, että voisin tukea erilaisia humanitääristä työtä tekeviä järjestöjä ihan vaikka säännöllisesti ja mainitsin että voisin ryhtyä "kummiksi" kehitysmaiden lapsille. Se olisi mielenkiintoista itsellenikin.

Paninkin hösseliksi saman tien ja nyt minulla on kaksi kummilasta eri puolilla maailmaa. Yksi pieni tyttö Afrikassa ja toinen, vähän vanhempi tyttö etelä-Amerikassa. Olen molemmille kirjoittanut jo kirjeet tai oikeastaan postikortit ja lähettänyt niiden mukana muutamia ottamiani valokuvia Suomesta. Harmittaa etten osaa espanjaa, olisin voinut tälle eteläamerikkalaiselle tytölle kirjoittaa suoraan hänen äidinkielellään, olisi säästynyt kääntämiseen kulunutta aikaa ja vaivaa.
Nähtävästi se kuitenkaan ei haittaa, koska sain tältä tytöltä jo ensimmäisen kirjeen takaisinkin. Hän kertoi itsestään, perheestään ja koulunkäynnistään ja haaveilee tulevansa isona lääkäriksi. Eipä vähä mitään, siinä onkin tavoitetta kerrakseen. Toivotan onnea ja toivon hartaasti, että hän pystyisi saavuttamaan tavoitteensa. Aion kirjoittaa hänelle takaisin näin.
Niin ja lisää valokuvia toivottiin, hän on esitellyt niitä perheelleen ja ystävilleen, oikeastaan koko kylälle kuulemma. No, täältä pesee, onhan minulle joitain kuvia tietokoneella varastossa, täytyy vain teettää ne oikeiksi valokuviksi ja lähettää. Uusiakin voisi ottaa, näyttää talvista Suomea.

Haaveilin jo itse siitä, että alan opiskella espanjan kieltä ja jonain päivänä lähden käymään katsomassa kummityttöäni toisella mantereella.

Pärsk!

Mitä pitää ihmisen tehdä, että välttyisi näiltä jokatalvisilta (ja -syksyisiltä ja -keväisiltä) flunssilta?! D-vitamiinia ja inkivääriä ja viskiä ja villasukkia (sekä valkosipulia sukissa) on kokeiltu jo estoon, mutta niin se vain tuli. Tänäkin vuonna.
Toivottavasti ei ole sika, en ole ottanut rokotusta sitä vastaan, en viime enkä tänä vuonna.

Siirtolaisuus

Ei liene järin yllättävää, että viime aikoina minua on alkanut kovasti kiinnostaa tuo suomalaisten siirtolaisuus, Amerikan mantereelle, mutta myös muualle. Wikipedian mukaan Suomestahan lähti vuosina 1870–1929 lähes neljäsataa tuhatta ihmistä Amerikkaan. Eniten lähtijöitä oli Pohjanmaalta, mutta vähän joka puolelta maata lähti ihmisiä. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa yksistään elää yli puoli miljoonaa pääasiasa suomalaiset juuret omaavaa henkilöä, lähde jälleen Wikipedia.

Luulin joskus kauan sitten, että on jotenkin ihmeellistä, että on sukulaisia Amerikassa. Myöhemmin, kun olen asiasta silloin tällöin jutellut kaverien kanssa, yhdellä jos toisella on tällaisia Amerikkaan lähteneitä sukulaisia tiedossa, läheisempiä tai kaukaisempia. Joskus on lähtenyt koko perhe, joskus vain yksi. Joku on tullut takaisin, jotkut ovat jääneet sinne. Joistain ei ole koskaan kuultu mitään. Ja melkein jokaisella on vähintään huhu kerrottavana, että joku sukulainen olisi joko hukkunut Titanicin mukana tai ainakin olisi ollut lippu Titaniciin, mutta onneksi myöhästyivät siitä! Ei siinä mitään kummallista, Titanicin mukana meni suomalaisiakin.

Faktoja siis löytyy, mutta minua kiinnostaisivat tarinat siirtolaisiksi lähteneistä ihmisistä. Kuka lähti, miksi lähti, miten lähti, miten pärjäsi uudessa maassa, pettyikö "lännen kultamaahan", mitä siellä teki, tuliko takaisin, miksi ja niin edelleen. Tarinat olisivat kivoja, onhan tuo omankin suvun vaiheet vähän hämärän peitossa. Täytyykin mummulta taas kysellä, kunhan menen käymään.
Sukututkimus harrastuksena voisi kiinnostaa noin muutenkin.

Puutarhan suunnittelua

Talon suunnitteluhan on jo kivalla mallilla, mutta tapani mukaan minä aloitin koko senkin projektin toisesta päästä eli puutarhasuunnitelmista. Joo, minä kuulun niihin ihmisiin, joille puutarha on taloa melkein tärkeämpi... Aloinkin hyvissä ajoin etsiä vihersuunnittelijaa ja melko nopeasti löytyikin sellainen, jonka käsiin uskoin suunnittelun aloituksen ainakin. Koska tämä tapahtui jo ennen lumen tuloa, suunnittelijat ehtivät käydä paikan päällä katsomassa, mistä oikein on kyse.

Talon purku ja uuden rakentaminen tulevat myllertämään pihan aikanaan melko perusteellisesti, mutta onneksi nykyisen talon välittömässä läheisyydessä ei ole mitään sellaista, joka pitäisi ehdottomasti säilyttää ja jota ei voi mitenkään siirtää. Mitään korvaamatonta ei siis tuhoutune rakentamisen aikana. Ehdottomasti säilytettäviin kohteisiin kuuluu talon vanha omenatarha, mutta se on vanhaan tapaan hieman syrjässä eikä joudu rakentamisen tielle.

Puutarhasuunnittelijatkin ihastelivat omenatarhaa ja kyllähän se kaiken ihastelun arvoinen onkin. Se on mummon (isän äiti, kuollut jo) ja isomummon (isän isän äiti) istuttama ja vuosikymmeniä vanha, lienevätkö vanhimmat puut istutettu jo ennen sotia ja nuorimmatkin 50-luvulla, Ne ovat siis isoja, niitä on jotakuinkin tusinan verran ja hyvinä satovuosina niistä tulee aivan mielettömästi omenoita, kehnoinakin yleensä kohtalaisesti.
Isäni ei ole mikään puutarhaihminen, mutta omenapuista hän on aina melkein pitänyt paremman huolen kuin lapsistaan... Ja kun äitinikin on puutarhasta innostunut, omenapuut ovat eläneet lihavia vuosia. Tosin joka kevättalvi vanhemmat ovat eri mieltä siitä, miten omenapuut pitäisi tänä vuonna leikata.
Isän äiti väitti oman anoppinsa joskus sanoneen, että puutarhasta kiinnostunut miniä on luojan lahja ja saman hän sanoi omalle miniälleen, minun äidilleni siis. Niin että jos siis alkaa tulla puutarhajuttua korvistakin ulos, niin minä voin aina vedota perintötekijöihini. Puutarhatauti tulee minulle äidiltä suoraan ja isän kautta hänen äidiltään eli ei voi mitään.

No, puutarhasuunnittelijat pitivät omenatahan sijoittelua loistavana. Pohjoisen ja idän suunnalta sitä suojaavat tilan rakennukset ja korkea kuusikko. Etelä- ja länsisuunta sen sijaan ovat avoimet. Omenatarhaa voisi helposti vielä laajentaakin, nyt sen edessä on joutomaata, joka ei ole viljelyksessä, mutta minä luulen, että omenapuita on tällä hetkellä riittävästi. Paikka on kuitenkin sen verran suojainen, että ihan asiantuntijankin mukaan siinä kannattaisi ainakin kokeilla päärynää, luumua ja kirsikkaakin ehkä.
Omenatarhan viereen mahtuisi jonkinkokoinen kasvihuone ilman että se varjostaisi omenapuita tai haittaisi kulkemista. Lisäksi siihen eteen saisi myös kasvimaan, joka tällä hetkellä on sijoitettuna vähän toiselle puolelle pihaa. Uuden paikan etuna olisi valoisuuden ja suojaisuuden lisäksi se, että sinne saisi vedettyä kastelujärjestelmän helpommin ja traktorilla pääsee kulkemaan esteettömästi. Pitää sitten ihan asiantuntijan tulla kertomaan tällaisia asioita, joita ei itse vain ole tullut ajatelleeksi.

Muita pihan hienoja puolia ovat varsinaisessa pihassa oleva pieni etelänsuuntainen rinteennyppylä. Talo tulee sen rinteen päälle ja se suojaa rinnettä pohjoisesta. Rinteen yläpuolelle, talon taakse tulee terassi ja oleskelualue, mutta se rinne varataan ruusupensaille ja mahdollisesti muillekin aremmille kasveille. Rinne nimittäin lienee mitä suotuisin kasvupaikka, kunhan saadaan ensin se rakennusprojekti pois alta ja sen yhteydessä varmaan tehdään maanparannustöitä.

Minulla on tässä nähtävillä jo ensimmäinen versio puutarhasuunnitelmasta ihan paperilla ja ihastelen sitä yötä päivää. Tietysti siinä menee vuosia ennen kuin puutarha alkaa näyttää edes etäisesti siltä, mitä nyt suunnitellaan, mutta mitäs minulla on muutakaan kuin aikaa?

Kuka on anteliain?

Eräässä selaamassani aikakauslehdessä oli artikkeli jotakuinkin otsikolla "Kuka on Suomen anteliain" ja siinä oli lueteltu joitain julkkiksia, jotka ovat lahjoittaneet rahaa hyväntekeväisyyteen, kuka mihinkinkohteeseen ja erilaisia summiakin kai. En lukenut sitä kovin tarkkaan läpi, ehkä pitäisi, kunhan löydän aikaa.
Ehkä se julkkiksilla on vähän eri juttu kuin minulla, heistä tiedetään että heillä (oletusarvoisesti) on suht paljon rahaa tai näin ainakin oletetaan ja jotta ei saisi totaali-kusipään leimaa otsaansa, pitää antaa sitä rahaa hyväntekeväisyyteen ja teettää siitä tietysti lehtijuttu. No, ei ehkä niinkään ja onhan se toki hyvä, että jos ylimääräistä pätäkkää löytyy, käyttää sitä myös heikommin pärjäävien avustamiseen.

Itsehän mainitsin, että olisi kiva avustaa erilaisia hyväntekeväisyyskohteita ja voin sen verran tunnustaa, että alkuun ollaankin jo päästy. Liikun kuitenkin hyvin varovasti ja teen lahjoitukset mahdollisuuksien mukaan nimettömänä tai ainakin siten, että minun nimeni ei siellä sadan tuhannen euron pankkisiirron antajan kohdalla komeile... No, satatuhatta on aikamoista liioittelua, sillä pysyäkseni huomaamattomana, olen lahjoittanut pieniä summia, mutta säännöllisesti. Ainakin toivon, että sillä keinolla pysyy huomaamattomana, ettei niiden pikkusummien lahjoittajaa niin tarkkaan selvitetä. Ja tämähän liittyy siis siihen, että minulla ei ole pienintäkään halua paistatella julkisuuden valokeilassa, ei vaikka aihe olisikin niin hieno kuin hyväntekeväisyys.

Hyväntekeväisyyskohteiden valinta on vähintään yhtä hankalaa kuin päättää, mitä hoitoja valitsisi kauneushoitolassa. Kun kuitenkaan ei haluaisi tukea järjetöntä byrokratiaa, jossa iso osa lahjoituksista menee johonkin ihan muuhun kuin suoraan sille autettavalle. Ja eihän tietysti yksikään yhdistys suoranaisesti mainosta, että hei, kun annat meille kympin, menee kehitysmaiden lapsille siitä ehkä pari euroa. Päättelen että ilman taustaselvitysten tekemistä turvallisimpia kohteita lienevät erilaiset kädestä-suuhun-eläinsuojeluyhdistykset, joiden toiminta on pientä, joilla ei välttämättä ole edes toimitiloja varsinaisesti ja jotka pyörivät 100% vapaaehtoistoiminnalla. Miten pitkälle päättelyketjuni on oikea, en tiedä.
Toinen hankala asia on se, että haluan antamiani rahoja käytettävän avustamiseen, ei minkään ideologioiden syöttämiseen. Suhtaudun hyvin, hyvin varauksellisesti kirkon tai muiden hengellisten tahojen tarjoamiin mahdollisuuksiin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.
Tässä suhteessa rahaa huomattavasti parempi vaihtoehto olisikin tarjota sitä omaa työtään, mutta sillä keinoin ei pysty ihan kaikkea auttamaan.

Taloa kohta rakentamaan

Talon suunnittelu alkaa olla vallan hyvällä mallilla. Olen käynyt suunnittelevan arkkitehdin kanssa hektistä sähköpostien ja pohjakuvien vaihtoa ja nyt se alkaa olla juuri sellainen kuin haluan. Tai ainakin kuvittelen haluavani, mutta kyllä siinä taitaa olla kaikki asiat kohdillaan. Käytännöllisyyttä minä tietysti eniten arvostan, varsinkin kun aion siellä itse asua.
Prosessi on edennyt aika nopeasti siihen nähden, että alkutilanteessa en tiennyt edes selkeästi, mitä haluan. Minulla oli kyllä hajanaisia ideoita vaikka miten paljon ja niiden pohjalta suunnittelu aloitettiin. Minä sitten rakastan tuota arkkitehtia, joka pystyi likimain jokaisen kompastuskiven kohdalla näyttämään minulle joistain piirrustuksista tai valokuvista vaihtoehtoja: "Tuollainen olisi mahdollinen ratkaisu tai sitten tällainen, mutta voidaan se tehdä tuommoisellakin tavalla".

Talosta tulee nyt sitten kaksikerroksinen tai sanotaanko sitä nyt sitten puolitoistakerroksiseksi, koska yläkerta ei ole ihan yhtä suuri kuin alakerta. Se on komea talo, muttei ylenmäärin pramea. Eikä liian moderni vaan sopiva vanhahkon maalaistalon pihapiiriin.

Keittiössä tärkeintä on se, että siellä on varastotilaa, pöytätilaa ja kylmäkomero. Siitä tulee kodikas, vaikka alunperin haaveilin rosteriteräksellä pinnoitetuista kaapeista, pöydistä ja kodinkoneista. Keittiö on tietysti alakerrassa, kuten olohuonekin. Olohuoneesta ei suunniteltu liioitellun suurta. Tarvittaessa olohuoneen ja melkein yhtä suuren kirjaston välisen liukuoven voi avata ja näin saadaan isompi yhtenäinen tila. Kirjastosta tulee myös työhuoneeni.

Alakerrasta löytyvät toki myös pesutilat ja sauna, puusauna on ehdoton valinta, klapikone menee ostolistalle. Samasta yhteydestä löytyy myös yhdistetty kodinhoito- ja askarteluhuone, jossa voin huoletta näperrellä yhtä ja toista, mitä en esimerkiksi sotkuisuuden takia viitsi kirjastossa tehdä. Siellä on myös kuraeteinen, jonka kautta kuljetaan silloin kun ollaan kahlattu nilkkoja myöten savessa ja kengät ja vaatteet ovat sen näköisiä.
Arkkitehdin paras idea oli viherhuone, jossa saan toteuttaa sisäistä puutarhuriani. Se on valoisa etelänsuuntainen huone, jota voidaan pitää talvella muuta asuntoa viileämpänä. Se tulee olemaan se paikka, missä vaihdan huonekasveille mullat ja esikasvatan puutarhaan tulevia kasveja. Sinne tulee pöytätilaa, ikkunan eteen hyllyt, joihin voin taimilaatikoita sijoittaa mahdollisimman paljon ja laatoitetut lattiat ja seinät sekä lattiakaivo että jos vähän paikat sotkeutuu kun puljaan mullan kanssa, voi lattian näppärästi suihkuttaa puhtaaksi.

Yläkerrassa on enimmäkseen makuuhuoneita, joista osasta on pääsy koko eteläseinustan mittaiselle parvekkeelle. Yhdestä huoneesta aion sisustaa itselleni kuntosalin. Yläkerrastakin löytyy wc ja suihku ja joskus tulevaisuudessa sinne on mahdollista remontoida pieni keittiöntapainen, siltä varalta että tulee tarvetta.

Kuulostaa tosi yksinkertaiselta ja vaivattomalta, mutta vakuutan ettei tämä ole sitä ollut. Olen käynyt läpi lukemattomia talojen pohjapiirrustuksia ja valokuvia, etsinyt niistä sellaisia asioita, joita haluan ja niitä, jotka eivät miellytä. Olen kahlannut läpi nettisivustoja ja -foorumeita rakentamisesta, sisustamisesta, remontoinnista ja kaikesta muusta, mikä vähänkään liittyy aiheeseen. Vessan viemäröinti on kuulkaa kiehtova aihe! Olen keskustellut, kysellyt, katsellut, en ole pariin kuukauteen pystynyt käymään kenelläkään edes kylässä ilman että tutkiskelen kunkin asunnon ratkaisuja eri asioihin. Kaverit alkavat olla jo läpeensä täynnä minun talonsuunnittelua.

Ja sitten se kaksijalkainen, josta mainitsin taannoin: hän kutsui minut käymään luonaan eräänä päivänä ja ilmeni että kaverilla on omakotitalo. Vanhahko, mutta sitähän sanotaan että vanha konsti on yleensä parempi kuin pussillinen uusia. Ette usko minkälaisen tupatarkastuksen tein hänen luonaan, siinä tuli nuohottua läpi pannuhuoneet ja kaikki. No, onneksi kaveri ei tuntunut panevan pahakseen moista nuuskimista ja olihan minulla toki selityskin: suunnittelen omaa ja yritän löytää hyviä ideoita tai ainakin välttää huonoja. Se ilta meni rattoisasti rupateltaessa kaikenlaisesta asumiseen, rakentamiseen ja remontointiin liittyvästä.

Blogin kommenteista

Ensiksi iso kiitos teille, jotka ovat kirjoitelleet mielenkiintoisia ja joskus hauskojakin kommentteja tänne. Niitä on kiva lukea ja aina jaksaa yllättää, että jotakuta oikeasti kiinnostaa tämä blogi (aloittaessani todellakin luulin, että tämä saa pari, kolme vakilukijaa eikä juuri ainoatakaan kommenttia. Sijoitus Blogilistan top-listalla ja pari sataa säännöllistä lukijaa ovat jotain aivan käsittämätöntä). Julkiset pahoitteluni siitä, että vastailen kommentteihin varsin niukasti vaikka siellä olisi esitetty ihan suoria kysymyksiäkin. Tietysti osaan kysymyksistä en halua vastatakaan, mutta se ei selitä laiskaa vastakommentointiani. Älkää ottako siitä nokkiinne, pyydän.

Tässä tulee kuitenkin pari vakiovastausta joihinkin esitettyihin kysymyksiin, toiveisiin, väitteisiin yms.
1. veroasiat
Selitetty täällä

2. "Tää on niin provo!" "Uskomatonta p*skaa" "Voiks tää olla totta?"
Vastaus löytyy täältä. Muistutan silti että a. blogia ei ole pakko lukea, jos ei usko siihen, b. itsellänikin on ajoittain vaikeuksia uskoa koko juttua todeksi, c. minua ei häiritse tipan vertaa, jos joku ei tähän usko ja d. blogiin ei ole todellakaan pakko kommentoida, jos ei tätä usko. Ei se kiinnosta minua. Kiitos.
(ps. se että blogini oikeasti löytyy ainakin vielä toistaiseksi Blogilistan etusivulta ei käsittääkseni tarkoita sitä, että tätä olisi pakko lukea. Ja sitä paitsi suunta listalla on alaspäin kuin lehmän häntä)

3. "Me tahdotaan kuvia!"
Kuvia tulee juuri sen verran kun tulee. Ei paljon, ikävä kyllä. Ja niistäkin toistaiseksi kai kaikki on napsittu jostain valmistajien, kauppojen yms. nettisivuilta, itseotettuja ei ole tarjolla. Tähän ei ole tulossa muutosta. Minä vain en ole mikään valokuvaajatyyppi, omistan kyllä digikameran, tuli just uusikin ostettua, mutta en minä silti ole intoutunut valokuvailemaan mitään erityistä. Lisäksi kuvankäsittely on jotain sellaista, mitä en ole juuri harrastanut enkä nyt viitsi lätkiä niitä valokuvia suoraan kamerasta blogiini, olettaen että olisin kuvannut jotain jotain, mitä täällä voisi julkaista.
Tietysti itseotetut kuvat saattaisivat lisätä blogin uskottavuutta, mutta se ei ole minun päänsärkyni.

4. anonymiteetti
Kyllä, minä pidän blogia. Kyllä, minun sähköpostiosoitteeni on tuossa sivussa. Kyllä, minä yritän pitää kiinni anonymiteetistäni. En kerro tiettyjä asioita. Kerron joitain asioita. Yksityiskohdissa saattaa olla lipsumista. Tekstit julkaistaan ajastettuina joskus pitkänkin ajan kuluttua kirjoittamisesta.
Näitä asioita on käyty läpi turvallisuuskonsultin kanssa. Ne, jotka eivät usko turvallisuuskonsulttien olemassaoloon Suomessa, voivat googlettaa vaikka sanalla "henkilösuojaus" ja katsoa mitä tulee vastaukseksi. Ja ei, toistaiseksi ei ole tarvetta minkäänlaiselle bodyguardille, mutta juttelemassa ollaan käyty.

5. "Sulla on pakko olla jotain mielenterveysongelmia. Sääliksi käy."
Voi, älä tuhlaa sääliäsi minuun. Ja ne mahdolliset mielenterveysongelmat lienevät ihan oma asiani, joten ymmärtänet etten juuri viitsi kommentoida. Jatkolukemiseksi suosittelen vaikka Business Womanin tekstiä.

6. "Mä tunnen monta rikasta ihmistä eikä ne ajattele ollenkaan tolla tavoin!"
Minä tietenkin olen kertonut blogissa aivan kaiken mitä ajattelen ja blogia lukemalla on sataprosenttisesti perillä minun salaisimmistakin mietteistä ja voi väittää tuntevansa minut hyvin.
No en ihan kuitenkaan. Se että joku toinen mahdollisesti varakas ihminen tekee ja ajattelee toisella tavalla on ehkä aika normaalia. Yksilöitä mekin olemme kaikki, vaikka rahaa olisikin vähän yli oman tarpeen.

Elitistiurheilija

Tietysti syistä heräsi tuossa kysymys, että onko minulla nyt jonkinlainen sosiaalinen pakko alkaa golfata? Tai harrastaa purjehdusta? Tennistä? Edes laskettelua? Tai mitä noita muita eliittilajeja nyt onkaan? (en laske ratsastusta eliittiharrastukseksi, ainakaan Suomessa)
Tuli tuossa puhetta matkastani erään ihmisen kanssa, joka ei tunne minua sinällään noin muuten, mutta tietää rahoista. En maininnut lainkaan mihin suuntaan olen lähdössä, mutta hänen kommenttinsa oli heti: "Oletko golfaamaan lähdössä?" Olin pudota tuolilta ja nielaista käsilaukkuni. Golfaamaan? Minä? Joka ikinä en ole pitänyt golf-mailaa kädessäni? Minigolfiakin olen pelannut kahdesti elämäni aikana. Sanoin kuitenkin nätisti että en ole menossa golfaamaan, koska en harrasta moista lajia. Tästä vain tuli mieleen, että tarkoittaako omaisuus nyt sitä golfbägiä vai olikohan kyseinen henkilö itse vain niin kova golfaaja, että ajattelee automaattisesti matka = golf.

Tennistä on tullut joskus kokeiltua, ei hassumpaa, mutta kiitos ei. Purjehdusta tällainen kuivalla kasvanut ei osaa edes kuvitella. Laskettelussa puolestaan en näe ihan hirveästi järkeä, vaikka se hauskaa saattaisi ollakin. Ja onko se laskettelupaikkojen after ski nyt niin erikoista että pitäisi sen takia vaivautua Lappiin asti, saati Alpeille... Alpeilla kyllä maisemat olisivat varmasti näkemisen arvoisia ja myönnän, että voisi laskettelua joskus kokeillakin. Siis joskus. Kokeilla. Ehkä.

Eksyksissä kauneudenhoidossa

Sitä vain tulee säännöllisin väliajoin mielitekoja, että voisi käydä hoidattamassa ihoaan (siis lähinnä kasvoja) jossain ammattilaisella. Jos vaikka nuo kuivat poskipäät siitä vähän riemastuisivat ja leuan pikkunäpyt saisivat kyytiä. Jos hoitoon saisi vielä ujutettua jonkin rentouttavan kasvo-, pää- tai jonkin muun hieronnan, niin a vot. Mutta se on vain niin vaikeata!
Ja ei ole kuulkaa kyse siitä, etteikö valikoimaa olisi. Päinvastoin! Minä lähdin selailemaan tuossa joutessani (kyllä, rikkaallakin voi olla joutoaikaa, vaikka joku sitä jossain kommenteissa epäili että jos rahaa on kerran niin paljon niin kai sitä keksisi parempaakin tekemistä kuin bloggaamisen) kauneushoitoloiden nettisivuja katsoakseni mitä on tarjolla. Lopetin neljännen paikan jälkeen, koska minä en ymmärrä mitään. Onneksi aika moni paikka on vähän selittänyt mitä missäkin hoidossa tehdään ja millaisiin ongelmiin siitä on apua.

Mutta silti. Jalkahoitoa, manikyyriä, lämpöneulausta, valoimpulssihoitoa, laserhoitoa, kiinteytyshoitoa, juonteidenpoistoa, selluliitin häätöä, botoxia, ripsipermanenttia, kestorajauksia, sokerointia, happibaaria, aromaterapiaa, suolahuonetta, lämminkiviterapiaa, silmänympäryshoitoa, vaihtoehtohoitoja, ultraäänipuhdistusta, mikrohierontaa, pigmentointia, rentouttavia kylpyjä, timanttihiontaa, hedelmähappohoitoa, anti-ageing-hoitoja, solariumia, infrapunasaunaa, intialaista päähierontaa, turvehoitoa, sprayrusketusta, kaulahoitoa, värianalyysiä... Vain muutaman mainitakseni.

Ajattelin että ostaisin äidille jonkun hemmottelu-rypynpoistohoito-paketin joululahjaksi, mutta taidankin päätyä vain lahjakorttiin, valitkoon hoidon sitten itse. Itsestäni tuo rentouttava kylpy ja lämminkivihieronta kuulostivat kaikkein miellyttävimmiltä.

Uni totisesti maittaa!

Toteutin sen minkä uhkasinkin ja hankin itselleni kunnollisen sängyn. No, nyt makuuhuoneessa narisee (no ei tod. narise!) leveä, säädettävä Hästens! Vähänkö on mukava! Hankin myös Tempur-tyynyn, se on ollut käytössä jo pidemmän aikaa ja ilmeisesti se tosiaan oli nappihankinta, koska hieroja totesi tyynyn hankkimisen jälkeen (mistä ei ollut lainkaan tietoinen), että paljon vähemmän jännityksiä tuntuu niskassa ja hartioilla. Tietysti se voi johtua ihan siitäkin, että olen käynyt hierojalla nyt muutamia kertoja ja että töissä on tullut istuttua vähemmän, mutta voi se olla tyynynkin ansiota.

Tein myös varsinaisen teurastuksen liinavaatekaapissani. Julmasti heitin menemään aivan kaikki vanhat lakanat, tyynyliinat ja pussilakanat ja ostin kerralla ihan uudet. Aluslakanat olisin joutunut vaihtamaan joka tapauksessa, vanhat eivät sopineet uuteen sänkyyn. Tyynyliinojen ja pussilakanoiden kanssa on ollut jo vuosia se harmi, että lähes kaikki lakanani/tyynyliinani ovat erilaisia keskenään. Parisänkyyn ei siis ollut juuri toiveita löytää samanlaisia lakanoita ja usein oli hankalaa löytää myös "oma" tyynyliina tietylle pussilakanalle, kas kun se ainoa tyynyliina saattoi olla pyykissä. Tai toisinpäin. Eihän se tietysti teoriassa haittaa, jos tyynyliina on erinäköinen kuin pussilakana, mutta silti.

Nyt hankin kerralla isomman määrän (toivottavasti) laadukkaita lakanoita ja tyynyliinoja, kaikki samanlaisia, joten jatkossa ei tule harmia siitä että lakanat ja tyynyliinat olisivat eri paria! Sukulaisille ja kaikille muillekin täytyy antaa ehdoton kielto lahjomasta minua millään, mikä liittyy lakanoihin tai nukkumiseen, koska en kertakaikkiaan halua enkä tarvitse nyt yhtään lahjalakanaa, -tyynyliinaa tai mitään muutakaan sellaista.

Tämmönen se on (tosin niitä on kaksi vierekkäin tai siis kaksi runkoa).

© Hästens

Rahojen alkuperä

Olen usein miettinyt tämän perinnön jättäneen amerikansedän elämää ja sitä, miten hän sai koottua niin suuren omaisuuden ja että miksi se päätyi tänne Suomeen. Minä en näet tiedä. En saanut perinnön mukana mitään tunteikasta kirjettä, jossa olisi selitetty kaikki. Ei ole olemassa muuta kuin testamentti ja se mummon mainitsema juttu, että tämä setä suunnitteli sitä jo aikaisemmin.

Mummolta olen kuitenkin saanut tiristettyä jotain tietoa sedän (ei se ole varsinaisesti setä, ei minulle eikä mummolle, mutta käytän nyt kuitenkin sitä sanaa, koska mummon serkku olisi niin kömpelö termi) elämänvaiheista, mutta eipä hänkään tiedä kuin pääkohdat. Kirjeenvaihto ei ollut koskaan erityisen aktiivista ja setä vieraili Suomessa vain muutamia kertoja.

Hän oli joka tapauksessa syntynyt joskus ennen toista maailmansotaa ja oli nuori aikuinen kun taloudellinen nousukausi alkoi sotien jälkeen niin Euroopassa kuin Amerikassakin. Näihin aikoihin liittyy jotenkin se, että hän perusti ensin jonkin pikkuisen nyrkkipajan tai sellaisen, jonka toiminta laajeni, sitten se yhdistettiin toiseen yritykseen, sitten taas laajennuttiin ja lopulta kyseessä oli maailmanlaajuinen bisnesjätti, josta setä omisti edelleen jonkinlaisen osan. Eläkkeelle jäädessään hän myi oman osuutensa muille osakkaille, osti hienon talon ja eli eläkepäivänsä mukavasti, joskaan ilmeisesti ei erityisen loisteliaasti.

Tämä on se tarina, jonka kuvittelen olevan eniten totta, mitä olen saanut selville tutkiessani yritysten historiikkeja sun muita. Varsinkin sieltä alkuvaiheista on tietoa kuitenkin tarjolla hyvin vähän. Ja miten setä itse päätyi tällaiseen tilanteeseen, ei mitään käsitystä. Oliko se hyvää onnea, kovaa työtä, bisnesvainua vai mitä. Mummokaan ei tiedä, heidän kirjeenvaihtonsa ei käsittele tällaisia arkisia asioita.

Miksi setä sitten testamenttasi omaisuutensa tänne Suomeen, minulle? Mummo tiesi kertoa sen verran, että setä ei koskaan oikeastaan pitänyt siitä amerikkalaisesta elämäntyylistä. Hän oli kyllä syntynyt Amerikassa, mutta suomalaisten siirtolaisten perheeseen ja ehkä hän ajatteli vielä myöhemmälläkin iällä, että Suomessa ollaan jotenkin järkevämpiä, että on fiksumpaa testamentata rahat Suomeen (välihuomautus: jos hän olisi tiennyt suomalaisen verokarhun ahneuden, olisi kyllä saattanut jättää tämän tekemättä). Lapsiahan heillä ei vaimonsa kanssa ollut (olisi kiva tietää, onko tämän takana jotain erityistä tarinaa) ja sukulaisia muutenkin vähän siellä puolen valtamerta. Sen sijaan mummo oli Suomessa ehkä niitä läheisimpiä sukulaisia ja aina Suomessa käydessään he mummon luona olivatkin vaikka sukulaisia olisi ollut muuallakin.

Silloin kun he viimeksi kävivät Suomessa, ei minun siskoni ollut vielä syntynyt, minä olin sellainen pikkuinen tyttö. Ilmeisesti tämän perusteella hän sitten päätti tehdä testamentin minun hyväkseni. Tulee väistämättä ajatelleeksi, että ei ollut kyllä vahvalla pohjalla se päätös, mutta en minä suoranaisesti valita. Jos setä olisi kuollut ennen vaimoaan, vaimolle olisi taattu kunnolliset elinmahdollisuudet, mutta täti kuoli joitain vuosia aikaisemmin.
Viimeisinä vuosinaan setä oli tiettävästi hyvin heikossa kunnossa, hän asui jossain hoitokodissa tms ja kuoli yksin. Tai ei ainakaan sukulaisia siis ollut lähistöllä, tiedä sitten jos on ollut laajakin tuttavapiiri.

Olisi kyllä kiinnostavaa lähteä käymään joskus noilla seuduilla, missä setä asui, jos vaikka saisi jotain kautta yhteyden joihinkin hänen tuttaviinsa. Olisi ihan mielenkiintoista tietää, millainen ihminen tämä setä oikein oli, sitten lopulta... Tosin jos se totuus ei olekaan yhtä ruusuinen kuin kuvittelen, niin ehkä olisi syytä antaa olla.